Kun tämän tasoinen varamies on, niin en pysty käsittämään miksei kierrätystä harrasteta enemmän. Esim. Jokereilla on ollut Kousa ja Eronen "viltissä" ja puolustus on elänyt hieman. Toki olisi ihannetilanne, jos olisi kolme takuuvarmaa ja toimivaa pakkiparia, jotta kokeiluja ei tarvita, mutta mielestäni näin ei ole. Tabacek, Kankaanperä, Saravo ja Larsson, kun olisivat vaikka pelanneet kaikki viimeisen 20 ottelun aikana 15 peliä, niin he olisivat hieman saanut huilia ennen kevään kotipelejä ja valmennus olisi nähnyt pelitilanteissa, keillä toimii ja kenen kanssa ja kuka peliesitysten perusteella ansaitsee enemmän vastuuta.
Ymmärrän kyllä Jukan logiikan, mutta toivoisin silti Tabacekia enemmän kentälle.
Ponttia tuossa on, mutta kysmys on kuitenkin, mitä tällä kierrätyksellä olisi saavutettu? Huilia, joo.
Enemmän pisteitä? Tuskin. Vähemmän pisteitä? Kuka tietää.
Eli turhaa spekulaatiota. Niillä mennään joilla on eniten annettavaa, joukkueen kannalta, peli peliltä. Näin se vaan menee.
Vaikka Jukka okei koutsi on niin ei kiistaton totuus kuitenkaan, ja suosii samalla tavalla joitakin pelaajia niinkuin muutkin valmentajat.
Montako kertaa maajoukkueessa on teidän mielestä ne oikeat pelaajat. Vaikka kyse on jopa maajoukkueesta niin sielläkin on suosikkipelaajat helpommin otettavissa.
Sellasta se ihmismieli tekee.
Ja se totuus tietysti, että meistä kaikista "tietäjistä" ainoastaan päävalmentajalla on käytössään kaikki saatavilla oleva data päätökseen liittyen. Mehän näemme lähinnä VAIN pelisuoritukset.
Niin. ?
Pelisuoritukset mun mielestä on ainoa syy miks joku on tai ei o kokoonpanos. Jos jonku peliaika riippuu jostain muusta tekijästä niin on se aikamoista suosimista.
Niin.. Pelisuoritukset on varmasti sinun mielestäsi ainoa syy pitää miehiä mukana rosterissa, kun et muusta tiedä. Jukalla on kuitenkin varmasti paljon muutakin tuon pelisuoritukseen liittyvää asiaa, joita hän pelaajalta odottaa. Sinänsä hienot yksittäiset suoritukset eivät palvele joukkueen etua, jos ne eivät vastaa joukkueen tavoitteita pitkällä juoksulla. Valmentaja odottaa ja vaatii pelaajalta tiettyä panosta ja toimintamallia kopissa, reeneissä ja pelissä. Rautakorven joukkueessa tietyt reagointimallit ja jatkuva vireystila ovat ehdottomia vaatimuksia. Tämä on tullut jo pelkästään haastatteluissa selväksi rivien välistä. Jos suoritus ei vastaa vaatimuksia, niin penkki tai ovi kutsuu. Oleellista tässä on se, että pelkästään pelisuorituksesta runkosarjassa me "suuri yleisö" emme voi päätellä, mitä joukkueelta tai pelaajalta on pyydetty, vaikka huikeita juttuja sinällään olisikin tehty.
Ei olla siis veijareita eikä virutooseja, vaan joukkue, jolla on vaativa ja osaava valmentaja.