Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Liigan tuomarit

<< < (22/71) > >>

soosi:

--- Lainaus käyttäjältä: Screamager - Joulukuu 04, 2012, 00:35:19 ---
--- Lainaus käyttäjältä: soosi - Joulukuu 04, 2012, 00:15:58 ----- Päätöksessä ei kerrota, mitä ottelua tai edes mitä päivää ja tekoa tässä rangaistaan. Ei siis yhdistetä tekoa ja rangaistusta toisiinsa. Tällä vältetään se, että kaikki päätöksen lukijat ja varoitetut voisivat osoittaa sen, että heillä on ollut syy arvosteluunsa. Myöskään ei siis kerrota miten on väärin arvosteltu tai kommentoitu ja miten olisi pitänyt toimia. Päätöksessä joudutaan kuitenkin toteamaan itsestään selvä asia eki se, että tuomarointi on tällä kaudella ollut huonoa ja floppeja on tullut. Rohkeus ei kuitenkaan riitä siihen, että kerrottaisiin missä otteluissa on epäonnistuttu tai jopa sanottaisiin, että otteluissa A, B ja C, joista on rangaistu, on myös tuomarointi epäonnistunut. --

--- Lainaus päättyy ---
Sanotaanhan siinä perustelun puolivälissä, että viimeisinä esimerkkeinä ottelut 16.11. JYP-Tappara ja 29.11. Jokerit-Tappara.
Tähän Vuorisen perusteluun kaipaisin vaikka joltain nohevalta toimittajalta täsmennystä: "Jatkuva julkinen erotuomaritoiminnan arvostelu ei edistä tuomaritoiminnan kehittämistä." Onko siinä siis vissi ero, annetaanko sama palaute "julkisesti" tai "ei-julkisesti"? Julkinen palaute noteerataan isommalla joukolla eikä käsiteltävät asiat niin salaisia ole, etteikö niitä voisi julkisesti tuoda esille. Tuomarit ovat julkisia toimijoita ja kentällä erittäin näkyviä, mutta palaute pitäisi kulkea neljän seinän sisällä? Nieminen on nipotuksistaan saanut jo kaukalossa rangaistuksia ja nyt pääsee vielä osasyyksi perusteluihin, ottiko oravan luonne-analyysi koville? Oliko Niemisen Salmiseen kohdistama arvostelu julkista, jos joku sattui sen käytävällä kuulemaan ja lehteen kirjoittamaan?
Siitä olen "soosin" kanssa samaa mieltä, että mikä määritellään rangaistavaksi liigaseurojen sopimuksen vastaiseksi arvosteluksi? Asia ilmaistaan niin ympäripyöreästi, että jää hämärän peittoon ja lukijan vastuulle etsiä tieto siitä, mitä kritiikkiä tarkoitetaan.

--- Lainaus päättyy ---
Joo tuo "esimerkkeinä" kyllä on mutta, kun päätöksessä puhutaan jatkuvasta toiminnasta. "Esimerkkinä" tarkoittaa normaalikielenkäytössä, että nämä kaksi on eräitä ja muitakin on, joten tuo ei ole kovinkaan tarkasti rangaistusta määrittäessä kirjoitettu. Siis tyyliin, jos poliisi pysäyttää ja antaen varoituksen ylinopeudesta "ajoit esimerkiski eilen Helsingin moottoritiellä liian lujaa"; missä, kuinka paljon, koska muulloin...  :(

Jatkossa voidaan kai pelaajille antaa pelikieltoa tyyliin " Tuukka on jatkuvasti ajellut kavereita laitaan liian lujaa, esimerkiksi eilisessä pelissä (yksilöimättä koska ja ketä) ja siitä Tuukalle 3 ottelua pelikieltoa"

soosi:

--- Lainaus käyttäjältä: rännipakki - Joulukuu 04, 2012, 09:53:26 ---Tässä linkki youtubeen, jossa joku on tehnyt videon liittyen Tapparan saamaan varoitukseen:
http://www.youtube.com/watch?v=_T-0gt5r93o

--- Lainaus päättyy ---
Harvinaisen hyvä ja tilanteen osoittava video, vaikkakin oranssien lasien läpi tehty. Tuollaisen olisi voinut Tappara tehdä vastineessaan SM-liigalle tai joku urheilutoimittaja liittyen tähän uutisointiin. Voisi loppua ne "Tappara, Nieminen ja Rautakorpi valittaa aina"-kommentit.

Tuosta puuttuu se Malisen (?) saama koukkaamisjäähy Jokeripelin lopussa ja se toinen Jokerien jatkoaikaväärävaihto, mutta niistä ei liene tämän videon tekijällä ollut materiaalia.

Tuskin on kurinpito edes näitä videoita ja tilanteita katsonut päätöstä tehdessään tai kuullut esimerkkeinä mainittujen Jyp- ja Jokerit- otteluiden otteluvalvojia siitä, onko Tapparan kritiikille ollut aihetta. Tuosta ei päätöksessä ole mitään mainintaa, eikä siitä mihin materiaaliin ja taustatietoon päätös perustuu. Miksei?

janneojanenonjumala:
H.tin valitettavaa koko surkuhupaisa tuomarityöskentely josta on vähän joka puolelta valitusta kauden aikana. Nyt sitten meihin osoitellaan sormella ja tästä ei voi olla kyllä mitään hyötyä keväämmällä Tapparalle, valitettavasti.

Harald:

--- Lainaus käyttäjältä: Messi - Joulukuu 03, 2012, 19:57:33 ---SM-Liiga on ainut instituutio Suomessa ja taitaa olla koko läntisessä maailmassa, jota vastaan ei saa käyttää sananvapautta. Pohois-Koreakin on kohta vapaampi :D

--- Lainaus päättyy ---

Höpö höpö, tällainen sakottaminen on maailman palloilusarjoissa aivan arkista. Liigaseurat muodostavat yhdessä SM-liigan, jonka kautta niillä on yhteisiä taloudellisia tavoitteita ja kysymys siitä, saako tuomareita järjestelmällisesti arvostella julkisesti on suunnilleen sama kuin kysymys, saako franchising-ketjun yrittäjä jatkuvasti arvostella katto-organisaation toimintaa julkisesti. (Huom. en ottanut kantaa, saako vai ei vaan vain rinnastin tapaukset.)

Jos ajatellaan sananvapautta perusoikeutena, niin tällä asialla ei ole sen kanssa mitään tekemistä.

juti fan:

--- Lainaus käyttäjältä: janneojanenonjumala - Joulukuu 04, 2012, 10:33:40 ---H.tin valitettavaa koko surkuhupaisa tuomarityöskentely josta on vähän joka puolelta valitusta kauden aikana. Nyt sitten meihin osoitellaan sormella ja tästä ei voi olla kyllä mitään hyötyä keväämmällä Tapparalle, valitettavasti.

--- Lainaus päättyy ---
Mitä enempi keväälle mennään niin tuskin uskaltavat edes Tapparalle enää näitä kyseenalaisia jäähyjä tuomita. Pupu menee pöksyyn varmasti.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta