Hyökkäyksissä oli edelleen rakenteellisia ongelmia, kun vastustaja saa niin usein pelattua Tapparalta tilan ja ajan pois. Viivelähtöjen jälkeinen pakki-pakkilevitys on periaatteessa perusteltava, mutta näkisin sen turhaksi peliä hidastavaksi välivaiheeksi. Fiksummin asian voisi hoitaa, kun hyökkääjät pysyisivät lähempänä pakkeja ja pakilla säilyisi syöttösuunta sentterille ennen punaista, mieluiten oman sinisen kohdalla tai ennen. Toisaalta se vaikuttaisi olevan ihan tarkoituksellinen rakenne, kun mennään kahdessa tasossa ylös pakit ja hyökkääjät, mutta mielestäni se rajaa pelaamisen vaihtoehtoja liikaa pois ja tavallaan vähentää viivelähdön arvoa, kun peliä ei saada kiihtymään yli keskialueen.
Asia on juurikin näin. Tappara tuli kolmannessa erässä muistaakseni vain kerran tasakentällisin hyökkäyssinisen yli pelaten nopeasti sentterille punaviivalle joka jatkoi vauhdissa olevalle laiturille kiekon. Tästä syntyi heti vaarallinen 3 vs 2 tilanne, joka päättyi porrastaneen Elorinteen laukaukseen (pakin heittäytymisestä laukaus muutti suunnan ohi maalin).
Nyt Tappara löysi ensimmäistä kertaa joukkueena intensiteettitilan jonka menestyminen vaatii, mutta miten kaivetaan se jatkossa esiin ilman että vastustaja vetää kirvesnutun kylmäksi? Pelitavan puutteitakin kun voidaan paikata paljon tuollaisella taistelulla virkamiesmäisen hiihtelyn sijasta.