Jääkiekkokeskustelu > Fanitoiminta

Fanikatsomo

<< < (69/87) > >>

Kadg:
Palautetta vain Tapparalle, että vähintään saataisiin toi fanikatsomo seisomakatsomon alle. Toimivalta vaikuttaisi myös tuo koko pääty/C1 esim. seisoo systeemi, se olisi tietysti kaikkein paras fanitoiminnan kannalta. Toivottavasti herätään ja hommataan ensikaudelle tällainen.

Mutta sanoisin että hyvin saadaan melua jos vain täytetään tuo koko nykyinen seisomakatsomon nurkkaus täyteen väkeä huutamaan ja taputtamaan ihan tänäkin vuonna. Tätä on helppo parantaa, kaikki sinne seisomaan ja mukaan kannustukseen. Jos nyt ensiksi johonkin yksittäiseen peliin tulisi KAIKKI kannatuksesta edes vähän innostuneet ja saataisiin näin muu katsomo oikeasti huomaamaan, kuinka loistava meininki seisomakatsomossa on. Ihan loistava mahdollisuus tässä on parantaa meininkiä ihan näinkin, eikä tarvitsisi edes kovin paljoa ihmisiä lisää, jotta tuo seisomakatsomo olisi täynnä. Pelaajatkin noteeraavat ja kiittelevät aina pelin jälkeen mielestäni eniten juuri seisomakatsomoa.

Father_Ted:
Vastustan fanikatsomon muuttamista mihinkään.

Ketä kiinnostaa seistä koko pelin ajan ja vielä maksaa siitä. Pelin seuraamisestakaan ei tulisi mitään, jos pomppisin ja laulaisin samaan aikaan.

himmmaaa:

--- Lainaus käyttäjältä: Father_Ted - Syyskuu 30, 2013, 16:31:03 ---
Ketä kiinnostaa seistä koko pelin ajan ja vielä maksaa siitä. Pelin seuraamisestakaan ei tulisi mitään, jos pomppisin ja laulaisin samaan aikaan.

--- Lainaus päättyy ---

En tee nyt nimilistaa, mutta on niitä joitakin miljoonia.

Axe Boobs:
Kävin tänään väijymässä tunnelmaa Ilves-IFK matsissa. Ovat kyllä iskeneet kultasuoneen rakentaessaan seisomakatsomon alapuoliseen istumakatsomoon D1-kulmaan kannattajakatsomon. Mikäli innostus vaan säilyy vähänkään tuolla tasolla, se antaa Ilveksen ottelutapahtumalle valtavasti lisää. Muutenhan siellä ihmiset istuivat hiljaa kuten aina ennenkin, mutta tuollainen parisataa ihmistäkin loi upean metelin, joka kuului hyvin ainakin D3-kulmaan.

Heräsi ajatus, että kannattaako sittenkään C3-fanikatsomoa siirtää C1:een? Kunnianhimoisempi ratkaisu voisi olla C1-kausikorttilaisten siirto sinne C3:een, jossa voisi istua ja katsoa rauhassa peliä. Sellaiselle katsomolle kun on aivan selvästi tilausta. C1:een - ainakin sen yläriveille - voisi sitten houkutella meille samanlaisen kannattajakatsomon.

Tapaninkylän Tappara:
Moron
Samaa juttua kävi mielessä. Kylä pitää meidän nyt ryhdistäytyä. Ipan katsomo huusi koko ajan todella hyvin. Myös tilanteessa, kun ifk oli tehnyt maalin. Kansainvälistä huutomaailmaa peliin myös Tapparalle!! Suomen suurin fun-club näyttäköön voimansa. Sini-oranssien johdolla eteenpäin!!

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta