Aurinko on noussut, mutta ääni ei ole kyllä palannut yhden yön nukkumisella.
Jos mestaruus olisi otettavissa ihan vain huutamisella, niin se olisi jo meidän! Olihan kyllä huikea tunnelma Hakametsässä eilen, selvästi parasta mitä olen koskaan hallissa päässyt kokemaan! Ainakin C-päädyssä riitti mekkalaa ja upeaa kannustusta ihan läpi ottelun, alkulämmöistä viimeiseen hetkeen. Mutta kuten tiedämme, se ei vain riittänyt.
Kyllähän Kärppien maalit kieltämättä osin syntyivät liian helposti, etenkin verrattuna siihen millaisen työmäärän Tappara joutui tekemään maaliensa eteen. Lopputulemana olen kuitenkin sitä mieltä että omaan tehottomuuteen kaaduttiin. Toki tasoituksen jälkeinen mielestäni linjaton jäähy lopulta tuli tuskaisen kalliiksi, mutta Karhusen taakse olisi ehdottomasti pitänyt pystyä tekemään pari enemmän. Lopun huimaa takaa-ajoa lukuunottamatta oli uskomattoman vaikeaa päästä edes laukaisupaikoille, etenkin kunnon sektoriin, eikä maalinedustallekaan tunnuttu pääsevään millään maski-/ohjaus-/ reboundtöihin.
Itselleni jäi kahdesta ensimmäisestä erästä vahvasti sellainen vaikutelma että nimenomaan henkisellä puolella oli liian monella Tappara-pelaajalla jännitys- tai jopa jonkinlaista pelkolukkoa päällä. Oikeiden ratkaisujen tekeminen, ja varsinkaan niiden tekeminen vaadittavalla laatutasolla ei onnistunut millään. Tuo lukko alkoi aueta vasta lupauksia herättävän kavennuksen synnyttyä, mutta sitten uudelleen takaa-ajajaksi jouduttua ei enää löytynyt eväitä saattaa hommaa päätökseen. En usko fyysiseen väsymykseen, tai ainakaan sen minkäänlaiseen ratkaisevaan merkitykseen, kypärän alta ja korvien välistä ne tuloksen lopulta ratkaisevat asiat löytyvät. Toki ratkaisut pitää pystyä konkretisoimaan fyysisellä tekemisellä, mutta tahto ja oivallukset niiden mahdollistamiseen tulevat päästä.
Mielestäni on täysin kohtuutonta kaataa minkäänlaista ämpäriä Metsolan niskaan, muutamat virheet tottakai näkyvät heti tulostaululla, mutta missään tapauksessa eilisetkään virheet eivät olleet yksin maalivahdin, eikä oman joukkueen maalinteon vaikeus kyllä ole veskarin syytä.
Loppujen lopuksi maalin enemmän tehnyt joukkue voitti jälleen, sama on edessä tänäänkin mutta nyt sen joukkueen on syytä olla Tappara!
Vielä kiitokseni kaikille eilen hallissa mukana olleille, oli todella hienoa olla yksi siinä joukossa joka kannusti herkeämättä omiaan, alusta loppuun asti, myös kahden maalin takamatkalla, luovuttamatta tai lannistumatta. Juuri tuollaista periksiantamattomuutta minun mielestäni kannattamisen, kannustamisen, ja olkoon se nimeltään vaikka fanittamistakin, tuleekin olla! Ainakin jokainen eilen paikalla ollut tietää nyt millainen tunnelma Hakametsään on mahdollista tehdä, ja miltä se jopa ihan fyysisesti tuntuu! Fiilis oli huikea!
Matka jatkuu vielä yhden etapin verran.