Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Viestit - Kirves_Sydän

Sivuja: [1]
1
Ottelut / Vs: Kärpät–Tappara 7. finaali 25.4.2015 (La)
« : Huhtikuu 25, 2015, 21:26:32 »
Pohjaan kommenttini siihen, että millainen tilanne on ollut viimeisen 15v aikana. Kärpät on aina ollut kova juniorituotannon suhteen ja juniorimaajoukkueissa on ollut paljon pelaajia. Tässä näkisin, että Kärpät on pysyvät terävän kärjen kehityksessä ja vastaavalla tasolla, kuin aikaisemmin. Jos mitataan esimerkiksi Tapparan onnistumista junioritoiminnassa C-A juniorien ikäluokissa ja vaikkapa Pohjola- leirityksen osalta, niin alaspäin on tultu roimasti. Esimerkiksi Mäntylän ollessa Pohjola- leirin ikäinen, niin meitä oli melkoinen liuta Pirkanmaalta valtakunnan eliitin tasolla. Nykyään ollaan kaukana tästä ja ikävä tämä on sanoa.

Nykyään olen mukana junioritouhussa toisen sukupolven osalta ja on meillä tekemistä, jos sen kauniisti sanoo. Focus ja strategia puuttuvat, mutta uskon että tilanne muuttuu. Nostin asian siksi esiin, että näen tässä sen tekijän, jonka avulla saadaan jatkossa viirejä kattoon;) Olen itse henkeen ja vereen Tapparan mies, mutta haluan puhua oikeista asioista. Nämä kuuluvat varmasti eri keskusteluketjuun, mutta oleellisia pointteja. Kiitos hienosta kaudesta sekä hienosta tunnelmista erityisesti kotipeleissä...

Ensi vuosi on meidän vuosi!


2
Ottelut / Vs: Kärpät–Tappara 7. finaali 25.4.2015 (La)
« : Huhtikuu 25, 2015, 21:06:05 »
Vaikka tunteet ovat pinnassa, niin pitää hieman analysoida. Käsittämätön joukkue ja venymiskyky. Jos minusta olisi kiinni, niin olisin Kannun jätkille antanut. Tappara antoi koneesta niin sanotusti kaiken mitä irti sai ja se melkein riitti. Kiitos käsittämättömästä kaudesta koko seuraorganisaatiolle ja sekä myös suurella sydämellä elävälle fanijoukolle!

Jos mennään analysiin pariin, niin ei ollut sattuman summaa että ratkaisun teki 17v Aho. Tämä oli osa-alue, joka erotti Kärpät Tapparasta, joka ratkaisi mestaruuden, nimittäin juniorituotanto. Kärpillä näitä tulee koko ajan ja ammattilaisten mielestä näitä pitäisi olla noin kentällinen joukkueessa. Haluan tässä vaiheessa nostaa huoleni esiin tämän osaston suhteen, koska tässä Tappara on jäljessä. Jatkossa omia junioreita pitää pystyä nostamaan edustusjoukkueseen ja heidän pitää pystyä vakiinnuttamaan paikka joukkueessa. Tämä ei ole Tapolan vika, vaan tämä työ tehdään juniorijoukkueissa. Siinä Tappara on jäämässä jälkeen ja haluan nostaa esiin huoleeni tämän suhteen. Kärpissä hyvää esimerkkiä näyttivät Lasse Kukkonen, joka on "kärppäsydän" juniorimaajoukkueista lähtien ja kantoi nyt joukkuetta eteenpäin. Lisäksi parrasvaloihin nousivat JJJ- kenttä sekä esimerkiksi Nutivaara. Kova paikka tulla miesten peleihin mukaan ja pelata huikealla tasolla. Tämäntasoisia junnuja Tapparalla ei ole reservissä.
Mutta uskon muutokseen ja muistetaan panostaa oikeisiin asioihin...

Tappara, Tappara!!!!

3
Ottelut / Vs: HIFK–Tappara 4. Puolivälierä 26.03.2015 (To)
« : Maaliskuu 26, 2015, 21:23:03 »
Otteluiden alut näyttävät kostautuvan Tapparalle. Ei olla valmiita peliin ja annetaan kaverilla pari eteen, niin on melkoinen vuori aina kiivettävänä.

Juuri kehuin runkosarjan lopun nopeita lähtöjä, joilla uskoin Tapparan menevän pitkälle. Nyt kun nopeus on kateissa, niin heti on ongelmia.

Tässä ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin tehdä muutoksia seuraavaan otteluun. On turhan varovaista jatkaa vain samalla kokoonpanolla. Dixon suurempaan rooliin ja ykköseen.

Puolustuksen kovuus näyttää olevan olematonta tällä hetkellä ja siinä on heikko lenkki, mihin hifk iskee.

Kaikki on omissa käsissä, mutta pelikirjaa on muutettava. Lauantain voittaja vie sarjan...


4
Ottelut / Vs: Tappara - HIFK 3. Puolivälierä 24.03.2015 (Ti)
« : Maaliskuu 25, 2015, 09:57:06 »
Herätystä kaivattiin ja nyt se on annettu. Pelin pitää kuitenkin muuttua, muuten tulee tiukat paikat torstaina.

Jukan pelikirjassa tykkäsin siitä, että viime vuoden pudotuspeleissä pystyttiin muuttamaan pelityylejä ottelukohtaisesti sekä etenkin otteluiden sisällä. Tämä tuli hyvin esille esimerkiksi Lukko- sarjassa. Tämä valmentajan ominaisuus tulee kokemuksen myötä ja on aivan selvä, että Tapolalla ei ole vielä tämän luokan kokemusta. Toivotaan, että muistiinpanoista Jukan aisaparina löytyy tähän lääkkeet 8)

Liikkeellelähdöt maalin takaa. Tulee tilanteita, joissa on hyvä lähteä liikkeelle hitaasti ja hyvin koordinoidusti sekä pelata kiekko välillä takaisin alaspäin. Nyt kun hifk tulee näin fyysisesti kiinni, kuten eilen, niin lähtöjen tulee olla nopeampia ja joskus tyytyä myös kiekon heittämiseen keskialueelle. Jos eilen liikkeellelähdöt olisivat olleet nopeampia ja tätä kautta pelattu osa hyökkäyksistä päätyyn, niin olisimme saaneet hifkin pakit koville. Nyt Tapparaan saatiin kohdistettua voimakas paine omassa päädyssä puolustajien ollessa maalin takana. Se kuuluisa ensimmäinen syöttö ei lähtenyt eilen nopeasti ja monesti peli pysähtyi keskialueelle, kun hyökkäys olisi pitänyt viedä päätyyn.

Tapparalla oli paikkansa ja kolme ylivoimaa olisi pitänyt käyttää. Nykypäivän pelit ratkaistaan erikoistilanteissa.Välillä tulee pelejä, joissa onnistutaan tekemään maaleja hienoilla syöttökuvioilla. Näitä pudotuspeleissä on vähemmän ja tarvitaan laukauksia. Ylivoimassa pitää olla maila vetovalmiina kuin Kanukeilla ja Ovetschkinilla konsonaan. Joku mainitsikin 2 YV:n merkityksen, tätä valmennusjohdon pitää muistaa. Yhdellä ylivoimaviisikolla ei nosteta"kannua keväällä". Vahalahden loukkaannuttua Lukolla melkoinen ongelma käsillä, jossa kyse samasta asiasta eli kakkosylivoiman puutteesta.
Palola on loistava pelaaja, mutta ei voi ratkaista pelejä joka ilta. Nyt kun miestä vartioidaan tehokkaasti, niin muiden pitää hyödyntää vapaa tila. Aalto saisi myös käyttää enemmän laukaustaan viivasta ja tulemme hyvin pian "perusasioiden eteen" pudotuspelisarjassa. Laukauksia ja mies maalin eteen, pitää saada muutama perusmaali aikaan illan aikana. Siihen kun yhdistetään Tapparan taitotaso ja kiekkokontrolli, niin toiveet unelmakeväästä elävät vahvasti.

Moni muistaa Niemisen maalit viime keväänä, sellaisia ne ovat pudostuspeleissä mitä pidemmälle mennään.

5
Pelaajat / Vs: Stephen Dixon
« : Maaliskuu 25, 2015, 09:25:30 »
Kadgin kommentti oli erittäin osuva ja pureutui siihen, että pitää pystyä reagoimaan "pelin sisällä". Eilen ainakin D1 katsomosta näki aivan selvästi, ettei ollut Palolan päivä eikä ykköskentän muutenkaan. Heillä oli kova vartiointi päällä sekä koko ajan annettiin fyysisesti kovaa painetta. Hifk ei varmasti pysty tuohon kaikissa peleissä. Lisäksi tosiaan meidän 1- kenttä ei ollut herkimmillään.
Olisi ollut loistava tilaisuus esimerkiksi toisen erän puolivälissä muuttaa peluutusta, jossa kolmoskenttä tai ainakin Dixon olisi siirretty toiseen kenttään. Siinä olisi ollut Hifkilläkin ihmettelemistä ja paletti olisi varmasti mennyt heilläkin uusiksi esimerkiksi vartioinnin suhteen...
Seuraavassa pelissä varmaan kulkee taas ykköskentällä ja en tarkoita mitään pysyviä muutoksia. Pelkästään ottelukohtaista reagointia.

