Kirjoittaja Aihe: Tappara-KalPa 12.3.2015 (To)  (Luettu 9483 kertaa)

Poissa Mac

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 540
  • Tappara
    • Profiili
Tappara-KalPa 12.3.2015 (To)
« : Maaliskuu 12, 2015, 11:54:47 »
Avataanpa jo ketju runkosarjan viimeiselle koitokselle.

Tapparalle riittää tänään kaksi pistettä runkosarjan kakkossijaan - tosin tappiokin riittää, mikäli Lukko ei nappaa yhtä pistettä enempää omasta ottelustaan. KalPa ei ole viime aikoina erityisen häävisti pelannut ainakaan kuntopuntarin perusteella, mutta maanantaina saivat kuitenkin kammettua juuri Lukon tultuaan viime hetkillä tasoihin ja ottamalla lisäpisteen voittomaalikilpailussa.

Tappara on ollut viime aikoina tuloksellisesti vahva, mutta ainakin TPS:iä ja Ilvestä vastaan tuntui olevan vähän höntsyvaihdetta päällä. Tänään olisi kyllä hyvä päästä takaisin voittokantaan, jotta tuota runkosarjan kakkossijaa ei tarvitsisi sen enempää jännittää.

Kokoonpanossa nähdään tänään pitkästä aikaa kuulemma Pasi Puistola - vieläpä niin, että pakkiparina viilettää David Kolomatis! Laittaisin hymiön, mikäli tämä naurattaisi. Toisaalta ymmärrän, että kärkijätkät saavat nyt lepoa, mutta toisaalta näen myös runkosarjan kakkossijan tavoittelun tärkeäksi, sillä kotietu mahdollisissa välierissä Lukkoa vastaan olisi kyllä kovin tärkeää. Noh, odotellaan vielä viralliset kokoonpanot, mutta jos edellä mainittu pitää paikkansa, niin toivottavasti jätkät onnistuvat. Varsinkaan Puistolaa kohtaan ei omat odotukseni kovin suuria ole...
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 13, 2015, 18:04:26 kirjoittanut Screamager »

Poissa Limutus

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 312
    • Profiili
Vs: Tappara-KalPa 12.3.2015 (To)
« Vastaus #1 : Maaliskuu 12, 2015, 12:07:24 »
Toisaalta ymmärrän, että kärkijätkät saavat nyt lepoa, mutta toisaalta näen myös runkosarjan kakkossijan tavoittelun tärkeäksi, sillä kotietu mahdollisissa välierissä Lukkoa vastaan olisi kyllä kovin tärkeää.

Tietämättä päivän rosteria itse en ole koskaan ymmärtänyt näitä runkosarjan lopun lepuutuksia ilman että takana oikeasti on loukkaantumisia yms. Nytkin varsinaisiin playoffeihin jää viikon verran aikaa valmistautua. Luulisi sen ajan riittävän ammattimiehille latautumaan henkisesti sekä fyysisesti tosipeleihin.

Poissa Oijennus

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 602
    • Profiili
Vs: Tappara-KalPa 12.3.2015 (To)
« Vastaus #2 : Maaliskuu 12, 2015, 12:07:45 »
Tappara tänään:

Kuusela - Malinen - Palola
Haapala - Järvinen - Jormakka
Peltola - Dixon - Erkinjuntti
Marjamäki - Green - Kaksonen

Saravo - Aalto
Bonsaksen - Tömmernes
Puistola - Kolomatis
Elorinne

Metsola
Hrachovina

Eipä tuossa nyt oikeastaan ole kuin Kankaanperä poissa ja Elorinne seitsemäntenä puolustajana. Muuten voidaan sanoa, että kovimmalla mahdollisella nipulla ollaan mukana. Hyökkäys on sellainen jollaisena näen, että lähdetään liikkeelle pudotuspeleihin.
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 12, 2015, 12:09:39 kirjoittanut Oijennus »

Poissa Terzzi

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 808
    • Profiili
Vs: Tappara-KalPa 12.3.2015 (To)
« Vastaus #3 : Maaliskuu 12, 2015, 12:09:23 »
Puistola tosiaan askissa tänään ja vielä Kolon parina. Saa nähdä, toisaalta hyvä antaa tuntumaa vielä ennen pleijareita mikäli tuleekin jobin postia jossain vaiheessa..

Poissa Mac

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 540
  • Tappara
    • Profiili
Vs: Tappara-KalPa 12.3.2015 (To)
« Vastaus #4 : Maaliskuu 12, 2015, 12:10:49 »
Eli kärkijätkistä ainoastaan Kankaanperä pois, Elorinne seiskapakkina. Eli aika normikokoonpanolla mennään kolmospakkiparia lukuunottamatta. Toivottavasti Kankaanperällä ei ole mitään vammaa - onkos jengissä kiertänyt jotakin pöpöä, kun pois on ollut Erkinjunttia ja Peltolaa ja nyt Kanki?

Kankaanperällä kymppitili yhtä vaille täynnä niin ei oteta riskiä pelikiellosta playoffeissa, näin maalaisjärjellä ajateltuna.

Ai, tätä en huomannutkaan.
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 12, 2015, 12:13:54 kirjoittanut Mac »

Poissa tomppa94

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1348
  • Tappara.co --> Donizimo
    • Profiili
Vs: Tappara-KalPa 12.3.2015 (To)
« Vastaus #5 : Maaliskuu 12, 2015, 12:11:49 »
Hyvä homma et JMJ on kunnossa. Ihan mielenkiintoinen veto pistää Puistola-Kolomatis pari illan peliin jotenkin hyvä kutina.

Poissa Kadg

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 486
    • Profiili
Vs: Tappara-KalPa 12.3.2015 (To)
« Vastaus #6 : Maaliskuu 12, 2015, 12:12:48 »
Hyökkäys on nyt siinä parhaassa mallissa ensimmäistä kertaa muutamaan peliin. Ja en näe puolustustakaan mitenkään heikkona. Ihan kunnialla luulisi, että Puistola ja Kolomatis tuon homman hoitavat. Jännä itseasiassa miten hemmetin kova niminä tuo meidän pakisto on. Toivon erityisesti Davidille onnistumisia, sillä mies oli syksyn surkeassa Tapparassa ihan hyvä, mutta sitten tuli tuo muutaman pelin ihan surkea jakso juuri siinä vaiheessa, kun muut alkoivat nostaa osakkeitaan.

Poissa Screamager

  • Global Moderator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1636
    • Profiili
Vs: Tappara-KalPa 12.3.2015 (To)
« Vastaus #7 : Maaliskuu 12, 2015, 12:13:03 »
Toivottavasti Kankaanperällä ei ole mitään vammaa - onkos jengissä kiertänyt jotakin pöpöä, kun pois on ollut Erkinjunttia ja Peltolaa ja nyt Kanki?

Kankaanperällä kymppitili yhtä vaille täynnä niin ei oteta riskiä pelikiellosta playoffeissa, näin maalaisjärjellä ajateltuna.

Poissa Oijennus

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 602
    • Profiili
Vs: Tappara-KalPa 12.3.2015 (To)
« Vastaus #8 : Maaliskuu 12, 2015, 12:23:42 »
Toivottavasti Kankaanperällä ei ole mitään vammaa - onkos jengissä kiertänyt jotakin pöpöä, kun pois on ollut Erkinjunttia ja Peltolaa ja nyt Kanki?

Kankaanperällä kymppitili yhtä vaille täynnä niin ei oteta riskiä pelikiellosta playoffeissa, näin maalaisjärjellä ajateltuna.
Eikö nykyään kymppitilit nollaannu missään vaiheessa?

Poissa Screamager

  • Global Moderator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1636
    • Profiili
Vs: Tappara-KalPa 12.3.2015 (To)
« Vastaus #9 : Maaliskuu 12, 2015, 12:26:03 »
Eikö nykyään kymppitilit nollaannu missään vaiheessa?

Nollaantuu tän pelin jälkeen. Jos tänään tulisi kolmas kymppitiliin vaikuttava rangaistus niin siitä tuleva pelikielto hyppäisi playoffeihin kärsittäväksi.

Poissa Oijennus

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 602
    • Profiili
Vs: Tappara-KalPa 12.3.2015 (To)
« Vastaus #10 : Maaliskuu 12, 2015, 12:30:06 »
Eikö nykyään kymppitilit nollaannu missään vaiheessa?

Nollaantuu tän pelin jälkeen. Jos tänään tulisi kolmas kymppitiliin vaikuttava rangaistus niin siitä tuleva pelikielto hyppäisi playoffeihin kärsittäväksi.
Ok. Hyvin perusteltua siis pois jäänti.

Poissa art

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 148
  • Local Moderator
    • Profiili
Vs: Tappara-KalPa 12.3.2015 (To)
« Vastaus #11 : Maaliskuu 12, 2015, 12:44:21 »
Jos pelaajia halutaan huilauttaa, niin onhan siinä aina toinenkin puoli: muut saavat pelituntumaa (eli jos joutuvat kehiin esim. loukkaantumisen vuoksi niin eivät tule ihan puskista).
- Without us...the emblem is only iron...orange just juice...Nemo nothing but a name -
- Me olemme graniittia, maasälpää, gneissiä...rautajuova moreenissa Salpausselkien -
- 40-luvulla kuulemani TBK-fanin kommentti: "Härre gud, hur älskar jag den här föreningen." -

Poissa Linden #16

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1911
  • Kaikkeen kätevä,mutta ei mihinkään pätevä!
    • Profiili
Vs: Tappara-KalPa 12.3.2015 (To)
« Vastaus #12 : Maaliskuu 12, 2015, 12:50:15 »
Ihan hyvä veto antaa Puistolalle ja Kolomatikselle peliaikaa. Jos ei homma käy, niin eiköhän Elorinne hyppää tilalle aikalailla parin vaihdon jälkeen.
Parempi se nyt on kokeilla, että onko Puistolasta ollenkaan tuuraajaksi jos tulee kaksi loukkaantumista playoffseissa. Siellä ei sitten ole varaa kokeilla enään.
Onhan meillä sitten Atte Mäkinen vielä joka saa kokoajan peliaikaa LeKissä.
"Kankaanperä osoitti ensimmäisessä maalissa, että kun lähtee, niin lähtee perkele ja menee kovaa, Tapola intoutui joukkueensa avausmaalista." -JA 14.1 Tappara-Ilves pelin raportissa-

Poissa Vilttitossu

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1716
    • Profiili
Vs: Tappara-KalPa 12.3.2015 (To)
« Vastaus #13 : Maaliskuu 12, 2015, 13:11:06 »
Näytti edellisessä pelissä Kankaanperän meno siltä, et ihan hyvä antaa lepoo ennen pleijareita, ihan ilman kymppitilin täyttymistäkin.
Hyökkäysketjut mallissaan, mielenkiinto keskittyykin puolustajiin. Saatiin pienillä kokoonpanomuutoksilla vähän mielenkiintoa tähänkin peliin.
"Varo ettei talos pala!"

Poissa #51

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2649
    • Profiili
Vs: Tappara-KalPa 12.3.2015 (To)
« Vastaus #14 : Maaliskuu 12, 2015, 13:15:29 »
Ei voi kokoonpanoa moittia. Hyökkäys on kovin mahdollinen ja Karjalainen ansaitusti poppareilla. Fiksua myös jättää Kankaanperä pois, ettei varmasti hölmöile itseään suihkuun. Saa nähdä pysyykö Puistola-Kolomatis koko pelin kasassa vai pääseekö Elorinne pelaamaan jossain kohtaa. Omissa papereissa Puistola on kyllä Mäkisenkin takana, mutta antaa hänen valmistautua LeKin peliin rauhassa.

Lukolla on peli Pelicansia vastaan, joka pelaa ottelun viidellä puolustajalla. Näistä pakeista yksi on oikeasti hyökkääjä ja kaksi on tulokkaita ja näistäkin toinen pelaa uran toisen liigaottelunsa, joten helppo voitto Lukolle luvassa. Kaksi pistettä pitäisi siis ainakin kaapia, toivottavasti kiinnostusta löytyy, sillä KalPa tulee varmasti taistelemaan kunnolla paikasta kuuden joukossa.