Kirjoittaja Aihe: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?  (Luettu 246339 kertaa)

Rafael

  • Vieras
Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« : Helmikuu 18, 2009, 14:56:15 »
Ketjun alustukseksi sen verran, että mielestäni tämä kausi on osoittanut joitakin huolestuttavia merkkejä. Avasin uuden ketjun, koska näkisin että koko Tappara-organisaation asioita aina junioreista faneihin asti on tässä tapauksessa nyt hyvä vähän ravistella yhden otsakkeen alla. Heti alkuun myönnettäköön, että faktani ja tietoni esim. junioripuolelta ovat hivenen puutteellisia, mutta toivonkin, että ne joilla sitä tietoa on, voivat korjata/täydentää asioita.

Päällimmäiset tunteeni tällä hetkellä ihan yksittäisenä fanina tästä koko kaudesta ovat kyllä mitäänsanomattomat. Koko homma vaikuttaa todella väljähtyneeltä. Kaikkea tekemistä aina toimiston tammipöydän takaa yksittäiseen Tapparapipoon hallin nurkassa kuvastaa äärimmäinen flegmaattisuus ja kunnianhimottomuus. Kaikki on "aivan samaa", muistellaan vanhoja ja odotetaan, että kaikki kääntyisi paremmaksi, samalla kun mutustetaan hallin ökyhintaista lisäainehodaria apaattinen ja kuollut katse silmillä. Ja kun ketsuppia putoaa rinnuksille, niin ajatellaan, että kyllä menneet tapahtumat sen siitä pois pyyhkii tai ainakin sitten tulevat.
Tappiotkaan eivät tunnu harmittavan. Jyväskylässä 4-0 hävityn ottelun jälkeen meidän päävalmentaja totesi vain, että "ei ollut mitään palaa tässä ottelussa, ei mitään mahdollisuuksia". Tuosta lausahduksesta on helppo tulkita se, että edes Mikko Saarinen ei liiemmälti taida enää touhuun uskoa. Taistelevan ja tahtovan joukkueen valmentaja olisi varmaankin etsinyt kimpaantuneena syitä esitykseen ja miettinyt että kuinkaa tekemistä parannetaan, niin että sitä palaa on! Mutta tuohon nyt ei kannata sen tarkemmin tarttua, on paljon muitakin asioita, jotka tekemisen tasoa kuvastavat. Kolmastoista sija sarjataulukossa lienee se vankin ja parhain fakta.

Kukaan ei varmasti kiistä sitä, etteikö Tappara olisi tällä vuosikymmenellä onnistunut pääsääntöisesti ihan hyvin. Voidaan ihan rehellisesti puhua, että saldona on kolme mitalia ja yksi mestaruus. Saavutukset ovat mainioita verrattuna moneen muuhun liigajoukkueeseen. Myös kolmen edelliskauden sijoittumiset runkosarjassa neljänneksi ovat osoittaneet sitä, että monia asioita Tapparassa on tehty hyvin.
Jos nyt kuitenkin ruvetaan raaputtamaan pintaa hieman kriittisemmin, niin tänä keväänä tulee täyteen kuusi vuotta, jonka aikana Tappara on selvittänyt kerran tiensä semifinaaleihin. Tuon "Rautakorven ajan" jälkeen Tappara on ainoastaan kerran selviytynyt semifinaaleihin. En muista aikaväliä ja tarkkoja tavoitteita, joita muistaakseni Miesmäki möläytti aikanaan, mutta sen verran muistan, että siinä ei mainittu että voitetaan yksi pronssi kerran kuudessa tai seitsemässä vuodessa.

Se mistä olen huolissani on suunta johon nyt ollaan menossa. Mitä Tappara tavoittelee ja millä keinoin sinne ollaan menossa? Kaiken perusta eli junioritoiminta ansaitsisi juuri nyt kyllä todella kriittistä katsontaa. C-junioreissa Tappara on karsimassa/nousemassa ykkösdivarista takaisin SM-sarjaan. B-nuorissa taidetaan olla nipinnapin pudotuspeleihin pääsemässä. A-nuorissa kausi on ollut katastrofin ja säälittävyyden välimaastossa. Onko jolla kulla esim. tietoa että kuka Tapparan ihan ikioma kasvatti olisi seuraava tulevaisuuden NHL-pelaaja? En ole kuullut. Naapurin puolella kyllä juniorityö on aivan eri sfääreissä. Ja nyt on turha puhua siitä, että osaako itse liigajoukkue näitä apajia käyttää. Nyt puhun nimenomaan tulevaisuudesta. Saravoita ja Mäntylöitä on tähän soppaan ihan turha sekoittaa. Onko esim. Tapparan juniorivalmennuksessa se ammattitaito ja osaaminen, jota menestyvä organisaatio tarvitsee? Ja millainen on tuo putki pienistä jätkistä aina liigajoukkueeseen asti? Jotenkin on sellainen tuntuma, että tuolla puolen ei ole kaikki aivan kunnossa. Sitä osoittaa mielestäni se, että A-nuoriin on joka vuosi pakko kalastella junioreita muualta.

Entäpä sitten toiminta itse pääkallopaikalla. Tapparalla on ollut selkeähkö strategia. On haalittu hyviä aihioita viimeinen vuosikymmen tänne ja tehty hyviä pelaajia. Vaihtuvuus on kuitenkin mestaruuskauden jälkeen ollut aika kovaa. Joka kevät on surkuteltu sitä että kärki lähtee. Toki tilalle on saatu pelimiehiä ja menetyksiä on paikkailtu ihan taidokkaastikin. Suunta tässä touhussa on kuitenkin vähän huono juuri nyt. Talous on hyvin "hataralla" pohjalla. Viivan alle on menty viime vuosina liikaa ja joka kautta on leimannut se, että säästöliekillä joudutaan painamaan. Joka kausi joudutaan tietyllä tavalla aloittamaan kaikki alusta. Parhaat lähtevät ja sitten maksetaan vähän oppirahoja ja sijoitutaan miten sijoitutaan. Tällä menettelyllä ei nyt kyllä valitettavasti mestaruuksia voiteta. Se on aivan varma asia. Viime kaudellakaan ei Kärppiä vastaan ollut kyllä mitään sanan sijaa. Ja ilman ihmeitä voitaneen pitää varmana sitä, että mestaruudesta ei tarvitse haaveilla myöskään seuraavina kausina. Tällä hetkellä kun ei ole mitään projektia ja koko homma on aivan sekaisin. Ei ole kerta kaikkiaan selvää suuntaa, halua ja strategiaa mestaruuden tavoitteluun. Ja mikä pahinta, niin tähän kaikkeen on moni fanikin ihan tyytyväinen. Sellainen kliimaksi ja huippuunsa viritetty mestarijoukkue on tällä hetkellä hyvin hyvin kaukainen haave vain.
On totta, että Tappara ei voi "ostaa" joukkuetta. Ja on myös totta, että Tappara ei voi pitää kaikkia kärkinimiä itsellään kausien jälkeen. Mutta on myös totta, että nyt ollaan sellaisessa oravanpyörässä, että jos näin aiotaan jatkaan, niin ei tarvitse kyllä mestaruuksista unelmoida. Toiminta on jämähtänyt pahasti paikoilleen. Jotenkin tämä kaikki rupeaa muistuttamaan hieman TPS:n nykytilaa.

Ollaanko Tapparassakin vieläkin niin v***n tyytyväisiä siihen kuuden vuoden takaiseen mestaruuteen, että mestaruutta ei edes haluta tavoitella. Tai halutaan varmaan tietyllä tapaa, mutta kaikki ovat jo monta kautta putkeen tietäneet, että eihän meillä ole oikeasti mitään jakoa siihen taistoon. Tai onhan moni sitä sanonutkin, että se "suuri nälkä" tuli tyydytettyä keväällä 2003. Tämä siis koskien faneja. Ja onhan tuo tyytyväisyys ja "nälättömyys" helppo havaita siitä, että katsomossa vaan istutaan ja mussutetaan sitä hodaria. Ihan samalla tavalla johtoporras jatkaa tätä samaa oravanpyörää. Hankitaan tarvittavat sponsorit ja strategian mukaiset pelaajat ja sitten surkutellaan kauden jälkeen, kun se ja se lähti. Ja sanotaan korulauseita siitä, että nyt on taas niitä ja niitä tavoitteita. Yritetään sijoittua kuuden parhaan joukkoon jne...
Onhan tämä monen mainostama kärsivällisyyskin tämän kauden osalta ihan kiva juttu, mutta mitä hyötyä siitä on kun pakka on levällään kun ties minkä jalat. Mitä me esim. ensi kaudella tehdään? Millä polulla me nyt kuljetaan? Ei mulla ole ainakaan mitään tietoa. Sen tiedän, että ilman jotain Pori2006-ihmettä me ei kyllä mistään mestaruudesta TAASKAAN taistella. Minua ainakin rupeaa jo hieman nyppimään tämä pysähtyneisyyden ja uneliaisuuden tila, jossa tämä koko organisaatio marssii. Nytkin ollaan toiseksi viimeisenä ja tulevaisuudesta ei oikein kellään taida olla mitään käsitystä. Niin ja mitä tekee Tappara-yhteisö? Ollaan hiljaan vaan. Onko kukaan siis edes oikeastaan ihan kunnolla kritisoinut tätä menoa? Samat lauseet toistuvat vuodesta toiseen. "Ei Tappara voi kilpailla pelaajista". "Sillon mestaruuskeväänä". "Tappara on menestynyt hei tällä vuosikymmenellä niin ja niin hyvin". Onhan noissa jutuissa faktoja takana, mutta se ei poista sitä faktaa, että tähän touhuun on saatava nyt selkeitä muutoksia ja suunnitelmia. Ja tahtoa ja kunnianhimoa.
Tätä koko touhua pitäisi nyt ravistella todella kovalla kädellä ja tehtävä muutoksia ja uudistuksia joka osa-alueella. Ei tämä näin voi jatkua. Vai kuinka moni ihan tosissaan uskoo, että me ollaan matkalla nyt mestaruuteen lähitulevaisuudessa? Tää koko touhu vaikuttaa sellaiselta hyvä veli-toiminnalta tällä hetkellä. Nähdään kavereita ja taputellaan toisia selkään. Tuntuu, että lukuisien henkilöiden suuhun aina toimistolta faneihin sopii hyvin fraasi "tärkeintä ei ole voitto, vaan osanotto ja rehti kilpailu".

Onko ideoita tai mielipiteitä?

Poissa Lare

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 950
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #1 : Helmikuu 18, 2009, 15:42:21 »
Hattua pois, Rafael puki sanoiksi mielestäni tässä jos ei pelkästään itseni niin varmasti aika monen muunkin ajatukset.

Touhu kyllä haiskahtaa mielestäni tällä hetkellä aika pahasti. Kuten tuossa jo ansiokkaasti todettiinkin, koko organisaatio ja sitä lähellä olevat ihmiset vain tyytyvät tilanteeseen. Kukaan ei tee mitään. Seura on toiseksi viimeisenä, mutta koska viimeksi yhtään missään on puhuttu aivan tosissaan muutoksen tarpeesta ja siitä että tähän nykymenoon ollaan tyytymättömiä. Samat liturgiat tyyliin "No, nyt sattu vaan oleen huono kausi" tai "Kun ei oo pelimerkkejä niin minkäs teet" vain toistuvat. Kyllä näillä perinteillä ja jääkiekon tai ylipäätään tapparalaisuuden asemalla Tampereella ja sen ympäristössä jotain pitäisi olla tehtävissä - tai edes yrittää tehdä jotain toisin.

Mestaruus 2003. Parasta mitä Tapparalle tapahtui kahteenkymmeneen vuoteen, mutta huonointa mitä tapahtui seuraavan kymmenen vuoden kannalta? Lamaantuminen alkoi jo heti mestaruutta seuraavalla kaudella. Miten mestaruus hyödynnettiin? Jos saatana näin perinteinen seura voittaa mestaruuden niin pitkän ajan jälkeen niin olisi luullut, että se olisi jotenkin osattu hyödyntää. Olen jankannut tästä ennenkin, mutta siinä oli meidän tilaisuus nousta lopullisesti siksi Tampereen isommaksi ja mahtavammaksi seuraksi; ilman että kukaan, edes ipalaiset, olisivat sitä enää vähään aikaan kyseenalaistaneet.

Ja kun pelimerkkien vähyydestä puhutaan, on pakko ottaa esille myös se kuinka niitä käytetään. Mikään täysjärkinen SM-liigaseura ei maksaisi yhteensä 200k€ siitä hyvästä, että saisivat joukkueeseensa Mika Lehdon ja Janne Grönvallin. Ihan oikeasti, ei kukaan! Sopimuksia ei tietysti voi purkaa noin vain, mutta eipä niitä aina tarvitsisi uusiakaan. Ensi kauden rosterista pudottaisin saman tien e.m. herrojen lisäksi pois myös muuan Miska Kangasniemen. Lehtoa täällä aina parjataan, vastaa joku tietenkin, mutta kuka ihan tosissaan voi väittää, että Lehto on sen yli sadantontun arvonen veskari? Itse tykkään Fazerin suklaasta, mutta jos Marabou tarjoaisi samantasoista suklaata puolet halvemmalla, tai joku muu tarjoaisi samaan hintaan jotain belgialaista gourmet-suklaata, en epäröisi hetkeäkään vaihtaa Fazeria johonkin muuhun. Mika Lehto on brändi, ja Mikko Leinonen tässä suhteessa yksi brändiuskollinen apina.

Poissa repekka

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 111
  • Wiben Jengi
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #2 : Helmikuu 18, 2009, 16:50:08 »
Rafaelin viestiä lukiessa tuli sellainen olo että kaiken paskan voisi pyyhkäistä pois ja aloittaa puhtaalta pöydältä. hmmm... seuraavaksi mieleeni tuli kevät 2005 ja se kuinka sai lukea lehdistä: Rautakorpi palaa, Grönvall ja Mäntylä Tapparaan jne. Mihin silloinen ryhti liike riitti? No muutama hyvä kausi, mutta mestaruuksista puhuminen on ollut täysin turhaa. Toivoisin että nyt Tapparassa laitettaisiin kaikki uusiksi, Leinonen viiksistä *******, Samoin Saarinen, juniorivalmennus uusiksi e-junnuista lähtien, Otetaan hjallikselta lainaa ja hommataan huippupakit, tästä kaudesta hyökkäys ainoa asia mikä voisi jatkaa, C1FANS:n paluu.

Poissa montonen

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 236
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #3 : Helmikuu 18, 2009, 17:09:51 »
Oikeesti hei! Muutkin tän palstan lukijat, kumartakaa syvään Rafaelille ja Larelle!!!
Se mitä Late tarinoi Retestä ja Lehdosta on aivan totta ja sen verran lisään omaa lusikkaani vielä soppaan, että on pakko kertoa mielipiteeni eräästä Duane Harmerista. Voi hyvänen aika, kun tapparan ulkomaalaisten skouttaus taas onnistui. Mikään muu sm-liiga seura ei olis tätä kaveria ottanut. Siis mitä siellä toimistolla ajatellaan?? Sinne tarjotaan marras-joulukuussa kaveria, joka oli muka viimekaudella södertäljen paras pakki. Se riittää päättäjille ja tehdään loppukauden soppari. Ei jumankauta! Eikö herätyskellot yhtään soi, että miksköhän tällä "huippu pelurilla" ei vielä oo sopparia mihinkään?? Jortikka sanoi kaverista hyvin canalin lähetyksessä "En mää kyllä tiedä, mitä mää sillä joukkueessani tekisin"
Siis kehotan vielä kerran. Lukekaa Rafaelin ja Laren tekstit ajatuksella ja vaikkapa kahteen kertaan. NIIN HYVIÄ NE ON!!!!!!!
Nim. Buddha jatkoajassa: "Ennen tais olla meriittit baaritiskillä, kun sanoi, että palkan maksaa HIFK. Saako sillä meriitillä edes säälipillua enään. "

Poissa Myrrä70

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 552
  • Oli miten oli, mutta näin on !
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #4 : Helmikuu 18, 2009, 19:40:11 »
Nykytilaa ei varmaankaan halua kukaan, se on sanomattakin selvää. 2000-luvun alku oli loistavaa paskan 90-luvun jälkeen. Rautakorpi loi joukkueelle selvän pelitavan jota se noudatti illasta toiseen, ja se tuotti tulosta. Vaikka välillä haukuttiin kahvaamisesta jne. niin silti, joukkue toimi kuin kone. Joukkueeseen hankittiin sen pelitavan mukaiset pelaajat, ja suurin osa sellaisia jotka oikeasti halusivat voittaa ja näyttää.

Urama jatkoi hienosti ja loi taas joukkueelle pelityylin jota toteutettiin. Vaikka avauskaudella tuli viidessä ekassa pataan, niin silti näki että kun natsaa niin sitten mennään. Ja mentiin myös, pronssi oli mielestäni hieno saavutus. Ja joukkueella oli taas nälkäiset kehittyvät ja taistelevat pelaajat, tulosta tuli.

Nyt Saarisen aikana joukkue ja valmentaja on kuin kasa löysää paskaa. Niemisen Ville on ainoa joka yrittää edes ja jos kaikki tekisivät yhtä raivolla töitä niin oltaisiin varmasti 10 joukossa selkeesti. Turha verrata ja haukkua pakkeja huonoiksi sillä ei Kalpan, Ifk:n ja Jokereidenkaan pakisto juurikaan nimillä häikäise. Joukkueilla on selkeä pelitapa ja valmentaja joka laittaa kaiken peliin että homma toimisi. Viimekädessa yritys ratkaisee ja tietenkin se että jollei ole pelitapaa mitä toteuttaa ei ole menestystäkään. Joskus pelitavan toteuttaminen vaatii tappioita mutta ennemmin tai myöhemmin se alkaa kantaa hedelmää. Edellyttäen että se on olemassa ja luotu joukkueelle sopivaksi. Väitän että Saarinen on aika kyvytön pelitavan luomisessa ja joukkueen piiskaamisessa.

Se mihin mielestäni tulisi pyrkiä on määrätietoinen pelitavan luominen, tinkimätön juniorityö, tarkkaakin tarkemmat pelaajakoordinaatiot. Lisäksi olisi luotava valmennuksen osalta kivijalka johon olisi hyvä rakentaa. Minulle mieluisampi näkymä on se että voitetaan jotain suurta ns. omat pojat projektilla kuin se että ostomiehillä rämmitään vuodesta toiseen vuoristoradalla. Tapparan tulisi houkutella ja pitää kiinni kirvessydän pelaajista, jotka antavat kaikkensa joukkueensa eteen. Mieluummin virheitä tekevä oma junnu, kuin väsyny kanukki. Kanukki ei kehity, mutta junnusta kasvaa suurella todennäköisyydellä pelimies. Projekti voi viedä 3-5 vuotta aikaa kunnes pytty tulee mutta kaikki on se arvoista. Mukavampaa nähdä matsi missä jokainen antaa kaikkensa taistellen ja vaikka sitten häviten, mutta tällainen nykykauden ämpyily ja velttoilu hävettää.

Yhtä kaikki järjestys on tämä. Ensin hankittava valmentaja jolla on munaa laittaa homma raiteilleen. Ainakin 3 vuoden sopimus jotta saadaan selvät linjat ja tavoitteet, untuvikko ei tähän sovi. Ika vois olla tässä kohtaa hyvä vaihtoehto noin esimerkkinä.
Maalivahti oltava voittava ja nälkäinen. Tuokkola meille ja selkee ykkösen paikka heti selväksi. Pari vuotta ja hyvällä valmennuksella Säteri ykköseksi.
Pakistosta jarrut pois, Grönvall ja Kangasniemi nyt ainakin heti pois rosterista. Omille junnuille tilaa. Lisäksi hankittava selkeä ykköspari.
Hyvä ykköskenttä kantaa pitkälle.
Raivopää taklaaja antamaan pelotetta muille. Sellainen kuuluu nykykiekkoon ja sillä selvä.
Sitten iloinen ja taisteleva ilme päälle ja hallista sellainen että sinne ei ole vieraiden kiva tulla. Ilo ja taistelu kentällä näkyy katsomossa, vai miten se nyt oli ? 
Sankaritarinat eivät synny, vaan ne tehdään!

Poissa Number7

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 744
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #5 : Helmikuu 19, 2009, 01:28:02 »
Täytyy näin alkuun todeta, että ainakin näin alun perusteella näyttäisi olevan ylivoimaisesti tasokkain ketju tähän mennesä, johon tällä palstalla olen törmännyt. Hyvin perusteltuja näkökulmia jokaiselta, ja täytyy allekirjoittaa nuo kaikki. Erityisesti Myrrä70:n teksti oli lähestulkoon sanasta sanaan se, mitä meinasin tähän rustailla. Hyvää työtä siis ! Tämä kausi siis on ollut katastrofi, jonka jokainen nyt jo näkee. Hyvin suurella todennäköisyydellä ollaan ulkona pleijareista, ja huonossa lykyssä jopa sarjan jumbona. Se on käsittämättömän huono suoritus. Muutamia pointteja ensin tästä kaudesta; Kuten todettua, kauteen lähdettiin todella heikolla pakistolla, hyökkäyksen piti olla liigan kärkitasoa ja veskariosaston kunnossa. Valmentaja oli kysymysmerkki, mutta pohjan piti olla hyvä, sillä niin monta vuotta oli Saarinen kuitenkin toiminut joukkueen kakkoskoutsina. Haluttiin antaa mahdollisuus koittaa voimiaan pääkäskijänä. Omat ajatukset ennen kauden alkua olivat hieman ristiriitaiset, sillä pakiston heikkous huoletti, samoin kun päävalmentajakin. Marraskuuhun lopulla oli jo mielestäni selvää, että tämä kausi on lähestulkoon menetetty, ja ainoa oikea ratkaisu olisi valmentajan vaihto. Joo, kyllä tekosyinä voidaan käyttää "kokemattomuus, pakiston paskuus, ei oikein saada taisteluilmettä päälle jne jne...." , mutta mielestäni nuo ovat vain tekosyitä, eivätkä mitään oikeita selityksiä. Saarinen tunsi suurimman osan rosterista. Varmasti täytyi olla tiedossa pelaajien vahvuudet ja heikkoudet hyvissä ajoin ennen kauden alkua. Oli hyvää aikaa varmasti lähes vuoden verran pohtia pelisysteemiä, miettiä kokoonpanoja sekä valmistaa joukkue hyvin tähän kauteen.

Pakiston heikkous ei yksinään käy selitykseksi menestykseen. On totta että se syö ylivoimaa ja totta kai avauksia myös paljon, mutta silloinhan valmentajan pitäisi tähän reagoida ja pyrkiä muuttamaan pelikirjaa sillä tavalla, että se kulloisellekin miehistölle sopii. Ei perkele voi sanoa helmikuussa 50 pelatun ottelun jälkeen että "ei löydetty taisteluilmettä tänään" tai että kokoonpano menee 50. kerran uusiksi. Nyt jotenkin tuntuu että niin miehistö, kuin nykyinen valmentajakin on jäänyt pelaamaan viime kautta, missä Benoit/Aalto/Salmela saattoi kuskata kiekon yksin vastustajan maalille, tai tällätä muutamassa ylivoimassa 10 kovaa kutia viivasta. Nyt meillä on siellä viivassa pahimmillaan pelaamassa Grönvallia/Pentikäistä/Kangasniemeä. Miksi ? Ja jo aiemmin toin esille sen omituisuuden, että kauden alussa Saarinen totesi että ylivoimaa ei ole reenattu, että kyllä se sieltä tulee sitten kauden mittaan. Edelleen se on yksi käsittämättömimmistä kommenteista mitä olen koskaan kuullut ! Ylivoima on nykykiekossa todella tärkeä osa peliä, ja sen reenaamatta jättäminen on sama kun antaisi vastustajalle 1-2 maalia eteen per peli. Varsinkin kun täytyi olla tiedossa, ettei nykypakistolla voida pelata yv:tä pelkästään viivan kautta. Eli tässäkin asiassa tuntuu että tehdään vaan samalla tavalla kun viime vuonna ja uskotaan että kyllä se siitä. Jotenkin tosiaan tuntuu ja näkyy että Saarisen auktoriteetti ei vaan riitä. Peli on sekavaa, eivätkä pelaajat tunnu noudattavan mitään pelisysteemiä, tai jos noudattavatkin, niin se ei todellakaan toimi.

Sitten vielä peluutuksesta. Tämä kausi on ollut sen suhteen todella "huvittava", vaikka loukkaantumiset ovatkin väkisinkin vaikuttaneet tähänkin osa-alueeseen. Silti esimerkiksi Reten 20 minuuttia per matsi on täysi vitsi. Ja miksi Saviano ei saa peli-aikaa ? Miksi nuoria ei oteta mukaan auttamaan pakistoa, kun nyt olisi täydellinen aika sisäänajoon ? Iivonen/Malkamäki ainakin ? Miten voi perustella nuorille lupauksille, että "joo, jääkää Tapparaan, pääsette pelaamaan noin neljän vuoden päästä kun Rete lopettaa", kun ei tarvitse olla suurikaan visiönääri, että näkee puolustuksen tason olevan todella heikko, ja silti peliaikaa ei heru. Säälittävää toimintaa. Samoin esimerkiksi Harmer olisi pitänyt potkia pois jo aikoja sitten. Aivan hirveä floppi. Turha kai jatkaa sen pidemmälle, näitä juttuja on pyöritelty täällä palstalla jo monta kuukautta.

Saarinen olisi pitänyt erottaa joulutaukoon mennessä. Todennäköisesti taloudelliset syyt ja vapaiden valmentajien puute vaikuttivat siihen että tätä liikettä ei tehty. Siinä vaiheessa kun Leinonen totesi medialle että "En kommentoi" kun Saarisen tilannetta kysyttiin, epäilen että potkut olivat todella lähellä. Luultavasti vain sopivaa korvaajaa ei löydetty. Pakko todeta, että turha tänne olisi ketään noviisia tuodakaan, ja jos kokeneita valmentajia ei ollut tarjolla, niin ehkä kuitenkin ""parempi"" näin, vaikka vatsanpohjasta kouraiseekin. Silti mielessä on se ajatus, että tämä noidankehä ja taistelun puute oltaisiin ainakin osittain saatu paikattua, mikäli uusi valmentaja olisi jo kehissä. Samoin olisi pitänyt tehdä rohkeampia ratkaisuja ja potkia tai vähintäänkin viltittää osa meidän "runkopelaajista" jo kauan aikaa sitten. Leinoselle silti propsit Harmerin/Ryhäsen/Petreen hankinnoista. Kolme potentiaalisesti hyvää pelaajaa, vaikka yksi floppi olikin. Ryhäsestä ja Petreestä tulee olemaan hyötyä myös ensi kausiksi, mikäli heidät tänne saadaan jollain konstilla jäämään. Vähän tässä kaikessa pelottaa se skenaario, että ensi kausikin oikeasti jatketaan Saarisella, pelaajisto pysyy suurin piirtein samana, ja sama aneeminen surffailu jatkuu vielä ensikin kauden. Mikä tässä yhtäkkiä muuttuisi hyväksi, vaikka kesä väliin tulisikin ?

Sitten muutama sana menneestä/tulevasta. Mestaruutta ei tosiaan osattu juurikaan hyödyntää. Jotenkin tosiaan tuntuu että se oli vaan sellainen yksi huippuhetki, ja sitten ryhdyttiin askel askeleelta tippumaan alaspäin. Ei me nyt niin huonosti olla pärjätty sen jälkeenkään, mutta eipä hirveitä mitalijuhliakaan ole näkynyt, vaikka viime vuonna toki loistava pronssi saatiinkin. Jotenkin tuntuu, että tosiaan pitäisi saada kokonaisvaltaisempi strategia seuran johtamiseen, ja asettaa selkeitä tavoitteita ja päämääriä tulevaisuutta varten. Toki näin on varmasti tehtykin, vaikka se aiempi mitalitavoite utopistinen olikin. Pitäisi ehkä saada valmentaja sitoutumaan pidemmäksi ajaksi joukkueeseen, ja rakentamaan sopivan sekoituksen kokeneita konkareita sekä vielä enemmässä määrin myös omia kasvatteja. Kuten moni on todennutkin, on junioreiden nykytila jotakuinkin huolestuttava, ja sen korjaamiseen olisi myös pyrittävä satsaamaan rutkasti. Ei meidän kokoinen seura voi ostaa joukkuetta valmiina, täytyy saada omia junnuja, joista sitten kehitetään pelimiehiä ja tietysti välistä voidaan myös kaapata luupavia toivoja muista joukkueista. Kuten Myrrä70 tuossa edellä totesi; mieluummin kärsii näistä huonoista sijoituksista nuorella ja nälkäisellä joukkueella, joka kasvaa korkoa, kuin näkee väsyneitä ukkoja surffailemassa ja katselemassa valotaululta että koska pääsee kotiin avaamaan oluen. Se vie toki aikaa, mutta enemmän pitää pyrkiä tekemään töitä pitkäjänteisesti, ja unohtaa Kangasniemen/Pentikäisen tapaiset tapaukset heti alkuunsa. Ensi kaudeksi toivoisin vähintään Iivosta, ja ehkä myös Malkamäkeä pelaavaan kokoonpanoon. Näin tuskin kuitenkaan tulee käymään. Meillä on vielä muutama vuosi (?) aikaa nauttia Ville Niemisen esityksistä ja esimerkistä. Tämä aika pitäisi ehdottomasti yrittää käyttää hyväksi, ja näyttää nuorille että mitä se loppuun asti taisteleminen ja joukkueen eteen pelaaminen todella tarkoittaa.

Kuten Rafael tuossa viestissään lopussaan totesikin, nyt tarvitaan sitä tahtoa/intohimoa/taistelua koko joukkueeseen ja siihen tiimiin ketä joukkueen ympärillä työskentelee. Kaikista vapaamatkustajista olisi päästävä eroon mahdollisimman nopeasti. Pakistosta pitäisi ehdottomasti saada Pentikäinen/Kangasniemi/Grönvall/Harmer ulos. Hyökkääjistön rakenne myös on suunniteltava paremmin, paljon toki riippuu siitä mitä kaksikko Enlund/Lehterä tekee kauden jälkeen. Mikäli Ojanen jatkaa, niin maksimissaan kolmosen keskelle, vaikka henkilökohtaisesti melkein toivonkin hänen lopettavan, ja vaikka siirtyvän penkin taakse avuksi. Säteri saanee kantaa päävastuun maalilla, ja kuten jo totesin valmennukseen uusi nimi aloittamaan tämä projekti. Reipasta tuuletusta pakkaan niiltä kohdin kun tarvitaan, eikä mitään hyssyttelyä ja ongelmakohtien peittelyä. Toivon että en ensi kaudella kertaakaan joudu lukemaan pelin jälkeen medioista, että "ei oltu valmiita otteluun" tai että "tänään vain ei löytynyt tahtoa voittaa". Häviäjien puhetta tollainen potaska ja oksettaa kuunnella moista lässytystä. Helsingin suunnalla eräs punanuttuisen jengin fanikunta olisi valmis hirttämään munista tuollaista soopaa suoltavat valmentajat/pelaajat, ja se on oikea asenne. Pitkäjänteistä työtä, asennetta, joukkueen eteen taistelua, sitoutumista joukkueen pelitapaan ja strategiaan, uhrautumista kaverin vuoksi, kovaa harjoittelua sekä tarvittava ripaus huumoria voisivat keittää oikeanlaisen sopan. Tämä kaikkihan on helvetin paljon helpommin sanottu kuin tehty, mutta siitäpä noille firman miehille maksetaan että näitä juttuja miettivät. Toivon mukaan saadaan ilmaa tuuletettua ensi kaudelle, tavalla tai toisella. Toista tällaista kautta voi olla jo turhan raskas katsella.

Poissa coly

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3368
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #6 : Helmikuu 19, 2009, 01:35:27 »
Rafaelin viesti oli kyllä kuin omatkin mielipiteet ja tuntemukset tämän hetken Tapparasta.

Itseäni kyllä alkukaudesta tappiot otti kupoliin aikalaillakin kuten ennen vanhaa. Sitten marraskuun aikoina olin hyvinkin äänekkäästi vaatimassa Saariselle potkuja, omiin silmiini peli näytti hävettävän huonolta. Odotin potkuja, mitä ei sitten kuulunut ja tuntuu että siihen katkesi ainakin oma selkäranka tämän kauden suhteen, joukkueesta sai saman vaikutelman. Mielestäni tuo tilanne osoitti juuri sen että onko Tapparalla halua menestyä vai ei. Seurajohto ei tehnyt yhtään mitään muuttaakseen kurssia, ei sitten mitään, toivottiin että vene kääntyy vaikka tulppa oli pohjasta jo kadoksissa.

Nykytila näyttää helvetin huonolta ja ensi kauden ajatteleminen ei tuo lämpimiä ajatuksia yhtään mieleen, tämä kauhuskenaario sillä että muutamat nuoret runkomiehet poistunevat amerikan maille. Joukkue tarvitsisi todellakin se peruspuhdistuksen jo runkoonsakin. Muutamat pelaajat ovat jo liian kauan saaneet jatkaa joukkueessa, ja vielä kovalla palkalla.

Muutosta pitäisi tapahtua ja perinpohjaisesti, se pitäisi myös uskaltaa tehdä. Se sitten todellakin vaatisi faneilta kärsivällisyyttä koska muutos ei näy vielä vuoden eikä kahden päästä.

Poissa juti fan

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 424
  • Ja hermoissa ei ole mitään vikaa!
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #7 : Helmikuu 19, 2009, 07:48:05 »
Tosiaan hyviä kirjoituksia ja kommentteja monelta tässä ketjussa.Nyt on hyvä aika käydä tällaista keskustelua, koska peli tämän kauden osalta on nyt menetetty.
Seurajohto teki rankkoja virheitä kesällä pelaaja ja valmentaja asiassa.Oikeita miehiä ei löydetty lähteneiden pakkien tilalle, ja valmentajavalinta osui täydeksi hudiksi.Maalivahtipeli Tapparaa ei ole kaatanut, Säteri ja Lehto olivat jossain sijalla 7. tätä kirjotettaessa, eli paljon korkeammalla kuin joukkue.Voisi vetää johtopäätöstä, että Parkkila on tainnut onnistua kuitenkin.Puolustuksen kiekollinen taito on se kulmakivi johon sitä parannusta tarvitaan.Eli jos ykköspakki tulee Slovakiasta tehoilla 0+0 niin ei kai voida kauheita odottaa.Tai että hyökkäyksen taholla ollaan käytännössä menty yhdellä ehjällä keskushyökkääjällä koko kausi.
Valmentaja on epäonnistunut.piste.Loukkaantumisia on ollut ja materiaali keskinkertainen, mutta kuten joku tuolla edellä sanoikin, se ei ole mikään selitys.Sellasta merkkiä paremmasta ja että joukkue olisi meossa eteenpäin ei ole näkynyt koko kaudella.Samoin taas taukojen jälkeiset pelit on hävitty kaikki.Missä keskittyminen näihin? Valmentajan vastuulla.
Sitten sellanen asia, Tapparan peli on aina suhteessa vastustajaan.Monet kilpailijaseurat ovat satsanneet tämän kauden joukkueeseensa.Näillä pienillä seuroilla KAlpa,Jyp,HPK ehkäpä Saipa ja Ässätkin on ollut varaa satsata enempi kuin aiemmin.Tässä suhteessa tilanne on vastaava kuin silloin iki ihanana karsintavuonna 1992.Taloudellinen nousukausi tasasi joukkueiden eroja ja Tappara ei osannut pysyä tässä kilpavarustelussa mukana, vaan jäätiin vanhojen menestysvuosien voittoja muistelemaan.
Lopuksi, Tapparalla on mahdollisuudet nousta takaisin sinne kärkikuusikoon nopeastikin.Sitä ennen kolme asiaa on korjattava.Puolustus (2-3 kädellistä pakkia), keskushyökkäys kuntoon ja pystyvä valmentaja.Nämä asiat pitää saada kuntoon.Jos yhdessäkin epäonnistutaan tai näitä ei huomioida, on vaara että saamme seurata samaa perseilyä vielä ensi kaudenkin.JA mielestäni me pitkän linjan Tapparan kannattajat emme sitä ansaitse.

Poissa Zanahoria

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 108
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #8 : Helmikuu 19, 2009, 10:30:22 »
Hyviä kirjoituksia jne. Kylläpäs palstan taso nousee kohisten!

Itse voisin koittaa kiteyttää omat, osin muiden kanssa päällekkäiset ajatukseni seuraavasti:

1. Tappara on Suomen mittapuulla seura, jonka resurssit riittävät realistisesti ajatellen jatkuvasti ainakin kuuden sakkiin selviytyvän joukkueen kasaamiseen.
2. Tapparalla ei ole mahdollisuutta kasata realistisesti mestaruudesta kamppailevaa joukkuetta tyhjästä, vaan joukkueen runko on kasattava pitkäjänteisesti, pitkillä sopimuksilla ja pelaajaraakileita kehittämällä. Tämä vie 2-4 vuotta! Rungon päälle hankitaan muutama täsmähankinta paikkaamaan kulloinkin puutteita.
3. Tapparalla ei ole pitkään aikaan mahdollisuutta kasvattaa joukkueen runkoa pelkästään omista kasvateista. Taso ei vain riitä, se on myönnettävä. Viime aikoina tähän puoleen on selkeästi yritetty panostaa, ja joukkueeseen onkin saatu muutama kaveri ajettua sisään. Mestaruutta Tappara-rungolla ei kuitenkaan voiteta. Siispä on selvää, että kaikki mahdollinen lahjakkuus mikä on parempaa kuin omat pojat, on saatava haalittua muista jengeistä. Lehterä-Enlund-tyylinen ryöstökalastus  ;) on tie onneen.

Haluaisin nähdä samanlaisen avoimen projektiluontoisuuden kuin edellisen mestaruuden aikaan. Selkeä, konkreettinen tavoite täytyy kyetä esittämään, ja myös luoda strategia sen saavuttamiseen. Tällöin katsojan näkökulmasta on helppoa seurata, missä kulloinkin mennään kehityksen tiellä.

-Projekti voisi olla esim. "4 vuoden päästä Tappara palaa suomen mestariksi". Tämä on paljon konkreettisempi ja ehdottomampi kuin "seuraavan kymmenen vuoden aikana taistellaan ja tavoitellaan aina kuuden sakkiin ja mitaleita varmaan tulee ja joku mestaruuskin joskus...".

-Tavoitteen saavuttaminen vaatii 4 vuoden selkeän pelitavallisen strategian: "millaisella pelillä mestaruus voitetaan vuonna 2013 ?"
 * Pelitavallinen strategia voi olla valmentajavetoista, jolloin koutsi luo koko paletin omanlaisekseen. Valmentaja EI SAA vaihtua kesken projektin. Tehokkain vaihtoehto mielestäni on palkata pätevä kaveri 4 vuoden pestillä ja luottaa häneen ja prosessin etenemiseen.
 * ...tai strategia voisi olla seurajohto/urheilutoimenjohtajavetoista, jolloin ei olla yhden valmentajan epäonnistuessa tilanteessa, jossa projekti jää kesken ja uusi alkaa. Tämä vaatii hyvää pelisilmää johdolta hankkia sellainen valmentaja, joka ajattelee pelitavallisesti samoin kuin strategiassa on määrätty. Esimerkkinä HPK, joka on ainakin omien sanojensa mukaan vaalinut hyökkäävää pelitapaa valmentajasta riippumatta.

-Tavoitteen saavuttaminen vaatii oikeat pelaajat. Pelitapaan sopivien pelaajien hankinta on em. tavalla joko valmentajavetoista tai seurajohtovetoista. Pelaajat on hankittava pitkillä sopimuksilla siten, että he ovat varmasti käytettävissä projektin loppuun asti, eikä isommat vie kermaa päältä (kuten Ipalle aina käy).

Itse en ota siis kantaa ketä nykyjoukkueeseen haluaisin ja ketä sieltä pitäisi heivata pellolle. Kaipaisin selkeää linjaa ja visiota tulevaisuudesta, jolloin kunkin pelaajan tarkoitus joukkueessa olisi helpompi nähdä. Esim. miksi Arsi Piispanen on joukkueessa (joo, tiedän että meni jo Pelicansiin!)? Siksikö että saatiin halvalla ja toivotaan että hän olisi pelimies? Vai että hän sopii ominaisuuksiltaan siihen peliin mitä joukkueen halutaan pelaavan, ja hänen toivotaan kykenevän täyttämään vähintään 3-sentterin kahden suunnan pelaajan roolin mitalijoukkueessa 2-4 vuoden päästä?  Miksi Janne Grönvall on joukkueessa? Siksikö että hän on Leinosen saunakaveri ja muutenkin leppoisa hemmo? Vai siksi että joukkueen nuorille puolustajille, jotka muodostavat tulevaisuudessa mestarijoukkueen rungon, on kullanarvoista saada pelata kausi-pari niin kokeneen, menestyneen ja esimerkillisen urheilijan kanssa, jolta voivat oppia paljon?

Nyt tuollaisesta selkeydestä ei ole tietoakaan. Jonkinlaista pelaajarunkoa tässä on kasattu, mutta taitaa levitä sekin pahasti käsiin. Lehterä ja Enlund jäävät täyden potentiaalinsa puolesta hyödyntämättä. Projektipelaajista Aho lensi pihalle ennen ensimmäisen kauden päättymistä, Piispasta sentään katseltiin hieman pitempään. Lisäksi Venun kaveriksi pitkäaikaisista pelureista Nurmi laitettiin kiertoon.

Plussan puolelle sentään voidaan laskea Jussi Halmeen ja Korhosen sisäänajaminen kelpo runkopuolustajiksi. Samoin erityisesti Jukka Peltola, muita nuoria unohtamatta, on osoittanut olevansa pelimies.

ajl

  • Vieras
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #9 : Helmikuu 20, 2009, 08:45:10 »
Erinomainen ketju, monta hyvää perusteltua viestiä!

Kun katsellaan Tapparan kuluvaa kautta täytyy kyllä todeta, että pienestä se on ollut kiinni se menestys tai menestymättömyys. Tällä kaudella Tapparan osana on ollut pääsääntöisesti hävitä tiukat ottelut, jotka olisivat toki voineet kääntyä toisinkin päin, eli Tapparan eduksi, mutta kun ei niin ei!

Tasapelejä on tahkottu peräti 9 kappaletta, joista vain 2 on kyetty kääntämään voitoksi joko jatkoajalla tai voittolaukaus kisassa.

Yhden maalin tappioita on tullut 10 kappaletta ja kahden maalin tappioita, joissa vastustaja on tehnyt viimeisen maalin tyhjiin on kertynyt niitäkin 5 kappaletta.

No ei tässä selittelyt varmaan tilannetta miksikään muuta, playoutteihin mennään ja sillä siisti, mutta on taivaan kappalleet olleet tällä kaudella todella inhassa asennossa ajatellen Tapparaa.

Jos ajatellaan asioita eteen päin on Tapparan tietenkin selvitettävä ensin playoutit kunnialla, jonka jälkeen katseet on suunnattava luottavaisesti kauteen 2009-2010. Ensi kauden suunnittelussa ehdottomasti tärkein asia on saada puolustus kuntoon, sillä puolustuksen kautta kaikki onnistumiset konkretisoituvat. Pakkien on pystyttävä avamaan peliä paremmin kuin tällä kaudella ja ylivoimaan on saatava kiekkovarmoja tulivoimaisia viivamiehiä. Heidän puute ja joukkuetta rassanneet loukkaantumiset ovat olleet suurin syy tämän kauden floppaukseen.

« Viimeksi muokattu: Helmikuu 20, 2009, 08:46:44 kirjoittanut ajl »

Poissa Anssi

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 40
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #10 : Helmikuu 20, 2009, 10:20:27 »
Loistava avaus Rafaelilta! Mukava nähdä että moni muukin on kypsä tähän tilanteeseen, varsinkin kun tällä palstalla todella usein tunnutaan vähättelevän kritiikkiä. Sama tosin koskee jossain määrin myös Jatkoajan Tappara-keskusteluja.

Minua häiritsee Tapparan menossa sellainen seikka, että joukkue ikäänkuin jatkuvasti aloittaa uudelleen alusta. Todella usein viitataan tuohon Rautakorven aikaan ja siihen kuinka joukkue rakennettiin pitkäjänteisesti, mutta siten että se kehittyi myös jatkuvasti. Se on myös viimeinen sellainen todella hyvä Tappara-joukkue, varsinkin vuoden 2002 nippu oli sellainen, että jokaiselle fanille tuli tunne siitä, että me ollaan oikeasti Suomen parhaita. Sen jälkeen on ollut ihan kohtuullisen hyviä kausia, mutta ei enää sellaista todellista huippujoukkuetta.

Se kymmenvuotisprojekti joka aloitettiin pari vuotta sitten on taidettu lakaista maton alle. Puheet olivat kovia ja tavoitteet iskettiin korkealle. Toki on hyvä että tavoitteet ovat jopa liian korkealla, mutta se mitä Tappara on oikeasti tehnyt niiden eteen on pettymys. Valmentajia on tullut ja mennyt, eikä onnistuneita tapauksia ole kuin Uraman viime kausi. Uramakin sitten lähti, ja mielestäni yllättävän helposti, ja nyt tilalla on taas uusi mies. Eli taas aloitetaan uudella joukkueella lähtöpisteestä.