Tämä on pakko sanoa, että koen meidän olevan SM- liigassa paljon jäljessä pelin sisällä tapahtuvaa reagointia, jos verrataan esimerkiksi Pohjois- Amerikkaan. Ikään kuin muutosten tekeminen olisi meillä jotenkin "häpeällistä" ja pelaajia kohtaan "epäkunnioittavaa". Näin ei saisi olla. Tämä ei kohdistu Tapparan valmennusjohtoon, vaan puhun kotimaisista valmentajista ylipäänsä.

Kyllä Jussi vetää hyvän analyysin tilanteesta, luotan siihen täysillä ;)


6
Pelaajat / Vs: Markus Kankaanperä
« : Maaliskuu 25, 2015, 09:15:03 »
Yksi peli muiden joukossa tietysti, josta ei vielä kannata aivan älyttömiä johtopäätöksiä tehdä. Mutta jos ajatellaan kolmen pelin periodia, niin siinä on kyllä Kangella petrattavaa. Fyysisyys sekä nopeat lähdöt eivät ole toimineet ja hifk on päässyt iskemään tähän.

Nyt olisi varmasti pienten muutosten aika ja penkityksen vuoro. Jukalla oli "munaa" toimia näissä, uskon että Jussillakin on.

Yhden popparireissun jälkeen palaa kehiin "uutena miehenä".

7
Pelaajat / Vs: Ville Nieminen
« : Toukokuu 02, 2014, 14:12:49 »
Kyllä riipaisee - turha sitä on kierrellä.

Tappara on kyllä huono hoitamaan näitä media- asioita kerta kaikkiaan ja nytkin media on täynnä "negatiivista näkyvyyttä" Tapparan suuntaan. Tänään ei varmasti tule yritysmyynnin myyntiennätystä, sen voin sanoa.

Jos Villellä taustalla loukkaantuminen ja ura loppuu, niin asia on täysin ymmärrettävä. Jos vielä aloittaa valmentajana, niin asia muuttuu positiiviseksi. Toki uutisointi ei oikein tue tätä asiaa.

Kun puhutaan huippu- urheilusta, niin asiat mitataan rahassa ja urheilija voidaan verrastaa myyntimieheen, jonka tuottavuus/myyntiluvut ovat ainoa asia, jolla tärkeys tai arvo mitataan loppukädessä. Tässä on saanut nähdä laskentakaavoja tyyliin Villen xxx vuosipalkka / tehdyt pisteet (esimerkkilaskelma 120.000/22=  5454€/piste. Tämä on peruslaskelma esimerkiksi yritysmaailmassa, jos ei haluta käyttää muita muuttujia.
Villen kohdalla ei voida näin laskea ja vaan pitää huomioida seuraavat muuttujat:

- Sponsoritulot, jotka henkilöityvät Villeen tai on puhtaasti saatu hänen "NIMELLÄÄN". Uskon yrityksiä olevan useitakin, jotka ovat sponsoroineet puhtaasti Villen ansiosta. Panostavatko jatkossa yhtä paljon, menetetäänkö kenties joku sponsori? En uskalla edes arvuutella millainen rahasumma pitäisi tähän sarakkeeseen laittaa. 50.000-100.000€ varovainen arvio.

- Lippu- ja kausikorttitulot: kuinka paljon Ville Niemisen joukkueessa mukanaolo vaikuttaa lippu- ja kausikorttimyyntiin? Hyvin moni mukaan lukien itseni käy hallissa katsomassa pelejä mm. Villen Niemisen varjolla vahvasti. Etenkin satunnaislippujen ostajiin tällä on varmasti hyvin paljon vaikutusta, että joukkueessa on jotain mihin henkilöityä. Itse innostuin taas käymään peleissä tänä vuonna, kun jälkikasvu piti kiireisenä "pari välivuotta". Nyt on mukava käydä hallissa pojan kanssa ja eihän siinä mennyt kauan aikaa, kun 5v poika alkoi hokemaan Nemoa ja omaksui tämän IKONINA, kuten moni muukin. Olin suunnitellut kausikortin hankkimista ensi kaudelle, mutta taidan tyytyä satunnaisiin irtolippuihin. En varmaan liene ainoa? Mikä hintalappu tälle pannaan kokonaisuuden osalta?

