Tsempit täältäkin.
Itsellä on ollut samankaltaisia ongelmia, mutta erottavana tekijänä on se, että itsellä nuo oireet oikeastaan iskivät vasta kunnolla päälle hieman vanhemmalla iällä. Selvitin yläasteen ja lukion kunnialla ja olin itseni mielestä aika loistava oppilas. Olin keskitasoa vähän parempi - tai itse asiassa - ehkä eniten olin tuo kuvailtu laiska kasi sillä erotuksella, että olin enemmän laiska ysi. En panostanut koskaan mihinkään muuhun kuin siihen, mikä mua kiinnosti ja niissä aineissa loistin aina (omasta mielestäni), mutta jälkeenpäin ajateltuna pääsin aika helpolla. En joutunut oikeasti koskaan panostamaan mihinkään ja pyrkimyksenä oli vähän semmonen "mennä siitä mikä on helpointa."
Sitten alko lukiossa se neljäs vuosi, joka oli käytännössä mulle ainoastaan yhden jakson pituinen. Kirjoitin itseni ylioppilaaksi jo kolmannen vuoden keväällä, mutta uravalinnan vuoksi halusin vielä tehdä yhden ylimääräisen aineen. Siinä sit oli tavallaan jo "valmis", kun oli saanut ylioppilaslakin ja lahjat ja elämä hymyili ja yht'äkkiä motivaatio siihen ylimääräseen yhteen kurssiin neljännen vuoden syksyllä katos ihan totaalisesti. Rupes tuleen hirveästi poissaoloja siinä kolmannen vuoden keväällä (kaikki kaverit oli jo kirjoittanut ja samalla tavalla valmiita kuin minäkin kirjoitusten osalta ja ne valmistautu jo täyttä häkää pääsykokeisiin yliopistoa varten) ja itsellä oli se tilanne, että tavallaan jäin niiden matkasta, kun hain yliopistoon vasta vuoden myöhemmin tuon yhden aineen takia, jonka kirjoitin. Mulla siis ikään kuin jatkui vielä se "opiskelu" lukiossa ylimääräsenä ja vapaaehtosena. Siinä sit se motivaatio jotenkin kuolettu ja kun oli vaan se yks kurssi (2x lukiota viikossa) niin huomasin yht'äkkiä, että siitä alko tulla työtä päästä edes paikalle. Kokonaisuutena tuntu, että muutuin ihan ihmisenä toisenlaiseksi. Musta tuli 6 kk:n aikana kaikkea sitä, mitä olin halveksinut ja vihannut koko oman koulu-urani.
Sitten tuli armeija siihen heti perään ja tavallaan se katkas sen opiskelun kokonaan. Pääsin sit armeijasta käymään pääsykokeissa yliopistossa. Ensin ei tärpännyt ja tuli lappu kotiin, että kokeile poika ens vuonna uudestaan. Sitten alotin siinä valmistautumaan elämään "opiskelutonta" vuotta ja olin just saanut ensimmäisen kunnon työpaikkani kaupan alalta. Olin sopinut pomon kanssa kaikki valmiiksi, että kuinka vuosi viedään läpi, että voin lukea pääsykokeisiin. Sitten napsahti postiluukusta 29.8 semmonen peruutuslappu, että joku oli jättänyt paikkansa ja mä pääsinkin opiskeleen. Siinä vaiheessa yliopistoon orientoivat olivat jo muilta opiskelijoilta takana ja meikäläisellä meni kaikki pasmat sekaisin. En päässyt yhtään kiinni yliopisto-opiskeluun ja huomasin, että vaikka ala sinänsä kiinnosti niin siltikin en mennyt luennoille. Sain soviteltua pomon kanssa työhommat sillee, että pääsin alotteleen opiskelut kuitenkin. Eka vuosi meni ihan suoraan sanoen päin sitä itseään, en saanut mitään rotia itseeni ja motivaatiokato oli totaalinen, vaikka olin just päässyt opiskeleen sitä mitä halusin. Toisena yliopistovuotena jätin sit työt toistaiseksi ja totesin, että nyt opiskellaan. Se vuosi meni sit hyvin ja olin ihan tyytyväinen suoritukseeni. Pääsin taas siitä kesäksi töihin sit tokan vuoden jälkeen ja jotenkin taas katos kaikki motivaatio. Viihdyin tosi hyvin duunissa enkä kokenut ikinä mitään ongelmaa saapua työpaikalle ajallaan ja nautin työstäni. Sitten kolmantena vuonna yritin opiskella ja tehdä töitä samaan aikaan ja sekin meni aivan ...no se meni ylitekemiseksi ja ilmeisesti jonkinlainen burn-out siitä tuli sit, kun ei huvittanut yhtään mikään. En saanut oikein kiinni työnteosta enkä opiskelusta, vaikka töissä kävinkin enemmän. Opiskelu alko kääntymään pysyvästi siihen suuntaan, että alko olla todella työlästä saada itseään yhtään mihinkään. Yritin kaikilla mahdollisilla tavoilla järjestellä sitä opiskelua kuntoon, mutta kun ei niin ei. Aina vaan tuntu löytyvän joku syy, että pystyin lintsaamaan luennot. Neljäntenä vuonna sit luovutin jo syksyllä ja päätin keskittyä työhön hetken aikaan, ainakin siihen asti, että saisin opiskeluuni jotain suuntaa ja saisin jotenkin itseni koottua siihen mielentilaan, että opiskelu on oikeasti kivaa.
Nyt alkais viides vuosi ja oon edelleen töissä enemmän. Ilmotin yliopistolle nyt jo toistamiseen, että oon poissaoleva opiskelija ja oon nyt tehnyt pääsääntöisesti töitä. Paljon vaikeita hetkiä on liittynyt tähän ja paljon on joutunut tutkimaan itseään ja miettimään, mistä tää johtuu. Mutta päivääkään en vaihtaisi, koska nyt on aikomuksena hakea ihan toista alaa ja hoitaa vaan nää rästijutut yliopistolta pois tänä vuonna. Oon tässä sivussa löytänyt työelämän kautta sen sielun palon ja sen työn, jota haluan ehkä tehdä jatkossakin. Oon mielestäni hyvä työssäni ja koen, että työympäristössä mua arvostetaan sellaisella tavalla, jossa mun on hyvä olla. Käytännön tekeminen on auttanut omaa elämää paljon ja se, että on ottanut näitä aikalisiä tässä nyt pari vuotta. Kannattaa luottaa itseensä ja kuunnella itseään, vaikka ympäristö huutaisi mitä vieressä. Itse oon kuunnellut koko aika ainoastaan itseäni ja oon ollut onnellinen, että vanhemmat on koko aika tukenut mua niissä valinnoissa, mitä oon tehnyt. Ystävät on ymmärtäneet ratkaisut, kun on keskusteltu ja kaiken kaikkiaan oon ollut tähän kokemukseen tyytyväinen. Ymmärrän nyt paljon paremmin ihmisiä, jotka kärsii tästä ongelmasta ja oon tämän kautta oppi todella paljon omasta tekemisestä ja siitä mikä itselle sopii. Kaiken kaikkiaan tuollaiset kokemukset voi olla ihan plussaakin ja sitten kun löytää sen oman paikkansa niin huomaakin, että asiat alkaa luistamaan ihan itsestään. Turha stressi pois ja ei kannata liian kovaa hakata itseään päähän.
Itsellä semmonen, millä on saanut itsensä liikkeelle opiskeluissa on ollut heikkoina hetkinä se, että on ottanut ihan kunnon päivärytmin käyttöön. Yrittänyt joka päivä ladata itsensä heti aamusta asti silleen, että tän mä hoidan. Sit palkitsen itseäni aina, kun pääsen tavoitteeseen. Omassa opiskelussa eniten oon huomannut sen, että jos asettaa tavoitteet liian kauaksi todellisuudesta ja liian korkealla heti alkuun, löytää yleensä itsensä aika heikosta tilanteesta henkisesti. Oon tehnyt nyt hommia tässä tän kandin parissa ja sitten opintoaineen vaihdon kanssa pala kerrallaan, että pieni sysäys eteenpäin kerralla eikä mitään massiivisia tavoitteita. Aseta tavoitteet viikon, kahden ja kuukauden päähän, silleen, että voit realistisesti saavuttaa ne ja silleen, että muistat nauttia siitä ja hengähtää hetken, kun saavutat sen. Vaikeudet kasvattaa oikeasti paremmin kuin mikään muu ja kaikki päätyy loppujen lopuksi plussalle, kunhan vaan muistaa kuunnella itseään.