Sillä meinasinkin, että LeGo ois voinu valoittaa ajatuksiaan vähän tarkemmin. Toki en tiedä onko tämä siihen oikea paikka.
Tulee pitkähkö kirjoitus, jos joku jaksaa lukea niin hyvä, jos joku ei jaksa lukea niin ymmärrän häntä myös:
Niin noh, itselläni on jääkiekossa yli kolmenkymmenen vuoden tausta, eli 70-luvun lopussa aloin itse pelaamaan ja suoraan maalivahtina. Tuohon aikaan ei ollut juuri lainkaan mv-valmennusta, joten opit haettiin omia esikuvia ja muita huippu-maalivahteja matkimalla. Vaikka pelasimme ihan suht korkealla junioritasolla niin taisi olla niin, että seuran mv-valmentaja kävi viiden vuoden aikana kaksi kertaa esim. mun luona. Ensimmäisellä kerralla hän näytti tuon ajan oikeat torjuntatavat dioina pukukopissa meille ja pari muulle ikäluokalle, tuolloin tosin elettiin 80-luvun alkua ja ko. diat olivat 70-luvun alusta. Ja sitten kerran kävi jäällä kertomassa nämä ns. oikeat torjuntatavat. Toki tuolloin takaraivossa kummitteli kysyä, että miksi esim. Kamppuri ja Esposito eivät käytä tuota ja tuota tapaa, mutta käyttävät silti tätä ja tätä, mutta ovat silti maailman parhaita maalivahteja, mutta eihän sitä nuori poikanen uskaltanut vanhoja auktoriteettejä kyseenalaistaa ääneen. Jatkoin pelaamista sitten II-divarin eli nykyisen Suomi-Sarjan kärkitasolla 80-luvun loppuun ja löin sitten varustekassin kiinni viideksitoistavuodeksi, niin etten käynyt edes luistimilla jäällä viiteentoista vuoteen. Ehdin tässä ekalla kiekkoilujaksolla käydä myös pari SJL:n mv-valmennuskurssia. Mutta toki tuntuma jääkiekkoon säilyi jäältä poissaolosta huolimatta Tapparan kannustuksen myötä, ja 90-luvulla Tapparan kannattamista todellakin tarvittiin
.
Sitten joulun aikoihin 2003 iski yhtäkkiä h-i-r-v-e-ä palo jäälle. Siitä sitten sadeveden täyttämälle tekojääradalle opettelemaan luistelua uudelleen, kun luistelu alkoi sujua muutaman viikon jälkeen päätin kokeilla mv-pelaamista ikämiesten vuorolla. Olihan siinä muutamalla ekalla vuorolla totuttelemista, mutta kiekko alkoikin tarttua yllättävän hyvin...alkuvuodesta 2004 opettelin luistelemista ja syksyllä 2004 pelasin jo pääkaupunkiseudun ylädivareissa joka on jo ihan jääkiekkoa. Olin myös kahtena kesänä kymmenisen vuotta sitten Rapakon takaisten ammattilaisten kesäjää-mv:nä silloin tällöin, eli tuntumaa ns. pelin huipulle tuli sitä kautta. Näiden viidentoista taukovuoden aikana sekä mv-varusteet, että mv-peli olivat muuttuneet todella radikaalisti. Tässä toisella kiekkoilujaksolla tuli sitten käytyä lukemattomia mv-kursseja, mv-leirejä ja keskustelutua lukemattomien mv-valmentajien kanssa, harrastekiekosta, SM-liigasta, junnusarjoista, Euroopansarjoihin, Koheloon ja Änäriin.
Maalivahtien pelityyliä 90-luvun alkuun asti määritti paljolti mv-varusteiden taso jääkiekon historiassa. Asia jota ei hirveästi juurikaan esim. 80-luvulla kyseenalaistettu, vaikka varusteiden suojavuus olisi jo mahdollistanut ns. modernintyylin hyvin pitkälle. 70-luvun lopulle asti maalivahtien yläkroppa oli niin heikosti suojattu, että pystytyyli oli mv:n henkivakuutus. Toki sitä monet pelaajataustaiset, että myös jotkut mv-taustaiset valmentajat myös perustelivat, että kun olet pystyssä niin olet valmiina liikkumaan minne tahansa. Ja toki esim. vielä 80-luvun aitonahkaiset hevosen jouhia pehmusteina sisältäneet lähes 10kg:n mötikkämv- patjat olivat jäätä vasten kuin ns. täi tervassa, eli niillä ei paljoa butterfly-sivupotkuja toinen patja jäässä liukuen tehty...ainakaan nopealla liikkeellä. Nykyiset keinonahkaiset ja pari-kolmekiloa painavat mv-pajat ovat siis todella ihan toinen maailma samasta käyttötarkoituksesta huolimatta. Samoin itsekin olen 80-luvulla kulkenut yläkroppa ja käsivarret sinelmillä monet talvet, sekä pari kertaa myös tikit päänahassa ja pieni aivotärähdys riivaamassa kun lämäri tuli kypärästä läpi. Nyt 2000-luvulla vaikka nykymailat ovat ihan katapultteja 80-luvun puumailoihin verrattuna, ei juuri kiekon osumat olleet vammoja, vaan enemmänkin nivelt ja selkävaivat.
Nykyinen moderni mv-tyyli siis suosii paljolti jään kautta pelaamista, mutta toki peli kehittyy ja täten mv-pelin on kehityttävä sen myötä ihan koko ajan.
MUTTA kuten Messi aikaisemmin tässä threadissa totesi, ei ole yhtä ainoaa totuutta mv-pelistä. Sen olen näiden lukemattomien tapaamieni mv-valmentajien puheiden kautta tajunnut jo hyvin varhaisessa vaiheessa että; jokaisella mv:llä ja mv-valmentajalla on oma näkemyksensä, nyanssina ja filosofiansa mv-peliin, joskin taustalla on siis se yhteinen tekijä ja ajatus, että mv:n pitää torjua kiekot.Ja saattaa kuulostaa ihmeelliseltä, että vaikka pidän Tuonosta yhtenä parhaana mv-valmentajana joita olen monista kymmenistä tavannut, en silti jaa Tuonosen mv-pelin näkemystä täysin. Ja vielä ihmeellisemmältä kuulostaa se, että vaikka olinkin ja olenkin Metso- ja nyt Karhu-pystin miehiä, niin en sinänsä pidä heidän torjuntatyyliään ns. täysin oman mv-filosofian mukaisena. Eniten tällä hetkellä mun mv-pelifilosofian mukainen torjuja Tapparassa on Dominik Hrachovina. Mutta kun mv-peli on paljon, PALJON muutakin kuin torjuntatyyli. Huolimatta siitä, että Dominik miellyttää eniten mun silmää, niin Dominik ei ole vielä valmis maalivahti Tapparan ykkösmv:ksi, koska tosiaan mv-peli on paljon muutakin kuin torjuntatyyli- ja tekniikat. Mutta kun tässä ja tällä palstalla keskustellaan, niin kyseessä on Tappara ja Tapparan etu ja kun itse olen henkeen ja vereen Tapparan fani, niin mä seison sen takana millä Tappara kulkee ja mitkä sen pelimerkit ja -miehet ovat. Ja se, että Karhunen on tällä kaudella Tapparan maalivahti, niin siihen on Tapparan valmentajien ja johdon asettama mestaruuteen tähtäävän joukkueen syy.
Lisäksi kannattaa huomioida myös se, että SM-liigan kausi on ppppiiiiitttttkkkkääää, ja joukkueet skouttaavat toisiaan koko ajan. Onhan ollut monia esimerkkejä siitä kuinka ulkomailta tulee ennestään tuntematon mv, joka alkuun torjuu kaiken, mutta sitten kiekko alkaa entistä enemmän muutaman kk:n jälkeen löytää verkon perille. Tämä johtuu siitä, että joukkueet skouttaavat toisiaan jatkuvasti.
Valmennuksen täytyy elää tässä ja nyt, sekä varsinkin Tapparan kohdalla tällä ja muutamalla viime kaudella, tulevassa keväässä. Mestaruuteen tähtäävät joukkueet eivät laita runkosarjassa tiskiin kaikkea muiden skoutattavaksi. Kauden aikana kokeillaan, pimitetään, mietitään,hiotaan kevättä kohti, siis mestaruutta tavoittelevissa joukkueissa. Ihan jokaisella pelin osa-alueella, myös maalivahtipelissä. Ja juuri playoffien kynnyksellä saattaa näyttää, että pelitapa katoaa, tappioita tulee, mutta se saattaa ihan yhtä hyvin olla pelimerkkien piilottelua jotka sitten playoffien alkaessa isketään tiskiin. Ja ainahan toki on riski, että jutut eivätkään ala toimia. Mutta juuri tämä syksy on ollut sitä aikaa, kun monet tutut ovat sanoneet mulle, että "Noh, Tapparalla ainakin kulkee" siihen olen vastannut ystävällisellä hymyllä ja vastauksella "Mutta tärkeintä on se, että kulkisi myös keväällä."
Ja nyt sitten loppukaneetiksi pieni esimerkki liikeradoista: Kun palasin tosiaan jääkiekko-mv:ksi yli kymmenen vuotta sitten, niin alkuun tapanani oli pitää käsiäni butterflyssä ns. "kanadalaisen koulukunnan mukaan"= tiiviisti kropan sivuilla kiinni olevat kädet. Mutta omaa mv-peliäni analysoidessani huomasin, että väistämättä iän myötä reaktiot ovat hidastuneet eikä kädet heilahda reaktiotorjunnoissa yhtä räväkästi kuin 80-luvulla. Ja tämä kehityssteppi omalla kohdalla tuli pakotetusti ollessani yhden ammattilaisen kanssa samalla jäällä, jotta olisin saanut hänen tietyistä kulmista ja tilanteista laukomat kiekot torjuttua mun oli otettava käyttöön aktiiviset eli tuohon aikaan "suomalaisen koulukunnan kädet"=aktiivisesti kropan etupuolella olevat kädet. "Kanadakädet riittivät divaritasolla, mutta ammattilaisten treeneissä eivät enää rittäneet". Tavalliselle rivikatsojalle esim. tämä kanadakädet-, suomikädet- nyanssit ei erotu juuri millään, mutta on silti juurikin yksi esimerkki merkittävästä liikeradasta mv-pelissä, ja niitä on lukemattomia muita. Ja lisäksi vielä se, että kanadakädet kuulostaa varmasti suuren yleisön korvissa sexymmältä kuin suomikädet, mutta esim. tuolloin Suomi oli mv-valmennuksen eittämätön huippumaa ja suomikädet olivat tuolloin todellista hunajasexyä mv-pelistä tietäville ympäri maailman. Ja myös se kannattaa huomioida, että ei ole enää erikseen maalivahti- ja puolustuspeliä vaan on maalivahti-puolustuspeli, joka toimii yhteisillä pelitapa- ja tilannesopimuksilla miten tilanteet pelataan, miten maalivahti ottaa tietyt tilanteet ja kulmat ja miten puolustajat ottavat tilanteet ja kulmat. Eli niitä liikeratoja on ihan lukemattomia joita hioa ja ne ovat ihan järjettömän tärkeitä, joten niistä ei kannata tehdä ns. foorumilegendaa.
(Joku varmaan kysyy mielessään, että no miksi et sitten heti käyttänyt suomikäsiä jos ne kerran oli edistyksellisemmät ja tehokkaammat? Syy on se, että mv-peli on myös kompromissien summa. Pärjäsin omissa peleissä ihan kohtuullisesti kanadakäsillä. Suomikädet, vaikka ovat ulkoisesti pienehkö nyanssi, ovat melkoinen lisärasite selälle (varsinkin jos on pitkä hlö kyseessä). Myös ns. jatko-/rebound-pelaamisen painopiste muuttuu, ei paljoa mutta kuitenkin. Eli siirtäessäni kädet eteen se luo pitkään jatkuessaan melkoisen lisärasituksen selälle, lisäksi jatko-/rebound-pelaamisen tekniikkaa pitää muuttaa=lisää selkävoimatreeniä ja tekniikkatreeniä ja uuden tekniikan siirto peleihin joissa on yleisöä paikalla ja pelitilanne näkyy valotaululla ja silloin tällöin jopa lehdissä... Eli kanadakädet eivät olleet suurin ongelmani omissa peleissä, vaan suurin kehittämis- ja treenienergia piti kohdistaa muihin ominaisuuksiin.)Jep, tulipa pitkä juttu. Ehkä jollekin aukesi jotain, ehkä ei, mutta silti varmaan (lähes) kaikkien täällä kirjoittavien ja lukevien halu on kannattaa Tapparaa
.
edit: pieni lisäys vielä
kursivoituina suluissa.