Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Halliremontti loppuun kesällä 2007

<< < (23/27) > >>

pieni m:

--- Lainaus käyttäjältä: Hemuli - Elokuu 17, 2007, 09:55:06 ---Kuutiosta ei mitään tähän hätään mutta mitä helvettiä vanhalle summerille on tapahtunut? Nyt siellä pörisi sellainen muovinen lelupörinä suoraan jostain saakelin espoobluusin jäääladosta. Nyt äkkiä vanha summeri takaisin!

--- Lainaus päättyy ---

Samaan kiinnitin huomiota. Kamalan kuulonen!

Ljpp:
Kuution tarkkuus, eli resoluutio, videokuvassa oli hämmentävän huono. Joku tosin epäili että syy olisi käytettävässä kamerassa, mutta esimerkiksi keskiympyrää kuvattaessa näkyy selvästi ympyrän kulmikkuus ja kuvan palikoituminen. Kuvassa oli myös jotain häiriötä joka näkyi vaakasuuntaisina juovina - jotkut alueet olivat vaalempia ja jotkut tummempia. Teksinäytössä tosiaan jäähyajat yms. olivat varsin pienellä kirjainkoolla, joten säädettävää siinäkin.

Äänentoistosta sen verran, että ainakaan päädyissa olevat kaiuttimet eivät eilen (Ipa-Blues) soineet, eli kaikki ääni taisi tulla mediapöntön kaiuttimista. Ääni oli normaalia hiljaisempi ja ainakin päätykatsomoon aikas tumma ja hiukan puuroinen.

rämä:

--- Lainaus käyttäjältä: Wille - Elokuu 16, 2007, 14:11:08 ---Kuvan laadusta yhtäkkiä pomppasi mieleen, että kuvakaapelin (VGA?) pituushan siihen heti vaikuttaa, mutta tuollainen vika olisi helposti korjattavissa vahvistimella...

--- Lainaus päättyy ---
Joo pituus vaikuttaa heti VGA:lle kun pitempiä vetoja tehdään.
Ne jotka sanoo muuta ei ole pitkiä vetoja (kymmeniä metrejä) koittaneet.
Vahvistin ja laadukkaat johdot. Tuo on jo niin suuri näyttö, että korostus linjan häviöille on erittäin suuri.

Esa.K:

--- Lainaus käyttäjältä: rämä - Elokuu 17, 2007, 22:52:21 ---
--- Lainaus käyttäjältä: Wille - Elokuu 16, 2007, 14:11:08 ---Kuvan laadusta yhtäkkiä pomppasi mieleen, että kuvakaapelin (VGA?) pituushan siihen heti vaikuttaa, mutta tuollainen vika olisi helposti korjattavissa vahvistimella...

--- Lainaus päättyy ---
Joo pituus vaikuttaa heti VGA:lle kun pitempiä vetoja tehdään.
Ne jotka sanoo muuta ei ole pitkiä vetoja (kymmeniä metrejä) koittaneet.
Vahvistin ja laadukkaat johdot. Tuo on jo niin suuri näyttö, että korostus linjan häviöille on erittäin suuri.

--- Lainaus päättyy ---

Mutta luulis nyt, että ammattimiehet olis laittanu kerralla laadukasta piuhaa eikä mitään bilteman johtoo. Mutta toivottavasti kuva paranee sillä tommosta puuroa ei kukaan halua kattella. Jos kuva ei parane laitan aloitteen vanhan kuution takaisin laiton puolesta. Kyllä kova pettymys kohuttu video kuutio minulle on.

jtv:
Hmm, onko joku vielä väittänyt, että kuutio olisi tällä hetkellä parhaimmillaan? Minun ymmärtääkseni se on edelleen koekäytössä ja testeissä, joten otetaan ihan rauhassa vielä...

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta