Viimeisimmässä 5v3-ylivoimassa Pelicans-Tappara-ottelussa pelinrakentajan roolia veti hieman yllättäen Palola. Samaan aikaan kentällä oli kolme muuta oikealta ampuvaa. Ei ukkojen asennot, lapojen asennot ja kiekon syöttökulmat pelanneet. Lopulta siihen minuutin kestäneeseen kahden miehen ylivoimaan saatiin sisällytettyä ehkä kolme laukausta, mutta sitä edelsi todella tuskaisan tuntuinen paikkojen hakeminen.
Vaikea sanoa, mikä tuossa mättää. Ehkä pelaajien etäisyydet, sijainnit ja lapojen kulmat, kätisyydet sekä jonkinlaisen aktiivisuuden puute. Esimerkiksi sellaisia laukauksia, joissa vastustajan maalivahti on poikittaisliikkeessä, ei tule montaa mieleen koko kauden ajalta. Usein yv-laukaukset lähtee haltuunoton jälkeen, jos lähtee. Toki syöttöjen laatu tuntuu vaikeuttavan yv:n jouhevuutta.
Ylivoima on päätöntä, umpikujassa pompottelua. Ylivoiman ja hyökkäyspelin ylipäätään pitäisi päättyä johonkin yritykseen. Sen pitäisi olla eteenpäin menevää, mutta se on meillä ennemminkin paikoillaan polkevaa. Mitä pitempään sitä kiekkoa siirtelee, sitä pidemmän matkan kiekko kulkee ja sitä suuremmalla todennäköisyydellä tulee virhe, joka joko nollaa tai taannuttaa ylivoimaa.