Tapparan epäviralliset jälkipelit
Jääkiekkokeskustelu => Ottelut => Aiheen aloitti: Manse-Fani - Tammikuu 02, 2006, 23:09:07
-
Vuosi aukeaa Tapparan osalta kärkikamppailulla. Eritoten Öhmanilta ja Lehdolta odotan parannusta. Kentätkin huutaa vaihtelua, varsinkin kolmonen.
Kuten Tappara.fi ennakossakin luki, vaaditaan Tapparalta lähes täydellistä onnistumista Kerhon kaatamiseen. Voittoa toki toivotaan, ja omiin uskotaan. Lopputulos 2-3
-
Vuosi aukeaa Tapparan osalta kärkikamppailulla. Eritoten Öhmanilta ja Lehdolta odotan parannusta. Kentätkin huutaa vaihtelua, varsinkin kolmonen.
Olihan sitä vaihtelua jo viime pelissä, kun Laine ja Nurmi vaihtoi paikkaa ekan erän jälkeen. No joo, eipä taitaisi olla pahitteeksi sekoitella vähän pakkaa. Kokeilla jos vaikka se toisi pirteyttä hyökkääjistön otteisiin ihan oikein maalien muodossa. Viimeksi, kun maaleista vastasi Viinasen ohella pelkästään pakit. Paikkoja kyllä syntyy, mutta se kuuluisa sihti on kateissa (esim. kommentti Konnan otteista viime raportissa).
Tiukka peli huomenna noin etukäteen uumoillen ja tuskin mitään maalijuhlaa on luvassa. Näin, kun ääneen möläyttää niin kai niitä sitten taas ropisee 5-6 molempiin päihin. Canal+ kuuluu huomenna ohjelmistoon ja pakollinen veikkaus vierasvoitosta, ihan vaan pikkupanoksella.
-
No joo vuosi alkaa heti miltein pahimmalla mahdollisella vastuksella Kun Tappara matkustaa Hämeenlinnaan, mutta uskon silti että pisteet tulee tiukan kamppailun jälkeen Tamperelaisille.. Mielestäni voisi heittää Tuokkolan maalin ja katsoa mihin Peki pystyy Lehdolla heikko Ilves peli alla ja muutenki varmaan pikkulepo tekis terää joten rohkeesti vaan Peki maalin se näyttää mitä osaa.. Tappara voittaa maalein 2-3.
-
Rinkelinmäki on tunnetusti paha paikka. Viimeksi Hämeenlinnassa Tappara oli koko ajan jotenkin potkun jäljessä, toivottavasti tällä kertaa ei. Edellisen kirjottajan kanssa olen ehdottoman samaa mieltä siitä, että nyt olis hyvä paikka pistää Tuokkola maaliin, kun Lehdolla on pari huonompaa peliä alla. Hpk:lle rahat pistäisin, mutta Tapparan voittoo tietty toivotaan.
-
Ehdottomasti ei Tuokkolaa maaliin tähän otteluun.. :o Tuskin Lehto kahdesti onnistuu pelaamaan paikallispelin kaltaista matsia putkeen.
Pisteet on otettavissa, tosin Rinkelinmäki tuntuu tällä kaudella olevan se ns. "paha paikka". Toivotaan nyt kuitenkin että kerholla on menossa se vuoristorataliikkeen aallonpohja ja että Tappara olisi hieman ryhdistäytynyt.
-
Jaa että Pekka maaliin? No sitten sopii taas KP:n huutaa osuvasti, että " teettekö te tuon Pekalle tahallaan". Perinteisiin taitaa kuulua, että kun nuori molari menee tolppien väliin, niin joukkue tosiaankin antaa hänelle torjuntatehtäviä.
Noh kahtotaan miten käy, mutta luulempa Lehdon kuitenkin olevan maalissa. Kohti juottolaa käy illalla tieni, eli canalhan näyttää matsin.
