Kirjoittaja Aihe: Back to the future, kolme pelaajaa takaisin tositoimiin.  (Luettu 4308 kertaa)

ajl

  • Vieras
Back to the future, kolme pelaajaa takaisin tositoimiin.
« : Heinäkuu 28, 2007, 10:38:04 »
Kauden alkua odotellessa vesi kielellä on mukava muistella menneitä ja ennen kaikkea jo uransa lopettaneita Tappara-pelaajia. Legendaarinen seura kun ollaan, on meillä ollut myös vuosien saatossa lukuisia legendaarisia pelaajia.

Kaikilla meillä on ollut omat suosikkimme, joiden esitykset ovat saaneet hyvän olon tunteen virtaamaan suonissamme. Miten upeata olisikaan omistaa taikasauva, jonka avulla pystyisi siirtämään tulevan kauden joukkueeseemme muutaman ikisuosikkinsa näyttämään maagiset kykynsä.

No, kun virtuaalimaailmassa on kaikki mahdollista, niin miksemme sitä tekisikin? Ketkä kolme pelaajaa istuttaisitte joukkueeseemme ihastuttamaan meitä kaikkia. Tietenkin takavuosina pelattiin ja harjoiteltiin eri tavalla, joten oletamme tietenkin pelaajiemme sisäistäneen nykykiekkoilun vaatimukset, tietenkään unohtamatta omia vahvuuksiaan.

Joten aloitetaanpas listaus omassa vapaamuotoisessa järjestyksessä.

Aleksander ”Sasha” Barkov, # 16. Ulottuva, taitava ja erittäin hyvin peliä lukeva Neuvostoliiton erinomaisen jääkiekkokoulun kasvatti, jonka esityksistä saimme nauttia kaudet 94-04. Pelaamassaan 518 ottelussa Sasha taiteli tehot 135+281 eli yhteensä 416 pistettä. Hieman yllättää jäähyjen määrä 329 minuuttia, kun muistetaan, että Barkov oli todelinen herrasmiespelaaja.

Erkki ”Ekku” Lehtonen, # 12. Eleettömien upeiden harhautusten vaatimaton huipputaituri saa ilman muuta kunnian ”back to the future” joukkueessani. Ekussa yhdistyivät lähes kaikki huippupelaajan ominaisuudet, kaipaamaan jäi oikeastaan vain tietynlaista kovuutta, mutta kaikki muut osa-alueet olivat sitä luokkaa, ettei Kikka-Ekun tietynlainen ”flegmaattisuus” häirinnyt tippaakaan. Ekku pelasi Tapparassa 477 ottelua tehoin 206+301, eli 507 pistettä, mikä tekee reilun pisteen per ottelu.   

Martti ”Mara” Jarkko, # 21. Tämän nimen ilmestymistä varmaan kaikki minut tuntevat arvasivatkin ilmestyvän tähän. Mara oli aikanaan hitaudestaan ja kankeudestaan huolimatta täysin ylivertainen suomalaisessa kiekkoilussa. Se taitomäärä, mikä tämän kynäniekan käsiin oli juurtunut, teki hänestä täysin pitelemättömän. Voimakkaana pelaajana hänellä ei ollut vaikeuksia karistaa kyydissä roikkuneita vastustajia loitommalle. Tapparassa Jarkko pelasi vain 7 kautta ja yhteensä 251 ottelua tehoin 193+169, eli yhteensä 362 pistettä. ”Oli se hurja” on sanonta joka istuu loisteliaasti Martti Jarkkoon, Tapparan Kultaharkkoon.

Ketkä ovat Sinun valintasi? Kuka saa kunnian palata eläkkeeltä elävöittämään (jääkiekko-)elämääsi?

Rane

  • Vieras
Vs: Back to the future, kolme pelaajaa takaisin tositoimiin.
« Vastaus #1 : Heinäkuu 28, 2007, 12:05:37 »
Kyllähän noita olis monta vanhaa legendaa jotka haluais nähdä joukkueessa. Mutta jos katsoo tätä nyky-joukkuetta, ja miettii ketkä tois siihen sen oman lisän mitä kaivattaisiin niin tässä olis mun ehdokkaat:

Timo Susi - the Maalintekijöitä ei näin ensinäkemältä Tapparan nykyisessä rosterissa ole liikaa. Tai no, olihan se Piispanen jo kääntölämärillä voittomaalin tehnyt  :)
 
Derek Mayer - Kova tekijä ylivoimapeliin (ok, näitä on joukkueessa), mutta lisäksi aivan loistava omassa päässäkin, ja kovuutta riittää. En kovin monta yhtä loistavaa taklaajaa muista Tapparassa olleen.

No, nyt tää lähti käsistä. Senttereitä Tapparassa on tällä hetkellä ehkä muutama, mutta kuka nyt ei Hancockia Ekkuun vaihtais. Jos vaan sais 1-kenttään Lehtonen-Susi parivaljakon niin siihen vois heittää kolmanneks lenkiks vaikka J-P Järvisen niin sekin tekis yli 30p kaudessa. (en siis kuitenkaan ottaisi bonuksena Järvistä ihastuttamaan nykyjoukkuetta)

Poissa TBK

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 189
    • Profiili
Vs: Back to the future, kolme pelaajaa takaisin tositoimiin.
« Vastaus #2 : Joulukuu 16, 2007, 23:13:38 »
En viitsinyt aloittaa uutta ketjua mokomalle aiheelle, joten kirjotetaan se nyt tähän. Eli miltä näyttäisi nykypäivänä joukkue, joka olisi koottu pelkästään Tapparan omista pojista. Kirjoittelin sitten ihan kieliposkessa, joten en tarkaan muista kuinka vahvat juuret kenelläkin on. Ei jaksanut tarkistella.

Maalivahdit:
Mika Noronen
Sasu Hovi
Pekka Tuokkola

Puolustajat:
Teppo Numminen - Ari Vallin
Teemu Aalto - Anssi Salmela
Mikko Mäenpää - Ville Mäntymaa
Pekka Saravo - Tuukka Mäntylä

Hyökkääjät:
Ville Nieminen - Petri Kontiola - Kristian Kuusela
Timo Koskela - Janne Ojanen - Sami Venäläinen
Teemu Nurmi - Mikko Peltola - Miikka Männikkö
Teemu Normio- Jarkko Pyymäki -Johannes Alanen
Petri Koskinen


Kokoonpanoa katsoessa, niin sen johtopäätöksen voi ainakin tehdä, että puolustus on todellakin kunnossa. Voitaisi yhtä miestä pitää koko ajan vuokralla kaikenmaailman cupeissa, eikä loukkaantumisetkaan häiritte. Maalivahtiosasto lepää aika pitkälle Nortin varassa, vaikkakin Hovi on Tsekeissä esittänyt huikeita otteita. Hyökkäyksen kärki on todella terävä, mutta kahden ensimmäisen ketjun jälkeen tulee pikkuinen notkahdus.

Nyt kuulukin kysymys, että kuka unohtu?
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 16, 2007, 23:15:13 kirjoittanut TBK »
Nēmō enim fere saltat sobrius, nisī forte īnsānit.

Poissa JoKaGO

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1775
    • Profiili
Sasu Hovi, HC Slovan, Bratislava
« Vastaus #3 : Joulukuu 17, 2007, 12:04:53 »

Niin, Sasuhan kuuluu nyt jo toista kautta HC Slovanin pelaajistoon. Joukkue tulee Bratislavasta, joka on Slovakian pääkaupunki.
Ja liiga on siksi Slovakian Extraliiga

Poissa cash

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 10
    • Profiili
Vs: Back to the future, kolme pelaajaa takaisin tositoimiin.
« Vastaus #4 : Huhtikuu 21, 2012, 07:58:53 »
Päivän Iltalehdessä mielenkiintoinen juttu Martti Jarkosta! http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/2012042015480189_jk.shtml