Kirjoittaja Aihe: Juniorit 2011-12  (Luettu 46300 kertaa)

Poissa soosi

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2849
    • Profiili
Vs: Juniorit 2011-12
« Vastaus #45 : Lokakuu 24, 2011, 13:08:36 »
No niinhän siinä kävi, että B-junnut hakevat vauhtia divarista. Vaan ei auta itku markkinoilla - divarissa on nimittäin sijoituttava neljän parhaan joukkoon, jotta ensi vuonna pääsee karsimaan SM-sarjaan. Yhden B-junnun isä tiesi kertoa, että tunnelmat joukkueen sisällä ovat (luonnollisestikin) aika matalalla ja kaiken maailman huhut vellovat suuntaan jos toiseenkin alkaen peliuran lopettamisesta ja päätyen muualla lähtöön. Näin ulkopuolisen silmin, kun noita joukkueen peliesityksiä katsoi karsintasarjan sekä ristiinkarsintojen aikana, niin divariin lähtö on aivan oikeudenmukainen lopputulos. Luistelussa ja fysiikassa joukkue tuskin hävisi merkittävästi kenellekään, mutta joukkuepelin ja pelaajakohtaisen "peliälyn" puutteet näkyivät välillä turhankin voimakkaasti. 96-ikäiset pojat olivat mielestäni ihan turisteja, ainakin niissä peleissä mitä Tampereella näin ja muutama 95-("super")ikäluokan pojista oli mukana pitkälti vanhoilla meriiteillä. Barkovin kaltaista "pelisilmä ja kädet" -tyylin pelaajaa ei joukkueesta noussut ratkaisuhetkillä esille ja noita ristiinkarsintapelejä katsoessa saattoi kysyä ihan aiheellisesti "kuka Tanus?". Ei nimittäin Jonttua enää juurikaan erottanut porukasta, kun kaikki luistelee jo suht' samaa tahtia ja osa vastustajista alkaa olla fyysisesti edellä. Hyvin pitkälle vastuunkanto peleissä oli kuitenkin 94-ikäisten pelimannien varassa ja kun suurina joukkuepelaajina näitä parhaita maalintekijöitä ei voi tituleerata, niin tässäpä se lopputulos sitten makaa.

Täytyy vain toivoa, että B:n pojat kokoavat itsensä ja pelaavat hyvän sijoituksen divarissa, jotta ensi vuonna päästään kokeilemaan uudestaan! Sen verran tuosta B2:sta, että jokusen pelin B2:n otteluita nähneenä voi todeta, että alkusarja varmasti antaa väärän kuvan sarjasta kun vastassa oli (Ilvestä lukuunottamatta) ihan rupusakkeja. Itse sarja on varmasti tarpeellinen, sekä pääosin varmasti tasokaskin ja näkemäni perusteella arvioisin Tapparan B2-joukkueen olevan karkeasti B:n divaritasoa. Pari kenttää B2:sta on taatusti ensi vuonna B:n SM-tason pelureita, jos vaan jaksavat tehdä lujasti töitä. On nimittäin syntynyt sellainen kuva, että tuossa joukkueessa on paljon poikia, jotka kuulemma vasta nyt ovat treenanneet "tosissaan" eli suunta on ylöspäin, toisin kuin monilla B:n pojilla jotka ovat treenanneet kovaa jo vuosikaudet ja nyt kehitys näyttäisi monella pysähtyneen. Sellaisen havainnon tein, että B:stä lainassa olleet pojat eivät ole noissa B2:n viimeisissä peleissä juurikaan dominoineet, vaan B2:n pojat ovat tehneet suurimman osan pisteistä. Kai sekin jotain kertoo.

Vaan mitäpä tuota B:n divaripaikkaa synkistelemään? Uutta matoa vaan koukkuun ja ensi vuonna paremmalla tuurilla (ja joukkueella). Se olisi sitten kyllä Tapparan kannalta ihan katastrofi, jos B-junnut nyt sössisivät divarin ja ensi vuonna ei olisi edes SM-karsintapaikkaa. Kyllä tuon ikäisillä pojilla pitää vielä olla sen verran tolkkua päässä, että ymmärtää ettei vuosi B:n divarissa tarkoita lätkäuran loppua. A:ssa pelaavien B-ikäisten pelaamisen noissa karsinnoissa ymmärtää sillä, että A:ssa SM-paikka on liigalisenssin kautta varmistettu eikä ole niin väliä, jos muutama peli menee mönkään. Pitkä kausi on nimittäin A:n pojilla vielä edessä ja toivoakseni menestyksekäskin. Sieltä voisi jotain menestystä olla odotettavissakin, vähän sellainen kutina on noita pelejä katsoessa välillä ollut.

Ainakin minulle on kerrottu ja näin varmasti onkin, että Tappara ry:n valmennuspäällikkö (Tervala) on henkilö jonka kautta nuo pelaamiset B-B2-C-... päätetään ja hän sitten tekee yhdessä Tamhockey:n (Liiga & A-junnut) kanssa päätökset siitä miten pelaajat tuolla välillä siirtyvät/pelaavat. Voihan noilla tietysti spekuloida, mikä vaikutus kenenkin pelaamisella missäkin on ollut ja olisiko kenties Sasha pystynyt kääntämään B:n SM-sarjaan.

Ilmeisesti tuossa ratkaisevan peli jatkoajalla Tapparalta hylättiin maali potkumaalina, vaikka potkaistu kiekko meni vastustajan oman mailan kautta omaan maaliin? Olisi pojille sitenkin suonut kunnollisen palkinnon ja SM-pelit.

Monia eri Tapparan junnusarjoja vuosia katselleena ei voi kuin ihmetellä sitä sekavuutta ja epäjohdonmukaisuutta, mitä Tapparalla on näiden juunnujen peluuttamisessa alkaen ihan E-junnuista lähtien. Eräät pelaavat itseään monta ikäluokkaa vanhemmissa ja osa lahjakkaista ei pääse millään itseään vanhempiin. Osassa ikäluokissa ei riitä lahjakkaita pelaajia riittävästi esimerkiksi AAA-joukkueisiin, mutta osa pelaajista kuitenki pelaa samalla vanhemmissa ikäryhmissä. Osalla pelaajista tulee liikaa pelejä ja treenejä suhteutettuna ikään ja osa kuluttaa penkkiä vailla mahdollisuuksia kehittyä.

Kaiken takana on selvästi linjattomuus Tapparan puolelta ja joukkueiden valmentajien omat, eri syistä johtuvat ratkaisut, joilla ei ole yhteneväistä linjaa. Sitten ihmetellään, kun ikäluokista lähtee pois pelaajia. Ilmeisesti pienimmissä 99/00 ikäryhmissä on tällä kaudella lähtenyt puolet pelaajista pois? Toivottavasti olen väärässä.

Tappara keskittyy kussakin ikäluokassa pariin hyvään pelaajaan, joita paapotaan ja muut ovat vain maksamassa maksuja seuralle ja muille junnuille. Nimenomaan tuossa järjestyksessä. Seuralta ei kovin paljoa käytännön työhön ilmeisesti apuja tule näissä 8-14-vuotiaissa, varsinkaan AA/heikoimmille-joukkueille. Lyhyesti; Tapparan juniorityössä on linja ja ajatus (ainakin ollut) hukassa ja se näkyy jo SM-liigajoukkueessakin.

Poissa bonk

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 56
    • Profiili
Vs: Juniorit 2011-12
« Vastaus #46 : Lokakuu 24, 2011, 14:58:36 »
Vaikka tuota ratkaisupeliä katsoo kuinka "tapparalasien" läpi, niin kyllähän se katsomosta näytti ihan selkeälle potkumaalille. Sitä en huomannut, että se olisi mennyt vastustajan mailasta sisään. Eikä muutenkaan tuomareita lopputuloksesta voi syyttää sillä hyvin tuomaroivat paria viheltämättä jätettyä paitsiovihellystä lukuunottamatta ja antoivat poikien pelata ihan reilusti fyysistäkin peliä. Kakkoserässä kun Kärpät älysi tukkia keskialueen ja karvasi tiukasti kahdella, niin Tappara oli ihan tuuliajolla ja pojat saivat kiittää onneaan, ettei tullut omiin kolmea maalia enempää. Tuossa tilanteessa olisi valmentaja tietysti voinut reagoida aikaisemmin.

Sitä tässä olen itse ihmetellyt, että se olisi varmaan nimenomaan valmennuspäällikön tehtävä ajaa ns. "tapparalainen pelitapa" (mikä se sitten ikinä olisikaan) koko junnuorganisaatioon läpi, yhdessä valmentajien kanssa ja ikäluokkakohtaiset erot huomioiden. Kun katsoo noita A-B-B2-C -joukkueita, joita tulee enimmäkseen käytyä katsomassa, niin ei noilla joukkueilla ole mitään yhteistä punaista linjaa pelaamisessa ja tuossa iässä nyt jo jotain joukkuepelin yhteisiä periaatteita voisi lanseerata. Nuoremmissa ikäluokissa on tietysti toinen tilanne ja onhan se tietysti sääli (häpeä?), jos jokaiseen ikäluokkaan ei tahdo edes AAA-tason jengejä löytyä, niin kyllähän se näkyy karusti muutaman vuoden päästä vanhemmissa ikäluokissa. Tosin, onhan tässä ympäristökunnissa seuroja joista muutaman "late bloomerin" saattaa saada, mutta kyllähän noilla resursseilla pitäisi oman juniorimyllyn tuottaa paljon laadukkaita pelaajia.


Poissa axe

  • Global Moderator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1625
    • Profiili
Vs: Juniorit 2011-12
« Vastaus #47 : Lokakuu 24, 2011, 16:02:49 »
Vaikka tuota ratkaisupeliä katsoo kuinka "tapparalasien" läpi, niin kyllähän se katsomosta näytti ihan selkeälle potkumaalille. Sitä en huomannut, että se olisi mennyt vastustajan mailasta sisään.

Eikä sillä ole merkitystäkään vaikka menikin, potkumaali hylätään silti.

Junioreita koskee sekin, että huomenna yksi Tappara-junnu pelaa ensimmäisen miesten liigapelinsä.

Poissa Mr.Peter

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2842
    • Profiili
Vs: Juniorit 2011-12
« Vastaus #48 : Lokakuu 24, 2011, 16:11:26 »
Olisikohan Otto-poika joka pelaisi huomenna? ;)

Poissa #51

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2649
    • Profiili
Vs: Juniorit 2011-12
« Vastaus #49 : Lokakuu 24, 2011, 16:16:34 »
Olisikohan Otto-poika joka pelaisi huomenna? ;)

Tätä itsekin veikkaan. Tanus olisi tietysti myös mahdollinen, mutta en usko, että olisi vielä valmis liigapeleihin. IFK:ta vastaan tuskin Edelmanniakaan maalin päästetään, joten kyllä Räty saa pienimmän kertoimen ainakin minulta.  ;)

Poissa FORTUNA

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1635
  • Pappa#55 +143kg/Überlegenheit
    • Profiili
Vs: Juniorit 2011-12
« Vastaus #50 : Lokakuu 24, 2011, 16:36:59 »
Mikäli Ekbomin paikat ei kestäneet... pelasi vähän viime matsissa, niin veikkaan kokoonpanoon toista -95 syntynyttä, eli Atte Mäkistä...

Edit. mitoiltaan vähän Barkovia isompi (191/93) ja right.
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 24, 2011, 16:42:15 kirjoittanut FORTUNA »
Vasemmassa laidassa on Stanley Cup –voittaja ja oikealla tuleva Stanley Cup –voittaja
- Välissä on sitten sellainen hiihtelijä...(Barkov Jr 2012-13)

Mazza

  • Vieras
Vs: Juniorit 2011-12
« Vastaus #51 : Lokakuu 24, 2011, 17:08:21 »
Ei taida Mäkinen olla vielä valmis liigaan, vaikka lupaava juniori onkin. Ei tässä nyt kaikkea voida alkaa laskea 16-vuotiaiden poikien varaan, seurajohdon täytyy keksiä jotain muuta.

Poissa Podolski

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 278
    • Profiili
Vs: Juniorit 2011-12
« Vastaus #52 : Lokakuu 24, 2011, 17:20:10 »
Veikkaan kokoonpanoon Otto Rätyä tai Risto Mattilaa. Räty on lisätty liigapörssiin vähän aika sitten (?), Mattila siellä on ollut jo alusta asti.

Poissa ekunkikat

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 425
    • Profiili
Vs: Juniorit 2011-12
« Vastaus #53 : Lokakuu 24, 2011, 17:22:14 »
Vaikka Atte numerollisesti pelaskin hyvän pelin junnuissa Rädyn parina Espoossa viimeisimmässä matsissa, niin Otto Rädyn nimi on nostettu tänään SM-liigan pelaavien listalle ja sitä kautta esim. IS-liigapörssin listalle. Niinkun Podolski tuossa ehtikin jo kommentoida.

Eli Räty pelaa huomenna hyvin todennäkösesti kolmannessa pakkiparissa.
"Elämää opitaan menneisyydestä, mutta se eletään eteenpäin" S. Kierkegaard
"Mennään eteenpäin" T. Jutila

Poissa 4_TRA

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3246
    • Profiili
Vs: Juniorit 2011-12
« Vastaus #54 : Lokakuu 24, 2011, 19:02:48 »
Sitä tässä olen itse ihmetellyt, että se olisi varmaan nimenomaan valmennuspäällikön tehtävä ajaa ns. "tapparalainen pelitapa" (mikä se sitten ikinä olisikaan) koko junnuorganisaatioon läpi, yhdessä valmentajien kanssa ja ikäluokkakohtaiset erot huomioiden. Kun katsoo noita A-B-B2-C -joukkueita, joita tulee enimmäkseen käytyä katsomassa, niin ei noilla joukkueilla ole mitään yhteistä punaista linjaa pelaamisessa ja tuossa iässä nyt jo jotain joukkuepelin yhteisiä periaatteita voisi lanseerata.
Eikös mm FC Barcelonan akatemia noudata FCB:n pelitavan sisäänajoa nuoremmista junnuista lähtien ja vissiin toimii aikas bueno.
Tuo sama pelita A... C junnuilla kuulostaa järkevältä, mutta toteutuakseen vaatii hyvän valmennuspäällikön. Joka pystyy välittämään tiedon joukkueiden valmentajille käytäntöön siirrettäväksi. Ja joka saa apuja edustusjoukkueelta.
Ymmärrän kyllä senkin että muita nopeammin kehittyvälle pelaajalle on hyväksi saada kovempaa vastusta ylemmissä sarjoissa mutta ei se kyllä saa olla itsetarkoitus.
Peluutuksesta, naapuriseurassa taidetaan pitää nuukemmin ikärajoista kiinni, siellä ei taida huhun mukaan antaa pelata ylemmissä ikäryhmissä. Tiedä sitten mikä on oikein.
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 24, 2011, 19:05:44 kirjoittanut 4_TRA »

Poissa bonk

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 56
    • Profiili
Vs: Juniorit 2011-12
« Vastaus #55 : Lokakuu 24, 2011, 19:36:56 »
Sitä tässä olen itse ihmetellyt, että se olisi varmaan nimenomaan valmennuspäällikön tehtävä ajaa ns. "tapparalainen pelitapa" (mikä se sitten ikinä olisikaan) koko junnuorganisaatioon läpi, yhdessä valmentajien kanssa ja ikäluokkakohtaiset erot huomioiden. Kun katsoo noita A-B-B2-C -joukkueita, joita tulee enimmäkseen käytyä katsomassa, niin ei noilla joukkueilla ole mitään yhteistä punaista linjaa pelaamisessa ja tuossa iässä nyt jo jotain joukkuepelin yhteisiä periaatteita voisi lanseerata.
Eikös mm FC Barcelonan akatemia noudata FCB:n pelitavan sisäänajoa nuoremmista junnuista lähtien ja vissiin toimii aikas bueno.
Tuo sama pelita A... C junnuilla kuulostaa järkevältä, mutta toteutuakseen vaatii hyvän valmennuspäällikön. Joka pystyy välittämään tiedon joukkueiden valmentajille käytäntöön siirrettäväksi. Ja joka saa apuja edustusjoukkueelta.
Ymmärrän kyllä senkin että muita nopeammin kehittyvälle pelaajalle on hyväksi saada kovempaa vastusta ylemmissä sarjoissa mutta ei se kyllä saa olla itsetarkoitus.
Peluutuksesta, naapuriseurassa taidetaan pitää nuukemmin ikärajoista kiinni, siellä ei taida huhun mukaan antaa pelata ylemmissä ikäryhmissä. Tiedä sitten mikä on oikein.

Liigajoukkueestahan sen kaiken pitäisi lähteä, mutta tuntuu olleen siellä pojat hyvikin kateissa sen suhteen, miten pitäisi pelata... Barca on kyllä futispuolella ihan ykkösesimerkki siitä, miten homma pitää hoitaa. Toisaalta, vähän huono verrokki kun siellä resurssit on x1000 ja osaaminen... ööö... kertaa x100 :)

Ipassa menee tuo junnujen ikäjakauma hyvin pitkälle samalla tavalla B-B2-C -junnuissa kuin Tapparalla, Ilveksen A:sta en ihan varma ole. Ei sen nyt hirveän paljon auvoisampaa naapurillakaan ole ja jos joku kritisoi Tapparan junioritoimintaa rahastukseksi, niin tervemenoa vaan katsomaan Ilveksen touhua noissa vanhemmissa junioreissa - kesäringit paljon suuremmat ja joukkueissa pidetään niin isoa rinkiä, että katsomossa istuu aina ketjullinen ukkoja.

Sehän on sinänsä juurikin oikein, että ikäluokan parhaat pelaavat sillä tasolla millä pystyvät, eivät sillä tasolla mitä ikä edellyttää. Silloin tämä siirtelyruletti toimisikin, jos kaikilla joukkueilla olisi samanlainen pelitapa, mutta nyt näiden ylempänä pelaavien poikien rooli näyttää omassa ikäluokassa pelatessaan olevan ihan hakusessa. Jos kuvitellaan, että noissa ikäluokissa yksi tai muutama kaveri ratkoo pelin toista SM-tason joukkuetta vastaan soolosuorituksilla muusta porukasta piittaamatta, niin harvoin onnistuu jos koskaan. Ymmärrän tosi hyvin, että kun valmentaja odottaa isoja ratkaisuja isoilla minuuteilla, niin sooloiluksihan se menee kun ei voi luottaa siihen, että uudet ketjukaverit pelaavat jollain tietyllä tavoin.

Mazza

  • Vieras
Vs: Juniorit 2011-12
« Vastaus #56 : Lokakuu 24, 2011, 20:03:21 »
Jälkeenpäin on tietysti helppo tulla pätemään että olisi pitänyt peluuttaa muutamaa A:ssa vetänyttä -95:sta B-junnuissa että olisi saatu SM-liigapaikka. Toisaalta viime vuosina kestovalituksen aihe näissä junnukeskusteluissa on ollut se, että valmentajat hakevat kurinalaisella pelitavalla vain parasta mahdollista menestystä yksilöiden kehityksen kustannuksella. Nyt kun lahjakkaimpia -95-syntyneitä on peluutettu A:ssa ja haettu heille sitä kautta kovia pelejä alle ja tulee tällainen työtapaturma että B-junnut putoavat ristiinkarsinnoissa Kärpille (jossa luulisi junnupohjaa riittävän!), niin alkaa valitus siitä ettei maksimoitu B-junnujen menestystä. 

Totuus on se että nykyään esim. alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin ei haluta valita pääasiassa A-junnuissa pelanneita pelaajia koska sarjan taso ei todellakaan riitä kansainvälissä otteluissa. Tällä hetkellä 92-93 syntyneiden pelaajien pitäisi pelata jo Mestiksessä tai SM-liigassa että voitaisiin puhua todellisista talenteista kv-tasolla. Sen takia on tärkeää että Tapparassa ikäluokkiensa lahjakkaimmat saavat pelata mahdollisimman kovia pelejä omaan tasoonsa nähden, se tietysti huomioiden että pelaaminen kehittää eikä ole pelkkää selviytymistä kaukalossa. Suomi on jäänyt kv-tasolla katsottuna viime vuosina yhä kauemmas huippumaista juniorituotannossa, mikä näkyy karulla tavalla nuorten pelaajien varausmäärissä. Jotain muutoksia on siis tehtävä ettei kuilu isoihin maihin (mm. Ruotsi) repeä yhä suuremmaksi.

Ilveksen A:ssa on pelannut syksyn aikana ainakin viisi B-ikäistä pelaajaa (Antonen, Kumpu, Levo, Kaukinen, Koskinen) ja B:ssäkin joitain C-ikäisiä. Joten kyllä sielläkin annetaan pelata ylemmissä ikäryhmissä.




Poissa Linden #16

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1911
  • Kaikkeen kätevä,mutta ei mihinkään pätevä!
    • Profiili
Vs: Juniorit 2011-12
« Vastaus #57 : Lokakuu 24, 2011, 20:44:30 »
Olis kyllä hienoo nähdä Otto liigassa huomenna...olen joskus ollut valmentamassakin pikkujunnuissa hänen joukkueessa. Mutta eiköhä ne kaiva hätäavuksi  jonkun LeKistä...Surullista kyllä tuo B-Junnujen homma. No Tapparassa tulee pienempien ikäluokkien suhteen ensivuonna muutoksia,kun T.Mäkinen jää "eläkkeelle"...Sitä en sitten tiedä kuinka paljon asiat muuttuvat..Onhan siellä jo nyt Kangasjärvi ja Tervala puikoissa myös..En sitten tiedä mikä nokkimisjärjestys herroilla tosiasiassa on keskenään ollut tähän asti..
"Kankaanperä osoitti ensimmäisessä maalissa, että kun lähtee, niin lähtee perkele ja menee kovaa, Tapola intoutui joukkueensa avausmaalista." -JA 14.1 Tappara-Ilves pelin raportissa-

Poissa KASPA

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 417
    • Profiili
Vs: Juniorit 2011-12
« Vastaus #58 : Lokakuu 24, 2011, 23:25:03 »
Tapparan otteluennakko sanoo näin:

Tappara saanee sairastuvalta vähän helpotusta tiistaille, kun Jukka Peltola on päässyt jo mukaan täyteen harjoitteluvauhtiin. Juha Leimu käväisi lauantaina pelaamassa LeKin paidassa ja lienee mukana Tapparan kokoonpanossa IFK:ta vastaan. A-nuorista mukaan on nostettu puolustaja Otto Räty, jonka odotetaan saavan liigakasteensa IFK-pelissä.
Lainaus käyttäjältä: taappara
Barkov on Tapparan mies. Ei tule lähtemään Jokereihin. Ja tän voi ottaa talteen

Poissa bonk

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 56
    • Profiili
Vs: Juniorit 2011-12
« Vastaus #59 : Lokakuu 25, 2011, 10:35:01 »
Tarvittiinko siis vain yksi mies Jyväskylästä, että hitaat hämäläiset vihdoin uskalsivat ottaa omia junnuja liigarinkiin? :D Toivottavasti annetaan Otolle nyt myös peliaikaa, niin ensi vuonna siinä on meillä hyvä liigatason pakki. Tsemppiä Otolle!!!

Mazza - Nythän tässä B-junnujen tapauksessa Tappara teki juuri siten, että A-junnuista raahattiin kaikki B-ikäiset pelaamaan nuo ristiinkarsinnat, poislukien Barkov joka on liigan mukana.