-
Nyt olisi taas TV-matsi, hyvä näin ei tarvitse lähteä ajeleen Hämeenlinnan "kiakkopyhättöön". Tapparan olisi syytä palata voittokantaan nyt kun tyhjät on otettu pois tauon jälkeen.
Ketjukokoonpanot laittaisin seuraavasti: Nurmi - Kontiola - Venäläinen
Puistola - Grönvall
Vertala - Hancock - Viinanen
Mäntylä - Kauppinen
Laine - Öhman - Salmivirta
Hawgood - White
Mäkinen - Ojanen - Pyymäki
Pukka - M.Ojanen(h)
Tuokkolan poika välillä maaliin, alkaa Lehto selkeästi tarvita sparraajaa, niin ja Saarinen voisi keskittyä vaihtoaitiossa piirtelemään kuvioita fläppitaululle jotka Rautakorpi sitten kääntäisi demonisella tavallaan Jaloselle pelin kriittisillä hetkillä! ;)
-
Nyt olisi taas TV-matsi, hyvä näin ei tarvitse lähteä ajeleen Hämeenlinnan "kiakkopyhättöön".
Jep, tänään suunnataan töiden jälkeen suoraan Sports Academyyn valmistautumaan illan otteluun. Kutkuttavan jännittävä ja vaikea peli odotettavissa, toivottovasti myös hienoa ja laadukasta kiekkoa.
-
Canal+:lta olisi myös tarkoitus illan ottelu porukalla seurata. Helppoja pisteitä ei varmasti ole Hämeenlinnasta taaskaan luvassa mutta voittoon uskotaan. Jospa vaikka Vertala kohentelisi taas pitkästä aikaa maalisaldoaan...
-
Kyllä ottelu katsellaan ihan kotisohvalta, kun siihen vielä lisätään hyvää safkaa ja juomaa niin avot se on siinä ja voi alkaa jännittämään illan ottelua ;D
-
HPK
30 Juha Toivonen, Maalivahti
62 Miika Wiikman, Maalivahti AK
1. kenttä
8 David Schneider, Vasen puolustaja AK
21 Jukka-Pekka Laamanen, Oikea puolustaja AK
32 Janne Lahti, Vasen laitahyökkääjä AK
39 Jukka Voutilainen, Keskushyökkääjä AK
28 Mikko Laine, Oikea laitahyökkääjä AK
2. kenttä
17 Juuso Hietanen, Vasen puolustaja
27 Mikko Jokela, Oikea puolustaja
55 Janis Sprukts, Vasen laitahyökkääjä
89 Ville Leino, Keskushyökkääjä
10 Jani Hassinen, Oikea laitahyökkääjä
3. kenttä
7 Tuomas Immonen, Vasen puolustaja
23 Kaspars Astashenko, Oikea puolustaja
14 Pasi Nielikäinen, Vasen laitahyökkääjä
25 Jani Keinänen, Keskushyökkääjä
20 Joni Lappalainen, Oikea laitahyökkääjä
4. kenttä
26 Jussi Ruohola, Oikea puolustaja
11 Jesse Pehu, Hyökkääjä
22 Hannu Väisänen, Vasen laitahyökkääjä
31 Juha-Pekka Loikas, Keskushyökkääjä
16 Iivo Hokkanen, Oikea laitahyökkääjä
Tappara
34 Mika Lehto, Maalivahti AK
58 Pekka Tuokkola, Maalivahti
1. kenttä
55 Janne Grönvall, Vasen puolustaja AK
18 Tuukka Mäntylä, Oikea puolustaja AK
27 Petri Kontiola, Vasen laitahyökkääjä AK
8 Janne Ojanen, Keskushyökkääjä AK
38 Sami Venäläinen, Oikea laitahyökkääjä AK
2. kenttä
6 Marko Kauppinen, Vasen puolustaja
21 Pasi Puistola, Oikea puolustaja
37 Timo Vertala, Vasen laitahyökkääjä
44 Quinn Hancock, Keskushyökkääjä
19 Mika Viinanen, Oikea laitahyökkääjä
3. kenttä
40 Greg Hawgood, Vasen puolustaja
23 Mikko Pukka, Oikea puolustaja
24 Marko Ojanen, Vasen laitahyökkääjä
41 Stefan Öhman, Keskushyökkääjä
92 Teemu Laine, Oikea laitahyökkääjä
4. kenttä
20 Jussi Halme, Vasen puolustaja
4 Brian White, Oikea puolustaja
17 Teemu Nurmi, Vasen laitahyökkääjä
22 Jarkko Pyymäki, Keskushyökkääjä
28 Marko Mäkinen, Oikea laitahyökkääjä
Pää- ja linjatuomarit
Jari Levonen, Päätuomari
Jari Seppälä, Linjatuomari
Petri Tuomisto, Linjatuomari
-
Tappara voittaa 2-3 Tasanen ottelu tulee taas varmaankin niin kuin yleensä Tapparan ja HPK:oon välillä Tapparan maalit iskee Venäläinen, Öhman ja Mäntylä 8)
-
On se kumma ettei tuolle kolmosketjulle voi tehdä mitään, vaan miesten annetaan polkea kuin täit tervassa illasta toiseen. Koko ketju hajalleen vaan. Ei taida toiveeni Öhmanin laitaan asettamisesta toteutua ikinä.
-
On se kumma ettei tuolle kolmosketjulle voi tehdä mitään, vaan miesten annetaan polkea kuin täit tervassa illasta toiseen. Koko ketju hajalleen vaan. Ei taida toiveeni Öhmanin laitaan asettamisesta toteutua ikinä.
Samaa tuskaillaan täälläkin. Auttaisi jo varmaan melkoisesti, jos MOjanen heitettäisiin penkille tuppea imemään. Nurmi tahi Mäkinen olisivat kumpainenkin huomattavasti parempia vaihtoehtoja tuohon Öhmanin rinnalle.
-
Ulkomaalaisvahvistus White on löytänyt paikkansa nelosketjusta. Eikä ketään taida edes harmittaa se, että tilalle kolmoseen on noussut Pukka. Seuraavaksi Halme voisi korvata Hawgoodin....
-
On se kumma ettei tuolle kolmosketjulle voi tehdä mitään
Samaa taivastelin minäkin. Elin jo toiveessa uudesta koostumuksesta, kun näin ekan ketjun SM-liigan sivuilla. Mutta pettymys oli melkoinen, kun kolmosena jatkaa tehottomuuden huippuketju. Ilmeisesti Jukka näkee tuon ketjun tulevaisuudessa jotain sellaista valoa, mitä me muut emme.
No tänään ketjun joka miehelle maali ja minä pysyn loppukauden hiljaa tästä asiasta.
Olisiko muuten White se Tapparasta poistuva osapuoli, kun Hawgood on kuitenkin pysynyt edes kolmosessa? No ehkä ne kauppaa joka puolelle molempia...
-
Puuh, kolmosen olisi todella voinut hajoittaa. Ihan oikeasti harmittaa Öhmanin puolesta. Tossa ei oo paljon tehtävissä noin mitäänsaamattomien laitureiden kanssa. Pomo neloseen, ei me tästä muuten minnekkään päästä.
Laine - Öhman - Viinanen.
-
Pahaa pelkään 3-2 kerholle
-
Meneepähän tiistai-ilta mukavasti kun asettuu kotisohvalle peliä kattomaan. Oma veikkaukseni 2-4.
-
No, niin siirrytäänpä näille sivuille sitten, hyviltä nämä kyllä vaikuttavatkin, Canalilta olisi tarkoitus peliä katsella, saas nähdä mitä Rane veikkaa...
-
Itse en jaksa veikata tulosta, mutta sanotaan niin, että Porissa on kaikki hyvin, kunhan Tappara vain hoitaa pisteet Manseen.
