Lukon esitykselle täytyy kyllä nostaa hattua. Lähtökohdat puolsivat SaiPan voittoa, saivat selkeästi etua pidemmästä henkisestä ja fyysisestä valmistautumisajasta. Mutta Lukko kyllä vei matsia viimeiset 40 minuuttia vaikka SaiPa saikin vielä loppuun parin minuutin pyörityksen. Pelin jälkeisessä haastattelusssa Vahalahti kertoi jengin olleen aivan loppu niin henkisesti kuin fyysisestikin. Olivat sitä olleet jo lauantaina Tapparaa vastaan. Saas nähdä miten meitin taso riittää huomenna Oulussa levänneitä Kärppiä vastaan.
Juuri näin. Lukko oli hyvä. Selvästi parempi kuin Saipa. Jo nyt voi sanoa, että Tapparan vastus oli taatusti kovempi kuin Kärppien.
Sain päivällä päähäni ajatuksen, että käympä katsomassa pronssipelin kun en ole koskaan nähnyt yhtään jääkiekko-ottelua Raumalla. Kannatti. Elämys jo sinänsä oli huima, koska neljä-viisi bussilastillistae eteläkarjalaisia ja nelisen tuhatta raumalaista saivt aikaan sellaisen tunnelman, jota en ole Hakametsässä nähnyt muuten kuin finaaleissa tai kymmenen vuotta sitten muutenkin.
Varsinainen riemu alkoi kuitenkin siitä, että Saipa tuli ennakoidulla innollaan ja tuoreilla jaloillaan peliin ja otti johtoaseman. Ensimmäinen erä oli pääosin Saipan. Toiseen erään tuli kuitenkin se Lukko, jota vastaan Tappara oli pelannut. Se joukkue, joka pelasi varmaa peruspeliä suoraan maalia kohti. Vahvalla, erittäin vahvalla ykköskentällä. Toisessa erässä oli vain yksi joukkue ja kotiyleisö hurrasi. Saipa pääsi mukaan hieman sattumalta, vaikka olihan Lukon jäähyllä ja sen kautta hetkeksi vaihtuneella hallinnallakin osansa.
Kolmanteen erään tuli Vahalahti. Hän halusi ratkaista ottelun. Sanoin Saipaa kannattaneelle vieruskaverille, että kohta kultakypärä räjäyttää hallin. Jokaisessa vaihdossa näki, että Ville pelasi itsensä pelattavaksi, haki ratkaisua. Lopulta tuli Saipan alokasmainen paniikkipurku, josta kiekko jäi Saipan puolustusalueelle. Ville ajoi toisen Villen oppien mukaisesti maalille, koska halusi tehdä maalin. Hänhän ei oikeastaan tehnyt muuta kuin ajoi itsensä parkkiin ja painoi lavan jäähän. Yleisö hurrasi. Vieruskaveri kysyi huutomyrsyn keskellä, että kuka sen maalin teki. Huusin vastaukseksi "Arvaa" ja virnistin. Uskomaton elämys.
Ei me ihan huonoa joukkuetta tiputettu.