136
Pelaajat / Vs: Jori Lehterä
« : Maaliskuu 19, 2007, 16:53:24 »Mää en usko tätä siirtoa, ennen kun on mustaa valkoisella.
Sopimus on tehty jo. Eli mustaa on valkoisella.
Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.
Mää en usko tätä siirtoa, ennen kun on mustaa valkoisella.
Tehnyt kuulemma viime viikolla sopimuksen Tapparan kanssa.Lähde?
Niin itse olen saanut hankittua liput kyseiselle keikalla, kuin muillekin haluamilleni keikoille Event clubin kautta. Eli siis lippu on jo "taskussa", kun muut odottavat niiden myyntiin tulemista. Vaimo tilaa yrityksensä kautta yleensä 2-4 lippua ja minä soitan niille kavereilleni jotka ovat kulloisenkin bändin faneja ja kysyn, että kelpaako. Tähän saakka on kelvannut ja yhtään turistia ei ole tullut mukaan, vain faneja.
Onhan yksityishenkilöllä mahdollisuus etuosto-oikeuteen kun maksaa eventsille 50 euron vuosimaksun. Sitten kun pyytää vielä tuttavaa, jolla on erilainen musiikkimaku, mukaan kimppaan niin ei se kallis sijoitus ole. Tuttava ostaa Eltonin keikoille lipun ja sinä Maidenin. Yksi ravinteliilta pois ja panostus on ilmainen.
Trokarilta olen kerran ostanut lipun Maidenin konserttiin ja silloinkin vaihdoin piippuhyllylipun permantoon ja maksoin hymyssä suin 70 erkkiä väliin. Kerran myin Priestin ylimääräisen permantolipun hallin pihalla. Soitin matkaan lähdettyäni radio Cityyn ja sitä kautta myin lippuni yhdelle fanille. Hinta oli se mikä lipussa seisoi. Tyttö tarjosi lipusta hieman enemmän kuin pyysin. Ei tytöltä, jolla on nahkarotsissa Judas Priestin selkälippu, voi pyytää kiskurihintaa.
Voisiko tän topicin vaihtaa hieman suppeammin asiaa käsitteleväksi, kuin pelkkä "futista?" Meinaan tulee paisumaan kuin pullataikina, eikä kukaan löydä mitään. Aloittaja, jos viitsit, niin vinkvink. esim. "Eurooppalaista futista."
Olishan sen tietenkin voinnu pistää vaikka "Suomalainen jalkapallo", mutta ajattelin nyt asian tällätavalla, että jos täälä on 10 topikkia jalkapallosta, niin vie vaan kahvitauosta turhaa aikaa, että mihin kategoriaan tämän mun jutun nyt laittaisi. Modet korjailkoon otsakkeita jos aiheelliseksi sen näkevät.
Mutta vielä aiheeseen, niin vaikka kuinka katsellaan tota Suomen karsintalohkoa, niin ei se todennäköisyys edelleenkään ole meidän puolella tohon jatkoon pääsyyn. Kyllä sielä on sellasia jalkapallomaita, että kovan työn takana on se jatkoonpääsy. Jos Portugali, Puola ja Belgia lähtee takki auki karsintoihin, niin siinä on ainoa sauma.
Tämän lisäksi minulla on teksti niskassa missä lukee "TAPPARA".
Ei nyt vielä pidä iloita, mutta ei mikään pessimistikään tarvitse olla. Suomen kisapaikka on realismia. Onnistuneet kotiottelut ja vielä voitot Azerbaidzanista ja Belgiassakin se voisi onnistua niin kisapaikka on hyvin lähellä. Itse menen ehkä ensi kesänä katsomaan jompaa kumpaa kotipeliä eli ottelua SUOMI-SERBIA 2.6. Olympiastadion, Helsinki tai SUOMI-BELGIA 6.6. Olympiastadion, Helsinki. Kummassakin ottelussa tulee melko varmasti olemaan aivan hyvä tunnelma.