-
Veikkaan että tulee vähämaalinen ilta
-
Tänään on kahden pisteen ilta. Seuraava peli jo voitetaan.javascript:void(0);
Iskee silmää
-
Hpk on hieman ailahdellut myös, mutta vain vieraissa. Tapparan alkuvuoden peleistä mielestäni tärkein, todellinen asennepuntari siis. Maalin vierasvoitolle olisi "sosiaalinen tilaus".
-
Mun veikkaus 1-3 viimeinen tyhjiin.Uskoisin että tää on viimeinen peli pelata ilman isoja paineita jos tappio tulee niitä on peräkkäin 4 = putki.Jonka jälkeen alkaa mailan puristus johtuen voiton pakosta.
-
Olipahan peli. Pitäisköhän Tapparankin ruveta harrastaa balettitanssia? Tasaviisikoin kun ei tänäpäivänä saa maaleja aikaseksi. Uudet kuviot.
Tapparan hienot kuviot alkaa näyttää 2003 kuvioilta, pitkää päätyyn ja perään.
AV:lla pakit peruuttaa oman maalivahdin eteen tekeen maskia, että vastustaja tekeee maalin.
Lehto alkaa olla puhki ja tarvitaan maalivahtia. Lehdon otteista näki tänäänkin epävarmuudenmerkkejä.
White & Hawgood siirrettiin aika nopeesti villaan. Vahvistukset pitivät kokousta vaihtoaitiossa.
Se siitä :D <-- ?
-
Tappion ei sinänsä yllätä, mutta ottelun tasaisuus oli yllätys. Kerho ei saanut pyörityksiä aikaan kuin satunnaisesti. Tapparalla oli lähes yhtä monta painostusvaihetta. Molemmilla oli maalinpaikkoja, mutta ratkaisut olivat järjestäen huonoja molemmilla joukkueilla. Kerho paukutti plekseja ja Tappara laukoi syliin. Kontiolalla esimerkiksi kolme laukausta parhaasta sektorista. Ihme kyllä yksi löysi tiensä maaliin.
Levoselta jopa yllättävän hyvää tuomarointia. Toki jäähyjä olisi voinut viheltää enemmän, mutta nyt linja ei eronnut normaali SM-liigatuomaroinnista kovin paljon. Viimeisen erän jäähyt 5-0 Tapparalla ei mielestäni täysin vastannut tapahtumia, mutta ei sovi valittaa. Mitäs kahvasivat eivätkä luistelleet tarpeeksi.
Tappara hyökkäsi ahnaasti jatkoajalla, mutta palkintoa ei tullut. Ojasella oli mainio paikka tehdä perinteinen maali, mutta veto ei ollut tarpeeksi kova lävistääkseen Rämöä. Rankkarit olivat selvä peli. HPK osaa voittaa rankkareilla, Tappara ei.
Onkohan Lehdolla jotain häikkää alakropassa? Tänäänkin useaan kertaan noita ihmeellisiä torjuntoja korkeassa polviasennossa. Toivottavasti kyse ei ole pienestä vammasta, koska muuten hänen peluuttamisensa tässä vaiheessa on liian suuri riski. Muutenkin lepoaikaa tulisi antaa. Väsymys näkyy miehen otteissa. Kyllä Lehto levänneenä ja terveenä riittää vallan hyvin, mutta nyt olisi hyvä antaa lepoa.
Tappioputki on nyt neljä ottelua. Peli oli parempaa, mutta torstaina ei enää parantaminen riitä. Voitto on tultava.
-
Olipahan peli. Pitäisköhän Tapparankin ruveta harrastaa balettitanssia? Tasaviisikoin kun ei tänäpäivänä saa maaleja aikaseksi. Uudet kuviot.
Tapparan hienot kuviot alkaa näyttää 2003 kuvioilta, pitkää päätyyn ja perään.
