Kirjoittaja Aihe: HPK-Tappara 05.03.13 (Ti)  (Luettu 6042 kertaa)

Poissa Trafan

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 4066
    • Profiili
HPK-Tappara 05.03.13 (Ti)
« : Maaliskuu 03, 2013, 11:03:47 »
Tietääkö kumpikaan joukkue miten saa pelata?
Tappara matkaa tiistaina Hämeenlinnaan pallokerhon vieraaksi.
HPK voitti Tapparan ensimmäisessä kohtaamisessa lokakuussa, sitten Tappara onkin ollut vahvempi.
Reilu kuukausi sitten Hakametsässä oli tasainen kamppailu ja samaa odotellaan nytkin.
Pisteet ovat molemmille tärkeitä, kamppaillaanhan samoista sijoista.
Tappara on ottelun enemmän pelanneena*) viisi pistettä edellä sarjan nelospaikkalla,
HPK sinnittelee kuudentena kolmen pisteen turvin Kärppien edellä.

Edellinen ottelu lauantaina oli kerholle lähes katastrofi, sillä se sai vain pisteen Ilvekseltä.
Tuomarityöskentely sekoitti varmaan HPK:nkin peliä, mutta se vähä mitä ottelua seurasin,
ei antanut erityisen mairittelevaa kuvaa kerhon iskukyvystä.
Kotonaan joukkue ei voi esiintyä noin, odotettavissa on vaarallisempi HPK.
Tätä ennakoi Veikkauskin, se pitää kotijoukkuetta ottelun suosikkina.
Kerhon kaatamalla Tappara ottaisi aimo harppauksen kohti kotietua.

HPK:n otteluennakon mukaan heidän riveistään puuttuvat
puolustajat Ossi-Petteri Grönholm (jalka) ja Jordan Henry (pelikielto).

Mielenkiintoista seurattavaa ottelussa:
- Juha Metsola on pitänyt toistaiseksi maalinsa puhtaana yhtäjaksoisesti 132 min 52 sek.
Ilpo Kauhasen Tapparan ennätykseen on matkaa vielä 50 minuuttia ja 37 sekuntia.
- 17-vuotias Aleksander Barkov on kerännyt tehopisteet 21-26=47. Mihin vielä ehtiikään.
- Millainen ohjeistus erotuomareille on annettu, esim. onko taklaukset kielletty tiistaisin?

Tappara saa torstaina vieraakseen SaiPan.

1. Otteluennakot:
Tappara: Jaossa jälleen isoja pisteitä
HPK: Taistelu Hämeen herruudesta (Huomioi kirjoittaja, toipunut hyvin taklauksesta?)
Ja: HPK:n isähahmo juhlii

2. Kokoonpanot
Tappara: Tappara tiistaina Hämeenlinnassa
SM-liiga: Kokoonpanot

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
05.03. MTV3: HPK-pakille pitkä pelikielto törkytaklauksesta
04.03. HPK: Big Mac Plus -ateria ja ottelulippu jälleen 14,50!
03.03. YLE: HPK-järkäleen sikailu kurinpitokäsittelyyn
28.02. Tappara: Olli Palola haastattelussa paikallispelin jälkeen
25.02. Tappara: Playoff-liput ja -kausikortit
31.01. HPK: Ville-Veikko Eerola Kerho-paitaan loppukaudeksi
31.01. HPK: Jordan Henry Kerhoon loppukaudeksi
28.01. HPK: HPK solmi ja purki sopimuksia

4. Kauden aiemmat kohtaamiset:
26.10.12: Tappara-HPK 1-4 (1-1,0-1,0-2)
              Tappara: Tapparalla ei kulje yhtään
              HPK: Kelpo suorituksella Hämeen herruus
              4Pro: Tappara-HPK 26.10.2012
23.11.12: HPK-Tappara 1-3 (0-1,0-1,1-1)
              Tappara: Tapparan vire kesti HPK:ta paremmin
              HPK: Tappara vei kuuman ottelun
              4Pro: HPK-Tappara 23.11.2012
08.12.12: HPK-Tappara 1-2 vl. (1-1,0-0,0-0)
              Tappara: Tappara kuuden joukossa tauolle
              HPK: Tunteet pinnassa Tapparaa vastaan
              4Pro: HPK-Tappara 08.12.2012
26.01.13: Tappara-HPK 3-2 (2-0,1-2,0-0)
              Tappara: Voittoputki vain jatkuu ja jatkuu
              HPK: Tasainen taisto kääntyi Tapparalle
              NelonenPro: Tappara-HPK 26.01.2013

5. Joukkueiden edelliset ottelut:
02.03.13: TPS-Tappara 0-2 (0-0,0-1,0-1)
              Tappara: Tappara haki kolme pistettä
              TPS: Tappara oli tällä kertaa terästä
              4Pro: TPS-Tappara 02.03.2013
02.03.13: Ilves-HPK 3-2 ja. (2-0,0-2,0-0)
              HPK: Kauden erikoisin ottelu
              Ilves: Kantola tykitti Ilvekselle jatkoaikavoiton
              4Pro: Ilves-HPK 02.03.2013

6. Numeroita:
SM-liiga: Tappara/otteluohjelma
SM-liiga: HPK/otteluohjelma
SM-liiga: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista
Veikkauksen pitkäveto HPK-Tappara 2,05-4,05-2,75

7. Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Stefan Fonselius (21) ja Aleksi Rantala (25).
Tuomariasettelu

*) Kiitos Rixa.
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 05, 2013, 20:37:28 kirjoittanut Trafan »

Poissa Rixa

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 317
  • Roskasakin kannatusyhdistyksen jäsen
    • Profiili
Vs: HPK-Tappara 05.03.13 (Ti)
« Vastaus #1 : Maaliskuu 03, 2013, 11:50:17 »
Tappara on ottelun enemmän pelanneena viisi pistettä edellä sarjan nelospaikkalla,
HPK sinnittelee kuudentena kolmen pisteen turvin Kärppien edellä.

Kiitoksia jälleen loistavasta ketjunavauksesta. Ei tässä hätää ole, molemmat joukkueet ovat pelanneet saman verran otteluita. Pisteet toki kelpaavat ja hyvä peli olisi lähtökohtaisesti suotavaa.

Olettaen että Jordan Henry saa eilisestä aivopierustaan joka on nähtävillä youtubesta: tilanne 10s kohdalla riittävän monta peliä pelikieltoa, ei Henry tiistaina pelaa. Eria asia onko se sitten hyvä Tapparalle? Samaten onko OP Grönholm kunnossa eilisen loukkaantumisen jäljiltä. Mikäli molemmat herrat ovat poissa on HPK:lla heittää 4 pakkia ja junioreita kentälle. Vänttinen on ilmeisesti myös klesana.

Mikähän mahtaa olla Erkinjuntin tilanne?

Alla vielä sarjataulukko eilisen kierroksen jäljiltä, on tiukkaa (edelleen / yhä).

1. Jokerit 57/104
2. JYP 56/102
3. Ässät 57/96
4. Tappara 56/96
5. KalPa 57/94
6. HPK 56/91
7. Kärpät 57/88
8. HIFK 57/85
9. Lukko 56/83
10. SaiPa 56/83
11. Blues 57/78
12. Pelicans 56/77
13. TPS 56/62
14. Ilves 56/46
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 03, 2013, 11:53:59 kirjoittanut Rixa »

Poissa jjerp

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 18
    • Profiili
Vs: HPK-Tappara 05.03.13 (Ti)
« Vastaus #2 : Maaliskuu 05, 2013, 13:23:08 »
Tiukka matsi tiedos parin ennakkoon helpomman ottelun jälkeen. Maaliero HPKta vastaan tällä kaudella 9-8 eikä tänäänkään odotettavissa ole minkäänlaista repeämistä kumpaankaan suuntaan.. Yli 2 maalin erolla ei kumpikaan joukkue ottelua tänään voita. Toivottavasti latautuminen on kohdallaan ja pystytään pelaamaan ehjä 60min niin 3 pistettä on otettavissa. Mielenkiinto itsellä kohdistuu tänään Umiin viime pelin erinomaisen onnistumisen jälkeen sekä tietysti Metsoon kuinka kauan pystyy vielä nollat taulussa pitämään.

