Mulla on ilmeisesti päällä joku uhmaikä, kun uskallan olla edelleen sitä mieltä, että pelkkä fanikatsomolla idean "hyväksyttäminen" riittää.
On todella järkevää, ettei suotta hukata rahaa juttuihin, joihin ei löydy tai riitä innostuneita. Täällä Jälkipeleissä asioita pääsee kommentoimaan ihmiset, jotka eivät edes istu yleensä peleissä C3:ssa. Kun täällä ei välttämättä erota, kuka istuu C3:ssa peleissä ja kuka ei, niin parempi mielestäni kysellä niitä kiinnostuneita hallilla. Ei niitä juttuja toki valmiiksi tarvi tehdä ennen kuin voi kysellä ihmisten kiinnostusta asiaan.
Noi kaksi keppiset liput, joita yksi ihminen voi pitää, ovat mun mielestä todella järkeviä. Jos innostuneita ja uusia ideoita löytyy, niitä lisää vaan. Fanishopista saa edelleen katsomolippuja myös.
Ja vielä hiukan otsikon aiheeseen. Suurin vääntö tässä taisi olla noista penkkien irtirepimisestä ja koko ottelun ajan seisomisesta. Mä en kannata seisomista jokaisen ottelun lopussa. Jos peli on ollut tarpeeksi hyvä ja ratkennut jo, niin itse ainakin nousen seisomaan loppuhetkillä. Olen tehnyt niin jo aiemmin. Se seisoaltaan kannustaminen on ikään kuin kiitos hyvästä pelistä. Ei mikään automaatti. Lahdessa viimeksi tämä seisoaltaan kannustaminen lopussa taisi olla pieni mielenosoitus Tapparan esitystä kohtaan.
Mua harmittaa tuo asia, jonka Ippe jo edellä mainitsi. Olisi kiva, jos C3:sen porukka jäisi kiittämään joukkuetta varsinkin voittopelin jälkeen. Nyt liian monella tuntuu olevan kiire pois pelistä. Tämä on yksi asia, jossa on mun aktiivikannustusaikana tapahtunut iso muutos. Alussa oli itsestään selvyys, että sinne katsomoon jäätiin antamaan kiitokset joukkueelle. Ihmisiä ei vain voi pakottaa jäämään sinne, jos he eivät halua.