AV:lla pakit peruuttaa oman maalivahdin eteen tekeen maskia, että vastustaja tekeee maalin.
Lehto alkaa olla puhki ja tarvitaan maalivahtia. Lehdon otteista näkee tänäänkin epävarmuudenmerkkejä.
Tänään alkoi peli näyttämään jo selviämisen merkkejä. Tapparalla oli hyvinkin paljon tilanteita joiden pohjana oli loistava puolustuspään pelinrakennus. Lehto otti viimeinkin varmoja koppeja ja eleettömiä torjuntoja. Ei voinut juurikaan mitään kerhon maaleille. Ensimmäinen maali oli perusesimerkki siitä, minne kiekko pitääkin ampua. Sentti pari patjan yläpuolelle kun maalivahti on jäissä. Äärimmäisen paha paikka ottaa. Toinen maali ylänurkkaan siniviivalta, jossa seitsemän miestä edessä. Ei siinä Lehto oikein voinut muuta kuin mennä polvilleen ja toivoa että kiekko sinne jonnekin suojukseen osuu. Eipä osunut.
Viihdyttävä ottelu jossa ratkaisuottelun makua. Näitä lisää.
Onkohan Lehdolla jotain häikkää alakropassa? Tänäänkin useaan kertaan noita ihmeellisiä torjuntoja korkeassa polviasennossa. Toivottavasti kyse ei ole pienestä vammasta, koska muuten hänen peluuttamisensa tässä vaiheessa on liian suuri riski. Muutenkin lepoaikaa tulisi antaa. Väsymys näkyy miehen otteissa. Kyllä Lehto levänneenä ja terveenä riittää vallan hyvin, mutta nyt olisi hyvä antaa lepoa.
Itse olen tässä jo muutaman viikon ihmetellyt täysin samaa. Lehdon otteissa ei kyllä näy mitään loukkaantumisen tai vaivan merkkiä, mutta ei tuo KorPo mitenkään nivusiinkaan ota, joten paha on mennä sanomaan. Ihmeelliseltä näyttää, mutta toivotaan notta siellä tiedetään mitä tehdään. Tähän mennessä tuo tekniikka ei ole kultaa kaivoksesta nostanut, mutta ehkäpä se jotenkin siitä harjaantuu tulevan myötä.
Tuokkolaa on paha laittaa kehiin tässä vaiheessa kautta jossa pisteiden merkitys senkuin korostuu. Nyt edelleen, tarvitaan uusi Paffa saadaksemme Lehtoon lisää puhtia ratkaisupeleihin
-
Tuokkolaa on paha laittaa kehiin tässä vaiheessa kautta jossa pisteiden merkitys senkuin korostuu. Nyt edelleen, tarvitaan uusi Paffa saadaksemme Lehtoon lisää puhtia ratkaisupeleihin
On ihan totta, että Lehto kaipaisi kilpailua.
Eikös hän itsekkin ole toivonut saavansa näyttää kaapin paikan?
Parhat kykynsähän Mika näyttää aina kun pelataan veitsi kurkulla tai edes ns. kovia matseja.
Nyt pitää kyllä muistaa, ettei tasapeliä voi ratkaistakkaan voitoksi kolmannessa erässä, jos istutaan 10 minuuttia boksissa.
HPK on riippakivi Tappatran runkosarjassa tällä kaudella.
Ne voi saada jopa mitalin.
Pronssia ehkä vaihtelun vuoksi.
-
...Tasaviisikoin kun ei tänäpäivänä saa maaleja aikaseksi.
Tapparan hienot kuviot alkaa näyttää 2003 kuvioilta, pitkää päätyyn ja perään.
Samaa mieltä, silloin pelin a ja o oli, että yv toimi ja maalit tehtiin silloin ja tasaviisikoin puolustettiin ja roiskittiin lerppuja keskialueelle.
-
...Tasaviisikoin kun ei tänäpäivänä saa maaleja aikaseksi.
Tapparan hienot kuviot alkaa näyttää 2003 kuvioilta, pitkää päätyyn ja perään.
Samaa mieltä, silloin pelin a ja o oli, että yv toimi ja maalit tehtiin silloin ja tasaviisikoin puolustettiin ja roiskittiin lerppuja keskialueelle.
Tänäänkin tehtiin puolet Tapparan maaleista ylivoimalla.
Tasaviisikoin otettiin jäähyjä ja oltiin alivoimalla. Lerpuista en osaa sanoa mitään.
-
On ollut hieno nähdä Tapparaa kärkipäässä sarjataulukossa, mutta nyt alkaa jo jyppi ja ässät puuskuttaan liian lähellä. Ei ole kuin ajan kymysys, koska paikka kuuden sakissa menetetään.
Toivottavsti tämä lievä alamäki johtuu vain niistä kuuluisan kovista treeneistä.
-
Ei ole kuin ajan kymysys, koska paikka kuuden sakissa menetetään.
Ööh, 13 pistettä eroa Saipaan ja meillä 2 peliä vähemmän pelattuna. Ei se sääleihin putoaminen ole vielä todellakaan edes lähellä.
-
Nyt myös kotiuduttu pelireissulta/jatkoilta.
Ensimmäiseksi isot kiitokset kaikille uuden palstan pystyttäjille ja niille, jotka nykyään moderointia, rautaa ym vastaavaa toimintaa suorittaa.
Toivottavasti kaikki vanhatkin jälkipeli_jyrät löytävät paikalle. Varsinkin ne jotka osaavat kommentoida/perustella asioita muutakin kuin yhdellä sanalla.
Pelistä hajahuomioita:
- Erän alkuun (odotettavasti) oletin kovaa HPK:n rynnistystä, mutta Tappara vastasi vähintään loistavasti. (kerhon maalipaikat<1-2)
- Mielestäni yv toimi sen mitä päästiin pelaan. Puistolalta maalin lisäksi taas muutenkin mallikas peli, myös Kauppinen tuki hyvin hyökkäyksiä.
- Mäntylä oli myös pirteällä pelipäällä, parit hyvät taklaukset ja paremmalla onnella parit maalitkin olisi ollut mahdollisia.
- Hawgood: Alussa näin miehen pelaavan "säännöllisesti" vaihtoja, muttei edellenkään edukseen esiintynyt... Taisi viltti kutsua heti jäähyn jälkeen. Muutenkin tuntui, että aika kapealla materiaalilla pelattiin. (siis pakisto)
- Jannelta myös hyvä peli. Luistin ei ehkä kulje Laineen malliin, mutta pää pelaa edelleen. Loistavia pieniä siirtoja omilla, kun paine oli kovaa. Myös Konnan maaliin hieno rysty syöttö, rankkarista ei enään Wiikmanin länget auennut.
- M.Ojasta olen koko alkukauden "haukkunut", mutta tänään mielestäni pelasi hyvän pelin. Varsinkin ne av tilanteet mitä pomo pelasi, hoiti hienosti. Kaverin asenteen kun saisi vain muihinkin kavereihin, niin hyvä tulisi.
- Lehdolta "normi" peli. Ei pettänyt, eikä loistanut. Ensimmäisestä maalista paha sanoa, kun ei ole hidastusta nähnyt, muttei reaktioista päätellen ihan putkeen mennyt. Rankkarit taas on mitä on...
- Levoselta ei tänään(kään) huippu ilta. Varsinkin Nurmen istumat jäähyt vaikuttivat vähintään köykäisiltä. Liikaa pelaajia kentällä jäähy: Näytti kyllä katsomoon ihan normaalilta vaihdolta. Ei mielestäni ollut kuutta kenttäpelaajaa edes samaan aikaan jäällä, mutta vihelletty mikä vihelletty, huuto jäähy. Lisäksi Levonen voisi miettiä oliko kaverin mailan tippuminen (köykäisellä Nurmen avustuksella) jäähyn arvoinen teko, huuto jäähy siis tämäkin.
Tästä ei ole kuitenkaan huono jatkaa, vaikka "turpaan" tulikin.
Pelissä oli/on paljon hyviä asioita. Täytyy vain toivoa, että kaikki kolahtaisi viimeistään maaliskuussa yhteen. Sen jälkeen kaikki onkin auki...
-
Puistola 25.37
Grönvall 25.31
Mäntylä 24.48
Kauppinen 23.50
Pukka 8.49
White 6.31
Hawgood 2.12
Halme 0.23
Tuollaisia minuutteja tarjoavat eilisestä pelistä. Tarvittaisiin melkein NHL-tyyliset tv-mainosaikalisät peleihin, jos pakkikalustoa ei pystytä yhtään tän tasaisemmin peluuttamaan tiukoissa matseissa.
Vertailuna esimerkiksi edellinen matsi Ilvestä vastaan jolloin kolmosparissa White ja Hawgoodkin pelasivat yli 16 minsaa.
-
Puistola 25.37
Grönvall 25.31
Mäntylä 24.48
Kauppinen 23.50
Pukka 8.49
White 6.31
Hawgood 2.12
Halme 0.23
Tuollaisia minuutteja tarjoavat eilisestä pelistä. Tarvittaisiin melkein NHL-tyyliset tv-mainosaikalisät peleihin, jos pakkikalustoa ei pystytä yhtään tän tasaisemmin peluuttamaan tiukoissa matseissa.
Semminkin, kun kysymys on "laajasta" pakkimateriaalista, joka on pelannut Rautakorven koulussa "jo ties kuinka monta vuotta". Näin Lehkosen mukaan. No, onhan siinä tietenkin niitä Jukan veteraanejakin, mutta aika monta uutta kasvoakin. Eilen materiaali jakautui kahden kerroksen väkeen, mutta olisikohan se nyt niin iso riski ollut Pukka - White -kaksikolle hiukan enemmän vastuuta antaa. Joka tapauksessa, Hawgoodiin tämäkin liittyy. Jos mies pelaisi NHL-veteraanin tavoin, olisivat nuo Whitenkin minuutit olleet kovemmat.
-
mutta olisikohan se nyt niin iso riski ollut Pukka - White -kaksikolle hiukan enemmän vastuuta antaa. Joka tapauksessa, Hawgoodiin tämäkin liittyy. Jos mies pelaisi NHL-veteraanin tavoin, olisivat nuo Whitenkin minuutit olleet kovemmat.
Olen samaa mieltä siitä, että neljällä pakilla ei keväällä pärjätä, mutta toisaalta myös sitäkin mieltä, että Hawgoodin minuutit ovat kyllä juuri sen näköiset kuin otteetkin olivat. Whiten kikkailu oman sinisen tuntumassa kiekko jaloissa ties kuinka monta kertaa ja Pukan hupsis-lipsahti -kuljetukset näkyvät myös minuuteissa.
Kyllä Rautakorpi haistoi tuossa riskin ja valitsi näin ollen kahdesta huonosta vaihtoehdosta vähemmän huonon, eli neljän pakin sulkeiset. Toisaalta, ainakin Mäntylä on nyt niin kuuma pelaaja, että lähinnä kiittää minuuteista.
Kylläpä tässä alkaa kasautua tarpeita - kilpailua hyökkäyspäähän on esitetty loukkaantumisienkin paikkaamiseksi, toisaalta on kaivattu lomittajaa Lehdolla ja sitten lisäksi halutaan päästä ainakin kahdesta pakista eroon. Taitaa jäädä tämä kausi ensi kauden kenraaliksi, siinä määrin saattaa olla projekti vaiheessa.
Toisaalta mahdollisuuksia on nyt jo parempaan, mutta kuinka käy - aika näyttää.