Ystävät, kerätkäämme Nökölle kolehti!
Sillä, istu ja pala, Janne on kännipäissään mennyt ja pistänyt pystyyn kaverinsa kanssa lahjatavarakaupan (sic). Juuri sentyyppistä roinaa ei tämä saasteisiin hukkuva maailmaa kaipaa yhtään lisää. Jokainen meistä voi sielunsa silmin kuvitella, millaisella olemuksella Janne kauppaa putkiliikkeen Kaukolle mainoskyniä: "Nää on just hyviä mainoskyniä, näissä on tällainen halogeenirengas." Tuo ilme on sekoitus yhtäaikaista häpeää, vittuuntuneisuutta, ystävällisyyttä, lempeyttä ja noloutta - you know what i mean, we all know Janne. Nyt on Jannen kaveri (yhtiökumppani) kusettanut kaveriaan ja pahasti.
Tuollainen puotipuksuilu ei ole Tapparan, saati raavaan miehen hommaa. Janne on työnsä tehnyt, päästäkäämme hänet suoraan eläkkeelle, kun pelit jonain päivänä loppuvat. Tuoreessa Tappara-lehdessä Janne mouhoaa tohkeissaan jostain puolijoukkueteltasta ja sen kaupallisesta potentiaalista. Ei näin.
Itse asiassa huippu-urheilijoille pitäisi myöntää ns. urheilijaeläke. Sen verran kiusallisia duuneja ovat huippumme urheilu-uran jälkeen paiskineet tai kohta paiskimassa: Kirvesniemi voitelee suksia, Mieto kiertää helppoheikkinä ympäri maata, Isometsä pyrkii edariin, Oksasen Lasse oli Vikkulassa töissä - lista on loputon. Raipekin alkaa kohta myyjäksi vaikkei tiedä alasta mitään. Raipesta tulee käytännössä maskotti, joka tekee lumitöitä, pyyhkii rappusia ja kavereidensa perseitä sekä kertoilee asiakkaille tiskin äärellä valittuja paloja huippuhetkistään. Perin ikävää nähdä suurmiehiemme alentuvan rahvaan tasolle. Missä on ylpeys ja ennakkoluulo?
Huippu-urheilija ei ehdi kouluttautumaan ns. säällisiin hommiin, joten parempi päästää heidät pahasta ja viskaista heidät suoraan eläkkeelle (ehtona se, että esiintyminen kaiken maailmaan viihdeohjelmissa on uran jälkeen kielletty). Tai sitten tehkää kuten art: hankkikaa jokin globaalisti merkittävä duuni.