Kirjoittaja Aihe: Tampereen Ilves 2006-11  (Luettu 474250 kertaa)

Poissa Naapuri

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1552
    • Profiili
Vs: Tampereen Ilves 2006-11
« Vastaus #630 : Lokakuu 18, 2008, 09:43:42 »
Paljon on asiaa Kissapedon kirjoituksessa. Niin on toki ollut tapana aiemminkin. Arvostankin sitä, että tämä kolumnisti pystyy kirjoittamaan kriittisestikkin, toisin kuin eräs toinen, jolla ei kyky oman joukkueen kriittiseen arviointiin riitä.

Siitä olen eri mieltä, etteikö Sandellin kanssa tehty olisi ollut viisasta. Se oli mielestäni viisasta niin seurojen, kuin myös pelaajan itsensä kannalta. Samilla on suuri Ilves-sydän ja uskon, että palaa Ilvekseen, niin kuin aikanaan Salmela palasi Tapparaan. Samilla on vaan niin suuri jumi päällä tällä hetkellä, että hänen on pakko lähteä hakemaan uutta alkua muualta.

Itsekkin suhtaudun Nickersonin tilanteeseen hyvin varauksellisesti. Tässä tilanteessa me tarvitsemme ehdottomasti häntä. Seikola pelikiellossa, Lehtivuori ja Kuukka sairaslomalla. Lukko-pelissä näkyi, että viidellä pakilla ei jaksa koko ottelua. Tilanne onkin sitten toinen viikon, parin päästä. Ei niin, etteikö Matt olisi hyvä vahvistus minkä tahnsa seuran puolustukseen, mutta kun seuralla on ennestään kolme hyvää ulkolaista, niin kenestäkään en haluaisi luopua.

Olen pitkän linjan ilvesläinen ja olen saanut nauttia muutamasta mestaruuskaudestakin ihan katsojana. Arvostan perinteistä taitokiekkoa, mutta olen tykännyt todella paljon siitä kiekosta, mitä Ilves ällä kaudella on pelannut. Vaikka monen mielestä täällä Ilveksessä on pelkkiä puukäsiä, niin esimerkiksi Lukku pelin ensimmäisessä erässä kiekko liikkui ja tilanteita syntyi niin hienosti ja vauhdilla, että ei se ihan puukäsillä onnistu. Tänään muuten pelikaanit kaatuu.

Poissa HelmanT

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 5
    • Profiili
Vs: Tampereen Ilves 2006-11
« Vastaus #631 : Lokakuu 22, 2008, 13:59:02 »
Ilves on tällä kaudella ulkona jopa säälipudotuspeleistä, sanokaa minun sanoneen. Nyt jännitetään vaan, onko sarjajumbo Ilves, TPS vaiko Ässät. Veikkaan loppupeleissä porilaisia. Ilves on täynnä puukäsiä. Tuskin Plattistakaan on pelastajaksi.

Poissa Wille

  • Pappateam
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1342
    • Profiili
Vs: Tampereen Ilves 2006-11
« Vastaus #632 : Lokakuu 22, 2008, 17:54:19 »
Vaikka monen mielestä täällä Ilveksessä on pelkkiä puukäsiä, niin esimerkiksi Lukku pelin ensimmäisessä erässä kiekko liikkui ja tilanteita syntyi niin hienosti ja vauhdilla, että ei se ihan puukäsillä onnistu. Tänään muuten pelikaanit kaatuu.
Jari Perkiö hassunhauskasti kirjottaa Ilta-Sanomissa ihan eri tyylillä Ilveksestä kuin Aamulehdessä. Kertoo joukkueen olevan kädettömin Ilves kausiin ja taitokiekko on joukkueesta kaukana. Kumma kyllä Aamulehden murheilusivuille moista tarinaa ei pääse vahingossakaan.

Loppujen lopuksi ei tuo Ilveksen touhu kiinnosta nimeksikään, taitaa olla vaan hiljainen uutispäivä, kun tuohon edes jaksoin kiinnittää huomiota.
Äijät nää, ei suostu enää häviään: Willen jengi, Roskasakki, Pappateam, Glad to be a Janari

Kahvara

  • Vieras
Vs: Tampereen Ilves 2006-11
« Vastaus #633 : Lokakuu 22, 2008, 18:20:42 »

Poissa keigykedy

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 590
    • Profiili
Vs: Tampereen Ilves 2006-11
« Vastaus #634 : Lokakuu 24, 2008, 10:39:03 »
En tiedä pitäiskö olla vahingoniloinen vai surullinen vai mitä. Ilveksen meno on sitä luokkaa että uskon vahvasti että tässä on ainekset kaikkien aikojen katastrofikauteen. Sellanen fiilis on että kaikki kikat on jo about käytetty, ulkkarikortti käytetty, ei varmaan ihan halvalla ja lopputulos on mitä on. Joukkue on täytetty haalariosaston miehillä ja varmaan yritetty hakea vähän samaa kuin Blues viime kaudella. Itse asiassa joukkue on paperilla mielestäni hyvinkin samankaltainen eikä häviä vertailussa kovinkaan paljoa. Penkin päässä se suurin ero taitaa syntyä. Matikaisen resepti kauhea määrä duunia, 110%-sitoutuminen joukkueelta pelityyliin=> voittavaa hokia riippumatta siitä ketä on milloinkin rosterissa. Ilveksen kohdalla homma ei oo luistanut "ihan" samalla tavalla kuin Matikaisen Bluesilla.
Vaikea kuvitella että valmentajavaihdos merkittävästi auttaisi enään tänä vuonna. Taitokiekkossa tuo tämän vuoden Ilves-nippu ei pysty kilpailemaan tämän vuoden liigassa.

No mitäs sitten jos kävisi niin että Ilves tosiaan karsintoihin jostain syystä päätyisi ja vieläpä menisi tippumaan liigasta ? Oliskohan homma sitten siinä eikä tulevaisuudessa Tampereella olisi enään kuin yksi liiga-joukkue ? Haikeetahan se tietyllä tavalla olisi mutta avaishan se ihan mielenkiintoisia mahdollisuuksia tulevaisuudessa jos tämän kokoisella talous- ja kiekkoalueella olisi vain yksi joukkue...

Poissa Veijo

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1141
    • Profiili
Vs: Tampereen Ilves 2006-11
« Vastaus #635 : Lokakuu 24, 2008, 11:04:23 »
No mitäs sitten jos kävisi niin että Ilves tosiaan karsintoihin jostain syystä päätyisi ja vieläpä menisi tippumaan liigasta ? Oliskohan homma sitten siinä eikä tulevaisuudessa Tampereella olisi enään kuin yksi liiga-joukkue ? Haikeetahan se tietyllä tavalla olisi mutta avaishan se ihan mielenkiintoisia mahdollisuuksia tulevaisuudessa jos tämän kokoisella talous- ja kiekkoalueella olisi vain yksi joukkue...

Henkilökohtaisesti en millään jaksa uskoa että jos Ilves (tai mikään muukaan liigaseura) häviäisi karsintapelit niin se putoaisi SM-liigasta. Aivan varmasti löytyisi joku porsaanreikä jostain jonka avulla sitten kyseinen seura jatkaisi ensi kaudella SM-liigassa. SM-liigaa pelattaisiin sitten vaikka 15 joukkueella.

Poissa eetoli

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 95
    • Profiili
Vs: Tampereen Ilves 2006-11
« Vastaus #636 : Lokakuu 24, 2008, 16:06:38 »
Paljon on asiaa Kissapedon kirjoituksessa. Niin on toki ollut tapana aiemminkin. Arvostankin sitä, että tämä kolumnisti pystyy kirjoittamaan kriittisestikkin, toisin kuin eräs toinen, jolla ei kyky oman joukkueen kriittiseen arviointiin riitä.
Tarkoitat varmaan tällä toisella Jari Perkiötä tai Tapani Saloa, joiden toimesta aamulehden urheiluosasto ei pahemmin kirjoita mistään muusta kuin Ilveksestä, jos siitäkään? Kirvesmies on toki intohimoinen tapparafani, mutta hän myöntää sen reilusti kirjoituksillaan ja kirjoituksissaan. Kirvesmiehen motiivit on yrittää todistaa sitä, että Tapparan pelaajistakin voi kirjoittaa joskus positiivisia artikkeleita.

Kirvesmiehen taistelu aamulehden urheiluinkvisitiota vastaan on hyvä esimerkki siitä, miten positiiviset aiheet säestettynä kunnon piikillä toimituksen suuntaan saa todella vähän vastakaikua. Tosin lehdistö ei ole koskaan osannut olla puolueeton ja kirjoittaa objektiivisia juttuja. Vai milloin ollaan nähty objektiivista juurevaa kirjoittelua globaalista talouskriisistä, Venäjän sotatoimista Georgiassa,  Jokelan surmien todellisista motiiveista, evoluutioteorian heikkouksista tmv. aiheista lehdistössä viimeaikoina?

Kissapeto kirjoittaa hyvin ja niin kirjoittaa Kirvesmieskin. Mielestäni molemmat ovat rehellisesti oman joukkueensa kannattajia ja siksi molempien kirjoituslinjoja arvostankin. Kissapedon kirjoittelut ovat ehkä enemmän tamperelaista sielunmaisemaa heijastelevaa, sillä monesti asiaa lähdetään purkamaan ongelmasta käsin. Kirvesmies on ehkä enemmän ruotsalaista positiivista ajattelua heijastavaa kirjoittelua, jossa ei unohdeta nauraa myös vastustajille (Huom! vastustajahan on lähes aina aamulehteen kirjoittava Pälkäneeltä kotoisin oleva ilvesfani).

Poissa Naapuri

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1552
    • Profiili
Vs: Tampereen Ilves 2006-11
« Vastaus #637 : Lokakuu 26, 2008, 12:28:37 »
En tiedä pitäiskö olla vahingoniloinen vai surullinen vai mitä. Ilveksen meno on sitä luokkaa että uskon vahvasti että tässä on ainekset kaikkien aikojen katastrofikauteen. Sellanen fiilis on että kaikki kikat on jo about käytetty, ulkkarikortti käytetty, ei varmaan ihan halvalla ja lopputulos on mitä on. Joukkue on täytetty haalariosaston miehillä ja varmaan yritetty hakea vähän samaa kuin Blues viime kaudella. Itse asiassa joukkue on paperilla mielestäni hyvinkin samankaltainen eikä häviä vertailussa kovinkaan paljoa. Penkin päässä se suurin ero taitaa syntyä. Matikaisen resepti kauhea määrä duunia, 110%-sitoutuminen joukkueelta pelityyliin=> voittavaa hokia riippumatta siitä ketä on milloinkin rosterissa. Ilveksen kohdalla homma ei oo luistanut "ihan" samalla tavalla kuin Matikaisen Bluesilla.
Vaikea kuvitella että valmentajavaihdos merkittävästi auttaisi enään tänä vuonna. Taitokiekkossa tuo tämän vuoden Ilves-nippu ei pysty kilpailemaan tämän vuoden liigassa.

No mitäs sitten jos kävisi niin että Ilves tosiaan karsintoihin jostain syystä päätyisi ja vieläpä menisi tippumaan liigasta ? Oliskohan homma sitten siinä eikä tulevaisuudessa Tampereella olisi enään kuin yksi liiga-joukkue ? Haikeetahan se tietyllä tavalla olisi mutta avaishan se ihan mielenkiintoisia mahdollisuuksia tulevaisuudessa jos tämän kokoisella talous- ja kiekkoalueella olisi vain yksi joukkue...
Joku kortti näimmä taas on Ilvekseen löytynyt ja pistekeskiarvolla mitaten Tappara on nyt taas lähempänä sitä karsijan paikkaa.

Ilveksen esityksiin tuli paha romahdus, kun samanaikaisesti loukkaantumisten kiusaamasta joukkueesta poistui yksi liigan parhaista pelimiehistä, liigan tehokkain puolustaja joutui 3 ottelun pelikieltoon ja ulkomaalaisvahvistusten kanssa oli muutoksia. Eilisen peli perusteella Ilves on palaamassa alkukauden tasoleen ja skon vahvasti, että vierasvoittojakin alkaa tippumaan.

Putoamispeikko kiusaa tällä hetkellä pahiten TPS:ää ja saattaa hyvinkin käydä niin, että Hokista tulee vahvistusta TPS:n valmennukseen. Tamperelaisista en usko kummankaan joutuvan karsintoihin.

Penalty_Killer

  • Vieras
Vs: Tampereen Ilves 2006-11
« Vastaus #638 : Lokakuu 26, 2008, 14:08:54 »
Oli ehkä liian hyvä artisti Ilveksellä. Jos notkahdus nyt siitä sitten aiheutu.

Poissa Naapuri

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1552
    • Profiili
Vs: Tampereen Ilves 2006-11
« Vastaus #639 : Lokakuu 26, 2008, 15:18:43 »
Oli ehkä liian hyvä artisti Ilveksellä. Jos notkahdus nyt siitä sitten aiheutu.

Oli hyvä juu ja pelit Ruotsissakin alkoivat loistavasti. Uskon, että tuollaisen pelimiehen menetys olisi koitellut montaa muutakin seuraa, varsinkin, kun niin kuin sanoin, niin liigan paras puolstaja joutui samaan aikaan kolmen ottelu pelikieltoon. Alamäki oli siis monen asian summa, mutta nyt uskon nousun taas alkaneen.

Poissa Ljpp

  • Administrator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2748
    • Profiili
Vs: Tampereen Ilves 2006-11
« Vastaus #640 : Lokakuu 27, 2008, 22:36:50 »
Mulla on aivan liian vähän nähtynä Ilvestä, joten todellinen arviointi on vaikeaa. Parin Ilves-kannattajan kanssa kuitenkin tuumattiin jo etukäteen, että Ilves on hyvä haku vetolapulle HIFK:ta vastaan ja niinhän se olikin. Tappioita takana, lauantain kotipeli ja aina herättävä HIFK vastassa -- jos "ryminäkiekon" vaatima asenne ei tuossa tilanteessa löydy, niin ei se sitten löydy koskaan.

Nyt Ilveksellä onkin sitten edessään jälleen helkutisti vaikeampi matsi henkisesti - tiistai-illan huumaa Lappeenrannassa. Jos Ilves klaaraa tämän pelin, niin sitten voitaneen puhua kurssin kääntymisestä, mutta jos joukkue palaa tappioiden tielle niin HIFK-voitto ei pitkään lämmitä. Sinällään Naapurin kommentit siitä että Ilveksen tappioputken syyksi on löydettävissä monta ikävää sattumaa ovat kyllä aivan naulan kannassa. Katsotaan miten kausi etenee.
Tappara.co - osallistu yhteisöprojektiin!

Poissa Naapuri

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1552
    • Profiili
Vs: Tampereen Ilves 2006-11
« Vastaus #641 : Lokakuu 28, 2008, 09:04:17 »
Olen jäsen Ljpp:n kanssa täysin samaa mieltä. Minä toki olen nähnyt kaikki Ilveksen kotipelit tällä kaudella ja siltä pohjalta voin sanoa, että Ilves on ollut helkutin hyvä kotonaan. Poikkeuksena voi mainita hävityn Ässät pelin, mikä oli luokatonta ja Tappara pelin, joka voitosta huolimatta oli heikko esitys.

Tänään Saipaa vastaan ollaan tosiaan jälleen yhdessä kulminaatiopisteessä. Vierastappioiden putki pitää saada poikki. Jos Ilves sen tänään pystyy tekemään, niin seuraava askel ylös päin on otettuna. Joukkueen pitää vaan nyt löytää oikeanlainen vieraspelitapa. Kotipeleissä voittava tapa on jo hyvin hanskassa.

Poissa jallu_tane

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1089
  • My fuckingratulations
    • Profiili
    • Tampereen Tappara
Vs: Tampereen Ilves 2006-11
« Vastaus #642 : Marraskuu 11, 2008, 21:02:08 »
Hahah, tässä Tapparan pelin jälkimainingeissa tuli kuunneltua Saken mietteitä. Hienosti hoiti kyllä haastattelun, kiroili enemmän ku teinit angsteissaan. Eiköhän mr. Pietilä kohta lähde takaisin ylen asiantuntijaksi kiekkostudioihin.
"Jos joukkueeseen saataisiin 1 tai jopa 2 Lehterää niin olen varma että pärjättäisiin selvästi paremmin" - iroj

Poissa Ojasfani#8

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 677
  • Sinioranssit & Seinäjoen Hurjat
    • Profiili
Vs: Tampereen Ilves 2006-11
« Vastaus #643 : Marraskuu 11, 2008, 21:07:26 »
Ysiviisseiskan selostajakin sanoi: "Kyllä hävettää Tampereilasena tämmönen"  ;D
Sinioranssit on täällä jäädäkseen
Ei meitä tap-piotkaan hiljentäis
On sydän sininen, on sydän oranssi
Ja suurin rak-kautemme Tappara

Laalaalallaalaa.......... ja suurin rakkautemme Tappara

Poissa janski

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 237
    • Profiili
Vs: Tampereen Ilves 2006-11
« Vastaus #644 : Marraskuu 11, 2008, 22:59:07 »
Nelosen sivuilta videon Ilves-Hpk-pelistä nähneenä ihmettelee kuinka yhteen joukkueeseen mahtuu on onnistuttu hommaamaan noin monta "puujalkaa".Onnittelut Juha Hautamaa!!:)