Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Päävalmentaja 09-10

<< < (6/11) > >>

Ljpp:

--- Lainaus käyttäjältä: polvipetteri - Maaliskuu 13, 2009, 08:38:56 ---1. ei minkäänlaista ylivoimakoostumusta tai -kuviota ja
2. voima- ja kestävyyspuolella hävittiin vastustajille läpi linjan, eli kesäharjoituksiin olisi saatava ruutia, jotta pärjättäisiin taas nykylinjan paini- ja vääntökisoissa.
--- Lainaus päättyy ---

Peli "kuviottomuus" ja säännönmukaisuuksien (Lue=opetellut kuviot) puuttuminen oli kyllä silmiinpistävää myös tasakentällisin pelatessa. Maalit ja maalipaikat tuntuivat tulevan yksilötason onnistumisten ja vastustajan lahjoittamina, mutta eivät juuri koskaan määrtietoisen ja toistuvan tekemisen tuloksena. Yksi Saarisen lupauksista ennen kautta oli aktiivisempi karvauspeli, mutta eipä sitäkään loppujenlopuksi niin hirveästi nähty.

Tapparan maalisaldo on mielenkiintoinen tarkastelun aihe. Läpi mätä puolustuksemme piti kuitenkin niin hyvin että päästetyissä maaleissa Tappara oli peräti 6. paras (153), kun taas tehdyissä maaleissa sijoitus on 10. (141). Liigan hurmulhei joukkue oli HIFK joka teki 169 maalia päästi 167 ja sijoittui tästä huolimatta sijalle 7.  Näkisin että Tapparan pahasti hyökkäys- ja erityisesti laitahyökkääjäpainotteisella materiaalilla olisi pitänyt lähteä pelaamaan huomattavasti rohkeampaa kiekkoa, korkeammalta karvaten jolloin laituriosastosta olisi ehkä saatu jotain parempaa irti, vaikka siinä sivussa pari maalia enemmän olisi omiin ehkä mennytkin.

Petterin kakkoskohta tietysti johtuu osin materiaalistakin - Tapparalla oli jalkeilla todellinen mikkihiirijoukkue, lähes täydellinen vuoden 2003 vastakohta. Mutta kriittisesti tulee tarkastella myös fysiikkapuolen harjoittelua, sillä jos Rautakorven aikana se antoi Tapparalle etua muihin verrattuna, siis 100-varmaa on ettei nyky-Tappara ole tämän osaston edelläkävijä. Loukkaantumisten ja harjoittelun korrellaatiosta ei varmasti kannata liian helppoa 1-1 johtopäätöstä tehdä, mutta jotain vihiä sekin saattaa antaa.

Mailavirtuoosi:
Nyt sinne on huhuosioon tullut viestiä, että Barkov ottaisi laivan komentoonsa. Onko tää nyt sitten taas näin että Mikki ei uskalla/halua ottaa ketään vahvempaa persoonaa sinne penkin taakse, joka saattaisi vaikka vähän vaatia seurajohdoltakin jotain. Viimeksi kun joku (Rautakorpi) sinne piippuhyllylle jotain vaatimuksia penkin takaa lähetti niin sopimus purettiin. Tukkajukan comebackiä lukuunottamatta ei tänne oo vähään aikaan tullutkaan valmiiksi hyvää valmentajaa vaan luotetaan suoraan sanottuna tuuriin ja jos sattuu käymään hyvin kuten Uraman kohdalla, niin voidaan pistää sulka hattuun. Pelkäänpä pahoin että Ralelle kävi nyt kuten Sihvonen aikoinaan pelotteli---kupla puhkesi.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Barkov olisi hyvä pitää penkin takana, muttei vetovastuussa. Niin loistava pelaaja kun Sasha olikin niin noilla valmentaja meriiteillä ei pidä valmentaa Tapparan tasoista joukkuetta, ellei sitten haluta ottaa tämän kautista tavaksi.
Barkov varmasti osaa tsempata ja toimii jonkin asteisena auktoriteettina jopa Villekin, mutta enpä usko että hänellä olisi pelitavallisiin asioihin mitään annettavaa. Joskus myöhemmin sitten.