- Brändiarvo. Tappara henkilöityy Ville Niemiseen, jonka varjolla on hyvä tehdä esimerkiksi yritysmyyntiä. Vaikka itse arvostan esimerkiksi Jukka Peltolaa suuresti, niin brändiarvo näiden pelaajien osalta ei kanna kovin pitkälle. Joukkueelle korvaamattomia, mutta joukkueen imago tarvitsee toisenlaisia pelaajia. Kyllä meillä esimerkiksi pihapeleissä viisivuotias huutaa Ville Niemistä, vaikka ei ole koskaan tätä kautta aikaisemmin liigapelissä käynyt, sattumaako? Oikeassa yritysmaailmassa, jota Suomalaiset liigaseurat eivät edusta, niin brändiarvo on lähes korvaamaton. Miksi en luokitellut liigaseuroja huippuyrityksiksi johtuu siitä, että harva niistä on ammattimaisesti johdettu, kuten oikeat menestyvät yritykset. Menestyvässä yrityksessä tehdään lähes poikkeuksetta oikeita asioita, mutta menestyvän urheiluseuran ei tarvitse näin tehdä?

Loppuun vielä yksi asia, joka on aina huippu-urheilussa mahdollista. Moni pitää suhteellisen varmana asiana, että kolmantena vuotena peräkkäin ollaan finaalissa. Näin minäkin toivon koko sydämestäni, mutta todellisuudessa voi käydä kuinka vain. Jos joukkue menee pitkälle esimerkiksi finaaleihin ensi kaudella, niin taloudellinen tulos on hyvä. Jos tuote on kiinnostava, niin keskinkertaisellakin menestyksellä taloudellinen puoli on kunnossa. Haluaisin uskoa, että kaikki nämä asiat pohdittu loppuun saakka, mutta vaisto sanoo muuta.

Kiitos Ville Nieminen. Nuorempi sukupolvi kantaa pelipaitaasi hallissa ja pihapeleissä. Toivottavasti pääset jakamaan tietosi junioreille tulevaisuudessa sekä itse edustusjoukkueen penkin taakse. Vieläkö A- junnuissa käytetty tuoli on tallessa?

Kiitos!

8
Pelaajat / Vs: Pelaajahaaveilut kaudelle 2014-2015
« : Huhtikuu 28, 2014, 12:36:04 »
Itse mietin tuossa viikonloppuna kovan pettymyksen keskellä seuraavia asioita, joita tapparan pitäisi parantaa jotta kannua nostetaan oikeasti tulevina kausina:

- Joukkueen vetovoima on nyt varmasti hyvä ja kun Rautakorvelle vuosi sopimusta jäljellä. Pitäisi saada 1-2 jo kokemusta omaava pelaaja rosteriin, jolla kokemusta ratkaisupeleistä. Rautakorvella aivan huikea kyky nostaa pelaajia huipulle, mutta yleensä näillä pelaajilla takana vasta 1-2 kautta liigan eliitissä. Siksi pääkoppa ei vielä kestä "katkaisupeleissä". Kärpiltä löytyi näitä enemmän, joilla on kokemusta jonkun konkreettisen mestaruuden voittamisesta. Oli tapparallakin näitä, mutta ei samassa suhteessa. Palola vajosi varjoihin, mutta tosiasia on että yleensä ne pelaajat jotka juuri ovat nousseet liigan eliittiin runkosarjassa, niin eivät vielä ratkaise mestaruuksia. On näitäkin, mutta ne viedään yleensä suoraan Pohjois- Amerikkaan, aivan tällä tasolla Palola ei ole. Barkov olisi ollut kyseinen pelaajatyyppi mestaruuden ratkaisemiseen, jollei olisi loukkaantunut 2012.

- En lähde mollaamaan maalivahtia ja Metsola on kyllä huikea kaksijakoinen pelaaja. Välillä korvaamaton, mutta huonossa pelissä keskiarvo laskee liikaa alle keskiarvomolarin. Ja kun tämä peli osuu ratkaisupaikkaan, niin tämä jättää kysymysmerkkejä. Ja faktat osoittavat, että riski tähän on olemassa. Itseäni sapettaa  "Game seveniä" enemmän kotipeli nro 6, jossa koin itse hienoimmat hetkeni hakametsän jäähallissa tähän mennessä, kun tappara tasoitti pelin 2-2 lukemiin. Silloin ajattelin, että nyt mestaruus on meidän. Humlin laukauksen torjuminen olisi pitänyt tapparalla otteen sekä momentumin. Nyt kun kiekko meni verkkoon, kun alitajunta teki tepposet ja hurmos oli kateissa. Löytyykö markkinoilta kuitenkaan parempaa molaria, ei helppo tehtävä scouttauksen kannalta. Ei edes rahalla. Tekisi mieli sanoa, että Zapolskin tyylinen molari pitäisi löytyy, mutta tämä on lottoarvontaa ja todennäköisyys luokkaa 20/80.

- Pelaajiston keskikoko. En mitenkään väheksy "mikkihiirikenttiä" ja heitä en vaihtaisi pois. Josh Greenin kaltainen hyökkääjä olisi pitänyt olla myös toisessa kentässä. Yksi hieman raavaampi hyökkääjä täydentäisi tapparan paletin. Teemu Nurmi pitäisi saada tapparaan kaudelle 2015-2016 ja tämä on mahdollista, mitä itse olen kuullut. Itse kaipaan myös yhtä hieman isompaa vahvaa pakkia, kuten Markus Kankaanperä jolla kuitenkin ok kiekkotaidot ja peliä pystytään avaamaan. Tapparalla taitaa olla myös se ongelma, että Puistolan ja Saravon palkkamenot taitavat olla kohtuullisen isot, jos yritysmaailman termein analysoidaan saatua tehoa/hyötyä. Saravo nosti tasoaan tänä vuonna ja pärjää hyvin puolustavana pakkina, tosin toivoisin muutaman pisteen lisää kaudessa mutta tyydyn valittuun rooliin. Puistolalta odotin enemmän ja kiekollisessa pelissä pitää ottaa isompi vastuu. Yhden harhakauden hyväksyy, jos on loukkaantumisia tai hakemista ruotsalaisen pelityylin jäljiltä, mutta ensi kaudella olisi sitten se näytönpaikka. Potentiaalia on ja se ei ole mistään kymmenen vuoden takaa. Annetaan vuosi lisäaikaa;)

- Bailenin lähtö on varmasti myös hankala paikka ja pitäisi ehdottomasti löytää vastaava viivapelote. Aalto oli joskus tätä, mutta ainakin viime kaudella näytti tehot ja itseluottamus kadonneen. Uskaltaako kukaan laskea tehojen löytymisen varaan? Jossain oli mainintaa, että tappara satsaisi rahallisesti vielä enemmän. Pidän tätä viisaana ajatuksena, koska nyt on imua ja tuote kunnossa myös yritysmyynnin kannalta.

- Ikuinen toiveuni "snaipperista". Itse määrittelen Snaipperin sen tyylisenä pelaajana, jolla on valtava kunnianhimo ratkaista itse otteluita, kuten esimerkiksi Ville Vahalahti teki Lukolle. Tapparasta löytyy parhaat raastajat, pelintekijät sekä hyviä perustason hyökkääjiä sekä myös astetta parempia. Ei kuitenkaan aivan sellaista yksilöä, jolla olisi "voittamisen nälkä", parhaat tapparan hyökkääjät vajosivat "anteeksipyytelijän" tasolle viimeisissä finaaleissa. Vaikka en haluaisi tätä ääneen sanoa, niin Aaltosmaisen röyhkeää pelaajaa jokainen mestari tarvitsee. Ville Nieminen oli "lähes" tässä kunnossa 2012, tänä vuonna ei mutta antoi loistavan panoksen muulla saralla. Arvostukseni Nemoa kohtaan on valtava ja siksi ostan lipun halliin - ja ostaisin ensi kaudellakin. Jos terveys ei petä, niin toimistolla huono pelisilmä jos ei anneta Nemolle jatkoa. Pitää myös aina muistaa sponsorit ja urheilun henkilöityminen - sitä ei ole helppo korvata.

- Voutilaiselle jatkopahvi, jos mahdollista. Tapparan näköinen pelaaja, joka tekee tulosta. Kuuselan kausi oli erittäin hyvä harppaus taas vanhalle tasolle. Oikeanlaisen pelintekijän kanssa saataisiin laukauksesta ja Kuuselasta maksimi irti.

Usko kaudelle 2014-2015 on kova ja Jukka varmasti ottaa kesän aikana pelikirjaan juuri sen yhden napsun verran tarvittavaa aktiivisuutta lisää. Sitä olisi tarvittu.

Sivuja: [1]