Kirjoittaja Aihe: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?  (Luettu 249636 kertaa)

Poissa Kolme Seppää

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1318
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #450 : Maaliskuu 02, 2011, 12:50:50 »
Tappara on nyt urheilullisesti huonoimmassa tilanteessa mitä se on ollut koskaan liigahistorian aikana.

Oltiinhan tuossa toissa kaudella lähes yhtä vakavassa tilanteessa, kun päädyttiin runkosarjassa sijalle 13. Playouteihinkin lähdettiin pelko perseessä, mutta Lehterän, Säterin, Niemisen ja Halmeen johdolla onnistuttiin tekemään ryhtiliike ja vältettiin karsinnat. Silloinhan sinne päätyi nyt runkosarjan kakkospaikasta tiukasti taisteleva Ässät.

Jos tuon kauden jälkeen joukkueesta olisi poistunut esim. Lehterä, oltaisiin todennäköisesti päädytty samoille sijoille viime kaudellakin. Eihän Saarisen aikakaudella koskaan ollut mitään erityistä pelitapaa, johon tiukassa paikassa olisi pystytty nojaamaan, vaan joukkue oli enemmän tai vähemmän lahjakkaimpien pelaajien yksilösuoritusten varassa. Se, että kauden lopussa sytyttiin pelaamaan Kalpaa vastaan kohtuullisen hyvä pudotuspelisarja, kun oli ensin tiputettu koko kauden lanannut Jokerit sääleissä, hämäsi monia luulemaan tilanteen olleen joten parantumassa. Samat katastrofin merkit olivat tuolloinkin ilmassa siinä, missä nytkin.


Poissa Lare

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 950
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #451 : Maaliskuu 02, 2011, 13:04:24 »
Kuka pysäyttäisi syöksykierteen vai onko Tapparan ensi kauden markkinointislogan "Back to the nineties"?


Tappara on kuin vanha, antiikkinen seinäkello: ensin tuo arvokas kapistus alkaa jätättämään ja lopulta pysähtyy kokonaan. Vanha seinäkello saattaa tosin olla mukava katseltava ihan pysähtyneenäkin, mutta entäpä Tappara? Niinpä niin. Seinäkelloja siirretään syksyisin tunti taaksepäin, mutta Tappara taitaa laittaa ensi syksynä vielä paremmaksi: hypätään kerralla reilu vuosikymmen taaksepäin takaisin yhdeksänkymmentäluvulle.

Resurssit eivät riitä ja taloustilanne ei anna myöden. Palkataan juniorivalmentajat koulimaan jyvistä akanoita.  Nämä jyvätkin sitten hankitaan muualta, kun oma juniorityö on laiminlyöty totaalisesti. Pelaajatarkkailu on tästäkin huolimatta lapsen kengissä. Lisäksi liikevaihto ja yhteistyösopimuksista saatavat rahavirrat eivät kehity. Kaikesta tästä huolimatta seurassa ja sitä lähellä toimivien ihmisten mielestä tehtävä työ on erinomaista. Voiko tässä havaita jonkinlaisen ristiriidan?

Tapparassa ja laajemmin jopa tapparalaisuudessa on yksi perusongelma: epäonnistumisille haetaan lähes poikkeuksetta syytä jostain muualta, mutta oman toiminnan surkeutta ei suostuta myöntämään. Ulkoisilla tekijöillä voi tiettyyn pisteeseen asti syyttää vaikeuksia, mutta vuodesta toiseen tämä ei saisi toimia. Kannattajien keskuudessakin vallitseva ollaan hiljaa, saadaan kalaa -mentaliteetti on sinänsä huolestuttava, sillä se kertoo osaltaan myös siitä, että ihmisiä ei enää edes oikeastaan jaksa kiinnostaa.

Joskus muinoin Tappara oli organisaationa edelläkävijä - milloin ammattimaisuuden, milloin harjoittelun suhteen. Entäpä nyt? Nyt Tappara on edelläkävijä oikeastaan siinä, että kiinnitetään ylihintaan pitkillä sopimuksilla alisuorittavia peruspakkeja. Uusi menestysresepti tulisi löytää pikaisesti, jottei seura valahtaisi lopullisesti pohjamutiin. Nyt koko organisaation tulisi päästä pois tästä oman erinomaisuuden korostamisesta ja alkaa oikeasti paiskia hommia jokaisella tasolla aina hallituksesta lipunmyyjiin ja asiakaspalvelijoihin.

Asenteiden on muututtava. Surkuttelun sijaan tulisi asettaa selkeät tavoitteet ja miettiä toimenpiteet niihin pääsemiseksi. Ei pitkällä tähtäimellä tavoite voi olla vain se, että yritetään(!) päästä kuuden joukkoon joka kausi. Varsinkaan kun tavoitetason alittaminen ei muuta toimintaa millään tavalla. Miesmäellä oli sentään jonkinlaista ajatusta mihin seuran tulisi pyrkiä, mutta tämä nykyinen Peltonen tyytyy pistelemään Saarioisten maistuvaisia huiviin vip-tiloissa.

Poissa tapsa34

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3096
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #452 : Maaliskuu 02, 2011, 13:11:26 »
Nyt jos tuolla joukkueella jouduttaisiin pelaamaan karsintoihin niin tiputtaisiin mestikseen? Viime karsintojen ykköskenttä oli aivan huikea silloin verrattuna tämän hetken ykköseen! Joukkueen kokeneidin ja kantavien pelaajien pelit on aivan järkyttävän huonoa! Huonointa mitä liigasta löytyy! Joku ykköskenttä saa ainoan maalinsa jostain korkeasta mailasta ja ottaa pelkästään turpiin joka vaihdossa. Joukkueen pelaamisessa ei onnistu yhtään mikään? Hyökkäys kaikkein vähiten, puolustaminen on karmeita virheitä täynnä. Moni luulee, että loppukauden pohjanoteeraukset on nyt nähty? Mutta se ei tuolla pelillä pidä paikkansa! Ne tulee seuraavassa kahdessa pelissä. Siinä missä Ässät tekee TPS:lle 5 maalia erässä vieraissa niin näkyy huomenna. Ässät tekee n. 30 maalipaikkaa meidän 2-3 vastaan. Tyytyykö Ässät kuinka moneen maaliin niin siitä riippuu huominen lopputulos? Kärpät voittaa Ilveksen kotona ja siirtyy 11 pisteen päähän. Jos joku vielä keskustelee jostain teoriassa mahdollista niin sekin loppuu huomenna. Käytännössä Tappara "taistelee" Saipan kanssa sijasta 12. Lähinnä siten, että häviääkö Saipa kuinka monta peliä? Tappara ei saa maalia Ässille eikä JYP:lle muuten kuin vahingossa! Tappara lahjoittaa Pelikaaneille mahdollisuuden nousta pois viimeiseltä paikalta. Koska Säteriä jostain syystä halutaan pitää maalissa? Aivan sama päästääkö Säteri 5-6 maalia niin sitä ei edes oteta kesken pois? Varmaan ihan vaan vinoillakseen omille kannattajille? Se on todella outoa, että pelataan aivan järkyttävän huonoa jääkiekkoa vaikka peleissä ei ole edes mitään panosta? Ja vaikka hävitään jokainen ottelu niin ei edes tehdä mihinkään asiaan mitään muutosta! No onneksi loppuu kausi ensi viikolla niin ei tarvitse katsojien nähdä surkeutta jossa vain muutama pelaaja Tapparassa haluaa pelata hyvin?

Poissa globe10

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 58
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #453 : Maaliskuu 02, 2011, 19:32:01 »
Joukkueen nykytila vain heijastaa koko Tapparan järjestelmän tilaa.  :'(
Järjestelmä, jota Tamhockey pyörittää puheenjohtaja M.Leinosen johdolla, alkaa olemaan läpimätä. Pahinta on se, että järjestelmän sisällä olevat tahot eivät näe (tai halua nähdä) järjestelmän heikkoutta ja sitä tilaa, johon se on pikku hiljaa ajettu.

On väärin luulla, että tällä järjestelmän johtotasolla tehdyt päätökset eivät näkyisi kentälle asti. Katsokaa mitä on tapahtunut Jypille ja Kalpalle kun on lähdetty uusilla toimintatavoilla kehittämään järjestelmää.
Peliesitykset puhuvat selkeää kieltä siitä, että Jypiä ja Kalpaa on viime vuosina kehitetty määrätietoisesti kohti liigan ”suurseuroja” tai ”kestomenestyjiä”. Molemmat lähtivät kauteen yli 6 milj. euron budjetilla ja kasvattivat palkkabudjettia (KalPa 18,7% ja JYP 13,0%). Ilman toimivaa systeemiä se ei olisi ollut mahdollista.

Mitä tekee Tamhockey. Antaa ymmärtää yhtä ja tekee aivan toista. Kuvittelevatko he tosiaan, että muiden ylijäämistä saisi vuodesta toiseen tomivan järjestelmän, jota voisi vielä hyvällä omalla tunnolla kutsua pitkäjänteiseksi ja määrätietoiseksi systeemin kehittämiseksi?! Ja ei pitäisi kehittää mitään kehittämisen ilosta, vaan selvän päämäärän vuoksi. Jos mennään pelkällä ”nollatavoite” päämäärällä muusta piittaamatta, ollaankin lähellä nykytilannetta!

Jos systeemi ei toimi, on tehtävä muutoksia. Jokerit on mielestäni hyvä esimerkki. Niin kauan kun Hjallis oli tj, ei tapahtunut muutosta suurista puheista huolimatta. Vasta kun Hjallis poistui, oli tarvittava askel uudistuksen tielle otettu.

Mitä jos Tamhockey viheltäisi pilliin ja pistäisi pelin poikki tämän kauden jälkeen. Putsaisi oikeasti omat nurkkansa ja lähtisi motivoituneena kehittämään uudenlaista järjestelmää nimeltä Tappara.  ::)
Sitä johtamaan otettaisiin tj:n ominaisuudessa mies, jolla olisi oikeasti polte saada aikaan sellainen järjestelmä, josta voisi olla ylpeä ja jonka työn tuloksista voisi nauttia niin hallituksen jäsenet, fanit kuin järjestelmän eteen tekevät työntekijät.
Hänen pitäisi saada järjestelmän toteuttajaksi valmentaja/valmentajaryhmä, jolla olisi poltetta, halua ja sitoutuneisuutta kehittää järjestelmää nimeltä Tappara sovittuun suuntaan. Sellainen mies joka taidoillaan ja tuloksenteollaan osoittaisi selvää kieltä siitä, että on mies paikallaan.
Tämän jälkeen valmentaja loisi joukkueen tehden yhteistyötä tj:n kanssa. Hän loisi joukkueen, joka tekisi kaikkensa viedäkseen järjestelmää kohti tavoitteita. Tämän toteuttamiseksi hän tarvitsisi pelaajat. Ja ne ”viralliset” työntekijät eli pelaajat tulisivat järjestelmään tietäen, että he olisivat järjestelmän toimiva elin ja kasvot, jotka olisivat esillä illasta toiseen. He uskoisivat järjestelmään ja antaisivat kaikkensa sen eteen että tulosta syntyisi.
Järjestelmän lopullinen tulos syntyisi tämän koko ketjun toimiessa moitteettomasti. Järjestelmään tulee tietenkin aina ongelmia, kun on kyse ihmisistä tai heidän luomastaan systeemistä, mutta vialliset lenkit korjattaisiin tai poistettaisiin, jotta se kaikkien yhteinen tavoite toteutuisi.

