Mielenkiintoisia tilastoja, mutta miten tulkitaan?

Pakkien laukaukset tulee pääasiassa siniviivalta, hyökkääjien lähempää maalia, väittäisin. Tilastoista näkee mielestäni pikaisellakin silmäyksellä, että hyökkääjien prosentit ovat pääsääntöisesti puolustajia paremmat. Siis kun hyökkääjä saadaan pelattua hyvään vetopaikkaan omalta tontiltaan, niin maali syntyy todennäköisemmin kuin puolustajan siniviivalaukauksesta. Kääntöpuoli on sitten, että puolustajan siniviivavedolle on ehkä helpompi pelata paikka (varsinkin ylivoimalla), kuin pelata hyökkääjä vapaaseen vetopaikkaan lähelle maalia.

Saravolla on puolustajalla hyvä laukaisuprosentti, vähemmän laukauksia. Niin kai se onkin, ettei Saravo ole erityisen ahkera siniviivapommittaja (koska tietää, ettei se mene kumminkaan?). Sen sijaan muistelisin Saravon olleen joitakin kertoja sellaisen ylivoimakuvion päättäjänä, jossa pakki hiipii siniviivalta takatolpalle, jonne pelataan syöttö, ja Saravo pääsee nostamaan kiekon tyhjiin.

Saravon parempi prosentti ei siis välttämättä kerro, että Saravo olisi ollut Leimua vaarallisempi siniviivalta laukoja, mutta vaarallisempi takatolpalle hiipijä on ehkä ollut?

Vertaillaan Leimua mieluummin muihin ahkerasti laukoviin puolustajiin, SM-liigan runkosarjan 2010-2011 eniten laukoneet puolustajat, maalit ja osumaprosentti:

1.   Masuhr, Adam,   KalPa,  laukauksia 313,    maaleja 6, LP 1,9 %
2.   Leimu, Juha,   Tappara, laukauksia 292, maaleja 12, LP 4,1 %
3.   Lajunen, Ville   Blues, laukauksia 288, maaleja 7, LP 2,4 %
4.   Aalto, Teemu   Lukko, laukauksia 285, maaleja 8, LP 2,8 %
5.   Vatanen, Sami   JYP, laukauksia 281, maaleja 11, LP 3, 9 %
6.   Nordlund, Markus   TPS, laukauksia 280, maaleja 16, LP 5,7 %
7.   Järventie, Martti   HIFK, laukauksia 273, maaleja 8 , LP 2,9 %
8.   Brocklehurst, Aaron   Pelicans, laukauksia 256, maaleja 7, LP 2,7 %
9.   Karalahti, Jere   Blues, laukauksia 245, maaleja 11, LP 4,5 %
10.   Porseland, Mathias   HPK, laukauksia 242, maaleja 7, LP 2,9 %

Ahkerien laukojien TOP-10:ssä Leimua paremmalla prosentilla ovat osuneet vain Markus Nordlund (hankittiinkin heti kauden jälkeen Jokereiden) ja tunnettu siniviivapelote Jere Karalahti. Sami Vatanen jäi hiukan Leimusta. Teemu Aalto hirmulaukauksineen jo selvemmin. Huonoin on Adam Masuhr, jonka laukausmäärä on 7 % isompi kuin Leimulla, mutta maalimäärä 50 % pienempi. Melkoinen nallipyssy ilmeisesti?

Ei välttämättä, koska kaudella 2009-2010 Adamilla meni selvästi paremmin: laukauksia 267 ja maaleja peräti 16, LP 6,0 %. Sillä kaudella Masuhr oli kuitenkin vasta 6. ahkerin laukoja. Ykkösenä oli:
1.   Seikola, Markus   Ilves, laukauksia 489, maaleja 17, LP 3,5 %

Muita poimintoja kauden 2009-2010 puolustajien laukaisuprosenteista:
Sami Vatanen 2,2 %, Jukka Laamanen 4,1 %, Dale Clarke 2,9 %, Tommi Kovanen 3,7 %, Teemu Aalto 5,5 %, Martti Järventie 3,5 %, Jan Latvala 1,4 %, Kalle Kaijomaa 1,8 %, Markus Nordlund 2,8 %, Charlie Cook 4,8 %, Tuukka Mäntylä 2,4 %, Lee Sweatt 5,8 %.

Leimulla sillä kaudella 168 laukausta (36 ottelussa) ja 7 maalia. Se ainoa mittari: 4,2 %.

Saravo myös sillä kaudella laukonut harvemmin, mutta osunut Leimua tehokkaammin: 150 laukausta (50 ottelussa), 7 maalia ja prosentit 4,7.

Melko paljon vaihtelua prosenteissa joillakin pelaajilla kausien välillä, esim. Masuhr 6,0 -> 1,9; Aalto 5,5 -> 2,8; Nordlund 2,8 -> 5,7.

Eivät tietysti nämä paljon laukovat puolustajatkaan ole yhdestä puusta veistettyjä, on sellaisia perinteisiä siniviivapommittajia, suoraan syötöstä laukojia, salakavalia ranneleijoja heitteleviä, ja vielä "välihyökkääjiäkin". Joten tilastot eivät kerro koko totuutta. Sanoisin kuitenkin tilastojen tarkastelun jälkeen, että tuollainen 4 %, mihin Leimu on kahtena kautena pystynyt, on ihan hyvä lukema geneeriselle "siniviivapelotteelle". 5-6 % on paljon laukovalle pakille huippusuoritus, joka tietää helposti ~15 maalia, ja sellainen pakki pelaa ihan hirmukautta (ja mahdollisesti viedään kohta rahakkaampiin liigoihin). Joku 2 % on sitten peruspakille hyvää luokkaa, mutta hyökkäyspeliin erikoistuneen pakin kohdalla kertoo, että sinä kautena ei ole uponnut ihan parhaaseen mahdolliseen tapaan.

Mielestäni asia on tasan näin yksinkertaista. Jääkiekkojoukkueen pyörittäminen ei ole rakettitiedettä. Kun juttelin Leinosen ja Peltosen kanssa tiistaina niin sain sen käsityksen, ettei tämä heillekään mitään uutta ollut, miksi olisikaan. Kuitenkin keskustelun jälkeenkin tuntemattomaksi jääneestä syystä ollaan silti oltu useamman vuoden hukassa tämän perusasian suhteen.

Tuon perussapluunan päälle tulee sitten erilaiset roolitukset, omien juniorien sisäänajo, ulkomaalaisvahvistukset jne. Massi pitää olla kunnossa jos kilpailla meinataan. Tai sitten pitää heittää Kirves kaivoon (ei nyt sentään). Rahaa saadaan sponsoreilta ja katsojilta. Ja myöskin siten, ettei kenellekään makseta ylisuuria palkkoja (Saravo). Rahaa tulee, jos sponsorit ja katsojat kokevat, että saavat rahalleen vastinetta. Heidät pitää saada kokemaan rahojensa likoon laittaminen kannattaksi. Sitä ei tehdä esimerkiksi Hirvosella. Jotta urheilullinen puoli saadaan edes perussapluunan mukaiseen tikkiin, seuraa pitää hoitaa niin, että talous mahdollistaa tämän. Ilman riskinottoja olemme niin kauan sijoilla 10 ynnä muut, kunnes Kuolema korjaa potin (ei siis Voitto) ja tipahdamme sarjatasoa alemmas tai menemme konkurssiin.

Uumoilisin Tapparan johdon hakevan muutaman vuoden mittaisia projekteja eri valmentajien kanssa, jotka sitten huipentuisivat mestaruuteen, tai ainakin lähelle pääsemiseen. Tämänkaltainen strategia lieneekin Tapparan resursseilla järkevämpää kuin "joka vuosi taistellaan mestaruudesta".

Eli siis vuosituhannen alun menestyksen toistamista, jolloin Rautakorven neljän kauden projekti huipentui mestaruuteen keväällä 2003. Ongelmana on vain ollut, että Tapparan valmentajavalinnat eivät ole osuneet kovin hyvin, lukuunottamatta Uraman hiukan lyhyeksi jäänyttä projektia, joka tuotti pronssin. Pelaajahankinnoissakin on ollut vikaa, mutta vähemmän, koska muutaman vuoden välein Tappara on kuitenkin saanut ihan kyvykkäitä miehistöjä kasaan, jotka taitavampi valmentaja olisi saattanut viedä menestykseen...

