Joku on saattanut myös unohtaa, että Aalto sijoittui Pekka Rautakallio -äänestyksessä kolmanneksi viime kaudella ja oli siten ehdolla Liiga-gaalassa parhaan puolustajan palkinnon saajaksi. Viisi toimittajaa 50:stä piti miestä koko liigakauden parhaana puolustajana. Kertoo paitsi siitä, että toimittajat eivät ymmärrä lajista juuri mitään, myös siitä että tällä palstalla kritiikki menee monin paikoin täysin överiksi.
Kertoo siitä että toimittajilla ei aika riitä katsomaan 14 joukkueen 60 runkosarjapelia jolloin on pakko nojata tilastoihin. Aallolla oli viimekaudella vähän paremmat statsit kuin bailenilla kaudella 13-14. Toisella suoritustaso oli valovuoden edellä ja kaikki tietävät että kummalla. Tarkkasilmäinen seuraaja näkee paikanpäällä ne pienet nyanssit kuten huonot avaukset, kulmaväännöt, tyhmät jäähyt, sijoittumisvirheet, avopaikkaan syöttämättä jättämiset yms. pikkuasiat ja alkavat myös havaita kenelle niitä tulee enemmän ja kenelle vähemmän. Liigaa seuraavat toimittajat näkevät tapparan peleistä jotkut 10 jotkut 20 jotku 40, eivätkä kiinnitä näihin pikkuasioihin huomiota koska analyysiä on tehtävä kaikista pelaajista ja hankittava kokonaisvaltaisempaa kuvaa joukkueesta.
Uskon että monet kijoittelijat täällä näkevät 40-60 peliä kaudesta ja tulevat tänne kehumaan Bonsaksenia, Elorinnettä, Peltolaa, Kankaanperää ja Saravoa joiden tilastot eivät kovin mairittelevat ole eivätkä siksi kerää leijonia Silvennoiselta. Samaan hengenvetoon kritisoivat Aaltoa, Järvistä, Kaksosta, Mäkistä ja viimekaudella Jormakkaa, Malista, Erkinjunttia yms. vaikka tilastot ovatkin ihan kelvolliset.
Minua ihmetyttää miksi joitain ihmetyttää niin kovatsi Aallon saama kritiikki kun pelistä toiseen nähdään valtavasti heikkoa puolustamista, metrin ohi viuhuvia laukauksia, mielikuvituksetonta yv-pelaamista, täysin älyttömiä valelaukauksia ja huonoja avauksia kun ottaa huomioon millaista palkkaa ja vastuuta mies tapparassa nauttii.