Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?

<< < (156/220) > >>

Mazza:
Jälkiviisaana on helppo sanoa että joukkue kasattiin täysin väärin. Toki sitä optimistisena kannattajana uskoi harjoituspeleihin ja jopa liigan alkuun asti että Hirvonen on huippuvalmentaja joka pitkän valmistautumisen jälkeen on saanut viritettyä yllätysvalmiin joukkueen iskuun. Oli nälkäisiä eteenpäin pyrkiviä pelaajia, come backia hakeva Makkonen, Jokereissa aiemmin onnistunut Tenute, Metsolaakin Kerho-fanit kehuivat kilpaa. Mutta nyt on helppo sanoa ettei joukkuetta voi koota sillä perusteella että vain toivotaan ja uskotaan pelaajien ottavan kehitysaskelia ja pelaavan paremmin Tapparassa kuin edellisissä seuroissaan. Joku HPK ei vaikuttanut kaksiselta ryhmältä viime kaudella mutta siellä oli avainpaikoilla sellaisia nimiä (Lassila, Viitaluoma) joiden ympärille on hyvä kasata vähän nimettömämpääkin ryhmää. Nyt meillä on 2/3 avainrooleista (ykkösmaalivahti, ykköspakki ja ykkössentteri) koottu jo alun alkaen huonosti, kun Makkonen on flopannut ja maalivahtikaksikosta ei ole löytynyt selkeää vastuunkantajaa jonka huippuotteisiin voisi luottaa illasta toiseen. Mäntylä hoiti roolinsa täydellisesti, mutta kun hänet menetettiin lähes vastikkeetta niin siihen suli aika paljon tämän Dufvan prosessin potentiaalista.

Leinonen ei ole koskaan ollut kaksinen joukkueenrakentaja, hän on onnistunut pitkän pestinsä aikana käytännössä vain Rautakorven kanssa. Kertoo aika paljon sekin. Kevään 2003 mestaruuden jälkeen joukkue putosi todella nopeasti kärkikahinoista, eikä pelaajahankinnoissa ollut enää samanlaista otetta kuin vain vähän aiemmin. Yhteys valmentajanvaihdokseen on täysin ilmeinen. Silti organisaatiossa ei ole tehty asialle mitään, varmaan siksi että täydelliseltä romahdukselta on toistaiseksi vältytty. Viime vuosina muissa organisaatioissa on kuitenkin toimintaa tehostettu sekä taloudellisella että urheilullisella puolella Tapparan polkiessa näiden osalta paikallaan. Valitettavasti se näkyy tällä hetkellä sarjataulukossa jossa Tappara kausi kokonaisuudessaan huomioonottaen on täysin oikealla paikalla viimeisenä.

Koko Tamhockeyn johdon olisi aika myöntää virheensä ennen kuin Rautakorven aika organisaatiossa alkaa. Leinosen pitäisi olla tyytyväinen että saa yleensä pitää työpaikkansa, vaikka hän ilmeisen suurta luottamusta hallituksen sisällä nauttiikin. Miehestä on jo vuosikaudet paistanut läpi intohimon puute, kun väsyneenä ja ärtyneenä vastailee harvakseltaan median esittämiin kysymyksiin. Ei viestinnästään huolehtivalla organisaatiolla saisi olla ulospäin näin välinpitämättömän vaikutelman itsestään antava keulakuva. Uskon että Mikki osaa kuitenkin olla motivoituneen ja innostavan oloinen puhuessaan yhteistyökumppaneille, hänen tulisi vaan ymmärtää että myös maksavat peruskatsojat ja muutenkin Tapparaa seuraava jääkiekkoväki ansaitsee samanlaisen kohtelun - ja siitä olisi Tapparalle ja Tamhockeylle pelkkää hyötyä.

