Haetaan liian varmaa paikkaa, sen sijaan että lauottaisiin vaikka olisi hyvä tilaisuus.
Tästä oli viimeksi ainakin pari näkyvää esimerkkiä Jokerit-pelissä. Ei riitä, että yläkulmat on auki, ja että edes yritettäisiin legendaarista
läheltä ylös vetoa. Liian näpertelyksi se tuppaa välillä menemään. Ihan kuin muuten ei lauota kuin harhautetun molarin jäljiltä jääneeseen tyhjään maaliin. Tai sitten suoraan peittävän molarin syliin. Tottahan tuo Konna viime pelin koukuissa totesi, ettei se ampuminen aina niin helppoa ole. Toisaalta taas väliin on selkeästi tilanteita, joissa ehtisi laukoa vaikka kaks tai kolme kertaa sen yhden ylimääräisen syötön ja aikailun sijaan. Etenkin, kun pelataan yv:llä ja vieläkin alleviivatummin, kun pelataan 5-3 peliä. Kaippa tämä on osaltaan ainakin sen perään kuulutetun puuttuvan rentouden peruja. Vastuuta siirretään kerta toisensa jälkeen, ja siitä päästäänkin tähän "hallitaan, muttei olla vaarallisia" tyyliin.
Playoffeihin tuo puuttuva suoraviivaisuus on saatava kuvioihin mukaan. Siinä ei kauheasti vaihtoehtoja ole. Itte en osaa olla vielä huolissani tulevien pelien osalta, mutta selvää on, että vieläkin hanakampi maalipaikkojen hyödyntäminen täytyy alkaa näkyä vielä näissä lopuissa runkosarjan peleissä. Semmosta viime kevään kaltaista unesta heräämistä ei oikein haluaisi heti perään kokea. Uskon ja toivon, että se vimma ja asenne löytyy kuin myös liian nättien kuvioitten hinkkaaminen väistyy syrjään, kun aletaan pelaamaan "tosipelejä". Eri osatekijöitä ja muuttujia soppaan mahtuu, mutta jos terveenä pysytään, niin kelle tahansa pärjätään. Mielenkiintoinen seikka on myös piilossa olevien vastuunkantajien esiinnousu. Tottakai kaikkia tarvitaan, eikä onnistumisia kielletä keneltäkään, mutta uskon myös Viinasen ja Laineen kaltaisten pelureitten nousevan todella tärkeään rooliin. Nieminen-Kiilholma-akseli tuntuisi olevan kuin tehty pudotuspelejä varten. Neloskenttä on näyttänyt oivaa esimerkkiä siinä, miten vastustajan maalille mennään. Suhteessa maalipaikkojen luomisesta niiden hyödyntämiseen nelosvitja pelaa tällä hetkellä korkealla prosentilla. Tämän soisi tarttuvan myös "ylempiin kentällisiin". No, onhan siellä kovaa yritystä esim. Teemu Laineen muodossa. Yhä edelleen uskon, että peli paranee, kun panokset kovenee. Taitoakin hyökkääjistöstä löytyy, mutta kuinka taidon käy, kun kontaktien määrä tuplaantuu, ja vastustaja ajaa kiinni verenmaku suussa. Konna etunenässä saa kovan haasteen kevään peleissä. Minkälaisia on ne kikat, jotka eivät hyydy tiukassa puristuksessa. Mielenkiintoista on myös miten Rale kestää pleijareitten tuoman paineen. Runkosarjassa sellainen tietty kylmäpäisyys ja asiallisuus on löytynyt. Entä siinä vaiheessa, kun psykologinen sodankänti pääsee valloilleen, ja pelataan vain ja ainoastaan voitosta.
Vaikkei Tapparaa varsinaisesti pidettäisi pleijareitten mustana hevosena, niin joukkueen sisältä näitä mustia hevosia löytyy. Voin olla ihan hakoteillä, mutta tässä keväämmällä yks joukkueen kantavia voimia löytyy pakistosta. Tuo epäonninen maratoonariksikin tituleerattu konkari näytti ainakin Jokereita vastaan taas lupauksia herättävästi pykälän valmiimmalta koviin peleihin. Toivottavasti mitään takapakkia ei tule. Ehkä ne
lähes pelinumeron verran jääaikaa-ajat ovat jo takanapäin, mutta arvokas palanen alakertaa #55 tulee olemaan. Mielenkiinnolla odotan myös siirtyykö Rete taas Tuukan pariksi, jos vaikka pakistoa vielä vähän hienosäädetään tulevaisuudessa. Saas nährä.
Aikamoista liirumlaarumia tuntuu pukkaavan, mutta kuten niin monasti tässä ketjussa aiemmin todettu, niin totean vain, että edellisissä analyyseissä löytyy. Pian sitä siirretäänkin jo analyysejä pleijarikaukaloon. Siinä siivellä se kevätkin sieltä nousee. Ei yhtään hullumpaa aikaa. Jotenkin on tavallista enemmän mielenkiintoa seurata kohta alkavaa Pelicans-ottelua.