Tapparan epäviralliset jälkipelit

Jääkiekkokeskustelu => Yleinen kiekkokeskustelu => Aiheen aloitti: Trafan - Helmikuu 27, 2010, 08:14:32

Otsikko: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja keväästä 2010 ->23.8.2010 asti
Kirjoitti: Trafan - Helmikuu 27, 2010, 08:14:32
Tappara julkisti valmentajasopimuksia 26.02.2010:
Tämän ja edellisen kauden kirvesrintoja luotsannut Mikko Saarinen jatkaa päävalmentajana myös kaudella 2010-2011.
Ensi kaudella hänen apunaan jatkava Petri Mattila ottaa valmennusvastuun hänen jälkeensä kausiksi 2011-2013.
– Näiden sopimusten myötä saamme rauhoitettua valmentajakysymyksen loppukevääksi ja etenemme suunnitelmien mukaisesti pitkäjänteisesti eteenpäin, Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen sanoo.

Neljäkymmentävuotias Mattila siirtyi Tapparaan kuluvalle kaudelle. Kolme edellistä kautta hän toimi Kärppien B-juniorien vastuuvalmentajana. 2000-luvun alkupuolella Mattila oli viisi vuotta JYP:n A-nuorten päävalmentajana, ja sitä ennen JYP:n valmennuspäällikkönä.

Petri Mattilan maalivahtiura päättyi juniorina ja hän oli ehtinyt pelata Tapparassa ja KooVeessa.

Tappara: Tappara jatkaa tapparalaisessa valmennuksessa (http://www.tappara.fi/liiga/uutiset/100226b.html)
Kiekko.fi: Saarinen jatkaa ensi kauden, Mattila sen jälkeen (http://www.kiekko.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=7559&catid=17&Itemid=100015)
Wikipedia: Petri Mattila (http://fi.wikipedia.org/wiki/Petri_Mattila)
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja 2010-2013
Kirjoitti: 4_TRA - Helmikuu 27, 2010, 08:27:24
Aikas ohut CV Mattilalla. Googlettelin mutten Trafanin linkkejä enempää löytäny tietoa.
Kait tääkin joku liikuntatieteiden kanditaatti on sekä jotain valmentajakoulutustakin?
Toivotaan että on pelistä voittava näkemys sekä oppii parissa kaudessa miesten joukkueen käskyttämisen.

Niin kai tässä kohtaa kuulus kertoa onnittelut nimityksen johdosta.
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja 2010-2013
Kirjoitti: iroj - Helmikuu 27, 2010, 10:30:35
Eniten arveluttaa se, että tämä on jo kolmas kerta peräkkäin kun Tapparan päävalmentajaksi tulee aikuisten tasolla noviisi päävalmentaja.
Ehkä Leinonen on nähnyt (laitan kädet ristiin) että Mattila on näistä kahdesta se vahvempi lenkki ja potentiaalisempi kaveri.

Saas nähdä keitä pelaajia Mattila onnistuu houkuttulemaan Tapparaan?
Tuntenee joitakin nuoria pelaajia kun on valmentanut heitä ja johtanut nuorten valmennusleirejä.
Pekkala on nyt saatu ja voi olla ensi kaudella melko hyvä liigapelaaja.

Mattila ja Saarinen kohtasivat keväällä 2004 A-nuorten finaaleissa.
Saarinen voitti silloin tulevan seuraajansa ja paikan päällä nähtiin kun Tappara voitti ratkaisevan 5.pelin jännittävien loppuvaiheiden jälkeen.
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja 2010-2013
Kirjoitti: Veijo - Helmikuu 27, 2010, 13:09:15
Eli vuosi takaperin Mattilalla ei ollut yhtään kokemusta miesten joukkueiden valmentamisesta ja nyt kaverilla on jo taskussa kahden vuoden pahvi Tapparan liigajoukkueen päävalmentajuudesta. Väliin toki mahtuu vielä vuosi harjoittelua Saarisen Mikon apuna. Jotain kaverissa on pakko olla, koska luottoa jo tässä vaiheessa löytyi reilusti. Kenties kiinnostusta muualta?

Muuten oiisi tietenkin ollut ihan kiva kuulla Mattilan ja Saarisen omia kommentteja sopimuksista.
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja 2010-2013
Kirjoitti: Mazza - Helmikuu 27, 2010, 14:01:38
Niin, kyllä valmentajalta edellyttäisi jonkinlaista mediatatsia. Saarinen on valmentanut kohta seitsemän vuotta liigajoukkuetta, silti miehestä on jäänyt todella valju kuva näin kannattajan näkökulmasta katsottuna. Siinä missä Urama vakuutti jo ennen pestiään esiintymisellään mediassa, on Mikko hoitanut sen puolen huonosti. Ei avaa persoonaansa, historiaansa tai sitä miten haluaa kehittää joukkuetta ja organisaatiota. Pelitavallisiin kysymyksiin vastaukset ovat ympäripyöreää sanailua. Miten toimii Mattila?
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja 2010-2013
Kirjoitti: juti fan - Helmikuu 27, 2010, 14:04:11
Kai tämä Pekkalan sopimus (sikäli kun jatkosta on sovittu) lienee viite siihen, että Mattilasta myös pidetään. Pekkala lähti Kärpistä samoihin aikoihin, kun selvisi Haapakosken jatko Kärppien valmentajana. Itse laskin ainakin 1+1=3. Ja olisiko Kärpät halunnut luopua nuoresta lupauksestaan jos kaveri olisi halunnut jäädä??
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja 2010-2013
Kirjoitti: tapsa34 - Helmikuu 28, 2010, 20:51:32
Mietin että onkos Mattila voittanut mestaruuksia valmentaessaan noita junnuja? Olikos se silloin Jyp:n junnujen peräsimessä, kun Saarisen joukkue pelaasi finaaleissa? Eikös silloin ollut nimenomaan Jyp vastassa?
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja 2010-2013
Kirjoitti: Ljpp - Helmikuu 28, 2010, 23:38:25
...Mikko hoitanut sen puolen huonosti. Ei avaa persoonaansa, historiaansa tai sitä miten haluaa kehittää joukkuetta ja organisaatiota. Pelitavallisiin kysymyksiin vastaukset ovat ympäripyöreää sanailua. Miten toimii Mattila?

Hiitelän Juha kehui joskus Saarista siitä, kuinka tämä nimenomaan jaksaa keskustella toimittajien kanssa pelillisistä asioista juurtajaksain ja uskottavasti, mutta ilmeisesti tämä tapahtuu kameroiden jo sammuttua.
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja 2010-2013
Kirjoitti: Gagarin - Maaliskuu 01, 2010, 14:45:29
Hiitelän Juha kehui joskus Saarista siitä, kuinka tämä nimenomaan jaksaa keskustella toimittajien kanssa pelillisistä asioista juurtajaksain ja uskottavasti, mutta ilmeisesti tämä tapahtuu kameroiden jo sammuttua.

Tässä kyllä minäkin moittisin myös toimittajien tekemisiä. Tai sanotaanko ehkä mieluummin median. Televisioonhan ei tosiasiallisesti keskustelua pelillisistä asioista mahdu. En tiedä kuinka moni kirjoittava toimittaja olisi ollut halukas Saarisen kanssa syvällisempää juttua tekemään, mutta veikkaan että esim. Aamulehti ei yksinkertaisesti ole kiinnostunut julkaisemaan mitään sellaista. Se vähä mitä silloin tällöin läpi tihkuu, tekee uskon Hiitelää. Saarinen ei tunnu väistelevän vaikeita kysymyksiä ja miettii oikeasti vastauksiaan.

Toiseen asiaan. Olen tässä kisojen aikana katsellut Ilta-Sanomien viihdyttäviä Videotuomari-settejä. Pääsanoma on (ja siltä se kotikatsomoon näytti), että Jalonen tuli liikaa "pelitapa edellä" tuonne turnaukseen. Eli pelitapa on se ykkösjuttu, pelaajat ovat sitä varten eikä toisin päin, ja tätä varten ei sitten päästä huippusuorituksen vaatimaan tunnetilaan.

Noita kuunnellessa tuli kyllä Tappara mieleen. Hiukka samaan tapaan kuin edellisen Saarisen aikana on tunne ja energia hukassa - johtuuko se sitten siitä että mietitään liikaa. Edellisen Saarisen aikana näin aivan varmasti oli, miten on nyt.  (Tämä ei oo väite vaan ihan avoin kysymys).
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja 2010-2013
Kirjoitti: JARPPARA - Maaliskuu 01, 2010, 23:16:22
  Anteeksi jos väärä osio, mutta kommentti edelliseen kirjoitukseen. Useasta eri taholta kuultua, että tapparan treeneissä on aika paljon tuijoteltu fläppi-taulua kun olisi pitänyt ottaa veren maku suuhun kuntoilemalla. Silloin kun fysiikka on kunnossa jaksaa myös henkisesti! Tämä Mattilahan vastaa aika paljon peluutuksesta ja pakko todeta, että siinäkin saralla on herralla paljon opittavaa.
  Toivottavasti olen väärässä, mutta en usko vielä moneen vuoteen Mattilan kykyihin johtaa liiga-joukkuetta. Näistä jatkopesteistä olen monen eri kannattajan kanssa keskustellut ja kukaan ei ole ymmärtänyt eikä ole puoltanut herrojen sopimuksia!
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja 2010-2013
Kirjoitti: Hakkuri - Maaliskuu 01, 2010, 23:59:58
On se varmaan mukava juttu toimittajien kannalta, jos joku viitsii heidän kanssaan jutustella... Ei siinä mitään pahaa. Mutta kun jääkiekkovalmentamisesta on kuitenkin ensisijaisesti kyse, niin ainakin minä odottaisin jo pikkuhiljaa niitä tuloksia. Ja kun Tapparasta nimenomaan on puhe, niin mielellään menestystä SM-liigassa, ei missään mestiksessä.   ;D
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja 2010-2013
Kirjoitti: Veijo - Toukokuu 05, 2010, 12:29:35
Nopeeta on vauhti ollut. Vielä noin reilu vuosi takaperin valmensi Kärppien B-junnuja ja nyt on taskussa (ilmeisesti) suora kolmen vuoden SM-liigavalmennussoppari Tapparan kanssa.
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja 2010-2013
Kirjoitti: FORTUNA - Toukokuu 05, 2010, 12:51:47
Toivottavasti Mattila toipuu "alkujärkytyksestään" ennen harjoituskauden kunnollista alkamista. Mikäli 957:n toimittajan juttuja on uskominen, oli tuleva päävalmentaja ollut melkoisen "pölmistynyt" pestistään.
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja 2010-2013
Kirjoitti: 957 - Toukokuu 05, 2010, 15:38:44
Petri Mattilan kommentit uudesta pestistään Radio 957:n kotisivuilla. (http://www.radio957.fi/index.php?mw=Tappara+Petri%20Mattila&option=com_sbsarticle&tmpl=blog&cid=4497&cat=1)

