Lainaus käyttäjältä: TJ - Joulukuu 02, 2014, 21:32:12

Lainaus käyttäjältä: bwo - Joulukuu 02, 2014, 21:13:48

Se oli siinä. Tapolalle oli selkeästi viestitty, että ilman tulosta saa monoa. Mikään muu ei selitä mielettömän riskin yv:tä 3 minuuttia ennen loppua.

En kattonu peliä, mutta mitä mieletöntä siinä on että kun vastustaja ottaa 1-0 asemassa jäähyn kolme minuuttia ennen loppua, niin ylivoimalle otetaan kuudeskin kenttäpelaaja mukaan?

Ei siinä ole katsos muuta ongelmaa kuin se, että kuudennen kenttäpelaajan myötä maalivahti poistuu pelipaikaltaan. Yhdellä räkäisyllä kiekko voi olla omissa ja peli on siinä. Jos näihin ratkaisuihin sisältyisi vain pieni riski, niin mikä estäisi pelaamasta kaikkia ylivoimia kuudella?

Semmoinen vanha nyrkkisääntö on, että niin monta kuin olet perässä maaleja, niin monta minuuttia ennen kannattaa ota veskari pois. Tässä kävi huikea tuuri, että ratkaisu meni näin päin. Voit katsoa minkä tahansa statistiikan aiheesta. Yleensä noilla spekseillä soi omissa.

Taisi potkut olla selvät jo kauden avauspelissä Kärppiä vastaan, kun Tapola otti 2–0:ssa Metsolan pois viitisen minuuttia ennen summeria.

Nyt jopa pyöri tuo ylivoima. Veska pois niin erilainen tila mentaalisesti?

Ei ole aikoihin tullut Tapparaan näin kovaa nimeä kesken kauden jos unohdetaan työsulkupelaajat.
11 vuotta sitten tuli ehkä samantasoinen Mike Stapleton (paljon NHL-pelejä mutta paljon vanhempi ja ura lopettamista lähellä).
5 vuotta sitten tuli kesken kauden hyvä playmaker-sentteri Steve Guolla mutta kaveri oli selvä riski loukkaantumisongelmien takia.

Greg Hawgood oli paperilla jopa kovempi haku, kentällä sitten jotain ihan muuta.

Jossain kohtaa on puhuttu treenijumista ja teoria tyrmätty, mutta toinen rasitukseen liittyvä asia on, että Tapparalla oli marraskuun tappioputken aikana vyöllään kymmenen ottelun verran enemmän (8 CHL-peliä + 2 ottelua liigaa otteluohjelma vuoksi) kilpaurheilua tänä syksynä kuin esim. syksyllä yllättäneellä paikallisvastustaja Ilveksellä. Pelaamallakin väsyy.

Väsyy paitsi fyysisesti, myös henkisesti. Harmaan marraskuun pakkopullaläpsyttelyistä puhutaan usein runkosarjan alakuolokohtana, joissa sekä uskollisimpienkin hallilla kävijöiden että pelaajien motivaatio on koetuksella.

Tapparalla on rasitteenaan tuplahopeakrapula ja sen kokenut, pitkälti kasassa pysynyt kokenut runko, jonka motivointi pimeään marraskuuhun ylimääräisine CHL-peleineen on haastavampaa kuin peli-iloa pursuavien nuorukaisten. Lisäksi on ollut huhuja tähtien sinettiä vaille selvistä mutta lopulta kuitenkin toteutumatta jääneistä KHL-siirroista ja pelaamisesta ennen breikkausta tehdyllä "liian halvalla" sopimuksella, mikä herättää kysymyksiä sitoutumisen asteesta.

Puutteellinen motivaatio tarkoittaa puolivillaista 95 prosentin keskittymistä, mikä tarkoittaa 50 prosentin suoritusta, mikä tarkoittaa häviämistä, ja häviäminen tarkoittaa entisestään heikkenevän pelihuumorin kierrettä. Tämä purkautuu turhautumisena jäällä ja jään ulkopuolella. Keskitytään helposti epäolennaisuuksiin ja etsitään syyllisiä kaikkialta muualta paitsi peilistä.

Kun joukkueen lähimenneisyyteen, pelaajapoolin rakenteeseen, pelitavalliseen epävarmuuteen, vuoden pisimpiin iltoihin ja kasaantuviin tappioihin yhdistyy se, että valmentajalegenda on vaihtunut keltanokkaan, on oikeastaan mahdoton nähdä, miten kokeneen kaartin ja valmennuksen välille ei muodostuisi jännitettä. Tämä siis kommenttina yleisesti käsillä olevan tyyppiseen asetelmaan ottamatta vailla parempaa tietoa kantaa siihen, onko valmennuksessa tai muissa rooleissa persoonia, jotka omalla toiminnallaan kärjistävät vaikeasta asetelmasta juontuvaa tilannetta ratkaisevasti.

Toivoisi, että nykyinen poppoo kääntäisi veneen jonkin onnistuneen pelikokemuksen, puhdistavan saunaillan tai muun yhteisen kokemuksen kautta, miksei myös sopivasti täydennettynä (Dixon), kasvaisi vaikeuksista ja saisi palkinnon keväällä pitkästä yhteisestä työstä.

Vaikka Urheilulehdessä milloin kukakin kaiken tietävä Röngän marionetti vetää kerran viikossa jonkun valmentajan kölin ali ja näillä palstoilla perspektiivi on noin puolet siitä, muutaman viikon mittaisesti heikosta jaksosta on kyllä mahdollista toipua valmentajaa vaihtamatta – jos valmennus ei ole menettänyt pukukoppia, jolloin ei ole vaihtoehtoja. Valmennuksen asemasta päättävät ihmiset ovat varmasti tästä kartalla.

Tämän ketjun otsikko on kyllä mainio. Nomen est omen...

Juujärvi lääkkeeksi valmennuksen auktoriteettiongelmiin?

Ei ole ensi käden tietoa miehestä, mutta mieleen on jäänyt elävästi Jatkoajan nimimerkin choose_life kuvaus herrasta muutaman vuoden takaa:

"Hieman karkeasti ilmaisten: kyseessä on nysväilevä mikkihiiri, jolla piisaa kyllä tekovaikeaa puhetta ja hlökoht. pyrkyä, mutta käytännön päivittäisen työn, tulosten ja uskottavuuden/pelaajien luoton kanssa on sitten huomattavasti hiljaisempaa.
Hallilla ei feikkejä tyhjänpuhujia kauan kattella - ja kuten tiedät, Tampereella ehkä kaikista vähiten. Sieltä ei tosiaan duunia (enää) löydy."

No jo kultaa aika muistoja, jos täällä kauden 11–12 peli-ilmettä muistellaan hyvällä. Ei näistä viime peleistä voi puhua edes samana päivänä Hirvosen poppoon abysmaalisten ja halvaantuneiden esitysten kanssa, jos kohta ei joukkueiden materiaaleistakaan voi puhua samana päivänä.

Dufvan astuttua peräsimeen kyseisen kauden pohjakosketus nähtiin Jyväskylässä ottelussa, jossa Tappara ehkä SM-liigahistorian huonoimmassa esityksessään sai maalintekosektorista aikaiseksi 3 laukausta Jypin 38:aa vastaan (lähde), tänään vastaavat luvut laukaisukartasta nopsaan laskien Tappara 26–KalPa 37.

Tapparan huonojen tulosten takaa löytyy pitkälti heikko ylivoima. Tehtyjen maalien sarakkeesta olisi normaalilla ylivoimalla laskennallisesti kymmenkunta maalia enemmän ja toki epäonnistuneiden ylivoimien vaikutukset myös kertautuvat siinä mielessä, että kun johtoasema jää saavuttamatta ja vastustaja tekeekin avausmaalin, joudutaan pelaamaan normaalia enemmän tappioasemassa, mikä vaikuttaa pelin kulkuun olennaisesti. Lisäksi tehottomuus muodostaa psykologisen taakan.

Huonoja jaksoja tulee pitkissä sarjoissa useimmille joukkueille ja jos valmennuksella on pelaajien tuki, ei vaihtoon ole syytä. Jos huhuissa on perää ja vakavia johtajuusongelmia on, tilanne on ehkä toinen.

Voittoputkessa hetkeksi unohtuneet alkukauden merkit siitä, että kokematon valmentaja yritti ostaa auktoriteettia ylireagoimalla asioihin, olivat kieltämättä jossain määrin huolestuttavia. Toisaalta oli asetelmakin vaikea, sillä keltanokkavalmentajalla oli koossa hopeakrapulaa potenut kokenut nippu ja Rautakorven epäselvä tilanne oli varmasti omiaan herättämään tappioiden jälkeen "mitä Jukka tässä kohtaa tekisi"-ajatuksia. Voittaminen on yleensä paras (ainoa?) lääke tämmöisiin ongelmiin, ja alkusyksyn voittoputken olisi kuvitellut lopettavan ainakin semmoisen napinan, joka johtuu tavanomaisesta, kokematon valmentaja ja kokeneet pelaajat -asetelmasta kumpuavasta muutosvastarinnasta.

Vertailun vuoksi, että Ilvekseltä tuohon tilastoon mahtui 9 pelaajaa ja Atte Pentikäinen ei tilastossa paljoa häviä Palolalle. Kun tuota tilastoa katselee, niin kyllä vähän ihmetyttää, että Aallolle koitetaan koko ajan hakea viivalla vetopaikkaa. On meinaan prosentit niin alhaiset.

Joka kausi keskustelupalstoilla jaksetaan taivastella paljon laukovan viivapakin, viime vuosien Tapparassa käytännössä siis Aallon, "heikkoa" laukaisuprosenttia, joka on paljon laukovalle viivapakille tosiasiassa normaali tai jopa hyvä. Pentikäisen tyylisten peruspakkien laukaisuprosentti on parempi, koska kyseinen pelaajatyyppi ei lauo muuta kuin läpiajosta (joo kärjistin).

Esim. tällä kaudella liigassa:

- Aalto 2,68 %
- 10 eniten laukonutta pakkia keskiarvo  2,23 %
- 30 eniten laukonutta pakkia ka. 2,41 %
- 50 eniten laukonutta pakkia ka. 2,77 %
- 100 eniten laukonutta pakkia ka. 2,84 %