Alkanut kausi on Rautakorven kahdeksas Tapparassa ja vain kerran aiemmin kausi on alkanut heikommin, 99-00 kaudella jolloin ensimmäiset kymmenen peliä tuottivat kolme voittoa. Silloin sitä seuranneet kymmenen matsia menikin sitten tappioitta (9 voittoa ja tasuri) joten aika lähellä ollaan kokonaisuudessaan heikointa starttia kaikki Rautakorven Tappara-kaudet mukaanlukien. Melkoinen tilanne seurajohdon kovat taloudelliset panostuksetkin huomioiden. Odotettua nihkeämpi lähtö on herättänyt muutaman ajatuksen jotka esitän alla muutamana väitteenä, ottakaa kantaa.
Joukkueen fysiikka ei riitä
Vaikka Jukka on melkein joka pelin jälkeen puhunut että jossain vaiheessa ollaan oltu "pelin päällä", niin ihan selkeästi joukkueen pelillinen ilme on koko ajan huonontunut ja KalPaa vastaan oli vain ajan kysymys koska peli repeää. Viime kaudella nähtiin monta vieraspeliä joissa Tappara yksinkertaisesti putosi luistelussa vastustajan kyydistä, ja oli huolestuttavaa nähdä täysin sama ilmiö Kuopion pelissä.
Koska Rautakorvella on ollut aina maine valmentajana jonka suojatit ovat viimeisen päälle loistavassa fyysisessä kunnossa, lauantain tapahtumat oli jopa pienoinen shokki jos sellaista termiä voi jääkiekkopelin tapahtumista puhuttaessa käyttää. Ei kai ole mahdollista että rajusti valmentajana uusiutunut Rautakorpi olisi voinut mennä fysiikkatreenin puolellakin uudistuksissaan vikasuuntaan? Hänhän on kommentoinut mm. kymmenen vuoden takaiseen menestysjaksoon viitattaessa että lähes kaikki harjoittelussa on niistä ajoista muuttunut. Ässistä tullut Jesse Jyrkkiö kommentoi Jääkiekkolehden artikkelissa että voimaharjoittelu eroaa Tapparassa huomattavasti siitä mitä se oli Porissa, mikä ainakin itselleni oli pieni yllätys. Olen ollut käsityksessä että voimatreeni vedetään joka joukkueessa suunnilleen saman kaavan mukaan, mutta näin ei selvästikään ole ainakaan yhden pelaajan kommenttien perusteella. Onko Rautakorven nykyoppeja testattu aiemmin käytännössä, vai onko paketti tältäkin osin täysin uudistettu ja ns. ensisoitossa tämän kauden Tapparassa?
Lavasta lapaan-syöttöpeli ja viisikkopuolustaminen eivät toimi yhdessä
Tapparan kiekollinen peli on harjoitusotteluiden jälkeen hiipunut ja kääntynyt itseään vastaan. Kun ET-peleissä peliä edistettiin joka kentällisen osalta lyhyillä syötöillä, avaamiseen on liigapelien nousseen temmon myötä tullut paljon viivettä ja epätarkkuutta. Monta kertaa kun avauspaikkaa ei löydy ja pakki yrittää siitä huolimatta nostaa peliä kuljettamalla, vastustajan takakarvaus toimii ja aiheuttaa hiuksianostattavia vaaratilanteita omaan päätyyn. Tämä aiheuttaa edelleen turhautumista, itseluottamuksen kadottamista ja halvannäköisiä takaiskuja omaan päähän. Epäonnistumiset ruokkivat epäonnistumisia ja joidenkin pakkien (Kaijomaa, Saravo mm.) kohdalla pari virhettä suistaa pelin täysin raiteiltaan.
Koko viisikon puolustusvalmius ei riitä tilanteissa joissa kiekko menetetään kriittisillä alueilla (esimerkkeinä molemmat siniviivat) kaukaloa huonon syötto/vastaanottopelin tai epäonnistuneen 1-1-haaston seurauksena. Näistä tilanteista vastustajat ovat rokottaneet armotta. Tapparan syöttöpeli oli vielä harjoituskaudella luonnollista ja vapautunutta, etenkin kun joukkue pääsi johtoasemaan. Nyt kun peleissä on kovempi vauhti ja ratkaisujen tekemiseen vähemmän aikaa, syöttöpeli näyttää väkinäiseltä ja hitaalta jonka huomatessaan vastustajat saavat vain lisäenergiaa Tapparan ajamisesta ahtaalle.
Vaikka Tapparan valmennusjohto on huonojen pelien jälkeen korostanut sitä että joka tilanteessa pitää pelata voittavaa jääkiekkoa, niin osittain se on ristiriidassa sen kanssa että uuteen joukkueeseen on ajettu sisään vahvaan kiekkokontrolliin perustuvaa pelitapaa. Kun roiskimista vältellään, tulee väistämättä tilanteita joissa pelaajan täytyy yrittää pelata riskillä kiekko lavassa oman siniviivan päällä alimpana pelaajana tai kuljettaa se vastustajan sinisen yli jossa vaarana on kiekonmenetys ja vastaisku omiin. Jos valmentaja vaatii monipuolista syöttöpelaamista ja kiekonhallintaa, eikä hyväksy kiekonmenetyksiä ja virheitä (etenkin prosessin alussa) niin joukkueella tulee varmasti vaikeina hetkinä epätietoisuutta miten missäkin tilanteissa pitäisi pelata. On myös valmennuksen tehtävä antaa harjoituksissa ja peleissä joukkueelle selkeät mallit miten pelitapaa pitäisi toteuttaa, tällä hetkellä Tapparassa vaikuttaa olevan epätietoisuutta ja epävarmuutta miten pelata eikä se ole koskaan hyvä tilanne.
Hyökkäyspelitapa ei tuota riittävästi laadukkaita maalipaikkoja
Rautakorvella on kokemusta pelitavan huomattavastakin viilaamisesta kiekollisempaan suuntaan kesken kauden (HPK 09-10). Silloin muutosvalmentaminen onnistui ja nosti joukkueen sarjan kärkikahinoihin. Pitäisikö tämän joukkueen kohdalla viilata pelaamista pelkistetympään suuntaan, ja ajaa kiekollista tapaa hitaammin sisään ja sallia kiekosta luopuminen nyt nähtyä helpommin. Tapparan hyökkäyspelaaminen on mennyt jatkuvasti aseettomammaksi, vain Barkovin ketju saa luotua säännöllisesti paineen vastustajan alueelle, mutta ketjussa onkin todella kova yksilötaitotaso SM-liigaan ja pelaajat täydentävät toisiaan loistavasti. Muilla ketjuilla onkin sitten paljon vaikeampaa, mutta miksi?
Tappara pyrkii pitkiin hyökkäyksiin, jotka nykyisellään päätyvät kerta toisensa jälkeen kiekonmenetykseen kulmissa ja laitojen lähellä. Kuten viime kaudella, ketjut eivät yhtä lukuunottamatta tunnu löytävän keinoja kiekkokontrolliin hyökkäysalueella vastustajan puolustuksen puristuksessa. Tämä johtaa siihen että Tappara kyllä pelaa jonkin verran vastustajan alueella, mutta poissa maalintekosektorista kunnes hetken puurtamisen jälkeen kiekko menetetään. Kun nopeat ratkaisut tuntuvat olevan jollain tasolla pannassa, joukkue laukoo usein vasta siinä vaiheessa kun maalin ja kiekon välissä on jo niin paljon ruuhkaa ettei kiekkoa saada lihamuurista läpi. Myös tilanteissa joissa peli saadaan pyörimään niin että kiekko pelataan viivalle, silmiinpistävän usein laukaus osuu vastustajiin eikä mene maalille asti. Hyökkäyspelaamista pitäisikin yrittää suoraviivaistaa ja vaatia nopeampia ratkaisuja, tällä hetkellä yritettävä kulmapeli ja kiekkokontrolli ei riitä eikä vaarallisia laukauksia tule riittävästi.
Maalivahtipeli on pettänyt
Rautakorven Tappara-joukkueissa maalivahtipeli on yleensä ollut kunnossa. Se on perustunut paitsi selkeään laadukkaan ykkösvahdin käyttämiseen, myös koko joukkueen tiiviiseen puolustamiseen. Nyt kun joukkue opettelee uutta pelitapaa ja tekee virheitä, maalivahtipeliltä vaaditaan poikkeuksellisen kovaa suorittamista. Valitettavasti myös Tuokkola on pelannut parhaat pelinsä silloin kun Dufvan JYP on viisikkopuolustanut uhrautuvasti keskustaa, ei tällaisen puolustuksen takana. Tuokkola ei ole mikään kumiukkomainen venyjä, vaan iso ja hyvä sijoittuja joka hoitaa suorat laukaukset varmasti. Tapparalle on lyöty tällä kaudella maaleja poikittaisliikkeestä ja puolustuksen sekoillessa, näissä tilanteissa Tuokkolakaan ei ole pystynyt venymään game savereihin. Joukkueen huono alivoimapeli on laitettu passiivisen neliön piikkiin ja osatotuus varmasti siitä löytyykin, mutta toisaalta joukkueen tärkein alivoimapelaaja on maalivahti. Enemmän vaaditaan Tuokkolalta, kyseessä ei takuulla ole halpa mies.
Lockout-pokerissa korottaneet ovat vahvoilla juuri nyt
On huomioitava sekin että lockout-vahvistukset ovat monella vastustajalla olleet isossa roolissa, kuten kaikissa viime viikon kolmessa pelissä. Sitä ei toisaalta voi käyttää selityksenä tappioille koska joka joukkueella on ollut mahdollisuus arvioida miten työsulkutilanteessa pitää toimia. Tappara on ollut maltillinen varmasti siksi, että harjoituskauden perusteella joukkueen pelin uskottiin olevan hyvässä mallissa, eivätkä hälytyskellot soineet liigan avauskierroksillakaan koska kitkeristä tappioista huolimatta pelillinen ilme oli koko ajan hyvä. Jos pakka on kunnossa, on hyvä harkita kannattaako sitä sekoittaa tilanteessa jossa NHL:n alkamisesta ei ole mitään tietoa. Tilanne on kuitenkin Tapparan osalta muuttunut, joukkue kadottanut vireensä ja toisaalta kuin kohtalon ivana työsulkuvahvistukset ovat kahdessa viime pelissä olleet todella isoissa rooleissa. Jokereissa Filppula ja Karlsson ovat oman panoksensa lisäksi tehneet ympärillä olevista pelaajista parempia, aivan kuten Theo Fleury Tapparassa 94-95. Asioita, joita myös pitää punnita, ja nyt lockout-vahvistusten myötäkin otetut pisteet ovat arvossaan keväällä kun runkosarjasijoituksista taistellaan. Tapparassa tehtiin reilusti hyvin treenannutta joukkuetta kohtaan kun lisävahvistusten etsiminen elokuussa lopetettiin, mutta nyt on aika reagoida.
Mitä pitäisi tehdä?
Vaikka ensimmäiset kymmenen peliä ovat osoittaneet isoja käynnistysvaikeuksia ja ongelmia Rautakorven Tapparan pelissä, kausi ei ole vielä ohi. ET-pelit olivat erittäin lupauksia herättävä kokonaisuus, eikä joukkue yksinkertaisesti voi olla niin huono miltä se lauantaina Kuopiossa näytti.
Ensimmäisenä Koskirannan ketjulle on tehtävä jotain radikaalia. Nykyisellään sen huono pelaaminen syö joukkueen tehoja sekä 5-5-tilanteissa että ylivoimalla. Ketjunjohtaja itse saa synninpäästön, mutta joukkueen ykköslaiturin rooli pitää ottaa pois Erkinjuntin jäykiltä hartioilta. Tähän tilalle on hommattava huipputason laitahyökkääjä jostain mahdollisimman pian, ihan sama onko lockout-pelaaja vai ei. Connollya voidaan peluuttaa toisella laidalla, EJ on tällä hetkellä ongelma. Erkinjuntti Makkosen vierelle kolmoseen keskittymään työntekoon ja lyhyempiin vaihtoihin, perusasioihin. Palola on nostettava nelosketjuun Peltolan tilalle, Juki on ollut surkea eikä tuo peliin mitään pienellä peliajalla. Palola sopii paremmin duunariketjun energiaa tuovaksi taklaavaksi laituriksi, vaikkei pohjimmiltaan sitä pelaajana olekaan.
Alivoimapeli on saatava aktiivisemmaksi ja toisaalta typerät hyökkäysalueen jäähyt sekä jälkitilannerangaistukset on karsittava pois. Miten Rautakorven joukkue voi olla näin kuriton mitä tämä ryhmä joissain peleissä on ollut?
Pelitapa yksinkertaisemmaksi. Pelaajat ajattelevat kentällä liikaa miten pitäisi pelata, ja unohtavat samalla kokonaan pelata. Ainoastaan nuoret huipputaitavat ja luonnollisesti omaa peliään pelaavat Barkov ja Haapala ovat tällä hetkellä sisällä pelissä. Ville Nieminenkin sanoi ennen yhtä peliä että tunteen pitää ohjata pelitapaa ja asiasta on varmasti kopissa puhuttu paljon, mutta se ei vaan välity kaukaloon. Etenkin hyökkäyspäässä puuttuu kaikki raivo ja tunne, kiekkoa yritetään liikutella mieheltä toiselle laitoja pitkin ja väsyttää vastustajaa, huonolla menestyksellä. Jos saadaan luotua jonkinlainen vetopaikka, aluetta puolustavat vastustajat blokkaavat tai ammutaan ohi. Tämän hetken huonoimmillaan oleva Tappara on tuskaista katsottavaa, ensin pyöritään minuutti omissa eikä tunnuta pysyvän vastustajan luistelussa kyydissä, ja jos saadaan kiekko keskialueelle ja jopa vastustajan sinisen yli, alkaa päämäärätön ja hidas kiekon liikuttelu päädyssä kunnes kiekko menetetään. Missä intohimo, maalille ajaminen ja laukaukset?
Työtä siis on edessä paljon että tämän hetken Tappara alkaa pelata voitollista liigakiekkoa. Uskon siihen, mutten enää että se tapahtuu täysin samoilla viisikoilla ja samanlaisen pelin jauhamisella illasta toiseen. Tiivistahtisessa liigassa siihen ei oikein ole edes aikaa, mutta toisaalta uskon että tälle viikolle valmennus on jo tehnyt ainakin jotain muutoksia kokoonpanoon, toivottavasti pelaamistakin viilataan. Haastetta ainakin on, kun jokaisessa viikon kolmessa pelissä on vastassa huippujoukkue.
