Kirjoittaja Aihe: Tappara-JYP 25.09.12 (Ti)  (Luettu 13842 kertaa)

Poissa Trafan

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 4066
    • Profiili
Tappara-JYP 25.09.12 (Ti)
« : Syyskuu 23, 2012, 15:23:18 »
Hallitseva mestari Hakametsään
Tiistain vierailija JYP pelasi Tapparan tavoin harjoituskaudella European Trophyä ja on divisioonansa viimeisenä.
Liigakautensa JYP on aloittanut mainiosti ja on kakkosena, pistesaldonaan kahta vaille maksimit.
JYPin esityksiä hieman epäiltiin, saihan Jyrki Aho Dufvalta valmiin joukkueen jolla oli jo valmis pelitapa
mutta nyt näyttää siltä, ettei Aho ole pelkkä peesaaja vaan on saanut viime kaudesta melkoisesti uusiutuneen joukkueen uuteen lentoon.
Viime vuosina JYP on ollut Tapparalle vaikea vastus, viime kauden saldo oli kolme pistettä ja toissa kauden kaksi.
Viimekautista terävämpi Tappara lähtee nykyään hakemaan pisteitä joka ottelusta
ja tiistaina nähdäänkin josko JYPiltä irtoaisi yhtä paljon kuin koko viimekaudella yhteensä.
Veikkaus näyttää asettaneen Tapparan selkeäksi ennakkosuosikiksi (1.80-4.35-3.20), itse odotan tiukempaa vääntöä kuin noista kertoimista voisi päätellä.

1. Otteluennakot:
Tappara: Kotivoittotili vielä avaamatta
JYP: Otteluennakko
Ja: Vanhojen vihollisten kohtaaminen
KSML: Kestääkö JYP paniikkijakson vai murtuuko Tapparan kotikirous?
AL: Kirvesmies: Tappara heräilee kohti kotivoittoa
MTV3/Kierrosennakko: NHL-tähdellä vahvistunut Jokerit kohtaa sarjakärjen

2. Kokoonpanot
Tappara: Tappara haastamaan JYPiä seitsemällä pakilla
SM-liiga: Kokoonpanot

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
25.9. Tappara: Kausikirja 2012-13 on ilmestynyt!
24.9. JYP: Stanley Cup –voittaja Rich Peverley Boston Bruinsista JYP-vahvuuteen
19.9. JYP: Kolme JYP-pelaajaa loukkaantuneena
6.8. JYP: JYP teki positiivisen taloustuloksen

4. Viime kauden kohtaamiset:
21.10.11: Tappara-JYP 3-2
02.12.11: JYP-Tappara 6-0
07.01.12: JYP-Tappara 2-1
27.01.12: Tappara-JYP 2-5

5. Joukkueiden edelliset ottelut:
22.09.12: Kärpät-Tappara 1-3 (0-2,1-1,0-1)
              Tappara: Junnut tehoilivat Kärpät kumoon
              Kärpät: otteluraportti
              NelonenPro: Kärpät-Tappara 22.09.2012
21.09.12: JYP-Lukko 5-3 (1-1,2-2,2-0)
              JYP: Otteluraportti
              Lukko: Lukko hävisi Jyväskylässä
              NelonenPro: JYP-Lukko 21.9.2012

6. Kausiennakot vierailijasta:
13.09. IS: JYP: Puolustus pelastaa
12.09. SM-liiga: 1 päivä SM-liigakauden 2012-13 alkuun – esittelyssä mestari JYP
11.09. MTV3: JYPin pakka uusiksi mestaruusjuhlien jälkeen
10.09. YLE: Mestari JYP kokoaa tilkkutäkkiä
10.09. HS: JYP menetti tukun syömähampaitaan
07.09. KSML: Mestarimysteeri - Keitä te ootte te nuoret poijjaat?
04.09. Ja: Mestareissa muutoksia – JYP 2012-2013
04.09. Ja: Pelaajakartta: JYP - Perrinissä luottoa

7. Numeroita:
SM-liiga: Tappara/otteluohjelma
SM-liiga: JYP/otteluohjelma
SM-liiga: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista
Maugen kerroinvertailu (Valmisteilla.)

8. Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Antti Boman (3) ja Jari Levonen (15).
Tuomariasettelu
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 31, 2012, 22:49:10 kirjoittanut Trafan »

rännipakki

  • Vieras
Vs: Tappara-JYP 25.09.12 (Ti)
« Vastaus #1 : Syyskuu 24, 2012, 18:35:56 »
Erittäin mielenkiintoinen ottelu tulossa. Toivottavasti Tappara lähtee karvaamaan agressiivisesti, ja saa tällä tavalla Jypin pakit tekemään virheitä. Odottelen myös Koskirannan ketjulta tehoja huomenna.

Toivotaan että Ville on toipunut flunssastaan ja palaa takaisin Sashan ja Haapalan rinnalle. Tapparan hyvät otteet Oulussa antaa varmasti joukkueelle lisää itseluottamusta, ja uskon kotivoittoon. Tässä vielä linkki vimeoon, johon joku tappara fani on tehnyt ns. mainosvideon huomiseen otteluun: https://vimeo.com/50055862

Poissa #51

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2649
    • Profiili
Vs: Tappara-JYP 25.09.12 (Ti)
« Vastaus #2 : Syyskuu 24, 2012, 19:23:06 »
Joo ei ole mikään normaali "väsynyt tiistaihöntsä" tulossa. Vaan kahden huippujoukkueen kohtaaminen. Tässä vaiheessa on turha puhua kuuden pisteen kamppailusta, mutta olisihan se korkea aika avata kotivoittotili. Kokoonpanossa huomio kiinnittyy Connollyn ja Niemisen pelikuntoon. Nieminen on varmaankin kuumeilusta jo toipunut, mutta miten pahassa kunnossa on Connollyn jalka? Toivottavasti Lucenius jatkaa penkillä. Mies ei ole edes kymmenen minuutin kunnossa ja molemmat voitot ollaan otettu ilman Luceniusta, joten hänen tuominen kokoonpanoon ei ole perusteltua. Yleisöä toivoisi tulevan paikalle katsomaan Barkovia, Perriniä ja muita virtuooseja. Edellä toivottiin myös Tapparalta aggressiivisempaa karvausta ja JYP:illä on puolustuksessa muutama virheherkkä kaveri, joten tämä olisi hyvin perusteltua. Blues-pelin kaltaista peruuttelua en halua Tapparalta kotikaukalossa nähdä.

Poissa taappara

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1549
    • Profiili
Vs: Tappara-JYP 25.09.12 (Ti)
« Vastaus #3 : Syyskuu 24, 2012, 21:41:23 »
Edelliskausilla nämä JYP-matsit on olleet sellaisia "Turpaan tulee ja tylsä peli" tapahtumia, mutta nyt voidaan odottaa jotain muuta.

Dufvan poistuttua Jyväskylästä poistui myös robottikiekko. Nykyään JYP pelaa iloisempaa kiekkoa, jossa vastustajallakin on mahdollisuus saada laatta maalin perukoille. Tappara taas on löytämässä ensimmäistä kertaa sitten Rautakorven viimeisen visiitin pelitavan, jolla voidaan voittaa pelejö muutenkin kuin tuurilla tai vastustajan avittamana. Eli kaikki Hakametsään katsomaan tämän kauden liigakärkien kohtaamista! Hyvä matsi tulossa!

Tuokkola halunnee näyttää Jyväskylän kavereilleen etteivät taidot ole päässeet ruostumaan. Tosin tällä viikolla Kirvesrinnat pelaavat kolme peliä neljään päivään, eli eiköhän Metsolakin saa näytönpaikan. Mutta varmaankin vasta perjantain paikallispelissä..

Kokoonpanoja odotan innolla. Tippuuko Ahtola takaisin Makkosen viereen, saako jatkaa poikien ketjussa vai ottaako Connollyn paikan (mikäli ei kykene pelaamaan) ykkösestä? Kaksi jälkimmäistä vaihtoehtoa käy. Nieminen palannee kokoonpanoon.

Poissa Mr.Peter

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2842
    • Profiili
Vs: Tappara-JYP 25.09.12 (Ti)
« Vastaus #4 : Syyskuu 25, 2012, 09:10:13 »
Kovasti on tärkeä ja jännittävä viikko alkamassa Tapparalla. Tänään olisi sitten ensimmäinen kotivoitto tavoitteena.
Jos pelataan yhtä hyvää ja kurinalaista puolustuspeliä, kuin Kärppiä vastaan ja pikkuisen lisää tehoja
hyökkäyspäähän muiltakin kuin Barkovin ketjulta, niin kyllä sillä pitäisi voitto tulla...mutta tiukassa se voi olla.

Mielestäni Ahtolan voisi pitää tuossa nuorukaisten ketjussa , niin hyvin se peli kulki kyllä ja tehoja tuli.
Jos Connolly ei pääse vielä pelaamaan, niin voisihan Niemisen laittaa tuohon ykkösketjun.

Harmi kun en itse pääse halliin tänään, mutta toivottavasti olisi porukkaa hyvin ja saataisiin ensimmäinen kotivoitto plakariin.

Poissa 4_TRA

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3246
    • Profiili
Vs: Tappara-JYP 25.09.12 (Ti)
« Vastaus #5 : Syyskuu 25, 2012, 09:55:44 »
Edellisen pelin kurinalainen pelityylille jatkoa niin vois pisteitäkin tulla. Piste  tai kaks vois olla realistinen, kolme on jo hankalampi.
Katselin lippupalvelun karttaa ja nyt taitaa jäädä alle 4000 katsojan.

Poissa gatecrasher

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 7605
    • Profiili
Vs: Tappara-JYP 25.09.12 (Ti)
« Vastaus #6 : Syyskuu 25, 2012, 10:43:56 »
Itsellä ainakin vahva usko kotivoittoon. Oulun reissulla saatiin askelmerkit kohdalleen ja toivottavasti kotona haastettaisiin vielä astetta rohkeammin. Pitkiä hyökkäyksiä vain JYPin puolustusalueella niin alkaa väsymyskin vastustajan puolustajilla painaa. Tehoja tietty toivoisi myös muilta kuin kakkoskentältä.

Ainakin viime kaudella JYP veti kohtuullisesti yleisöä, syksyn perjantai matsissa taisi olla yli 6000 ja tammikuun viikonloppupelissä n.5000 katsojaa. Toivotaan että tänään päästäisiin tuohon 4500-5000 haarukkaan.

Poissa Oijennus

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 602
    • Profiili
Vs: Tappara-JYP 25.09.12 (Ti)
« Vastaus #7 : Syyskuu 25, 2012, 12:37:58 »
74 Antti Erkinjuntti - 40 Jarno Koskiranta - 38 Sami Venäläinen
21 Jerry Ahtola - 16 Aleksander Barkov - 25 Henrik Haapala
81 Jukka Peltola - 85 Jussi Makkonen - 17 Ville Nieminen
(kiertävä) - 28 Jarkko Malinen - 11 Miikka Männikkö

18 Tuukka Mäntylä - 83 Teemu Aalto
6 Pekka Saravo - 9 Juha Leimu
56 Kalle Kaijomaa - 12 Markus Kankaanperä
4 Jesse Jyrkkiö

58 Pekka Tuokkola
(77 Juha Metsola)

Eli Connolly poissa ja Kaksonen kuumessa. Hyvä mielestäni, että ei heti hajoitettu A-B-H kenttää. Myös Niemisen kokeilu Makkosen kanssa voi olla mielenkiinoinen, aika näyttää.
Jyrkkiölle ei varmaan minuutteja kauheasti ole luvassa ilman loukkaantumisia.
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 25, 2012, 12:39:38 kirjoittanut JM82 »

Poissa soosi

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2849
    • Profiili
Vs: Tappara-JYP 25.09.12 (Ti)
« Vastaus #8 : Syyskuu 25, 2012, 12:49:06 »
"Ottelun päätuomareina Antti Boman (3) ja Jari Levonen (15)."

Jeps. Toivottavasti Jukka pysyy aitiossa pelin loppuun asti. ;)

Poissa trasat

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 356
    • Profiili
Vs: Tappara-JYP 25.09.12 (Ti)
« Vastaus #9 : Syyskuu 25, 2012, 12:57:48 »
No niin, nyt ne miehet loppuivat jo kesken, vaikka hetki sitten hämmästeltiin liian laajaa rosteria. Ei ole luotto Luceniukseen hääppönen, kun paikka jätetään mielummin auki.

Poissa Oijennus

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 602
    • Profiili
Vs: Tappara-JYP 25.09.12 (Ti)
« Vastaus #10 : Syyskuu 25, 2012, 13:00:28 »
Olisikohan Luceniuksella kuitenkin jotain pikku vaivaa...?

Poissa juti

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2371
    • Profiili
Vs: Tappara-JYP 25.09.12 (Ti)
« Vastaus #11 : Syyskuu 25, 2012, 13:09:22 »
No niin, nyt ne miehet loppuivat jo kesken, vaikka hetki sitten hämmästeltiin liian laajaa rosteria. Ei ole luotto Luceniukseen hääppönen, kun paikka jätetään mielummin auki.

Lucenius, Palola, Järvinen... en nyt tiedä loppuvaitko kesken.

Poissa trasat

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 356
    • Profiili
Vs: Tappara-JYP 25.09.12 (Ti)
« Vastaus #12 : Syyskuu 25, 2012, 13:17:44 »
Nähtävästi PELImiehet loppuivat kesken!

Poissa hande1

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 57
    • Profiili
Vs: Tappara-JYP 25.09.12 (Ti)
« Vastaus #13 : Syyskuu 25, 2012, 13:20:14 »
...ainakin Palola on noista PELIMIES ;D

Poissa Rouhija

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2434
    • Profiili
Vs: Tappara-JYP 25.09.12 (Ti)
« Vastaus #14 : Syyskuu 25, 2012, 13:23:08 »
Ettei vaan pakistossa olisi joku, jolla on vähän pientä vaivaa, ja testataan kestääkö mies vai ei? Jos ei kestä, niin on yksi varapakki. No, tuskin näinkään, mutta erikoista, että ei ole täysiä hyökkäyskenttiä.
On tää pelaajamäärä -sääntö mun mielestä aika naurettava.