Poissa jallu_tane

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1089
  • My fuckingratulations
    • Profiili
    • Tampereen Tappara
Vs: HPK-Tappara 05.03.13 (Ti)
« Vastaus #3 : Maaliskuu 05, 2013, 13:42:19 »
Tapparan kokoonpano illan ottelussa:

61 Chris Connolly - 40 Jarno Koskiranta - 74 Antti Erkinjuntti
17 Ville Nieminen - 16 Aleksander Barkov - 34 Olli Palola
53 Niclas Lucenius - 28 Jarkko Malinen - 84 Dragan Umicevic
27 Elmeri Kaksonen - 85 Jussi Makkonen - 81 Jukka Peltola

18 Tuukka Mäntylä - 83 Teemu Aalto
12 Markus Kankaanperä - 56 Dale Clarke
6 Pekka Saravo - 15 Jussi Halme

77 Juha Metsola
(35 Mika Noronen)

Eli Juntti pelikondiksessa, Halme <-> Leimu ja Juki <-> JMJ.
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 05, 2013, 13:44:43 kirjoittanut jallu_tane »
"Jos joukkueeseen saataisiin 1 tai jopa 2 Lehterää niin olen varma että pärjättäisiin selvästi paremmin" - iroj

Poissa Ioni

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 833
    • Profiili
Vs: HPK-Tappara 05.03.13 (Ti)
« Vastaus #4 : Maaliskuu 05, 2013, 13:50:27 »
Huippu homma että Juntti ei loukannu itseään pahemmin!! Kerholla ollut vaikeuksia voittaa kotipelejään varsinaisella peliajalla, niin siihen epävarmuuteen Tapparan on iskettävä heti pelin alussa. Voitto on otettava keinolla millä hyvänsä. Ässät on pelin jäljessä ja sitä etua ei saa luovuttaa pois!

Poissa eetoli

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 95
    • Profiili
Vs: HPK-Tappara 05.03.13 (Ti)
« Vastaus #5 : Maaliskuu 05, 2013, 14:10:28 »
Näyttää siltä, että pelikieltoa tulee HPK:n Jordan Henrylle, koska häntä ei ole SM-liigan sivuilla (klo:14:10) avauskokoonpanoon merkittynä.

Poissa Limutus

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 312
    • Profiili
Vs: HPK-Tappara 05.03.13 (Ti)
« Vastaus #6 : Maaliskuu 05, 2013, 14:11:46 »
HPK:n puolustuksesta poissa siis viime pelissä loukkaantunut O-P Grönholm ja ilmeisesti pelikieltoa (ei vielä ilmoitettu) kärsivä Henry. Kyllä näillä alkuasetelmilla Tapparan pitää pystyä antamaan vastustajan varamiehiselle pakistolle painetta ja ryöstämään kolme pistettä kotimatkalle.

Poissa grassinen

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1718
    • Profiili
Vs: HPK-Tappara 05.03.13 (Ti)
« Vastaus #7 : Maaliskuu 05, 2013, 18:02:02 »
5 peliä sai tää Jordan pelikieltoa eli ei oo pelissä.
Loistava homma et EJ ei loukannut itteensä pahemmin, ei suuria muutoksia taas kokoonpanossa (eipä JR niitä kyllä tee ellei oo pakko, pelikieltoja, loukkaantumisia ym). Tiukka peli tulee varmasti, molemmat kaipaa pisteitä, HPK lähinnä et sais varmistettua suoran playoff paikan ja Tappara taas kotiedusta. Mutta nyt kun on taas tasokkaampi joukkue vastassa kun viimeviikon Ilves ja TPS niin toivottavasti myös Tapparan peli on tasokasta, kunhan omalla tasollaan pelataan kyllä tää peli hoidetaan ja otetaan ne tärkeet 3 pojoo ja pidetään se kotietu omissa näpeissä.

Poissa Screamager

  • Global Moderator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1636
    • Profiili
Vs: HPK-Tappara 05.03.13 (Ti)
« Vastaus #8 : Maaliskuu 05, 2013, 21:24:08 »
Jalka oli raikas ja yhteistyöjääkiekko toimi. Heti alusta asti huomasi, että tänään Tappara tulee olemaan vahva ja vaikka HPK itsessään hyvä joukkue onkin, Tappara oli tänään selvästi parempi. Vaikutti toisaalta, että HPK:lla ei paras päivä ollut, koska Tappara pääsi laukomaan johtoasemassakin poikkeuksellisen paljon ja vieläpä laadukkaasti.

Kaksi ensimmäistä erää pelattiin tuloksentekojääkiekkoa ja kolmannessa erässä huomasi selvän omaehtoisen passivoitumisen, tilanteita ei pelattu enää samalla tavalla kuin alussa paineistamiseen pyrittäessä. Hyökkäysalueella tyydyttiin paikoin omaehtoiseen paineenpurkuun, vaikka olisi vielä voitu jatkotilannetta taistella. Samaa alkupelin intensiteettiä ei tahdottu jatkaa, mutta toisaalta yllätyin siitä, kuinka paljon Tappara silti sai pelitapamuutoksesta huolimatta laukauksia ja paikkoja aikaan. Kertoo vain siitä, että pelitapa toimii johtoasemassakin ja toisaalta kertoo HPK:n tehottomuudesta puolustaa.