Koodia: [Valitse]
JÄTKÄSAAREN TAPPARA

Poissa JARPPARA

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 59
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #454 : Maaliskuu 02, 2011, 23:34:46 »
 Samaa mieltä edellisten kirjoittajien kanssa! Liian paljon asioita koko organisaatiossa pielessä. Tappara ry:ssäkin saavat katsoa peiliin, koska C-junnut ainoa ikäryhmä, joka pelaa jatkopeleissä(ja B2:nen ns toka-tasolla). Myynti ylimielistä, minkä olen kuullut usealta eri taholta - avainkuin olisi varaa... Harmittaa, koska seuraa on ajettu liian monelta taholta alaspäin ja vastuuhenkilöt kuvittelevat kaiken olevan hyvin. Säteri on mielestäni hyvä maalivahti, mutta kysyn vaan kuinka monta päästettyä maalia on kipupiste, jotta Nieminenkin(Tapparassa ensikaudellakin oleva maalivahti) saa peliaikaa? M Ojanen oli kova yrittämään pelaajana , mutta hiljainen hissukka penkin takana, ei taida paljon apua olla penkin takana. Luulisi, että pikku hiljaa edes vähän opittaisiin tehdyistä virheistä!

Poissa JARPPARA

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 59
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #455 : Maaliskuu 03, 2011, 22:37:29 »
   Ei ainakaan tätä! Maksavana asiakkaana minulla pitäisi olla tuotteen palauttamis oikeus, koska ostamani elämyskausikortti oli täysin rämä! Jumalauta koostuko tämä organisaatio täysin munattomista tyypeistä, joilla ei ole pätkääkään ammattitaitoa ja edes yritystä puolustaa näinkin upeata seuraa kuin Tappara. Vertailun vuoksi voidaan mainita, etä Ässillä suurin piirtein samankaltainen budjetti kuin Tapparalla ja saatiin turpaan sata nolla! Hävettää tämän kaltainen pelleily meidän fanien kustannuksella, koska me maksamme Leinoselle & kumppaneille palkkaa tästä kurasta! Kas kun ei vetäneet hametta korviin ja samalle laskeneet housujansa alas!!!

Poissa Jones65

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 33
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #456 : Maaliskuu 03, 2011, 23:35:43 »
Joo näinhän tää meni.
Muutama hyökkääjä (Syväsalmen sijaan) olisi ehkä vienyt joukkueen sääleihin.
Olisi kiva analysoida kautta vielä enemmän ja antaa puhtaita papereita monelle. Nyt ei vaan tule (anteeksi vaan)
ketään mieleen. Ilman tunteita Tapparaa kohtaan ja jonkun muun seuran kannattajana olisi kiva leikkiä
"oikein fiksua" jääkiekkotietäjää ja ymmärtää. Pitäisiköhön kuitenkin myöntää ne tosiasiat ja virheet, joita on tehty
nyt muutama kausi putkeen. Kauden tärkeimmät pelit takana, joita varten oli reenattu koko kausi. Onnistumisia ei vaan tule
ja muut seurat menee heittämällä ohi jääkiekon joka osa-alueella.
Kausikortin jo muutaman vuosikymmenen maksaneena suomeksi sanottuna *********
tämä kolmas heikko kausi.
Ensi vuonna on jää kausikortti ostamatta, nyt vaan riitti.

Poissa Karski

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 301
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #457 : Maaliskuu 04, 2011, 01:53:56 »
Täytyy toivoa, että Tapparassa rupee tapahtuun tän kauden vaikutuksesta. Toivottavasti tää kausi nyt toimii herätteenä eikä tarvis käydä niin pohjalla kun Ilves kävi, että jotain rupee tapahtuun. Kunnolla vaan luuta lakaseen sekä pelaajistoon että ylempään portaaseen.
Onneks tää paska tän kauden osalta on kohta ohi, ja pääsee sielu lepään muutamaks kuukaudeks. Montaa tämmöstä kautta ei jaksa enää. :(

Poissa Gemini

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 86
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #458 : Maaliskuu 04, 2011, 09:08:49 »
Kyllähän tällä hetkellä vit*ttaa ankarasti! Toivottavasti jätkistä löytyisi sen verran ammattiylpeyttä että viitsisivät pelata loput pelit täysillä. Tällöin tuskainen kausi saisi edes jollakin tapaa siedettävän lopun. Hävettää tällainen munattomuus ja luovutusmentaliteetti! Ensi kaudeksi luudan on kyllä lakaistava kaikki nojailijat helvettiin ja Leinosen on raotettava kukkaron nyörejä ja hommattava VAHVISTUKSIA, jotta uskottavuus säilyisi ja fanit löytäisivät takaisin hallille.

Poissa mustache

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 12
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #459 : Maaliskuu 04, 2011, 09:45:52 »
No niin siinä se meni tääkin kausi ohi...eipä yllättäny ketään. Taitaa olla nollatuloskin kaukana näillä yleisömäärillä, no ens kaudella haetaan isompaa säästöä ja hankitaan pelaajat KooVeestä, Nokian Pyrystä ja ulkkarit Bulgariasta...Tapsulle annetaan lopputili ja Jutille enemmän valtaa yleisön viihdyttämiseen. Vois vaikka rillata keskiympyrässä erätauoilla ja järjestää kilpailun että kuka heittää 100 € setelin lähimmäks keskiympyrää, voittajalle kolme makkaraa toiselle kesän grillihiilet ja kolmannelle Arto Kulmalan aidot hammassuojat...

Murheellistä on katsoa kuinka seuraa nykyään johdetaan ja ajetaan alas, kaukana on ajat jolloin yleisöllä oli oranssit peruukit päässä ja aaltoliike kiersi täysissä katsomoissa, kirjolohet lentelivät Myllykselle... 2000-luvun alun menestys oli ja meni. Ruvettiin karsimaan kuluja ja mikä on tulos nyt 8 vuotta mestaruuden jälkeen. Älyttömät valmentajien eroamiset, noviisi valmentajat tilalle, haluton ja taidoton joukkue, tyhjät katsomot, järkyttävät käsittämättömyydet pelaajapolitiikassa(Guolla,Sindel,Ryhänen,Korhonen,Vilkman,Syväsalmi ...ainoa tavoite on taloudellinen ei urheilullinen. Joukkueen perusrunko on täysin tuhoutunut ja sen korjaaminen ei ihan vuodessa tapahdu. Nyt olis aika tuulettaa hallitusta ja toimitusjohtajaa myöten ja aloittaa uudelleen rakennus. Miesmäkee, Mattsonia, Suden Timppaa ja vaikka Korven Ranee sinne hallitukseen istuun niin rupeis taas tapahtuun. Leinonen vois ajella vaikka jääkonettä tulevana talvena...koulukadulla firman piikkiin.

Omille junioreille olis annettava enemmän peliaikaa ja näyttömahdollisuuksia, jotta voivat kehittyä. Turha tänne on raahata jotain Vilkmania,Virpiöö,Pekkalaa,Antosta,Korhosta,Syväsalmee,Honkasta,puolikuntosta Guollaa, Sindeliä kesäks, Ryhästä kiukutteleen...v***u

Hyvin on Malkamäki pelannu Ässissä, (kiitos korhoslassen tasosista hankinnoista) ettei saanu peliaikaa meillä.
Koistisen Mattikin päässy pelaan Jypissä, Nurmi,Venäläinen,Mäntymaa,Tuokkola,Kuusela...siinä listaa mitä ollaan menetetty ylläolevan vastapainoks.

Nyt vaan Ilomäkeä,Karjalaista,Lähdettä,Elorinnettä ja Liimataista hakeemaan liigakokemusta reilulla peliajalla.
Doell,Topo,Luce,Honkanen,Pekkala --> sivuun sivuun ja em. tilalle sekä Leimu kokeileen hyökkääjän paikalle loppukaudeks niin ei tarvi sit ens kautta aloittaa kokeiluilla.    



Poissa Z-16

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2683
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #460 : Maaliskuu 04, 2011, 09:47:09 »
Kylla se vaan niin on etta tarvitaan kunnon ykkos ja kakkosketju. Toinen muutoksen paikka on valmennus, joko vaihdetaan molemmat tai sit vain Pomo pois, ja auktoriteettinen ennemminkin valmentanut tilalle. Ite haluan nahda peleissa jonkinlaisen pelitavan ja kunnon tyomoraalin. Viimesen kolmekautta henkilokohtainen taito ohjannut pelia vaikka pitas pelitapa olla se joka ohjaa. Jos pelitapaa ei noudata tai ole niin peli on just taman tasoista.
#8 Ojanen on kingi!

Poissa hockey

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 110
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #461 : Maaliskuu 04, 2011, 10:35:56 »
Mistä tämä alamäki alkoikaan?

Kaikki sekoilu alkoi silloin, kun vanhasta hallituksesta lähti ukkoja pois! Tämän päivän hallitus tietää jääkiekosta yhtä paljon kun h***t naisista.

nuuskamuikkunen78

  • Vieras
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #462 : Maaliskuu 04, 2011, 10:40:17 »
-Valmennukseen avuksi kokemusta tyyliin(Marjamäki,Makkonen)
-Junnupuolelle J.Ojasta ja kumppaneita.
-Joukkueessa täytyy aina olla ykkössentteri tyyliin maajoukkuetasoa
-Joukkueessa täytyy aina olla kakkossentteri joka tekee sen yli 40 pinnaa per kausi
- Pelitapa iskostettu selkäytimeen ja joka ei siinä pysy aina pihalle.
-Asenne aina harjoitukset ja pelit 110% ja joka ei siinä pysy aina pihalle
-Ulkomaalaivahvistuksen täytyy olla aina vahvistus ja ketään kehäraakkia joukkue ei kaipaa vaan pelaavaa vahvistusta.Ja loukkaantumiset paikataan aina vähintään samantason kaverilla.
-Jos hommataan pelaajia ns.lupauksina niin ainaisia näyttöpaikkoja ei saa antaa vaan tulos tai ulos periaate.
-Talouspuolella ei saa olla tyytyväinen vaan aina on haettava kasvua ja enenmmän resursseja toimintaan.
-Sijat alle 6 runkosarjassa ei käy vaan aina organissatio tekee kaikkensa toimillaan,että sijoitus pysyy 6 sakissa mistä realistista mennä mitalleille.
Nämä teesit aivan joka kaudelle.
Ja organisaatioon sellaiset tyypit kenellä on jatkuvan menestyksen nälkä ja jotka laittavat asiat tapahtuun ja turha tekosyiset selitykset pois

Poissa iroj

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1450
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #463 : Maaliskuu 04, 2011, 12:58:36 »
   Ei ainakaan tätä! Maksavana asiakkaana minulla pitäisi olla tuotteen palauttamis oikeus, koska ostamani elämyskausikortti oli täysin rämä!

Kausikortin ostajillahan on mahdollisuus vaikuttaa kun he saavat kauden jälkeen postia joissa heitä pyydetään hankkimaan kausikortti ensi kaudeksi.
He voivat miettiä ovatko tyytyväisiä  nykyjohdon toimintaan ja haluavatko edelleen "antaa äänensä" nykyjohdolle ostamalla seuraavan kauden kausikortin.
Jos he eivät ole tyytyväisiä niin he voivat yrittää vaikuttaa vaatimalla että he ostavat kausikortin vain jos johtoportaassa tuuletetaan ja annetaan selviä merkkejä siitä että kurssia yritetään kääntää parempaan suuntaan.
Nykyjohtohan on ajanut seuran tähän tilaan huonolla johtamisellaan.

Poissa trasat

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 356
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #464 : Maaliskuu 04, 2011, 13:22:51 »
Kyllä täällä olevat sanailijat ovat yhtäsekaisin, kuin Tapparakin. Ensin huudetaan kalliita pitkänsopimuksen tehneitä omia alisuorittajia vastaan ja seuraavassa hengenvedossa vaaditaan omille kasvateille ( Nurmi, Venäläinen, Kuusela) kunnon korvauksia.
Mikähän olisi ollut poru, jos Leinonen olisi päästänyt Mäntylän ja Saravon, vaikka hoopeekoohon.