Rautakorven ajasta puhuttaessa on kuitenkin hyvä muistaa muutama asia. Ensinnäkin, on erittäin harvinaista että valmentaja on neljä vuotta samassa joukkueessa. Toiseksi, nykypäivänä pelaajien liikenne on kovempaa ja ulkomaille lähdetään helpommin. Silloinhan saimme jännittää kesästä toiseen, että lähteekö Tarvainen jne. Se oli joukkue jolla oli Tapparan muotoinen sydän ja Tarvainenkin jätti jopa Edmontonin houkutukset väliin. Nykypäivänä pelaajat lähtevät miltei saman tien yhden hyvän kauden jälkeen, ja se tietysti vähän muuttaa tilannetta.

Tappara ei ole kuitenkaan käyttänyt rahaa niin määrätietoisesti kuin sitä pitäisi käyttää jos menestystä halutaan. Ja tarkoitan juuri jatkuvaa menestystä, eli vuodesta toiseen vähintään kuuden sakissa. Tappara ei varmastikaan ole enää suur-seura mutta ei tällaiseen tempoiluun voi olla tyytyväinen. Toisaalta pidemmällä aikajänteellä katsottuna, nykymeno on aivan perinteistä ja menestys vain yksittäispiikki siellä täällä.

Tampereella kritisoidaan kovin sanoin seurajohtoa, sekä meillä että Ilveksessä, mutta paljonko vaikuttavat resurssit? Mikko Leinonen on mielestäni osoittanut että hän pystyy rakentamaan menestyvän joukkueen, ja osaa kohtuu hyvin hankkia kehityskelpoisia pelaajia. Mutta kun joka toinen valmentaja on huti, niin herää kysymys että onko kyseessä tarkoituksellisesti välikausi vai pelkästään huono päätös? Tämä kausi on ainakin pelkkä sylkäisy maksavan katsojan ja ennenkaikkea fanien naamaan. Jokainen näkee ja näki, että nyt koitettiin päästä taas halvalla ja tällä kertaa se on tullut päin näköä. Tilanne on ihan identtinen edellisen Saarisen kanssa, vahvistuksia kaivattiin mutta niitä ei ikinä saatu ja lopulta homma meni ihan reisille.

Tuolla ylempänä sanottiin hyvin, että vie 2-4 vuotta aikaa rakentaa sellainen joukkue jolla voidaan realistisesti tavoitella mitalia. Mutta silloinkin pitäisi olla sellaista "tekemisen meininkiä" havaittavissa. Tämän hetken Tappara on helvetin flegmaattinen ilmestys ihan joka tasolla. Se nimenomaan että ketään ei tunnu kiinnostavan mitä tässä käy, fanit ovat hiljaa, seurajohto on hiljaa, Saarinen jauhaa mambojamboa pelien jälkeen, eikä edes Ville Nieminen ole ärähtänyt. Missään ei tunnu olevan sitä ihmistä joka oikeasti ottaa vastuuta ja alkaa johtamaan tätä seuraa, ja ennen kaikkea sitä joukkuetta siellä kentällä.

Minulla on sellainen paha tunne, että Saarinen on tarpeeksi mukava kaveri hallitukselle. Ei pidä mekkalaa, tekee hiljaa työtään ja tyytyy siihen mitä saa. Sellainen hyvä jätkä, joka on saanut valmentajan paikan koska on hyvä jätkä. Aivan kuten Wade Immonen Jokereissa, ja jokainen tietää miten siinäkin kävi. Pelaajista paistaa välinpitämättömyys, muutama pelaaja toki edelleen taistelee mutta paljon on niitäkin jotka ovat mielissään jo jossain muualla.

Itse rummutin Jatkoajan puolella (tosin eri nickillä) case-Henryn aikaan että jos haluaa menestyä, niin on laitettava rahaa likoon. Silloin satoi paskaa niskaan mutta kyllä siinä ikävä kyllä piilee myös totuuden siemen. En tarkoita että pitäisi joka vuosi ostaa se menestys, vaan sitä että rahaa on osattava käyttää oikein ja tarpeeksi paljon. Valmentaja, ykkösmaalivahti, ykköspakki ja ykkössentteri ovat ainakin niitä joihin rahaa on laitettava, ja sillä rahalla on saatava laatua. Tällä hetkellä ei ole kuin Jori Lehterä ja hän on ehkä edelleen liian kokematon joukkueen liideriksi.

Ikävää tämä on sanoa, mutta tuntuu että edessä on pidempi taivallus koska ensi kauden tilanne ei paljoa valoisammalta näytä. Välillä jopa tuntuu, että Mestikseen putoaminen olisi hyvä asia ja ehkä herättelisi organisaation lopulta tutkimaan tarkemmin omaa toimintaansa.


Poissa Zanahoria

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 108
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #11 : Helmikuu 20, 2009, 10:57:51 »
Minua häiritsee Tapparan menossa sellainen seikka, että joukkue ikäänkuin jatkuvasti aloittaa uudelleen alusta. Todella usein viitataan tuohon Rautakorven aikaan ja siihen kuinka joukkue rakennettiin pitkäjänteisesti, mutta siten että se kehittyi myös jatkuvasti.

Ja joukkueen vaihtuvuus oli erittäin pientä, myös ns. peruspelaajien osalta. Yhdessä oleva runko kehittyi jatkuvasti pelaajina, ja hitsautui yhteen osaten toteuttaa pelitapaa unissaankin.

Lainaus
Rautakorven ajasta puhuttaessa on kuitenkin hyvä muistaa muutama asia. Ensinnäkin, on erittäin harvinaista että valmentaja on neljä vuotta samassa joukkueessa.

Niinpä. Sama tempoilu on suomen kiekkoilussa vallalla vähän joka asiassa. Pitkäjänteisyys kuitenkin olisi monelle seuralle se ainoa tie onneen, joten ihmettelen, miksi pitkiin projekteihin ei ole sitouduttu enemmän.

Lainaus
Toiseksi, nykypäivänä pelaajien liikenne on kovempaa ja ulkomaille lähdetään helpommin. Silloinhan saimme jännittää kesästä toiseen, että lähteekö Tarvainen jne. Se oli joukkue jolla oli Tapparan muotoinen sydän ja Tarvainenkin jätti jopa Edmontonin houkutukset väliin. Nykypäivänä pelaajat lähtevät miltei saman tien yhden hyvän kauden jälkeen, ja se tietysti vähän muuttaa tilannetta.

Erittäin hyvä huomio, en osannut itse ajatella asiaa noin. Nykyään tosiaan on ulkomailla niin paljon enemmän taloudellisesti houkuttelevia vaihtoehtoja, että pelaajat lähtevät sankoin joukoin. Jollain tavalla pitäisi pystyä sitouttamaan pelaajia useaksi vuodeksi, mutta pienellä rahalla se on vaikeaa. Jääkiekossa olisi syytä olla jokin suuren maailman systeemi, siirtokorvaukset jne. joka takaisi pitkän sopimuksen pelaajaraakileen kanssa tehneelle seuralle tuntuvan korvauksen jos tämä pelaaja halutaan esim. NHL:ään.

Nykyisen tilanteen mukaan ongelma on, että jos joukkueessa on "liian hyviä" pelaajia, he lähtevät ja heidän tilalleen on saatava korvaajat. Tästä kehitystyöstä ei jää juuri mitään taskunpohjalle. Joukkueen siis pitäisi olla sen verran tasapaksu, että pelaajilla ei ole ylenpalttista kysyntää rahakaukaloissa, mutta kuitenkin niin hyvä, että kohtuullista menestystä voidaan tavoitella jatkuvasti. Yhtälö on kyllä mahdoton.

Lainaus
Tämä kausi on ainakin pelkkä sylkäisy maksavan katsojan ja ennenkaikkea fanien naamaan. Jokainen näkee ja näki, että nyt koitettiin päästä taas halvalla ja tällä kertaa se on tullut päin näköä. Tilanne on ihan identtinen edellisen Saarisen kanssa, vahvistuksia kaivattiin mutta niitä ei ikinä saatu ja lopulta homma meni ihan reisille.

Toivoa sopii että EDES jotain taloudellista parannusta ollaan saatu aikaan tällä säästöliekillä. Silti ihmetyttää moisten Harmerien hankinnat. Eipä ole kaverin tasosta tosiaankaan tiedetty etukäteen muuta kuin tilastot. Sama lopputulos tälle kaudelle olisi kyllä saatu vieläkin halvemmalla :-(

Lainaus
Ikävää tämä on sanoa, mutta tuntuu että edessä on pidempi taivallus koska ensi kauden tilanne ei paljoa valoisammalta näytä. Välillä jopa tuntuu, että Mestikseen putoaminen olisi hyvä asia ja ehkä herättelisi organisaation lopulta tutkimaan tarkemmin omaa toimintaansa.

Eihän tämä kovin valoisalta näytä. Tosin voimasuhteet liigassa vaihtelevat vaihtuvuuden myötä erittäin nopeasti. Kuka olisi Kuopion ulkopuolella uskonut KalPan nopeaan nousuun kärkikahinoihin? Ei siellä sen kummempi materiaali ole kuin Tapparallakaan - ainakaan paperilla. Valmennus, pelitapa ja sen toteuttaminen vaan ovat niin paljon paremmissa kantimissa, että näin loppukaudesta kentällä ero on kuin yöllä ja päivällä.

Ja Mestiksestä ei kannata edes puhua. Sen verran alas sekin on ajettu liigan sulkemisella, että se ei valitettavasti ole vaihtoehto enää kenellekään. Joka vuosi olisi jonkun syytä nousta ja pudota suoraan sarjatasojen välillä.

Poissa Wille

  • Pappateam
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1342
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #12 : Helmikuu 20, 2009, 12:09:44 »
Tampereella kritisoidaan kovin sanoin seurajohtoa, sekä meillä että Ilveksessä, mutta paljonko vaikuttavat resurssit? Mikko Leinonen on mielestäni osoittanut että hän pystyy rakentamaan menestyvän joukkueen, ja osaa kohtuu hyvin hankkia kehityskelpoisia pelaajia.
Ketju tosiaan on ihan hyvä ja pysynyt kohtuullisen asiallisena. Sen verran hyssyttelen itseäni, että sanon vain tämän: Mikko Leinonen toimii Tamhockey OY:n hallituksen antamissa raameissa. Jos hallitus ei lupaa Mikille yhtään lisäeuroa, niin ei Mikki niitä lisäeuroja voi käyttääkään.
Äijät nää, ei suostu enää häviään: Willen jengi, Roskasakki, Pappateam, Glad to be a Janari

Poissa Torspo

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 530
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #13 : Helmikuu 20, 2009, 13:03:13 »
Hyvää keskustelua! Ja ihan oikeaan aikaan.

Näkisin myös niin että jokaisella joka on tekemisissä tämän organisaation kanssa, olipa sitten toimitusjohtaja, valmentaja, pelaaja, huoltaja, fanituotteiden myyjä, järjestysmies, fani, jne, on nyt peiliin katsomisen paikka. Kuinka minä voin täyttää oman pienen tai isomman ruutuni mahdollisimman hyvin. Meiltä faneilta toivon myös peiliin katsomista. Jos on jotain millä voin joukkuetta auttaa niin pyrin siihen.

Yhdyn siihen että joukkueella täytyy olla tavoite jota kohti mennään pitkäjänteisesti. Sen tulee olla selkeä, ei tulkinnanvarainen. Mestaruuteen tai mestaruuksiin on matkaa, paljon. Mutta kuten joku jo mainitsikin, niin kuuden joukkoon matkaa ei ole kovinkaan paljoa. Kuudes sija ei sinänsä ainakaan minua kostuta yhtään. Voitosta tässä sarjassa ainakin pitäisi pelata! Nopeaa kannua on ihan turha haaveilla. Ehkä sitten 3-4 vuoden päästä, JOS asioille aletaan tehdä jotain!

Kuten on todettu, pelimerkkejä ei ole kuin suurilla seuroilla. Leinosta en lähde moittimaan siitä että palkkasi Saarisen päävalmentajaksi. Uraman jälkeen oli viisas ja fiksu veto kokeilla Saarisella. Tuskin Saarisen tilipussikaan kovin suuri on. Henkilökohtaisesti odotin todella marraskuussa että saan lukea Saarisen potkuista. Mielestäni kenkää olisi pitänyt antaa jo silloin. Tammikuussa minulle alkoi olla aika sama tuleeko potkuja vai ei. Kannatti kokeilla, mutta olisi pitänyt reagoida tosiaan jo marraskuussa. Nyt on kuitenkin viimeinen mahdollisuus kääntää kurssi, potkut kauden jälkeen. Ei mitään kaverikohtelua ajatuksella, että annetaan kaverin vielä näyttää kun materiaali oli tällä kaudella niin heikko. Tämä on tulosurheilua, ja kaiken lisäksi liiketoimintaa, ja sen Saarinenkin tietää. Paras olisi että kunnon tuuletus niin ettei Saarinen jää edes kakkoseksi.

Valmentajan paikka on sellainen josta ei voi tinkiä mikäli haluaa menestyä. Mielestäni olisi saatava kokenut valmentaja projektisopimuksella. Kuten olen aikaisemminkin sanonut, niin liputtaisin Ika Lehkosta tähän. Ika on aina tykännyt Tapparasta. Sen on voinut huomata esim. CanalPlus kommentoinneista. Uskon ettäIka toisi joukkueeseen oikeanlaista äijämäisyyttä ja taisteluilmettä.

Pelaajahankinnoista. Kuten on todettu, niin valmiisiin tähtiin Tapparalla ei rahat tahdo riittää. Kuitenkin näkisin että kun hankitaan ulkomaalaisvahvistus, niin sen tulisi olla pelaaja joka pelaa 1-2 kentässä. Niin paljon kuin Savianosta tykkäänkin, niin kaveri ei ole 1-2 kentän pelaaja. En moiti taaskaan että Leinonen olisi toiminut tyhmästi sorvatessaan sopimuksen Saville, tai edes Harmerille. Tapparan on vain kokeiltava että saadaanko vähän edullisemmasta kaverista riittävästi irti. Oma mielipiteeni on että mieluummin yksi 1-2 ketjun vahvistus, kuin kaksi 3-4 ketjun puurtajaa. Yksi tähti tuo mielenkiintoa ja markkina-arvoa, kun tietää otteluun lähtiessään että ainakin ”Salmelan/Corson” näen kentällä. Mieluummin kolmos-neloskenttään omia nuoria kasvamaan. Näitä nuoria pitää sitten uskaltaa jossain kohtaa nostaa kokeilemaan 1-2 kenttään. Tästä esimerkkinä Peltola jonka toivoisin näkeväni ensi kaudella 1-2 kentässä.

Puolustukseen ensi kaudelle kaksi kädellistä pakkia. Hyökkäykseen yksi ”tähti” laitahyökkääjä. Penkin taakse Ika Lehkonen. Seuralle projekti, joka tähtää mestaruuteen määräajassa.
"Nämä Saipa-pelit on meille sellaisia El Clasicoita"
- V. Nieminen 7.3.2013

Poissa Naapuri

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1552
    • Profiili
Vs: Tapparan nykytila - Mitä me oikeasti halutaan?
« Vastaus #14 : Helmikuu 20, 2009, 15:29:21 »
Kirvesmieskin käsittelee asiaa tutun kriittisesti:

http://kiekko.kaleva.fi/kiekkoal/Tuote%2520kuntoon%2520Tappara%2521_782172+0

Kuulostaa, että Tapparan tämän kauden ongelmat on vähän niin kuin Raipen syytä.