Esim. mestaruuden jälkeen startattiin Mika Saarisen projektia, mutta tämän mullistavaan pelitaktiikkaan jääkiekkoileva maailma ei ollut vielä valmis (eikä tule koskaan olemaankaan). Mika Saarisen toisella kaudella Tapparalla oli kuitenkin pelaajistossa jonkinlaisia aineksia menestykseen (paitsi Chlubnan floppaus ja Niemisen loukkaantuminen), jos vain valmentajaprojekti olisi onnistunut.

Mika Saarisen jälkeen startattiin taas Rautakorven projektia, ja melko nimekkäällä miehistöllä, mutta kausi oli lopuksi pettymys, ja Rautakorpi jätti projektin siihen. Ilmeisesti yritettiin Rautakorven paluuta liian aikaisin, ja joukkue ei ollut uusiutunut tarpeeksi sitä ajatellen?

Urama osoittautui kehittyväksi valmentajaksi, joukkueessa oli hyviä pelaajia, ja peli katsojaystävällistä. Pronssia tuli, mutta tämäkin projekti jäi vähän kesken, kun Urama "karkasi" Lukkoon. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, olisiko seuraavalla kaudella ollut mahdollisuuksia vielä parempaan, jos Urama olisi jatkanut. Toki tämä olisi edellyttänyt erinomaisia onnistumisia pelaajamarkkinoillakin, koska pakiston ABS-kolmikko hajosi.

Sen jälkeen ilmeisesti toivottiin, että Mikko Saarisesta kehittyisi seuraava Urama, mutta näin ei käynyt. Tai kyllähän Saarinen kehittyi, koska peli ei ollut toisella kaudella enää aivan niin järjetöntä kuin ensimmäisellä, mutta ei se riittänyt. Pelaajamarkkinoilla Tappara oli menestynyt valmentajahankintoja paremmin, sillä Mikko Saarisella oli käytössään mm. SM-liigan tehokkain tutkapari Lehterä-Enlund, sekä Ville Niemisen kaltaista powerforwardia kakkosketjuun ym. Pointtina siis, että jos valmentaksi projektiin olisi osattu valita joku Mikko Saarista pystyvämpi kaveri, niin pelaajamateriaali olisi saattanut riittää johonkin tuolla kaudella - tosin Guollan ja Ojasen loukkaantumisien jälkeen rosterikin alkoi näyttää reikäiseltä, joten eivät hankinnatkaan ihan onnistuneet.

Sitten koittaakin parin vuoden outo jakso, josta en oikein keksi mitään salattuakaan viisautta Tapparan johdon toimissa. Lähes kaikki tärkeimmät pelaajat lähtivät, ja niin lähti valmentajakin. Tapparalla ei tuntunut olevan järkeviä suunnitelmia kummankaan tapahtuman varalle, vaikka olivat ihan odotettuja (Saariselle tosin odotettiin potkuja, mutta päätti lähteä itse). Pelaajistoa paikattiin yhden kauden palkkasotureilla, ja valmentajapuolella nostettiin kakkosta ykköseksi (ja sitten tämän kakkosta ykköseksi), nähtävästi vailla mitään isompaa suunnitelmaa.

Tälle nyt käynnissä olevalle kaudelle sentään tehtiin joitakin järkeviä siirtoja pelaajapuolella, mutta valmentajana sai jatkaa Hirvonen, ja se osoittautui nopeasti virheeksi. Sitten saatiin Dufva, sekä muutamia muutoksia rosteriin, pelastamaan mitä pelastettavissa on. Liekö sitten niin, että kun Tapparan johdossa on saatu aavistus, että seuraavaa projektia saadaan vetämään Rautakorpi, niin nämä "Saarisen projektin" rääppiäiset on aluksi yritetty hoitaa mahdollisimman halvalla alta pois? Sitten todettiin, ettei tästä tule mitään, ja hankittiin Dufva ja uusia pelaajia.

No, ensi kaudelle tulee sitten Rautakorpi, ja tällä kertaa edellisestä visiitistä lienee kulunut jo tarpeeksi aikaa. Rautakorpi aikoo myös ilmeisesti tällä kertaa vetää projektinsa loppuun asti, joten epäonnistumisen mahdollisuus valmentajavalinnassa näyttää aika vähäiseltä tällä kertaa. Pelaajahankintojen on sitten vielä oninstuttava, mutta olen nyt melko luottavainen senkin suhteen, että jonakin kolmesta (tai neljästä) Rautakorven kaudesta Tappara saa kasaan sellaisen miehistön, jolla on ihan realistista tavoitella SM-liigan kärkisijoja. Nykyisessäkin miehistössä on sellaista potentiaalia, kunhan saadaan muutamia täsmähankintoja oikeille paikoille, ja nuoret pelaajat kehittyvät odotetusti eivätkä lennä maailmalle liian nopeasti.

Sitten taas Rautakorven jälkeistä aikaa ajatellen (vaikka se onkin vielä kaukana), Tapparan johdon olisi syytä pohtia toimitatapojaan, ja erityisesti valmentajavalintoja. Rautakorpi tuntuu olevan Tapparan ratkaisu kaikkeen, paitsi kerran keksittiin Urama. Pitäisi keksiä muitakin hyviä valmentajia kuin Rautakorpi, ja nämä "Saariset" pitäisi jatkossa pystyä välttämään (pahoitteluni Saarisille - ei mitään henkilökohtaista).

Veikkaan että kukaan tän hetken rosterissa ei pelaa ens kaudella ykköskentässä, eikä maalivahdeista ei kumpikaan ole ykkösmaalivahti.
Rautakorpi haluaa varmasti toimivat palikat ja ikävä kyllä meillä ei ole sellaisia pelaajia, joista saisi koottua pelottavan ykköskentän, myöskin maalivahdit ovat aikaisemmissa joukkueissa aina olleet 2 maalivahteja. Rosteri tulee muuttumaan paljon ja se myös maksaa, mutta todennäköisesti tuo myös tulosta.
Hyökkääjistä joilla ei ole sopimusta haluaisin ainakin Barkovin, Ahtolan ja palolan pitää. Pakeista Liimatainen ja kovanen. Maalivahdeista toinen jatkaa kakkosena tai Edelmann(saisi ainakin jäädä). Vaihtuvuus tulee olemaan suuri. Luulen, että aika moni pelaaja jolla on sopimus ensikaudeksi saa vaihtaa maisemaa. Tämä on toki vain mun mielipide.

Toisaalta Rautakorvella on nyt kolme (+1) vuotta aikaa, ja aikoo ilmeisesti pysyäkin tällä kertaa projektin loppuun. Varmasti Rautakorpi haluaa hakea nykyistä parempaa menestystä jo ensimmäisellä kaudellaan, ja hankintoihin tullaan satsaamaan, mutta voi olla, että kovin mestaruuspanostus säästetään silti vasta toiselle tai kolmannelle kaudelle.

Rosterissa on potentiaalia sitä ajatellen, Barkovkin saattaa hyvin jatkaa Tapparassa 2-3 kautta ennen siirtymistään isompiin ympyröihin, ja kehittyy (toivottavasti) joka vuosi. Samoin Liimatainen ja muut nuoret...
Mäntylä ei ehkä tule vielä takaisin ensi vuonna, mutta seuraavana saattaa jo tulla, ja sitä seuraavana vuonna on sitten jo pakko, ellei sopimusta osteta ulos, tai muuta erikseen sovita. Moni seikka puoltaa sitä ajatusta, että Tapparan on helpompi saada huippujoukkue kasaan Rautakorven toisella tai kolmannella kaudella, kuin vielä ensi kaudella.

Ensimmäisellä kaudella siis Rautakorven systeemin sisäänajoa kohtalaisella menestyksellä, ja toiselle kaudelle sitten viimeiset täsmähankinnat kohdalleen ja kohti todellista menestystä. Näin veikkaisin minä. Maalivahditkin kun on sopimuksissa ensi kaudelle, niin voisi ihan hyvin katsoa vielä, osoittaako kumpikaan merkkejä seuraavalle tasolle nousemisesta, ja lähteä ykkösvahtikaupoille vasta sitten, kun tuo kortti on katsottu.

Ylivoimassa kyllä. Puolustajan tärkeimmässä työssä ei mitään. Mä en viitti ees tarkistaa plus/miinuksia.

No katsotaan tilastokatsaus. Kaudella 2009-10 Leimu 36 ottelua, 7+17 = 24, plus/miinus +11 (Tapparan toiseksi paras Guollan +12 jälkeen). Muista pakeista esim. Mäntylä +4, Saravo +1.
Kaudella 2010-2011 Leimu 50 ottelua, 12+19=31, plus/miinus -14 (Tapparan toiseksi huonoin Peltolan -17 jälkeen).
Mäntylä -8, Saravo -8.

Kuluvalla kaudella Leimu 14 ottelua, 1+1=2, plus/miinus -10 (Tapparan huonoin yhdessä Ekbomin kanssa).
Mäntylä -1, Saravo -7.

Leimun paljon huomiota saaneet virheet puolustuspäässä eivät jostain syystä näkyneet valotaululla vielä ensimmäisenä Tappara-kautena, maalivahtiko sitten aina pelasti? Toisesta kaudesta eteenpäin on sitten näkynyt, mutta ei plusmiinus kumminkaan ole ollut kauhean paljon huonompi kuin esim. Saravolla, ja toisella kaudella syntyi puolustajalle kovanpuoleiset lukemat.

Tilastojen valossa Leimu on kahdella edellisellä kaudella kisannut Tapparan parhaan puolustajan statuksesta Mäntylän kanssa, ja selvästi edellä vaikkapa Saravoa (plus/miinus melko tasoissa, Leimu tehnyt selvästi enemmän pisteitä). Tämä kausi on sitten tilastojenkin mukaan mennyt Leimulla todella huonosti.

Mutta eihän Timrå kai ole vielä päästänyt Vampolaa vapaaksi sopimuksestaan? Voisi kuvitella, että talousvaikeuksissa oleva seura kauppaa tähtipelaajansa mieluiten sellaiseen seuraan, joka Vampolan loppukauden palkan lisäksi pystyy maksamaan hyvän siirtokorvauksen Timrålle.
 

Mielestäni Leimun "suosio" syntyi siitä, että parhaina hetkinä maaleja tuli. Tämä puolestaan kertoo lähinnä siitä, että "suositut" pelaajat ovat usein niitä, jotka tekevät pisteitä. Samat pisteidentekijät saavat IS-tähtiä ja palstamillimetrejäkin. Eihän suuria juttuja kirjoiteta näistä nestorilähteistä, vaikka tänäänkin mies oli roolissaan varsin hyvä Raumalla. Se kuvastaa vain jotain meissä faneissa.

Parhaina hetkinä tuli tehot 7+6 16 ottelussa. Kenelle tahansa puolueettomalle tarkkailijalle taisi olla selvää, että Leimu oli Tapparan tärkeimpiä pelaajia viime kauden syksyllä. Laitetaan puntariin nuo pisteet, ja toisaalta pehmeys sekä puolustuspään mokailut, niin kyllä pisteet painaa enemmän. Vastustajat miettivät, miten saadaan Leimu kuriin. Eivät miettineet, miten saadaan se nelosketjun puukätinen laituri kuriin.

Silti... osa faneista on jo valmis kirjoittamaan historian uusiksi, ja väittämään, ettei se Leimu ollut viime kaudellakaan paljon mikään. Haistan selkeää aliarvostusta.

Vastaavasti nelosketjun rouhijoita joskus jopa yliarvostetaan, kun muodostuvat kulttipelaajiksi. Ei siinä mitään, tärkeää työtähän se on. Mutta jos tällainen pelaaja hiipuu, niin markkinoilta saa melko helposti uuden, joka painaa hyvällä asenteella ja ilman tehoja ottelusta toiseen. Sen sijaan Leimun hiipuminen on Tapparalle paljon pahempi juttu. Tai olisi muuten, mutta Dufvan pelisysteemissä (ja Tapparan ylivoiman ollessa mitä on) ei kauheasti ole käyttöäkään hutiloivalle kiekolliselle pakille.

Ja mitä leimuun tulee,ni tolla iällä olevaa ei enää opeteta luisteleen. Joten ainoo vahvuus on hyökkäyspäässä ylivoimapelotteena.. Ja siihen kun lisää kauden tehot. Ni harmi sinänsä ettei myyty viimevuonna jollon olis saanu vielä hinnankin ja kausi oli kuitenkin jot taputeltu. Nyt ainoo paikka mikä voi maksaa leimun palkan on yit. Ja se tuskin maksaa samaa ku tappara,siellähän pitää maalatakkin

Niin... Leimun vahvuus on hyökkäyspäässä ylivoimapelotteena, ja Tapparan ylivoimapeli ei ole toiminut, joten eipä ole ollut kovin paljon paikkojakaan tehdä tehoja siniviivalta.

Jahka Leimu pääsee joukkueeseen, jonka ylivoimapeli toimii, niin eiköhän niitä maalejakin rupea taas syntymään.