Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Tapparan pelikirja ja yleinen pelitapakeskustelu

<< < (5/66) > >>

kirvesrinta:

--- Lainaus käyttäjältä: Anssi - Maaliskuu 05, 2008, 11:47:40 ---
Pelikirjakeskustelu on kyllä mielestäni päinvastoin saanut ihmiset puhumaan itse pelistä, ja ennenkaikkea ymmärtämään sitä paremmin. Esim. Kerhon voittoa ei enää ratkaise sikakatsomo, vaan se että se tekee asioita oikein kentällä. Tai nimenomaan että joku joukkue voitti koska se pelkästään liikkui, sillä kulki paremmin, sillä oli hyvä päivä, se toimitti kiekkoa maalille etc. yhdentekevää jargonia.

Ja eihän se riitä joukkueelle jos pelitapa on suurinpiirtein että pelataan fyysisesti, kiekollisesti jne. Kysymys kuuluukin että MITEN pelataan, tai MITÄ pitää tehdä, jotta voidaan olla fyysisiä tai kiekollisia.

Ja onko vaikka Tapparan finaalitappiot vuosilta 2001 ja 2002 selitettävissä sillä että se halusi vähemmän kultaa?

--- Lainaus päättyy ---

Tästä voidaan olla montaa eri mieltä ja se varmaan hyväksyttäköön? Minusta koko pelikirjakeskustelu on tehnyt sen, että aina ei nähdä sitä metsää puilta kun keskityään johonkin pelikirjojen nyasseihin. Tuossa viestissäni tottakai yksinkertaistin asioita. En kai väittänyt, että valmentajian ainoat ohjeet pelaajille tulisi olla tyyliin: "pelataan fyysisesti, hei äijät". Tottakai pelaajilla pitää olla luottamus siihen hommaan mitä tehdään ja miten se tehdään. Mutta asiasta puhuminen pelikirjan muodossa tuntuu kaavoihin kangistumiselta jossa ei nopeisiin reagointeihin pystytä.

Mielestäni kaikkialla maailmassa, lajista riippumatta, syntyy näissä pudotuspeleissä kaikenlaisia sankaritarinoita joissa pieni voittaa ison. Minusta tässä Ässien menestyksssä oli kyse juurikin tästä. Tämä tarina ei vain ihan loppuun asti kestänyt.

Minusta joukkueena Tappara pelasi vuosina 2001 ja 2002 parempaa jääkiekkoa kuin mestaruusvuonna. Ja jos on nyt pakko käyttää tuota pelikirja-termiä, niin pelikirja oli tällöin parempi. Silloin vain mielestäni Tappara hävisi joukkueille jotka olivat kokeneita ja rutinoituneita voittamaan, lisättynä muutamalla huippuyksilöllä. Seuraavana vuonna taas Tapparan viime kausien tiukat häviöt olivat tehneet sen, että joukkue oli valmis voittamaan silloin hieman kokemattoman finaalivastustajan.

Anssi:

--- Lainaus käyttäjältä: Zanahoria - Maaliskuu 05, 2008, 12:25:47 ---
Ehkä lähinnä siksi että tämän keskustelun sisällä puhutaan peli"kirjasta" yleensä ja sen lisäksi sekaisin Sihvosen pelikirjasta. Sihvosen unelmapelitapa on kaavamainen, koska sillä halutaan luoda maksimaalinen hyökkäyspelinopeus ja käyttää koko kaukalon leveyttä hyväksi. Lähestymistapa sisältää trade-offin tiettyyn yksilön vapauteen tehdä oivalluksia ja poiketa sapluunasta.

Tapparan pelitapa 2000-2003 oli niin kaavamainen ja orjuuttava että hirvittää mutta todella hyvä. Pelaajamateriaali oli täysin rakennettu pelitavan ehdoilla. Pelaajien liikeradat ja toimet olivat piirulleen samat, vaihdosta, matsista ja kaudesta toiseen. Pakko myöntää, että ihailin sitä. Pelitapa, Rautakorven pelikirja, teki Tapparasta tasaisesti pelaavan koneen jossa joka jätkä tiesi miten tulee toimia tilanteessa kuin tilanteessa. Tuo pelikirja tappoi luovuuden, kaikki eivät sitä tietenkään tee. Pelikirja voisi olla myös "syöttäkää Jannelle, se tekee pari häkkiä". Muutenkin ihmetyttää (tai ei oikeasti) että ainoa keskustelu sen ajan Tapparasta oli "Tappara kahvaa". Ketään ei kiinnostanut Rautakorven luoma ylivoimainen pelityyli sen ajan vaatimuksiin ja loistavasti rakennettu joukkue sen ympärille. Peli oli niin loistavan yliorganisoitua, että se oli kaunista.

--- Lainaus päättyy ---

Tämä on juuri askarruttanut, minkä ihmeen takia yhden henkilön vahvasti esille tuoma termi on niin vastenmielinen ettei se edes voi olla totta. Vaikka Sihvonen olisi kuinka ärsyttävä tahansa niin asia on asiaa.

Hieno kirjoitus Rautakorven "kulta-Tapparasta". Urama-kritiikissään Sihvonen on maininnut esim. juuri tuon asian minkä sinäkin toit esiin, eli tällä hetkellä pelaajat eivät toista samoja asioita vaihdosta toiseen. Peli tavallaan siis varioituu liikaa ja siinä on selkeä vaara paitsi pelin hidastumiseen, niin myös siihen että hyökkäyspeli sekoaa jossain paikoissa täysin. Tapparalla ehkä on joku runko taustalla, mutta pelissä ei sellaista toistuvuutta ole juurikaan. Pelaajat ratkovat tilanteita hyvin paljon henk.koht. oivalluksilla, ja vaarana on että mikäli se tapa ei toimi, niin ei löydy enää mitään mihin tukeutua.

Rautakorven Tapparan hienouksia eivät tosiaan nähneet kuin Tapparaa paljon seuraavat, ja peliä "sillä silmällä" katsovat ihmiset. Se pitää täysin paikkansa että joukkue oli mestarillisesti rakennettu, ja todellakin pelikirja/tapa käytti säälimättä hyväkseen sen ajan kiekon mahdollisuudet. Sehän oli eräänlainen jatkumo taas HIFK:n 90-luvun lopun totaalikiekosta. Ja sen luovuuden minä näen niin, että tuolloin sitä luovuutta sai käyttää sitten esim. kulmapelissä, tai muissa pelitilanteissa johon jo itse pelitapa pakotti.


--- Lainaus ---Johtuen nollatoleranssista. 2003-Tappara estäisi 2008-Tapparan saamasta juuri yhtään kontrolloitua hyökkäystä oman pään lähdöillä. Savianot ja Koskelat ois rukkasia pakotettujen päätykiekkojen poiminnassa. Omassa päässä Aalto, Salmela ja Pikkarainen eivät olisi sen parempia. Salmela kruunais kaiken menettämällä kiekon puolenkymmentä kertaa hasardikikkailulla omassa päässä. Tuo siis vanhoilla säännöillä. Mutta turhaa tuollainen, aina pelataan kulloinkin voimassa olevilla säännöillä.

Ja jos kerran Suomella on niin paljon ylivertaisempi pelikirja kuin Kanadalla, joka pelaa edelleen 60-luvun two dogs and a fox-kiekkoa, niin miksi Kanukit voittaa silti mestaruuksia ja Suomi häviää aina ratkaisevat pelit? Toimiva pelitapa tosiaan kompensoi taidollisia puutteita ja tekee keskinkertaisesta joukkueesta paremman, mutta finaalit vie kovin jätkä ;-)

--- Lainaus päättyy ---

Puhuin toki siis nykysäännöillä pelattaessa. Nyky-Tapparan pelinopeus olisi paljon korkeammalla tasolla ja tuo alueiden ylimiehittäminen toisi vanhalle Tapparalle suuria vaikeuksia, jo pelkästään yhdellä poikittaissyötöllä. Samaten isokokoinen Tappara puolestaan istuisi todennäköisesti paljon jäähyllä ja Salmelat, Aallot ja kaverit takoisivat verkot tötterölle. Koitin viitata esimerkillä vain tuohon case-Toivolaan.

Kanada on kyllä mainio. Kanadalaiset kuitenkin tuntevat kiekon ja sen lainalaisuudet paremmin kuin kukaan muu. Kyllä sielläkin tiedetään varmasti mitä modernin kiekon aallonharjalla tapahtuu, mutta sitten tullaan taas kanadalaiseen tapaan pelata jääkiekkoa. Se on jo perusperiaatteiltaan sellaista ja pelaajat istuvat siihen niin täydellisesti, että Kanada läiskii turpaan kaikkia tieteellisen koulukunnan edustajia.

Väsyneet Kädet:

--- Lainaus käyttäjältä: Anssi - Maaliskuu 05, 2008, 13:30:38 ---...Kanada on kyllä mainio. Kanadalaiset kuitenkin tuntevat kiekon ja sen lainalaisuudet paremmin kuin kukaan muu. Kyllä sielläkin tiedetään varmasti mitä modernin kiekon aallonharjalla tapahtuu, mutta sitten tullaan taas kanadalaiseen tapaan pelata jääkiekkoa. Se on jo perusperiaatteiltaan sellaista ja pelaajat istuvat siihen niin täydellisesti, että Kanada läiskii turpaan kaikkia tieteellisen koulukunnan edustajia.

--- Lainaus päättyy ---
Voisi periaatteessa sanoa, että finaalivuoden Ässät pelasi aika perinteistä kanadalaista peliä: kiekkoa pelattiin aina syvään, hyvin voimakas karvaus, joka oli nopeasti paikalla, kovia taklauksia - ja joka kerta. Erittäin kovaa peliä molempien maalien edustoilla, sekä hyvää erikoistilannepelaamista. Siihen sopiva materiaali ja joukkueen täydellinen sitoutuminen pelitapaan.
Ei sekään ollut mitään silmitöntä ajelua kaikkeen mikä liikkuu ja tunteiden paloa, vaan se pelitapa mahdollisti sen. Ja pelitapa oli täydellinen sille materiaalille. Toistettavuus Lukossa ei vain toiminut erilaisen materiaalin ja sääntömuutosten takia.

Kerho taasen pystyi kaatamaan Ässät suuremman pelinopeutensa ansiosta - eli kiekko siirrettiin riittävän nopeasti karvauksen alta pois ja käännettiin nopeasti vastahyökkäykseksi. Nopea kiekonliikuttelu myös vähentään taklauspaikkoja - tai muutoin taklausten loppuunvieminen aiheuttaa jäähyjä tai pelaajat pelaavat itsensä ulos tilanteista.

Ljpp:
Pelikirjan ja kentällä nähtävän pelin välillä on kuitenkin se suorittava taso - pelaajat. Jääkiekko on joukkueurheilua ja joukkuepsykologia on varsin monimutkainen tieteenlaji sinällään. Pallopeleissä ylipäätään on usein nähtävissä "lumipalloefektiä", kun jonkin joukkueen asiat vain lähtevät vierimää oikeaan suuntaan, tai vaihtoehtoisesti väärään suuntta ja tappioputkeen. Näissä tilanteissa pelikirja ei useinkaan muutu, vaikka sen hienosäädöstä voidaan toki hakea muutosta tappiolliselle kierteelle - ainakin valmentajajargonissa yleistä on pelin yksinkertaistaminen ja perusasioihin palaaminen jos joukkue ajautuu kriisiin.

Hopea Ässät ei ollut vielä syksyllä vakuuttava, eikä varteenotettava playoff-joukkue. Se kuitenkin pelasi erittäin vahvan kevään ja sai aikaan kiekkoboomin Porissa.   Vahvassa asenne- ja tahtotilassa joukkue toteuttaa sitä yhteista pelitapaa tai -kirjaa paremmin ja toisaalta myös yksilön suorittaminen ja suorituskyky paranee, jopa merkittävästi. Tammisen paras prinsiippi on ehdottomasti "95% prosentin keskittyminen vastaa 50% suoritusta". Tuo pitää täysin paikkansa ja siksi Tapparastakin on viimeaikoina nähty kentällä vain se 50%, kun taas hiljattain pelattu Kärpät-matsi näytti mikä on se 100% keskittymisen suoritustaso.

En väheksy pelikirjan merkitystä. Pelaajat-Tahto/Asenne-Pelikirja tukevat kaikki toisiaan ja jos yksi puuttuu, niin kaksi jäljelle jäävää tuskin huipputasolla riittävät menestykseen. Mutta edelleen väitän Sihvosen ylikorostavan pelikirjaa. Hockey is a mental game.

Edit:

Nyt on puhuttu huippujääkiekosta, mutta otetaanpa esimerkki tuolta puulaakisarjoista, joissa toistuvat ihan saman tyyppisen "universaalit pallopelien lainalaisuudet", kuten PS asian ilmaisisi.

Puulaakisarjoissa eivät pelikirjat kukoista. Hyvä pelikirja tuolla tasolla on sitä, että joukkue pystyy pitämään jonkinlaisen viisikkopelin tasapainon sijoittumisessaan - jo pelkästään sillä pärjää pitkälle, sillä se mahdollistaa jonkinlaisen puolustuspelin ja toisaalta vastahyökkäykseen lähdön kun kiekko on voitettu omille.

"Huonona päivänä" perus viisikkopelaaminen ei toteudu, vaan joukkue usein kollektiivisesti pelaa miten sattuu ja virheet seuraavat toinen toistaan - sooloillaan yksin, yritetään vaikeita syöttöjä, hyökätään riskillä, nousevalle pakille ei löydy varmistajia, hyökkääjät ajavat karvauksessa "ohi" ja aiheuttavat jatkuvia ylivoimahyökkäysiä omaan päähän, puolustuspelissä valutaan kiekon perässä eikä puolusteta alueita. Tällaisena päivänä puulaakijoukkue useimmiten häviää mahdollisesti paljon heikommallekin vastustajalle, ellei "tähtipelaajien" yksilötaito pelasta.

"Hyvänä päivänä" ajatus pelaamiseen säilyy, joukkue pystyy pelaamaan jonkinlaista viisikkopeliä ja kiekolliset ratkaisut ovat järkevämpiä. Jos viisikkopeli lipsuu, niin hyvällä asenteella liikkeellä oleva joukkue pystyy paikkamaan ison osan viisikkopelin virheistä tiukasti luistelemalla. Tällaisenä päivänä puulaakitason joukkue pystyy yllättämään pelaaja vs. pelaaja vertailussa selvästi paremmankin joukkueen.

Rausku:

--- Lainaus käyttäjältä: Anssi ---Jossain määrin tahtotila tietysti näkyy ja sekin on aika riippuvainen itseluottamuksesta, joka taasen kumpuaa sitten toimivasta pelikirjasta, joka saa parhaimmillaan pelaajan tekemään jatkuvasti oikeita päätöksiä.
--- Lainaus päättyy ---

Omien kokemusten pohjalta asia on juurikin niin, että riittävä tahtotila ja itseluottamus mahdollistavat pelikirjan toimivan toteuttamisen, eikä päinvastoin. Tietenkään II-divaria ei voi verrata suoraan huippujääkiekkoiluun, mutta näissä sarjoissa nämä lainalaisuudet tulevat korostetusti esiin, kuten Ljpp asian toi esille.

Esim: Alussa oli tarvittava tahto (tavoitteena Suomi-sarja) ja oikein hyväkin pelikirja. Peli kulki hyvin, mutta viimeinen tiukka tappio johti alempaan jatkosarjaan. Pelikirja on edelleen sama, mutta kun tahtotaso on aivan olematon, ei edes hyvä pelikirjakaan auta. Turpaan tulee jopa III-divaritason porukoilta.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu