Mitä sillä rahalla sais sellasta mistä viittis maksaa vielä ylimääräistä.....hyvän mielen? Oletetaan että fani ostaa kausarin joka maksaa vähintään sen 270 sit klubijäsenyys 15 euroo, niin aletaan oleen jo lähellä 300 euroo. Jos tohon tempastais vielä joku 100 euron superjäsenyys niin enpä tiedä....
Tapparalla on varmasti paljon vakavaraisia faneja, mutta ei tuollaista 100 euron ylimääräistä rahoja varmasti kovinkaan moni viitsi repäistä. Faneissa on paljon teinejä, koululaisia ja vähemmän varakkaita. Ymmärrän ettei täällä oltu tekemässä siitä pakollista maksua, mutta sanonpahan vaan ettei sen suosio välttämättä pilviin nouse.
Josko tämän seurajäsenyyden ideana olisikin tarjota
aidosti asiasta kiinnostuneille kannattajille
aidosti kiinnostavaa sisältöä ja lisäarvoa verrattuna esimerkiksi fan clubin "massaetuihin"? Sisältö olisi suunnattu ns. teini-iän ohittaneelle kannattajakunnalle, onhan nuoremmalle polvelle ja vähemmän asiasta kiinnostuneille sitten muuta toimintaa ja palvelua tarjolla. Segmentoitaisiin toimintaa eri kohderyhmille, kun kerran potentiaalia tällä talousalueella jääkiekkotoimintaan on.
Jäsenmaksun ja tarjottujen etuisuuksien välillä täytyy vallita oikea hinta-laatu-suhde, siitä ei ole epäilystäkään. Jos vaaditaan esim. 100 €, voidaan automaattisesti kuluttajan asemasta odottaa panostettua rahasummaa vastaan saatavan hyödyn olevan korkeatasoista ja
merkittävääkin lisäarvoa tuottavaa. Niin sanotusti ainutkertaista lisäarvoa, mitä se ainutkertainen lisäarvo sitten olisi, se täytyy miettiä tarkasti. Vaihtoehtoja on esitetty aiemmin, ja varmasti esimerkiksi "palauteriihi" asettaisi haasteita käytännön järjestelyjen osalta. Sekin toki lisäisi ainutkertaisuuden tunnetta, kun tilaisuuksia ei olisi joka kuukaudelle, vaan tietyin määräajoin, esim. maajoukkuetauot rytmittäisivät kokonaisuutta ja jakaisivat kauden melko säännöllisesti neljään tarkasteluväliin, mitä kautta aikataulujakin saisi sumplittua etukäteen tarkemmin. Nämä nyt kuitenkin ovat vain ideoita, joita voi jalostaa edelleen.
Maksaisin mielelläni edellä mainitun 100 euroa seurajäsenyydestä, mutta syystä tai toisesta pelkään, ettei tämänkaltainen idea toimi Tapparaperheessä. Tampereella kaikki uusi ottaa enemmän aikaa saadakseen jalansijan kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla - ja, jos kaikki ei lähde hetkessä kulkemaan, niin homma laitetaan jäihin. Jos esim. HIFK laittaisi (tai ehkä on jo laittanut) markkinoille seurajäsenyysmahdollisuuden, niin siitä muodostuisi hitti koska kerran ifk, aina ifk tyylinen markkinointi on mielestäni erittäin paljon uskottavampi ja miehekkäämpi kuin Tapparahenkiset Tapsuluistelut.
Tässä se mietinnän paikka onkin. Missä mittakaavassa tällainen toiminta olisi järkevää ja lisäarvoa tuottavaa niin itse seuralle kuin kannattajillekin? Kuinka pitkällä aikavälillä toiminnan nähtäisiin muuttuvan kannattavaksi ja vakiintuneeksi, alkavan maksaa itseään takaisin? Minkäsuuruinen panostus seurajäsenyys-instituutioon vaadittaisiin, niin rahallisesti kuin asenteellisestikin kaikilta osapuolilta, että homman pyöritys olisi taloudellisesti ja toiminnallisesti kannattavaa? Varmasti homma menee reisille, jos
pelätään uudistuksia, mutta pelko on tähän yhteyteen kuitenkin väärä termi, ennemminkin kävisi riskienhallintakyky. Jos homma ei lähde pyörimään suunnitelmien mukaan, mitä takaportteja on käytettävissä? Miten selvitään kunniakkaasti, "puhtain paperein" ja pärstäänsä pilaamatta? Aletaanko esimerkiksi alentamaan hintoja niin, että saadaan sekä suurempi kysyntä että suuremmat tulot? Missä menee ko. hintaraja, jolloin sekä kysyntä että tuotot nousevat? Olisiko takataskussa valmiiksi kehiteltynä vielä jokin toiminnallinen "ässäkortti", jolla esimerkiksi saataisiin pienellä lisäpanostuksella (lue rahalla) markkinoitua toimintaa vielä entistä tehokkaammin, esimerkiksi jonkintyyppinen kampanja/rekrytointi? Missä menee epätoivoisuuden merkit täyttävän toiminnan rajat? Toiminnan riskit täytyy kartoittaa erityisen tarkasti, varsinkin, kun tämäntapaisesta seurajäsenyystoiminnasta ei ole Suomen mittakaavassa vielä kokemusta. Helppoa ja hienoahan se olisi parinkymmenen vuoden päästä todeta, että
kai nyt mekin niin tehtiin kun nekin niin teki. Mutta erityisen hienoa olisi todeta silloin parinkymmenen vuoden päästä, että
hei, mehän oltiin niitä, joista toiset ottivat mallia. Se oli "meidän juttu" alunperin.
Viime vuosien heikko menestys ja muu sähläys varmasti osaltaan vaikuttaa siihen mielikuvaan, ettei tällainen toiminta olisi pyöritettävissä. Voi olla totta, että Tampereella tällainen seurajäsenyystoiminta ottaisi aikaa vakiinnuttaakseen paikkansa, mutta uskon tämän uhan olevan selätettävissä. Heikot suoritukset niin kaukalossa kuin kaukalon ulkopuolellakin viime aikoina varmasti hieman "sokaisevat", mutta on myös totta, että potentiaali Tapparan ympärillä on kova, se potentiaali on päässyt ikään kuin piilottamaan itsensä. Potentiaalin ulosmittaus saattaa siis vain vaatia enemmän työtä kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla (väestöpohjan eroavaisuudet, kokonaistoiminnan laatu ym.), mutta se on mahdollista, jos siihen vain uskotaan.
"En gång IFK, alltid IFK" on varmasti hieno toteamus, mutta niin on myös
"Tappara on terästä". Viimeksi mainittu on jopa helvetin hieno, uskottava, miehekäs ja kova slogan tulevaisuudessa. Kestää vertailun IFK:n vastaavaan. Miksi ei meidänkin toiminnastamme voisi muodostua "hitti"? Varmasti ei muodostu, jos ei ole itseluottamusta omaan toimintaan.
Enkä tarkoita, että tällainen seurajäsenyys-instituutio olisi luotava heti pikimmiten, ensi tai sitä seuraavallekaan kaudelle. Voidaan hyvin odottaa ainakin toiminnan tervehdyttämistoimenpiteiden onnistumista. Pohjan ja itse tuotteen täytyy ensin olla kunnossa, nämä seurajäsenyyskuviot ovat loppuviimeksi kuitenkin "vain" lisäpalasia toimintaan. Tarkasti suunniteltuina, onnistuessaan ja laadullisesti korkeatasoisina hienoja lisäpalasia.
Äänestys
Aihe: Tapparan seurajäsenyys? (Luettu 6109 kertaa)