Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Mikä Tampereen kiekkoilussa nykyään mättää?

<< < (2/3) > >>

ajl:
Kuten edellä kirjoitinkin loukkaantumiset varsinkin ovat syöneet kuluvalla kaudella Tapparan menestystä. Tietysti on muitakin tekijöitä, valmennus, asenne jne. Jotta Tappara tämän päivän koventuneessa tilanteessa sillä käytössä olevilla pelimerkeillä (=rahalla) pärjäisi SM-Liigassa kaiken on mentävä nappiin! Joka osa-alueen on toimittava viimeisen päälle, paketti ei kestä pitkiä loukkaantumissumia varsinkaan ns. profiilipelaajien kohdalle.

Ja entä me kannattajat, (olen sen verran vanhoillinen, että sana fani kuulostaa vieraalta minun korvaani:)) meidän on jaksettava myös--kannattaa, se on sitä meidän työtämme. Ymmärrän kyllä hyvin, että viime pelien kaltainen menestys syö meitä jokaista, mutta yritetään käsitellä asia oikealla tavalla eli  jaksamalla kannustaa ja uskomalla paempaan jatkossa. Sillä jos me Tapparan hylkäämme heikkoina hetkinä, emme ansaitse myöskään heiluttaa Kirveslogo-lippua menstyksen hetkillä, sillä niitäkin on aivan varmasti luvassa!

Ps. Asiallinen arvostelu joukkueen ja kaikkien siinä mukana työskentelevien toiminnasta on tietysti asia, joka mielestäni kuuluukin asiaan, mutta alatyyliset yhden rivin angstiset "rääkäisyt" siitä kuinka paska ja huonosti pelaava joukkue meillä on, eivät auta ketään.

juti fan:
Näin ulkopaikkakuntalaisena en kuitenkaan lähtisi niputtamaan Tapparan ja Ilveksen menestymättömyyttä yhteen, vaan kyllä näillä joukkueilla on kuitenkin eri matka, jota käyvät.Ilves on ollut jo vuosia pihalla, eikä siellä ole menestystä löydetty, eikä ole näköpiirissäkään.Liian tempoileva tyyli valmennuksessa ja pelaajistossa ei tuo menestystä.Ilveksien kauden kohokohta meni eilen, eikä sieltä ole parempaa tulossa.Ei siitä sen enempää.
Meidän taaperrus on monen sattuman summa, pieleen menneitä pelaajahankintoja, vääränlainen pelisysteemi yhdistettynä pelaajamateriaaliin ja löystyneeseen tuomarilinjaan.Sokerina pohjalla loukkaantumiset.(itseä on kyllä vähän mietityttänyt että onko ne seuraus vai syy?)
Lueskelin meidän suosikki analysaattori-Sihvosen kommentteja urheilulehdestä.Tällä kertaa miehellä saattaa olla totuuden siementäkin.Uramalaisen pelityylin virhe on kuulemma avauspeli, jossa hitailla lähdöillä vastustaja on aina valmiina puolustamaan ja peli ei aukea ja syytetään puolustajia jotka ei saa avattua peliä.Onhan tässä porukalla Grönaa,PEntikäistä ja Kangasniemeä syytetty.Nyt Sihvosen mukaan Saarinen on alkanut muuttamaan systeemiä(itse en ole livenä päässyt näkemään) peli on suoraviivaisempaa ja kas kummaa Grönvallkin on kuulemma parantanut?
Itse uskoisin, että tämä laiva kääntyy vielä, mutta kuinka pian on se tärkeä kysymys.Otteluputki jatkuu joulutauolle asti eikä tappioputkeen ole varaa.
Turha tässä on kenenkään luovuttaa, kyllä Tappara tulee vielä.Urheilussa on mukavinta menestys, ja vielä menestys sen jälkeen kun on ensin mennyt huonosti.Tulee mieleen Ojasen sanat mestaruusjuhlissa 2003 "on tää v**** sitäkin mukavempaa voittaa nyt"

Ljpp:
Nyt täytyy olla tarkkana ketjun aiheen kanssa sillä pelikirjoille, Saariselle ja jopa pelaajahankintapolitiikalle löytyvät omat ketjunsa. Ketjun avauksessahan käsitellään kokonaisuutta ja isompaa kuvaa.