TBK:

--- Lainaus käyttäjältä: polvipetteri - Maaliskuu 13, 2009, 08:38:56 ---MInusta Saarisen valmentamalla joukkueella oli kaksi merkittävää puuteta havaittavissa Tampere Cupin peleistä alkaen:
1. ei minkäänlaista ylivoimakoostumusta tai -kuviota ja
2. voima- ja kestävyyspuolella hävittiin vastustajille läpi linjan, eli kesäharjoituksiin olisi saatava ruutia, jotta pärjättäisiin taas nykylinjan paini- ja vääntökisoissa.

Mitkä ovat sitten Barkovin eväät tähän valmennuspuolella? Ensimmäiseen löytyy varmasti silmää ja näkemystä, mutta jälkimmäisen kohdalla olen skeptinen.

--- Lainaus päättyy ---
Mun mielestä Tapparan yv-kuviohin tai ylipäätään hyökkäyspään peliin ei löytynyt tarpeeksi tukea alhaalta. Eli se kiekollisten pakkien puute näkyi kyllä todella pahasti. Kun ei löytynyt sitä neljättä "hyökkääjää", joka viivalta pystyisi tukemaan hyökkäyspeliä, niin peli ajautui kulmiin näenäishallinnaksi. Petre oli ainoa kuka pystyi ja selvästi halusi ottaa roolia viivassa. Suurin ongelma Tapparalla oli kuitenkin tehottomuus maalipaikoissa, mikä johtui kyllä pääosin hyökkääjistä.

Mitä tulee Barkovin kykyihin valmentajana, niin allekirjoitan lainauksen täysin. Varmasti miehellä on silmää kiekolliseen peliin. Barkovin näköinen joukkue olisi taitava ja erittäin kiekollinen, kuin punakone aikoinaan. Nykypäivän liigassa se ei toimi, joten vaaditaan väkisinkin pelaajia, jotka rikkovat, repivät ja raastavat. Onko Barkovilla silmää haalarimiehille ja rikkovalle pelille? Entä mitä sitten kun joukkue pitäisi pystyä herrättämään? Venäjän lempeä karhu ei turhia murise. Olisi vaikea kuvitella Barkovin potkaisevan jalkaa pukukopin oven läpi tai riisuvansa itseään alasti joukkueen edessä. "Ännu lite bättre" ei enään toimi nykykiekossa...

karsson:
Mä kyllä jättäisin noi entiset kärppävalmentajat omaan arvoonsa. Kaikella kunnioituksella nenä-jalosta kohtaan, niin minusta kärppien viime kausien menestyksen taustalla on ollut ennen kaikkea hyvä organisaatio ja ennen kaikkea hyvä pelaajamateriaali. Sama kuka siellä penkin takana seisoo, niin edes kohtalainen menestys on taattu.
Eli toivottavasti Kari Jalonen ei ole tapparan ensi kauden valmentaja. Omaa ehdokasta minulla ei kuitenkaan ole esittää.

Tsingis-Khan:
Alunperin laitoin Valmentajamarkkinat, ynnä muut toimihenkilöt tän viestin, mutta laitampa tännekkin, niin löytyy paremmin.  ;D


--- Lainaus käyttäjältä: Tsingis-Khan - Maaliskuu 17, 2009, 20:49:17 ---Bluesin A-junnujen nykynen valmentaja Antti Törmänen ois hyvä vaihtoehto: voitti Bluesin A-junnujen kanssa sarjataulukon ja ovat nytte finaaleissa. Törmänen on myös maailmanmestari -95 ja Nagano -98 olympia hopee. Pelannu mm. Bluesissa, Jokerit, Ottawa Senators, Hv 71 ja Södertälje SK. Ilmottanu olevansa vapailla markkinoilla.

--- Lainaus päättyy ---

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta