Olen aina tykännyt arvioida Aaltoa vahvuuksiensa kautta, vaikka ne vahvuudet sokaisisivatkin näkemästä heikkouksia. Aallon erikoisosaaminen on niin kovaa luokkaa nykypäivänä, että virheet, joita jääkiekonpelaaja on taipuvainen tekemään luki selässä mitä tahansa, eivät aiheuta arvonlaskua omassa mielessäni. Aalto on vain niin poikkeuksellisen hieno osa toimivaa ylivoimaa, koska
1) häntä joko suoraan pelätään tai ainakin alitajuntaisesti luo arkuutta puolustavalle joukkueelle tai
2) hän sitoo alivoimakuviosta yhden pelaajan peittämään liike-, syöttö- ja laukaisulinjat tai
3) tekee helkkarin komean ja vaivattoman näköisen lämärimaalin/luo loistavan riparipaikan (esim. Leimu 16.11).
Tasakentällisin pelisysteemin ja sen toteutuksen täytyy olla äärimmäisen kunnossa joukkuepelin toimimiseksi, ja kun näin on, yksittäisten pelaajien yksittäiset heikkoudet ja virheet saavat paikkausta muilta joukkuepeliä toteuttavilta yksilöiltä. Pakkiparissa on kaksi pelaajaa, ylempänä lisäksi vielä kolme hyökkääjää ja näin voidaan luoda roolitusta eikä molempien puolustajien tarvitse olla huippuja molemmissa päissä kenttää (Aalto-Kankaanperä). Toimivassa joukkuepelissä yksittäisten pelaajien vahvuudet vielä korostuvat ja näin parantavat koko joukkueen suoritusta. Uskon Rautakorvenkin ajattelevan näin, koska Aallon vastuut etenkin ratkaisuhetkillä, jolloin vaaditaan tuloksentekoa, ovat olleet paikoin useamman minuutin yhtäjaksoisia vaihtoja, luistin on silti tikannut ja kiekko liikkunut. Näin voidaan toimia roolitetussa ryhmässä, jossa kaikkien ei tarvitse rynniä päästä päähän verenmaku suussa.