Antti
Radio 957
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja 2010-2013
Kirjoitti: tapsa34 - Toukokuu 05, 2010, 17:52:59
Tervetuloa vaan uusi päävalmentaja vetämään Tapparaa parempaan jääkiekkoon! Odotan mielenkiinnolla minkälainen on Mattilan pelikirja? Onko se modernia syöttöpeliä ja energistä karvausta ylhäältä ;). No siihen varmaan vaikuttaa osaltaan koko uusi tiimi. Kaikkia on kehuttu monessa yhteydessä ja peliä nähdään elokuussa miltä näyttää?
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja 2010-2013
Kirjoitti: montonen - Toukokuu 05, 2010, 19:01:58
Nyt on Mattilan pojalla kova paikka hypätessään kohtalaiseen menestykseen tottuneen seuran päävalmentajaksi, suht pienellä päävalmentaja kokemuksella(ainakin aikuisten sarjassa) ja siihen vielä päälle vaativat fanit :D Kukaan tuskin odottaa mitään huippumenestystä ens kaudella, mutta kaiken osuessa kohdalleen on toki yllätykseenkin mahdollisuudet. Tuskinpa kuitenkaan samanlaiseen,kuin TPS tällä kaudella, mutta jos kuuden sakkiin runkosarjassa, niin se olis jo tosi kova saavutus.
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja 2010-2013
Kirjoitti: nro6 - Toukokuu 05, 2010, 21:10:08
Hyvä taktiikka palkata näitä uusia kokemattomia valmentajia nii aina voi sanoo et ei vielä voi kauheesti oottaa, ei ees toisella kaudella. Sit hankitaa jo uus kokematon valmentaja ja sama juttu jatkuu. Mikäs siinä, ite oon tyytyväinen jos Tappara ens kauden playoffeissa voittais 3 peliä neljännesvälierissä.
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja 2010-2013
Kirjoitti: tapsa34 - Heinäkuu 19, 2010, 18:32:51
Mattilalla on varmaan ollut oma osuutensa tämän kauden joukkuetta kasattaessa. Ja nyt pääsee tiimin vetäjänä antamaan kaikkensa joukkueen eteen. Toivottavasti joukkue saa hyvän alun kauteen ettei ole heti kriisipalavereita ennenkuin kausi on kunnolla edes pyörähtänyt käyntiin!
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja 2010-2013
Kirjoitti: Kolme Seppää - Heinäkuu 20, 2010, 12:15:03
Mattilalla on varmaan ollut oma osuutensa tämän kauden joukkuetta kasattaessa. Ja nyt pääsee tiimin vetäjänä antamaan kaikkensa joukkueen eteen. Toivottavasti joukkue saa hyvän alun kauteen ettei ole heti kriisipalavereita ennenkuin kausi on kunnolla edes pyörähtänyt käyntiin!

Eiköhän joukkueeseen kohdistuvat odotukset ole yleisesti ottaen niin alhaalla, ettei mikään tilanne ole vielä varsinainen kriisi (Ilves nyt kuitenkin on sarjataulukossa alapuolella nykyisellä "junnuporukallaan"). Altavastaajana on helppo iskeä, eikä pari viime kauttakaan ole mitään riemukulkuetta ollut, vaikka "varsinaisiin" pudotuspeleihin päästiinkin. Jos kelkka ei olisi kääntynyt kauden loppupuolella, oltaisiin hyvinkin saatettu jäädä sääleistäkin ulos.

Toivon, että Tappara löytäisi Mattilan aikana selkeämmän pelitavan ja nimenomaan taktisella osaamisella pystyttäisiin kompensoimaan sitä eroa, mitä kärkijoukkueisiin hävitään joukkueen nimilistalla.
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja 2010-2013
Kirjoitti: Mazza - Heinäkuu 30, 2010, 11:34:05
Mattila on kyllä niin kasvoton mies että oikein ärsyttää. Onhan häntä Tapparan sivuilla joitakin kertoja haastateltu mutta vain pintapuolisesti. Tällainen fani kaipaisi syvemmälle menevää pitkää haastattelua jossa käytäisiin läpi miehen jääkiekkoilullista filosofiaa ja visioita siitä miten Tappara palautetaan tulevaisuudessa säälipleijariviivan tuntumasta takaisin kirkkaampiin valoihin. Ajatuksia jääkiekon kehityksestä yleisesti ja siitä millä suunnitelmalla tulevaan kauteen ollaan lähdössä.   
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja 2010-2013
Kirjoitti: 957 - Elokuu 09, 2010, 06:23:29
Mattila 957:lla Aamun vieraana heti kahdeksan jälkeen! -Mikko

Edit: Ja nyt on Mattilan visiitti kuunneltavissa 957:n nettisivuilla (http://www.radio957.fi/index.php?mw=Aamuvieras+Petri%20Mattila&option=com_sbsarticle&tmpl=blog&cid=9488&cat=1)! Kuka on ykkössentteri? Kuinka paikataan Lehterän ja kumppaneiden jättämät aukot? Millainen Tappara nähdään kaukalossa alkavalla kaudella?
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja 2010-2013
Kirjoitti: tapsa34 - Elokuu 09, 2010, 16:05:37
Mattila korosti useaan otteeseen, että saisivat valmennustiimin kanssa pelaajiin riittävästi tunnetta peliin. No lähipäivinä nähdään miten se on onnistunut? Toivon joukkueen lähtevän harkkapeleihin niinkuin koko kauteen aina ekasta sekunnista lähtien voittamaan peliä! Siis täysillä heti eikä kolmannessa erässä! Se oli viime kauden lopussa toimiva resepti? Toivottavasti nyt on pelitapa ja varsinkin erikoistilannepelaaminen jo valmista. Niillä voitetaan pelejä!
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja 2010-2013
Kirjoitti: taappara - Elokuu 11, 2010, 12:12:51
Pidin aluksi Mattilaa huonona ratkaisuna päävalmentajaksi, mutta tuo haastattelu todella sai minut näkemään asiat eri kuvakulmista. Toivottavasti nuo asiat, joista hän puhui, toteutuisivat. Jätkät laittaa vaan kaikki likoon, niin hyvä tulee! ;)
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja 2010-2013
Kirjoitti: Kankaantaan profeetta - Elokuu 11, 2010, 19:40:44
Pidin aluksi Mattilaa huonona ratkaisuna päävalmentajaksi, mutta tuo haastattelu todella sai minut näkemään asiat eri kuvakulmista. Toivottavasti nuo asiat, joista hän puhui, toteutuisivat. Jätkät laittaa vaan kaikki likoon, niin hyvä tulee! ;)
Mattilaa on varmaan moni muukin pitänyt huonona valintana, mutta arvostelijoiden kannattaa pitää ainakin kaksi asiaa visusti mielessään: 1) varmat sateentekijävalmentajat ei kasva puissa eikä niitä ainakaan saa halvalla ja 2) annetaan Petrille kunnon mahdollisuus ennenkuin aletaan näillä palstoilla voivotella valmennuksen tilaa.
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja 2010-2013
Kirjoitti: montonen - Elokuu 14, 2010, 06:44:46
http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=2236845&pos=no-ur
Tiktak tiktak tiktak :D No joo, vitsi(ainakin vielä).
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja 2010-2013
Kirjoitti: tapsa34 - Elokuu 14, 2010, 20:53:15
Ollaan oltu hätää kärsimässä omassa päädyssä vastustajan prässätessä päälle! Monesti ei päästä edes omalle siniselle asti, kun on jo tullut kiekonmenetys? Se asiassa on huolestuttavinta, kun pakit joilta pitäisi saada parasta pelaamista ovat aitiopaikalta katselleet maalien syntyä! Monet hyökkäyseen lähdöt melkein kaivavat verta nenästä. Poikittais-syöttöjä joista vain muutama menee omien lapaan. Syöttöjen annossa on aivan liian kiire ja hätä. Alivoimassa ei anneta kiekolliselle painetta ja vastustaja saa muutamalla syötöllä vapaalle miehelle maalintekopaikan ideaali sektorista. Ylivoimassa haetaan ohjauksia maaliedustalta eikä pyritä hakemaan erilaisia variaatioita ollenkaan. Meidän ylivoimaa vastaan on helppo pelata? Vain muutama kentällinen on pelannut hyvin yhteen viisikkona. Mutta kentälliset onkin eläneet koko ajan.
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja 2010-2013
Kirjoitti: tapsa34 - Elokuu 22, 2010, 12:34:34
Joukkueen pelaaminen on kaikissa peleissä ollut hidasta ja sekavaa. Toivottavasti se johtuu kovasta harjoittelusta eikä välitetä pelien lopputuloksesta. Vaan haussa on hyvä liike kauden alkuun? Tuntuu vaan siltä, että osalta noista pelaajista ei ole kykyä pelata liigassa ollenkaan. Kun kesän vastustajat ovat euroopan huippujoukkueita ja kyyti on todella kylmää ollut Tapparalle. Noilla kokoonpanoilla mitä on ollut niin voitais ehkä maalilla voittaa Norjalaisjoukkue? Hyvänä paivänä levänneenä! Valmennustiimin pelikirjaa kehuttiin voittavaksi. Mihin se riittää tuolla rosterilla kauden mittaan? Nähtävissä on moisilla esityksillä surkein alku kauteen moneen vuoteen. Ei ole edes laittaa minkäänlaista ykkösvitjaa haastamaan ketään. Jos Guolla olisi kauden avaukseen laidoilla Pekkala ja Lucenius. Saatais edes jonkunlainen ykkösketju aikaiseksi. Ja sitä myötä jonkinlainen ylivoima. Alivoimaan on asettaa hyvät miehet.
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja EROSI
Kirjoitti: coly - Elokuu 23, 2010, 10:32:17
http://www.mtv3.fi/urheilu/jaakiekko/uutiset.shtml/arkistot/jaakiekko/2010/08/1174402

Eihän siinä siten... Pelleily senkuin jatkuu.. sanaton.
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja 2010-2013
Kirjoitti: Captain_Bringdown - Elokuu 23, 2010, 10:34:05
Petri Mattila jättäytyy henkilökohtaisten syiden takia sivuun Tapparan päävalmentajan toimesta. (http://www.tappara.fi/liiga/uutiset/100823.html)

Tää tästä vielä puuttuikin...

edit. Hidas
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja EROSI
Kirjoitti: keigykedy - Elokuu 23, 2010, 10:34:41
http://www.mtv3.fi/urheilu/jaakiekko/uutiset.shtml/arkistot/jaakiekko/2010/08/1174402

Eihän siinä siten... Pelleily senkuin jatkuu.. sanaton.

Sanattomaksi vetää. Ei voi välttyä ajatukselta että tämän takana on Mattilan kommentit aamulehdessä uusista pelaajahankinnoista ja materiaalin riittämättömyydestä.

Otsikko: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: coly - Elokuu 23, 2010, 10:35:16
http://www.mtv3.fi/urheilu/jaakiekko/uutiset.shtml/arkistot/jaakiekko/2010/08/1174402

Laitetaan nyt aivan oma otsikko että kaikki varmasti huomaa tämän "ilo"uutisen. Aika ennennäkemätön tilanne että kaksi miestä poistuu lyhyen ajan sisään saman syyn perusteella. Modet saa siirtää/yhdistää toiseen Petri Mattilaa koskevaan ketjuun jos näkee aiheelliseksi.
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: Hemuli - Elokuu 23, 2010, 10:37:14
Anteeksi nyt vaan, mutta mitä ****** rakkaassa seurassani on nyt tapahtumassa?
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: Kolme Seppää - Elokuu 23, 2010, 10:39:01
Ohhoh. Kyseessä on ilmeisesti (tai toivottavasti) jokin yllättävä tapahtuma yksityiselämässä, eikä mikään seuran sisäisiin toimintatapoihin tms. liittyvä syy.
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: coly - Elokuu 23, 2010, 10:44:04
Niin, vaikeahan tässä on pukea sanoiksi mitä ajattelee. Jotenkin tuntuu että koki Tapparan palikat riittämättömiksi ja kenties myös omat resurssinsa, eniten tässä silti ihmetyttää että Mattila tavallaan veti oman uran vessanpöntöstä alas ilma yritystä. Joko mies on todellinen pelkuri tai tunnusti vain tosiasiat seuran ja itsensä puolesta.
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: cunkku - Elokuu 23, 2010, 10:45:48
Työelämässä kaikki potkut johtuvat "Tuotannollisista ja taloudellisista syistä" ja näköjään jääkiekkopiireihin pesiytynyt "Henkilökohtaiset syyt".
Miettikäämme sitä...
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: 4_TRA - Elokuu 23, 2010, 10:47:30
No voi perhana. Tsemppiä Mattilalle mitä ikinä onkaan tapahtunut.
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: Gemini - Elokuu 23, 2010, 10:52:55
No voi jumalauta. Niin kuin homma jo muuten ei olisi ollut tarpeeksi sekaisin. Kuka tilalle... vai mennäänkö kausi Hirvosella?
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: baldie - Elokuu 23, 2010, 10:54:48
No voi jumalauta. Niin kuin homma jo muuten ei olisi ollut tarpeeksi sekaisin. Kuka tilalle... vai mennäänkö kausi Hirvosella?
Ohhoh, täähän merkillisiä piirteitä saa. Iso luuta(ko) lakaisee?
Mennään vaan Hirvosella ja hommataan uuden valmentajan rahoilla pari pelimannia.
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: globe10 - Elokuu 23, 2010, 10:56:14
Hmm.. eiköhän ne syyt tuoda aikanaan esiin, oli mitkä oli.

Tässä kun on spekuloitu joukkueen materiaalista, hankinnoista yms. niin jos Mattila onkin todennut, että ei ole saanut sellaista materiaalia kasaan kuin olisi halunnut tai mitä Mikki olisi hänen sopparia sorvatessa lupaillut. Mielestäni silloin Mattila näytti Mikille että on sanojensa mukainen mies ja lähti kävelemään. Mutta tämäkin vain pelkkää spekulointia pienessä päässäni..

Nämä "henkilökostaiset syyt" osuivat aika sopivasti huonosti menneiden harjoitusotteluiden kohdalle..mene ja tiedä  ::)



Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: Viinikan Alku - Elokuu 23, 2010, 11:14:39
Varsin epätoivoinen oli Mattilan urakka päävalmentajana. Täysin yllättäen ja melko puskista päävalmentajaksi ja joukkueeseen, josta oli juuri lähtenyt Näsijärven veden verran pisteitä ja kokemusta. Jos syy ei ole tässä, niin silloin sen todella täytyy olla jotakin täysin urheilun ulkopuolista. Tsemppiä kuitenkin Mattilalle ja hyvää jatkoa!

Hyvä tästä vielä tulee, kunhan saadaan penkin taakse kerrankin valmentaja, joka ei aloita päävalmentajauraansa 16.9.2010.
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: 957 - Elokuu 23, 2010, 11:37:37
Haastattelin juuri toimitusjohtaja Leinosta asiaan liittyen. Kovin oli mies vaitonainen lähdön syistä. Haastattelu on kuultavissa tästä: http://bit.ly/b5nVdS

t.
Antti Granlund
Radio 957
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: Karski - Elokuu 23, 2010, 11:38:01
aika puskista tuli kyllä tää uutinen. Ei kyllä lauantaina hallilla olleena tullu mieleen et se vois olla Mattilan vika peli päävalmentajana. Olis tohon kiva joskus saada vastaus, mutta taitanee jäädä spekuloinniks....
Ja toivottavasti sinne ei tässä vaiheessa vielä revitä väkisten Jannee penkin taakse kuten Raipelle kävi..

Kiitokset muuten Antille nopeasta reagoinnista ja kys. haastattelusta!
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: montonen - Elokuu 23, 2010, 12:05:07
Jos (huom. jos) Mattilan eron syynä on se että ei ole saanut Leinosen lupaamia palikoita käyttöönsä, niin Perskule Leinonen!!!! Sä tuhoat pala kerrallaan rakastamani seuran. Ensin Ville, sitten nää valmentaja sekoilut. Mitä seuraavaksi????? Pelottaa ajatellakkin.
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: Fonda - Elokuu 23, 2010, 12:08:20
USKOMATONTA  :o
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: Jalmus - Elokuu 23, 2010, 12:10:40
Huh huh! Nyt me rämmimme kyllä huolestuttavan syvällä! Tässä vaiheessa on aika vaikea enää löytää ns. varmaa tapausta penkin taakse. Toisaalta, voiko tästä enää huonommin mennäkään...
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: baldie - Elokuu 23, 2010, 12:16:50
Huh huh! Nyt me rämmimme kyllä huolestuttavan syvällä! Tässä vaiheessa on aika vaikea enää löytää ns. varmaa tapausta penkin taakse. Toisaalta, voiko tästä enää huonommin mennäkään...
Tami taitaa olla vapaana. ;)
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: Z-16 - Elokuu 23, 2010, 12:24:26
Jaha. Taitaa olla samat syyt miksei Mikkokaan jatkanut vikaa kautta, yhdelle kaudella kahdet valmentajan poistumiset, ennen sarjan alkua,vikaa josakin?? Leinonen vaan saa olla huoleti kun itse tuote on retuperalla. Ei vissiin tarvi odotella kuin karsintoja! Ilo kentalla nakyy ??? Jollakin muulla paikkakunnalla.
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: Luuseri - Elokuu 23, 2010, 12:27:46
Haastattelussa on sanottu ainoaksi syyksi "henkilökohtaiset syyt", mutta täällä ei kenellekään tule mieleen että syynä saattavat olla vaikka henkilökohtaiset syyt.
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: Z-16 - Elokuu 23, 2010, 12:45:03
Eiks Saarisellakin ollu henk.kohtaiset syyt luopuessaan hommista. Saarisellakaan ei piisannu potku ja usko tulevaan kauteen. Helppoa matematiikkaa.
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: Suoraman Sevon - Elokuu 23, 2010, 12:49:40
Kyllähän tosta Leinosen haastiksesta paistaa läpi että Mattila luovutti kun näki miten tuhnusta harjoituspelit ovat olleet.. ja tajutessaan että palikat on nyt tässä..
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: pete27 - Elokuu 23, 2010, 12:52:59
Eikös silloin kun Nieminenkin läks, ainakin jotkut epäilivät riitoja Mattilan kans (ainakin nimimerkki Andy, tuolla Niemis topikissa sanoo "kuulemma" heidän riidasta)? Jos se pitikin paikkansa? Nyt muitakin kapinoitsijoita sen verran, että mies näkee paremmaksi siirtyä ylivoiman edessä sivuun? Sehän olisi henk.koht. syy.