Äh, melkoista tajunnanvirtaa mutta sarjataulukkoa vilkaistessa tuli sellainen fiilis että jotenkin sitä nyt on purettava. Ei tässä nyt siinä pisteessä vielä olla että tätä ihan olankohautuksella pystyy ohittamaan.

himmmaaa:
Jos viikonloppuna otetaa molmmista peleistä turpaan ni se alkaa olee liigapaikasta vääntöä. Parempaa kevättä toivotaan ja odotetaan!

naasville:

--- Lainaus käyttäjältä: tbk07 - Joulukuu 07, 2011, 21:04:54 --- Tappara on reagoinut ja palikoiden pitäisi olla kondiksessa. Ainoastaan selkeä ykkösveskari puuttuu, vaikka kyllähän Ilveskin tuntuu hyvin pärjäilevän paljon parjatulla Wiikmanilla.



--- Lainaus päättyy ---
Paskan marjat,meiltä puuttuu ykkössentteri,ykkössnaipperi,ykköspakki,ykkösmaalivahti.

tbk07:
Siinä olen samaa mieltä, että homma ryssittiin jo keväällä/kesällä kun tänne roudattiin kirjoittamattomia kortteja selkeiden vahvistusten sijaan. Mutta kesken kauden ei niin vain hankita ykkössentteriä, ykköspakkia tai ykkösmaalivahtia. Mahdolliset hankinnat tulevat olemaan samaa sakkaa kuin Tapparan tämän hetken keskivertopelaajat ja tasoltaan lähempänä Sami Ryhästä tai Jouni Virpiötä kuin Jori Lehterää.

Poistomyynnillä en tarkoittanutkaan varsinaisesti sitä, että löisimme sillä juurikaan rahoiksi. Mutta vaikea minun on uskoa, että esim. Jerry Ahtola, Tomi Pekkala tai Tommi Kovanen kuuluvat Tapparan tulevaisuuden suunnitelmiin ja samaan listaan voisi lisätä aika monta muutakin. Heidän paikallaan voitaisiin aivan hyvin peluuttaa nuoria omia kasvatteja, eikä se homma nyt varmaan huonommin voisi mennä. Samalla nuoret saisivat arvokasta kokemusta ja olisivat ensi kaudella jo huomattavasti valmiimpia liigamiehiä. Mitä sellaista esimerkiksi Pekkala meille tuo, jotta häntä pitäisi peluuttaa oman kasvatin sijaan? Parhaimmillaan A:sta löytyy joku "Barkov nro. 2", joka osoittautuukin valmiiksi pelimieheksi ja ratkaisijaksi. Enkä usko, että se yleisöä karkottaisi jos Jerry Ahtolan tai Kim Strömbergin sijasta kaukalossa kaartaisi Tapparan innokas oma kasvatti.

polvitaklaaja:
Mazzan kirjoituksessa on paljon ajatuksia joista olen samaa mieltä mutta saanen kuitenkin olla hieman eriä mieltä Makkosesta. Mun mielestä Makkonen ei loppujen lopuksi ole flopannut. Hakee kyllä uutta nostetta uralleen ja varmasti saa vastuuta (kuten näkyy) mutta ei yksinkertaisesti pysty pelkällä omalla pelaamisellaan vetämään joukkuetta huippusuorituksiin. Tarvitsee siis pelimiehiä rinnalleen. Ja nykyiset jotka vieressä viilettävät eivät joko pysty parempaan tai vaeltavat hekin varjojen mailla muun joukkueen mukana. Hei, Makkonenhan pääsi myös Urheilulehden TOP-listalle! Ei ihan turha kaveri...  :o

Näkisin että tuo uhkapeli Hirvosen ja Tenuten kanssa varsinkin meni ihan persiilleen. Hirvonen ehkä ei itse valmennusjoukkoineen nähnyt oikeasti kuinka huonoa peli oli. Tiedä sitten mitä harjoitukset ovat olleet mutta voisin kuvitella, että kun Nieminen ei jatkanut niin se kertoo aika paljon.

Maalivahdeista Nieminen ja Metsola eivät vielä tässä vaiheessa pysty kannattelemaan illasta toiseen joukkuetta. Myös molempien pienehkö koko tietysti aiheuttaa omat ongelmansa mutta kyllä enemmän saa laittaa puolusutksen ja viisikkopuolusutksen piikkiin kuin molareille häviöistä pois lukien aivopierupäästöt per peli.

Aika pernastahan tää on että kolataan viimeisenä. Voi vain toivoa, että tauolla tapahtuu jotain positiivista pelaajarintamalla.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta