Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Valmentajamarkkinat, ynnä muut toimihenkilöt

<< < (73/297) > >>

Number7:
Haha, hauskin uutinen pitkään aikaan. Vähän samaa luokkaa olisivat uutiset :: "Jari Halme Tapparan maalivahtivalmentajaksi 10 vuoden sopimuksella."  tai  "Simo Saarinen 3 vuoden sopimuksella HIFK:n pakistoon". Rukoilin kun meidän valmentajaa spekuloitiin että toivottavasti Alataloa ei tänne hommata. Mutta Junno onneksi on päättänyt antaa tasoitusta muille joukkueille, mikä onkin ihan oikein. Jopa Jalosen oli omien sanojensa mukaan vaikea saada porukkaa syttymään pleijareihin, ja silti tulos oli nähdyn kaltainen. Nyt tosin varmaankin Kärppä-miehistö uusiutuu aika lailla. Silti Alatalon auktoriteetti (tai puuttuva sellainen) sekä HPK:n pohjanoteeraus eivät hirveästi hurraa-huutoja herätä. Eipä silti, voihan Alatalo onnistuakin. Mutta kuten noissa hupaisissa ketjuissa jo Jatkoajassa puhutaankin (mm. taitaa olla nopein kenkää-adressi millekään valmentajalle), niin jos nyt ei onnaa, niin ei tarvinne enää Sm-liigasta töitä etsiä.

koktap:
Nyt jo Jatkoajan keskusteluissa ja Kärppien keskusteluissa on aloitettu Alatalolle potkut keskustelu! Kova on sarka kynnettävänä Matilla.

Veijo:

--- Lainaus käyttäjältä: koktap - Huhtikuu 15, 2008, 19:08:21 ---Nyt jo Jatkoajan keskusteluissa ja Kärppien keskusteluissa on aloitettu Alatalolle potkut keskustelu! Kova on sarka kynnettävänä Matilla.

--- Lainaus päättyy ---

Eiköhän ne ketjut olisi aloitettu joka tapauksessa, oli päävalmentaja kuka tahansa.

Matti Alatalon päävalmentajanimitys noudattaa hyvin pitkälti Juha Junnon edellisiäkin valintoja. Jos mietitään niitä nimityshetkiä niin ei sen paremmin Kari Jalonen tai Kari Heikkilä ollut silloin kyllä todellakaan mikään kovin suuri valmentajanimi.

Trafan:
Alatalon nimityksen myötä varmistui mestaruuden päätyminen muualle kuin Ouluun. Ei niin, että kyse olisi uuden päävalmentajan taitamattomuudesta vaan etunimestä: Vain Kari on pystynyt luotsaamaan Kärpät mestareiksi. Matilla ei ole mitään toivoa.

Wille:
Urama palaa Raumalle
http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/200804167529275_jk.shtml

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta