Jossain kohtaa on puhuttu treenijumista ja teoria tyrmätty, mutta toinen rasitukseen liittyvä asia on, että Tapparalla oli marraskuun tappioputken aikana vyöllään kymmenen ottelun verran enemmän (8 CHL-peliä + 2 ottelua liigaa otteluohjelma vuoksi) kilpaurheilua tänä syksynä kuin esim. syksyllä yllättäneellä paikallisvastustaja Ilveksellä. Pelaamallakin väsyy.
Väsyy paitsi fyysisesti, myös henkisesti. Harmaan marraskuun pakkopullaläpsyttelyistä puhutaan usein runkosarjan alakuolokohtana, joissa sekä uskollisimpienkin hallilla kävijöiden että pelaajien motivaatio on koetuksella.
Tapparalla on rasitteenaan tuplahopeakrapula ja sen kokenut, pitkälti kasassa pysynyt kokenut runko, jonka motivointi pimeään marraskuuhun ylimääräisine CHL-peleineen on haastavampaa kuin peli-iloa pursuavien nuorukaisten. Lisäksi on ollut huhuja tähtien sinettiä vaille selvistä mutta lopulta kuitenkin toteutumatta jääneistä KHL-siirroista ja pelaamisesta ennen breikkausta tehdyllä "liian halvalla" sopimuksella, mikä herättää kysymyksiä sitoutumisen asteesta.
Puutteellinen motivaatio tarkoittaa puolivillaista 95 prosentin keskittymistä, mikä tarkoittaa 50 prosentin suoritusta, mikä tarkoittaa häviämistä, ja häviäminen tarkoittaa entisestään heikkenevän pelihuumorin kierrettä. Tämä purkautuu turhautumisena jäällä ja jään ulkopuolella. Keskitytään helposti epäolennaisuuksiin ja etsitään syyllisiä kaikkialta muualta paitsi peilistä.
Kun joukkueen lähimenneisyyteen, pelaajapoolin rakenteeseen, pelitavalliseen epävarmuuteen, vuoden pisimpiin iltoihin ja kasaantuviin tappioihin yhdistyy se, että valmentajalegenda on vaihtunut keltanokkaan, on oikeastaan mahdoton nähdä, miten kokeneen kaartin ja valmennuksen välille ei muodostuisi jännitettä. Tämä siis kommenttina yleisesti käsillä olevan tyyppiseen asetelmaan ottamatta vailla parempaa tietoa kantaa siihen, onko valmennuksessa tai muissa rooleissa persoonia, jotka omalla toiminnallaan kärjistävät vaikeasta asetelmasta juontuvaa tilannetta ratkaisevasti.
Toivoisi, että nykyinen poppoo kääntäisi veneen jonkin onnistuneen pelikokemuksen, puhdistavan saunaillan tai muun yhteisen kokemuksen kautta, miksei myös sopivasti täydennettynä (Dixon), kasvaisi vaikeuksista ja saisi palkinnon keväällä pitkästä yhteisestä työstä.
Vaikka Urheilulehdessä milloin kukakin kaiken tietävä Röngän marionetti vetää kerran viikossa jonkun valmentajan kölin ali ja näillä palstoilla perspektiivi on noin puolet siitä, muutaman viikon mittaisesti heikosta jaksosta on kyllä mahdollista toipua valmentajaa vaihtamatta – jos valmennus ei ole menettänyt pukukoppia, jolloin ei ole vaihtoehtoja. Valmennuksen asemasta päättävät ihmiset ovat varmasti tästä kartalla.
Tämän ketjun otsikko on kyllä mainio. Nomen est omen...