Syitä kapinointiin voi sitten olla moniakin. valmennuksen taso, henkilö itsessään, peluutus, auktoriteeti...
Täähän siis vaan mietiskelyä

Ohan se jo todella huonoo säkää jos on jotain oikeasti vakavampaa! Kun nyt lähihistoriassa on jo Saarinen ja Lehto.
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: 67 - Elokuu 23, 2010, 13:15:14
Huh huh! Nyt me rämmimme kyllä huolestuttavan syvällä! Tässä vaiheessa on aika vaikea enää löytää ns. varmaa tapausta penkin taakse. Toisaalta, voiko tästä enää huonommin mennäkään...
Kyllä sopivia löytyy. Toivottavasti henkilökohtaiset syyt ei ole vakavia. Vai olisiko kuitenkin näin, että Mattila teki sen, mitä Saarisenkin olisi pitänyt tehdä ekan kautensa ekalla neljänneksellä?
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: veikko - Elokuu 23, 2010, 13:17:44
Jos jotain positiivista hakemalla hakee niin kerrankin valmentaja vaihtuu ennen kuin on liian myöhäistä  ;)
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: forrest - Elokuu 23, 2010, 13:23:52
957:n haastattelussa Leinonen antaisi ymmärtää, että Mattilalla olisi jo valmiiksi jotain uusia haasteita, joihin Mikki toivottaakin onnea. Joten, saammeko myöhemmin lukea Mattilan toisesta valmennuspestistä tai jostain muusta työstä vai tulkitsinko asian väärin, niin se jää nähtäväksi.
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: Youngblood - Elokuu 23, 2010, 13:25:48
http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=2240734

"Ammattilaisia pitää kohdella kuin ammattilaisia. Ja siinä Petri Mattila epäonnistui pahasti. Jo ennen kesälomille lähtöä joukkueen sisältä kantautui tietoja päävalmentajan auktoriteettiongelmasta. Ongelmat eivät siis ole syntyneet hetkessä."

Haastattelussa on sanottu ainoaksi syyksi "henkilökohtaiset syyt", mutta täällä ei kenellekään tule mieleen että syynä saattavat olla vaikka henkilökohtaiset syyt.

Ei taida olla syy tuossa..Ikävä kyllä.. Aina vedotaan "henkilökohtaisiin syihin", mut totuus on sitten usein ihan muuta..
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: Veijo - Elokuu 23, 2010, 13:33:05
Tässä kun on spekuloitu joukkueen materiaalista, hankinnoista yms. niin jos Mattila onkin todennut, että ei ole saanut sellaista materiaalia kasaan kuin olisi halunnut tai mitä Mikki olisi hänen sopparia sorvatessa lupaillut. Mielestäni silloin Mattila näytti Mikille että on sanojensa mukainen mies ja lähti kävelemään. Mutta tämäkin vain pelkkää spekulointia pienessä päässäni..

Muuten ihan hyvä pointti, mutta muistetaan kuitenkin että Mattila otti päävastuun vasta toukokuun puolella. Ei siinä vaiheessa varmasti ole mitään ihmeempiä vahvistuksia lupailtu, kun joukkueessa oli jo reilut 20 sopimuspelaajaa.
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: Luuseri - Elokuu 23, 2010, 13:34:57
Haastattelussa on sanottu ainoaksi syyksi "henkilökohtaiset syyt", mutta täällä ei kenellekään tule mieleen että syynä saattavat olla vaikka henkilökohtaiset syyt.
Ei taida olla syy tuossa..Ikävä kyllä.. Aina vedotaan "henkilökohtaisiin syihin", mut totuus on sitten usein ihan muuta..

No niinhän ihmiset haluaa ajatella, se on kyllä huomattu. Mediasta puhumattakaan. Kuvioon kuuluu olettamukset, vihjailut, varmana tietona puhumiset vailla todellista tietoa. Tätähän se on, ei paljo kiinnosta.
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: Veijo - Elokuu 23, 2010, 13:40:24
Siinä on vaan se jännä juttu että kun puhutaan vaan henkilökohtaisista syistä niin se vaan tuppaa kiihdyttämään kaikenlaisia huhuja. Paljon parempi olisi suoraan lähteä liikkeelle avoimella pelikirjalla ja kertoa oikeista syistä.
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: Jaakkima - Elokuu 23, 2010, 13:46:13
no huh huh

Ei tainnut Petri saada pelaajia mukaansa hommiin, kuulostikin oudolta kun Aamulehdessä sanoo että peli parani kun Lucenius joutui sivuun.

Toivottavasti saadaan palikoita hiukan kasaan enne kauden alkua. Tästä tulee todella vaikea kausi, jos pysytään liigassa niin se on meidän lottovoitto.

Tsemppiä joukkueelle!!
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: kapri - Elokuu 23, 2010, 13:47:31
Ei peli ainakaan Mattilan eroamisen jälkeen huonommaksi mene. Toivottavasti mennään Hirvosella, koska ketään nimimiestä sieltä on aivan turha odottaa! Leinosen tyyliin ei kuulu hankkia yhtään ketään jolle joutuu maksamaan jotain. Tämä koskee niin pelaaja- kuin valmentajakuvioitakin. Harmittaa ettei perustamperelaista P.Matikaista hankittu kun hänen sopparinsa oli katkolla.
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: Börje - Elokuu 23, 2010, 13:56:06
Mattilan vaihtuminen Hirvoseen ei ole suuri loikka tasollisesti, mutta onhan tämä sekoilu aivan hirveää katsottavaa. Karsintojen välttäminen alkaa näyttää yhä realistisemmalta tavoitteelta. Voi helvatan helvatta.
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja 2010-2013
Kirjoitti: r]ku - Elokuu 23, 2010, 13:59:50
Naurettavaa tämmönen että edes pätevää valmentajaa ei saada koko kesänä  :D :D :D ;D
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: Oikea laita - Elokuu 23, 2010, 14:44:17
Harmittaa ettei perustamperelaista P.Matikaista hankittu kun hänen sopparinsa oli katkolla.
Tarkoittanet Peetua?  Pari Tapparassa pelattua kautta ei vielä tee Savonlinnan miehestä perustamperelaista.
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: Remulus - Elokuu 23, 2010, 16:05:51
Aurinkokuningas penkin taa!
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: TAPPARA 16 - Elokuu 23, 2010, 16:12:39
Anteeksi nyt vaan, mutta mitä ****** rakkaassa seurassani on nyt tapahtumassa?

Hyvin sanottu! Yhdyn täysin näihin fiiliksiin...
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja keväästä 2010 ->23.8.2010 asti
Kirjoitti: Ljpp - Elokuu 23, 2010, 16:30:55
Yhdistelin Mattilan eroamista käsittelevän ketjun tähän ketjuun, ja muutin otsikon uutta tilannetta vastaavaksi.
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja keväästä 2010 ->23.8.2010 asti
Kirjoitti: Romppa - Elokuu 23, 2010, 16:36:59
Tami taitaa olla vapaana. ;)

Älä, älä, älä edes leikilläs. Kaks otusta on sellasia, joiden näkeminen sais minut 99,9 prosentin varmuudella palauttamaan kausikorttini. Toinen niistä on just hra Helevetiin Iso Ego ja toinen on onneks lopettanut ainakin pelaajauransa.

Mikä Tapparassa mättää? Mikä tamperelaisseuroissa mättää?

ps. Hetken mietin, että minussa mättää, kun just olin saanut viestin näpyteltyä, niin "Lähetä" -klikkauksen jälkeen tulikin tyly "...on oikeuksiesi ulkopuolella". Onneksi kyseessä ei ollutkaan mikään uusi viestien sisällöntarkistus- tai takinkääntäjätroudataanroskikseentoiminto, vaan palstaveli Ljpp oli ehtinyt yhdistää nämä ketjut. Säikäytti se silti .:)
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja keväästä 2010 ->23.8.2010 asti
Kirjoitti: Ljpp - Elokuu 23, 2010, 16:41:09
Koska spekulaatiot uudesta valmentajasta eivät varsinaisesti koske Mattilaa, on sitä varten avattu uusi ketjunsa:

http://tappara.info/index.php/topic,3074.0.html
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: IlvesMan - Elokuu 23, 2010, 16:41:20
Aurinkokuningas penkin taa!

Ja Petteri Pelikirja Sihvonen kakkoseksi?

Kyllähän Tamminen toisi sitä auktoriteettiä penkin taakse mitä Mattilalta tietojeni mukaan puuttui. On kuitenkin ihme, että ammattilaisurheilussa se pitää aina olla valmentaja joka joukkueen sytyttää. Tällä hetkellä pitäisi olla kaikki 100% lasissa mukana taistelemassa pelipaikoista. Varsinkaan tuolla hyökkäyksellä ei pitäisi olla yhtään varaa Elvistellä ja pelata puolivaloilla.

Tamminen sisään niin saadaan joukkueesta kaikki irti niin säälipleijaripaikka voisi olla haarukassa.
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja keväästä 2010 ->23.8.2010 asti
Kirjoitti: taappara - Elokuu 23, 2010, 16:55:36
Hieman on tässä kyllä pasmat sekaisin sekä itselläni, että Tapparalla. Toivon henkilökohtaisesti, että penkin taakse tulee jotain karismaa. Jos tällainen meno jatkuu, että 2 valmentajaa lähtee parin kuukauden sisään, niin melkoista rumbaa tulee olemaan. Nyt sitten Tappara järkevä ja työhönsä tunteella sitoutuva valmentaja!    :-X
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja keväästä 2010 ->23.8.2010 asti
Kirjoitti: Andy - Elokuu 23, 2010, 17:34:54
Ehkä ihan hyväkin juttu. Parempi näin, kun oltaisiin katsottu ne 15 peliä ja liigan jumbosija. TPS-peli oli sellaista, että vaikea oli uskoa hyvään sarjakauden alkuun. Uusi koutsi voi tuoda mukanaan aivan uudet tuulet.

Ja ehkä Nimokin saadaan vielä joskus takaisin Tapparaan!
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja keväästä 2010 ->23.8.2010 asti
Kirjoitti: tapsa34 - Elokuu 23, 2010, 18:17:17
Pyysikö liigatasoisia pelaajia eikä luvattu hommata mitään? Vai mikä on todellinen syy?
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja keväästä 2010 ->23.8.2010 asti
Kirjoitti: jani73 - Elokuu 23, 2010, 20:01:04
Jos/kun toivottavasti kyseessä ei ole mistään sairastumisesta (henkistä ei lasketa), niin mikseivät Mikki ja Petri voisi näyttää olevansa miehiä eikä mitään helvetin ilvesläisiä neitejä puhumalla paskaa jostain henkilökohtaisista syistä. Petri tajusi että joukkue on paska eikä Leinonen luvannut vahvistuksia. Parempi lähteä nyt kävelemään kun tulla taas yksi potkut saaneista Tapparan valmentajista. Toinen vaihtoehto oli että Mikki tajusi taas kerran että noppa ei käynyt tälläkään kertaa uuden valmentajan suhteen. Ladalla ei voi oikein mersulle pärjätä.
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja keväästä 2010 ->23.8.2010 asti
Kirjoitti: Silver - Elokuu 23, 2010, 20:20:03
IS / J.Hiitelä:
Jotain mätää Tapparassa (http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=2240734)
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: rämä - Elokuu 23, 2010, 21:42:31
957:n haastattelussa Leinonen antaisi ymmärtää, että Mattilalla olisi jo valmiiksi jotain uusia haasteita, joihin Mikki toivottaakin onnea. Joten, saammeko myöhemmin lukea Mattilan toisesta valmennuspestistä tai jostain muusta työstä vai tulkitsinko asian väärin, niin se jää nähtäväksi.
Jos noin on toimitusjohtaja antanut ymmärtää asia selkeytyy "henkilökohtaisten syiden" osalta.
Mut jos se on vielä totta että jotain uusia haasteita...
Millä helvetin perusteella nykytapparaan palkataan päävalmentajia? Tuu ny koittaan, saat lähtee vapaasti jos ei kiinnosta tai löydät parempia "haasteita".
Eli ei vaadita mitään sitoutumista joukkueeseen päävalmentajalta?
Kuka tällaseen tivoliin edes uskalta tulla tosimielessä?
Kannattas varmaan tällasen salamyhkäisyyden verhon roikottamisen sijasta puhua suunsa puhtaaksi Leinosenki. Sehän on hirveetä jos niin on jo tapahtunut.
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja keväästä 2010 ->23.8.2010 asti
Kirjoitti: Torspo - Elokuu 23, 2010, 21:48:14
Uskon että Mattilan kannalta ratkaisu oli oikea, olipa syys sitten 1) henkilökohtaiset asiat tai 2) pelilliset tms.

Jos taustalla on sairautta tai jotain yhtä ikävää henkilökohtaisesti tai lähipiirissä, ratkaisu on oikea. Elämässä on tärkeämpiä asioita kuin jääkiekko.

Jos taas mies on todennut joko
A) annetut pelimerkit tai sopimuksessa luvatut resurssit eivät ole toteutuneet
B) omat rahkeet eivät riitä kyseiseen tehtävään
C) hänen auktoriteettinsa ei ole riittävä kyseistä tehtävää hoitaakseen
-> on ratkaisu Mattilan näkökulmasta täysin oikea.

Mitä järkeä valmentaa jos tiedät ettet voi menestyä, etkä saa tarvittavia resursseja?
Mitä järkeä valmentaa, jos et usko omiin kykyihisi valmentajana?
Mitä järkeä valmentaa, jos pelaajat eivät usko ajatuksiisi eivätkä usko sinuun?

Tällä ajatustavalla mielestäni Mattila on tehnyt täysin oikean ratkaisun.
Otsikko: Vs: Petri Mattila erosi päävalmentajan paikalta
Kirjoitti: siika - Elokuu 24, 2010, 09:13:36
Jos jotain positiivista hakemalla hakee niin kerrankin valmentaja vaihtuu ennen kuin on liian myöhäistä  ;)
Hienosti sanottu. Voittoprosentti tasan nolla, niin siihen on hyvä lopettaa. Ei saatu tästä valmentajasta sadan sivun mollaustopikkia.
Toivottavasti saa henkilökohtaiset asiansa kuntoon. Kiitos tästäkin.
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja keväästä 2010 ->23.8.2010 asti
Kirjoitti: aksu2000 - Syyskuu 12, 2010, 17:26:46
...
A) annetut pelimerkit tai sopimuksessa luvatut resurssit eivät ole toteutuneet
B) omat rahkeet eivät riitä kyseiseen tehtävään
C) hänen auktoriteettinsa ei ole riittävä kyseistä tehtävää hoitaakseen
...

Ja kokeneimmat pelaajat palailevat saikkulilta kauden alettua...

Maailma se ei vaan muutu
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja keväästä 2010 ->23.8.2010 asti
Kirjoitti: Trafan - Lokakuu 12, 2010, 19:05:57
Petri Mattila KooKoon valmennukseen
Mattilan sopimus kestää kevääseen ja astuu voimaan välittömästi.
KooKoo: Petri Mattila KooKoon valmennukseen! (http://www.mestis.fi/kookoo/www/fi/index.php?we_objectID=12154&pid=5503)
Ja: KooKoo-valmennus vahvistuu Petri Mattilalla (http://www.jatkoaika.com/mestis.php?sivu=uutiset&id=11338)
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja keväästä 2010 ->23.8.2010 asti
Kirjoitti: 4_TRA - Lokakuu 12, 2010, 22:27:08
Heh, no ainakin oikeampi paikka kehittää valmennustaitoja. Saas nähdä kuin pärjää tuossa porukassa.
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja keväästä 2010 ->23.8.2010 asti
Kirjoitti: Gemini - Lokakuu 13, 2010, 11:28:15
Petri Mattila KooKoon valmennukseen
Mattilan sopimus kestää kevääseen ja astuu voimaan välittömästi.
KooKoo: Petri Mattila KooKoon valmennukseen! (http://www.mestis.fi/kookoo/www/fi/index.php?we_objectID=12154&pid=5503)
Ja: KooKoo-valmennus vahvistuu Petri Mattilalla (http://www.jatkoaika.com/mestis.php?sivu=uutiset&id=11338)
Joopa joo. Ei tainnut Mattilalla olla sitten mitään sen kummoisempaa syytä jättää Tapparan päävalmentajan pestiä. Tarkoitan siis sitä, että kyseessä eivät olleet esimerkiksi mitkään terveydelliset syyt. Taisi vaan kaverilla tulla paskat housuun huonosti sujuneiden harkkapelien takia tai sitten menivät sukset ristiin jonkun/joidenkin kanssa Tappara-organisaatiossa. Arvailujahan nämä vain tietysti ovat...
Otsikko: Vs: Petri Mattila - Tapparan päävalmentaja keväästä 2010 ->23.8.2010 asti
Kirjoitti: Karski - Lokakuu 13, 2010, 16:30:43
Petri Mattila KooKoon valmennukseen
Mattilan sopimus kestää kevääseen ja astuu voimaan välittömästi.
KooKoo: Petri Mattila KooKoon valmennukseen! (http://www.mestis.fi/kookoo/www/fi/index.php?we_objectID=12154&pid=5503)
Ja: KooKoo-valmennus vahvistuu Petri Mattilalla (http://www.jatkoaika.com/mestis.php?sivu=uutiset&id=11338)
Joopa joo. Ei tainnut Mattilalla olla sitten mitään sen kummoisempaa syytä jättää Tapparan päävalmentajan pestiä. Tarkoitan siis sitä, että kyseessä eivät olleet esimerkiksi mitkään terveydelliset syyt. Taisi vaan kaverilla tulla paskat housuun huonosti sujuneiden harkkapelien takia tai sitten menivät sukset ristiin jonkun/joidenkin kanssa Tappara-organisaatiossa. Arvailujahan nämä vain tietysti ovat...
Tappara joutu aika kovaan riepotukseen mediassa kun Mattila lähti. Jos Mattila olis lähteny ns. omista ja Tapparasta riippumattomista syistä, niin luulen et se olis jossain vaiheessa astunu mediaan ja kertonu mikä mätti. Ja nyt kun se sitä ei oo tehny, niin jotain mätää siä on ollu.