Tappara laukoi poikkeuksellisen paljon viimeaikaisiin otteluihin verrattuna. 54 laukausta yhteensä, viimeksi samaan päästiin toki Pelicans-pelissä 16. päivä tätä kuuta, mutta sitä ennen yli 50 kertaa lauottiin ennen joulua Ässät-pelissä. Alkukaudesta yli 50 laukausta oli paljon yleisempää, mutta silloin otteet olivat paljon ailahtelevampia ja tulokset heikompia. Nyt laukaustarkkuus oli hyvää ja vakiintunutta tasoa, 36 laukausta maalia kohti eli laukaustarkkuus 66,7 %. Maaliin vaadittiin 13,5 laukausta ja 9 laukausta maalia kohti, ne ovat myös hyvin lähellä Tapparan tasoa viimeisimmän maajoukkuetauon jälkeen - taso siis pitää hyvin eikä paljon ailahdella. Maalitkin olivat Koskirannan pomppuhäsläystä lukuunottamatta oppikirjamaaleja maalineduspelaamisesta, suoraviivaisesta hyökkäyksestä sekä nopeasta ylivoimasahauksesta. Jos Umicevic nyt löytää paikkansa kolmoskentästä, olemme vahvoilla rosterin laajuuden suhteen.

Tilanne loppukautta kohden on erinomainen. Kakkospaikkaan on kaikki saumat vielä, kunhan vain pidetään tämä pelintaso, mikä nyt on ollut yllä. JYPillä on kovat vastukset, Ässät ja Jokerit sekä hieman heikompi Kärpät, mutta toisaalta Tapparankin loppukauden vastukset ovat olleet hieman hankalampia kohdattavia nimenomaan meille.

juujep

  • Vieras
Vs: HPK-Tappara 05.03.13 (Ti)
« Vastaus #9 : Maaliskuu 06, 2013, 14:59:42 »
Kokonaisuudessaan paras peli aikoihin, varsinkin ykköseltä ja neloselta. Loistavaa peliä ei niistä enempää.
Kolmosessa hajontaa onnistumisissa kuin haulikolla olisi ampunut, Umi loistava, Lusenius hyvä ja parantaa koko ajan, jos vielä harhautuksen jälkeen kiekko vaihtaisi nopeammin omistajaa ilman jälkineppailua niin hyvää tulisi enemmän, Maliselle peliajan lisääntyminen ei ole sopinut ollenkaan, kun peli on selkeästi huonontunut.
Kakkosen peli on sekaisin Villen huiniessa ympäriinsä ja Palolan pelisilmä, teniikka ja suoritusvarmuus ei ole top six tasolla. Palolalla on hyvät ominaisuudet pelata liigaa bottom six tasolla. Liike ja laukaus on erinomaisella tasolla. Barkovkaan ei pelaa ihan parasta peliä mutta ei huonostikkaan. Lisähuomiona valmennukseen päin ihmettelen, kuinka kauan ne jaksaa heittää Juniorin alivoimalla oman pään aloitukseen, en edes muista, koska Barkov on voittanut aloituksen tässä tilanteessa. Tyhmyyttä vai kovapäisyyttä?
pakeista kolme suorittaa huipputasolla päivästä päivään. Teemun pitäsi saada vähennettyä noita ihmeellisiä koomailuja, parempaakin Aaltoa on nähty. Saravolta taas taas tässä pelissä pilkahduksia viimevuodelta maalineduspelistä, ollaan vieressä mutta ei oikesti oteta miestä tai mailaa, tarkkuutta peliin Peksi. Halme pelasi ok pelin ja on kiekottomassa pelissä Leimua kaksi sarjaporrasta parempi.
Lopputulema, nelonen vanhaan kuosiin, Peltola kakkosen laidalle, Makkonen kolmosen keskelle ja Halme kehiin Saravon pariksi.
ps. Yli-ikänen a-juniorikin on näyttänyt pieniä pilkahduksia liigakelpoisuudestaan viimepeleissä.
edit
Meinas tärkein jäädä. Metsola antaa mahdollisuuden voittoon jokaisessa pelissä torjumalla loistavasti ja koko viisikko voi luottaa kaveriin, rauhoittava vaikutus omaan päähän kun ei tarvi jokapaikkaan pelaajien höntyillä peittämään.
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 06, 2013, 15:26:41 kirjoittanut juujep »