Markkinoinnistakin on varmaan ketju jossain, mutta se on mielestäni yksi eniten pielessä oleva asia molemmilla joukkueilla. Nykyään tuntuu että täytyy itse varta vasten selvittää koska se Tappara pelaa, että muistaa löytää itsensä paikalta. Mistään tätä tietoa ei suoranaisesti silmille tyrkytetä. Joukkueet ja jääkiekkokaupungin status ei myöskään ilmene mitenkään katukuvassa (Tapparan iso mainospressu pongattu Hatanpään valtatiellä). Kuten olen ennenkin tainnut sanoa, että jos tänne tulee halpalentoturisti vaikka Englannista muutaman päivän kaupunkilomalle, niin hän ei kotiinmennessään tiedä käyneensä "kiekkoilun mekassa", ellei sitä joku paikallinen ole vartavasten sattunut selittämään.

On kiekkoseurojen onni onnettomuudessa että TamU:n tie Euroopan kentille katkesi ainakin toistaiseksi. Rosenborg ym. matsien aikaan todella alkoi tuntua siltä että TamU on kohta tämän kaupungin ykkösseura. Kotimaisen jalkapallon taso on suoraan sanoen niin paskaa että yksin sillä ei TamU kiekkoseuroja haasta, mutta europelit tuovat otteluihin laatua, isoja yleisöjä ja runsaan medianäkyvyyden. Pallo ja kiekkokaudet ovat eri aikaan mutta taistelevat samoista sponsoreista.

Ja jotenkin kiekkotalkoisiin pitäisi saada mukaan paikallinen 1. lehti Aamulehti joka on jääkiekkovastainen ja suorastaan sylkee Tapparan päälle. Negatiivista uutisoidaan, positiivista ei. Kaikki ylimääräiset artikkelit (muut kuin otteluraportit) ovat Ilveksestä. Mutta ei siinä mitään, TamU:n europeli saa lehdeltä helposti 2-3 sivua ja useammalle päivälle juttuja ja jutuissa on myös sisältöä kuten ennakko- ja jälkianalyysit peleistä. Kiekkopeleistä on yksi iso kuva ja sen reunoilla kiertää jonkun pelaajan pari höpöhöpö-kommenttia.

Tapparan mestaruuden hyödyntämättömyys näkyvyys ja markkinointimielessä oli todellinen floppi, kuten edellä on mainittu. Keskustorin kansanjuhlan jälkeen koko hommasta ei kuulunut yhtään mitään, eikä missään mediassa. Hieman turhan helposti urheilullisenkin puolen annettiin taantua pariin välikauteen, vaikka pitkään kasassa ollut runko olisikin ollut lähes mahdoton pitää - pitää muistaa että 2003 mestaruusporukasta on noussut todella monta EHT/MM tason pelaajaa. Kaikenlisäksi mestaruuden jälkeen Ruotsiin siirtyneillä oli sopparin takataskussa jo todella hyvissä ajoin - menestyksekkäät Tappara-vuodet ja päättyvät sopimukset oli noteerattu siirtomarkkinoilla.

MansenMies:
Ihmettelen tosiaan, ettei mestaruutta hyödynnetty oikealla tavalla 2002-2003 -kauden jälkeen. Tyydyttiin maksamaan vanhat velat pois ja jatkamaan keskikokoisena seurana. Kuitenkin nykyjääkiekko on bisnestä ja tuollaisessa tilanteessa menestyvät yritykset investoivat, vaikka sitten lainarahalla. Jos kausi 2003-2004 olisi mennyt paremmin ja Tappara olisi ollut kärkikahinoissa, ja oltaisiin hyödynnetty enemmän "viime kauden mestari" imagoa niin varmasti olisi yleinen mielenkiinto ollut aivan toista tasoa. Eikä katsojamääräkään varmasti alaspäin olisi tullut. Tuolloin jos oltaisiin saavutettu uuden valmentajan (ei Mika Saarisen, vaan jos tähänkin olisi panostettu rahaa tarpeeksi) johdolla edes kotietu ja kohtuulliset pleijarit niin olisi kuitenkin ollut hypeä jo ensi kaudeksi. "Ensi kaudella entistä kokeneempana" ja joukkuetta vahvistettu niiltä kohdin, mitkä heikoiksi huomattu.

Tämän lisäksi Tappara saalisti kolme peräkkäistä finaalipaikkaa, mutta tätäkään ei markkinoitu juuri ollenkaan. Ei ainakaan oikealla tavalla. Itse olisin valtakunnallisesti markkinoinut (röyhkeästi, myönnetään) Tapparaa sen hetken kirkkaasti parhaana seurana. Kärpät on omassa dynastiassaan onnistunut lähes täydellisesti, sillä vaikka valmentaja vaihtui niin mestaruus tuli seuraavanakin vuonna. Tapparan tilanne oli hieman eri, kun runko vaihtui niin voimakkaasti, mutta oli siellä kuitenkin vielä hyviä pelaajia jäljellä mestaruusjoukkueesta ja täsmähankinnat lähteneiden tilalle niin uskoisin Tapparan pystyneen parempaankin. Tuollaiset tilaisuudet pitäisi rohkeasti käyttää hyväksi pienellä riskilläkin, koska ei tuollaisessa tilanteessa investoiminen ole yhtä suuri riski kuin sitten Kulta-Jukan 3. tulemisen aikoihin. Jos investoinneista huolimatta oltaisiin epäonnistuttu niin sitten ei enää oltaisi viime kauden mestareita ja voitaisiin lähteä nöyrästi vanhalle linjalle, eikä siinä muuta. Sen sijaan, jos investointi olisi kannattanut urheilullisesti ja tätä kautta taloudellisesti niin Tappara olisi vähintään mitaliputkensa (ellei jopa uuden dynastian) ansiosta nykyään suurseura, nykyajan suurseura. Enkä tarkoita mitään rahaseuraa, sillä vaikka rahaa olisikin niin täytyy se käyttää tulosvastuullisesti (aka viisaasti) niin kuin Kärpissä on tehty, eikä niin kuin esim. HIFK:ssä.

That's my two cents about Tappara's strategy after the championship in 2003 playoffs.

Kosonen:
Itse aloitin kiekkoilun 88 vuonna. Silloin ja pitkälle 90 luvulle kausi kesti syyskuun koulukatu turnauksesta aina maaliskuun alkuun jolloin tuli kuukauden tauko ja Volvo-turnaus huhtikuun alussa.
Tuolloin pelattiin koko kausi ulkojäillä mikä oli hienoa. Harrastajamäärät olivat pilvissä ja joka ikäluokassa oli jokaisesta kaupunginosast joukkueita.
90 luvun loppua kohden mentäessä talvet heikentyivät ja 2000 luvulla ulkojäät ovat kadonneet lähes täysin. Samaan aikaan mukaan astui salibandy joka oli huomattavasti halvempi laji ja ennenkaikkea vähemmän vanhempien aikaa vievä laji. Pojat pystyi kulkemaan linja-autolla treeneihin kun ei ole isoja kasseja kannettavana ja jne...

Kaiken taitaa kruunata Tamperelaisen jalkapalloilun huikea menestys 2000 luvulla joka on kasvattanut jalkapalloilijoiden määrää mutta samalla syönyt jääkiekkoilijoiden määrää. Enään murto-osa pelaa molempia lajeja. Ennen pelattiin talvet kiekkoa kesät palloa. Nykyään pelataan molemmat palloa. Talvisin tosin pallo vaihtuu futsaliin tai salibandyyn.
Suurena uhkana nuorten liikunnalle on myös kaiken maailman konsolit jotka yleistyivät tossa 90 luvun lopulla kun Playstation iski jokaiseen kotiin pysyvästi. Nykyään kaikenmaailman wowit ja runet vievät nuorilta aivan liikaa aikaa ja vanhempien panostaessa enemmän ja enemmän töihin eivät he lapsiaan rupea patistamaan /ohjaamaan harrastusten pariin kuten minun nuoruudessani tehtiin. Sillä niissähän menee arvokkaat viikonlopun lepopäivät.
Vanhemmat nukkuvat mielummin vapaapäivinä pitkään kun lähtevät urjalaan katsomaan poikansa harrastuksen turnausta/ottelua.

Minun osalla syyttävä sormi osoittaa ilmastonmuutosta ja vanhempien laiskuutta.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta