Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Tampereen Ilves 2012-13

<< < (75/175) > >>

pieni m:
Kyseisellä jengillä on ilvesfoorumi, ei muuta. Meillä tää ja sitte jatkoaika. Eiks se oo ihan sopivasti? Itseä ainaki kiinnostaa toisiks eniten Ilveksen otteet, eli tää viestiketju on yks mielenkiintoisimmista tällä foorumilla. Etenki näinä päivinä.

Olipahan Ilveksellä taas peli. Olivat ihan purjeessa ja ajattelin, että tää on 6-0 tai jotain. Järkyttäviä virheitä ties kuinka paljo. Saivat kuitenki jonkun maalin ja Blues taas ei onnistunu. Numerot pysy tasasina ja Ilves sai vähä otetta. Ajattelin jo, että nyt ne menee ja voittaa. Mutta onnistuivat kuitenki saamaan nolla pistettä. Luulis syövän miestä, vaikka pisteet Ilvekselle olis ollu enemmän tai vähemmän vääryys. Vaikka Ilveksellä oli hyvä draivi päällä lopussa, ni silti järkyttäviä virheitä omalla alueella. Onko kyse Raipesta, pelaajien taidoista, itseluottamuksen puutteesta vai mistä, mutta ei toi hyvältä näyttänyt.

tonselmi:
Ilveksen peli on edelleenkin järkyttävää roiskimista, ajokoirakiekkoa. Tosiaan, pelaajat jopa Koistisesta lähtien tekevät aivan järjettömiä virheitä, "kahen metrin syötöt menee v**** kolme metriä ohi".

Ilveksen "pelitapa" saattaa teettää sitä että ei oikein tiedetä minne se kaveri on menossa, mihin syöttää, saatika minne pitäisi itse mennä. Ja kai sielläkin lisäks on jonkisortin henkistä lukkoa laajemmalla rintamalla päällä.

Ei rosterikaan päätä huimaa mutta tuntuu tyhmältä pistää sen piikkiin, kun muuan Saimaan Pallo ampuu sarjakärkenä.

E. Ovatpahan pistäneen naapurin foorumilla jo pystyyn liigakarsinta ketjunkin. :D

coly:
Ensimmäisen erän väijyin Blues-Ilvestä ja olihan sen luokan puolustupelaamista naapurin joukkueelta että ei voinut kun päätään pyöritellä. Ensimmäinen maali oli toki onnekas Bluesille ja toinen olisi pitänyt torjua, vastapainoksi Lindbäck torjui monia vaikeita tilanteita, numerot ei siis kuitenkaan valehdellut, olisi voinut olla enemmänkin. Sen mitä itse katsellut Ilveksen pelejä niin onhan tuo Koistinen ihan paska, lahjoittanut näkemissäni peleissä maalin omalla koomailullaan, tänäänkin.

Ilvestä ei kyllä taistelusta voi syyttää, eväät on vain niin olemattomat ja pelitapaa ei ole nimeksikään, muutenkin pelaavat pirun raskaalla taktiikalla ettei tuossa pitkässä juoksussa ole järkeä. Ainakaan mihinkään pitkiin pisteputkiin en usko sen kykenevän.

Noh, se naapurista, välipäivinä hyvä tutkia muitakin jengejä.

ollis:

--- Lainaus käyttäjältä: gatecrasher - Marraskuu 21, 2012, 11:55:41 ---Miika Wiikman twiittailee, että on ollut jo parin viikon ajan terveenä muttei hänen anneta harjoitella muun joukkueen mukana. Pitää saamansa selitystä moiseen toimintaan uransa kamalimpana. Mitähän tässä nyt on taustalla? Savustus menossa?

Edit. Twiitit kadonneet mystisesti kokonaan Twitteristä, no löytyvät tuolta Ilvesfoorumin Sairastupa -ketjusta copypastettuna.

--- Lainaus päättyy ---

Ei ole tunnuksia Ilveksen foorumille, kun siellä tulee harvemmin käytyä... mutta onko tähän asiaan tullut mitään selvyyttä? Twiittasiko Wiikman paljastuksensa myöhemmin illalla kuten lupasi? Jos twiittasi, mikä se oli?

gatecrasher:

--- Lainaus käyttäjältä: ollis - Marraskuu 22, 2012, 16:57:42 ---
--- Lainaus käyttäjältä: gatecrasher - Marraskuu 21, 2012, 11:55:41 ---Miika Wiikman twiittailee, että on ollut jo parin viikon ajan terveenä muttei hänen anneta harjoitella muun joukkueen mukana. Pitää saamansa selitystä moiseen toimintaan uransa kamalimpana. Mitähän tässä nyt on taustalla? Savustus menossa?

Edit. Twiitit kadonneet mystisesti kokonaan Twitteristä, no löytyvät tuolta Ilvesfoorumin Sairastupa -ketjusta copypastettuna.

--- Lainaus päättyy ---

Ei ole tunnuksia Ilveksen foorumille, kun siellä tulee harvemmin käytyä... mutta onko tähän asiaan tullut mitään selvyyttä? Twiittasiko Wiikman paljastuksensa myöhemmin illalla kuten lupasi? Jos twiittasi, mikä se oli?

--- Lainaus päättyy ---

Ei tullut mitään uutta avautumista enää, vaan aiemmatkin twiitit tosiaan katosivat Twitteristä. Olisko joku antanut "mahtikäskyn"?

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta