Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Valmentajamarkkinat, ynnä muut toimihenkilöt

<< < (233/297) > >>

soosi:
Pakko heittää tähän pitkähkö pätkä Urheilulehden Seppäsen kirjoitusta Pajuojan tulevaisuudesta, vaikka Seppänen ei Juupen nimitystä kirjoittaessaan tiennyt.

"Virta on itse asiassa juuri nyt parhaassa mahdollisessa tilassa. Hänen ei tarvitse katsella sysisurkeaa juniorityötä enää sekuntiakaan. Hänen ei tarvitse yrittää opettaa jotakin sellaista, mitä kukaan ei alunperinkään halunnut oppia.
Mikäli TPS-pelaajat kuvittelevat, että he ovat edes jossain määrin syyttömiä, on katastrofi rumempi kuin osasin kuvitellakaan. TPS:n pelaajat eivät ole ainoastaan urheilullisesti heikkolaatuisia. He ovat munattomia ammatissaan. He olivat sillä hetkellä parhaimmillaan, kun saivat lämätä nimensä sopimuspaperiin – sen jälkeen saikin vetää koko touhun vihkoon, sillä kyllähän päävalmentaja laitetaan näissä tilanteissa loppulaskun maksumieheksi.
Virta on pelaajiaan kohtaan rehellinen. Hän on koppavuudestaan huolimatta rehti lätkäjätkä, joka ei puhu yhtä ja tee toista. Virta ja TPS muodostivat avioliiton, jonka sormukset nakattiin Airiston pohjaan jo viime kauden aikana. Sitten vain odoteltiin, että saadaan toinen osapuolista ovesta ulos. Se tuskin yllättää ketään, että tässä tapauksessa lähtee aina päävalmentaja – vaikka kyllähän TPS ehti yhden toimitusjohtajankin nakata pellolle.
Aurajoen rannoilla spekuloidaan nyt naama punaisena tulevan päävalmentajan nimellä. Kari Heikkilä? Jukka Koivu? Matti Alatalo? Ja pakko heittää vielä yksi nimi ylävintiltä kehiin: Antti Aalto. (Okei, tämä viimeinen nimi oli vitsi.)
Oma ehdotukseni: Aivan Sama.
On ihan yksi lysti, kuka raahataan tämän porukan peräsimeen. Joukkueen ainoa URHEILIJA, maalivahti  Atte Engren torjuu pisteen sieltä, toisen täältä, mutta muilta osin TPS on urheilulliselta perusasenteeltaan kuvottava nippu pelaajia, jotka pääsivät vihdoin Virrasta eroon.
Noh, pelaajien palkka juoksee normaalisti huomennakin ja kausi loppuu tuttuun tapaan siinä vaiheessa, kun Aurajoen rantakuppilat availevat kevätterassejaan. Mikäs sen mukavampaa. TPS-pelaajien on syytä hävetä ja kunnolla.
Virta yritti tehdä TPS:stä kilpaurheilujoukkueen. Puolisentoista vuotta intensiivistä työtä, eikä pelaajia kiinnostanut pätkääkään.
Sellainen on Suomen Turku."

Lähde: http://www.urheilulehti.fi/jaakiekko/tps-heitti-valmennuksenkin-ovesta-pihalle-pelaajien-syyta-haveta-ja-kunnolla

Seppäsestä kukin saa olla omaa mieltään, mutta Pajuojalle vaan onnea jatkoon.

4_TRA:
Jopas jotain TPS  ??? Onkohan TPS:n pari NHL-vahvistusta vieny budjettia tappiin kun päätyivät Pajuojaan? Tai mikäli UL Seppäsen tarinassa, jäsen soosin viestissä, on totta edes siteeksi niin ollut ainut joka joutessansa kirjoitti nimen pahviin. Aika vuoristorataa Pajuojalla, melkosella syklillä liiga valkku/pankolla/C2 junnuvalkku/takas liigaan... tietty sopii tohon TPS:n vuoristorataan :)

Trafan:
Suikkanen ei palaakaan Turkuun?

--- Lainaus ---Pajuojan pesti on sovittu kestämään kauden loppuun saakka. Hieman yllättäen hän totesi, että alustavasti on sovittu myös jatkon mahdollisuudesta. TPS:n ensi kauden valmentajaksi on yleisesti jo ennusteltu kultaluotsi Kai Suikkasta.
--- Lainaus päättyy ---
IS: Juha Pajuoja TPS:sta: "Ei tarvitse olla fakiiri nähdäkseen ongelman"

Hemuli:
Lisää propseja naapuriin (yo. linkistä):


--- Lainaus käyttäjältä: Juha Pajuoja ---- Jos mietitään, että olen ollut Ilveksen junnuvalmentajana ja miten siinä organisaatiossa asiat ovat, niin täällä on aika selkeä tilanne.

--- Lainaus päättyy ---

DD68:

--- Lainaus käyttäjältä: tapparafaniii - Lokakuu 16, 2012, 08:39:06 ---Jaahas. Sieltä tuli Juha Pajuoja TPS:n valmentajaksi. Virran tilalle hankittiin siis Ilveksestä  viime kaudella potkut saaneen Pajuojan. Tps:ltä aika outo valinta kun vaapalla jalalla on Heikkilää ja Tuokkolaa. Onkohan heidän kansa edes keskusteltu vai onko vain otettu ensimmäinen jolle soitetaan.
E: Taisi tulla väärään ketjuun. Saa siirtää.

--- Lainaus päättyy ---

Eiköhän Pajuojan pesti ole max tän kauden loppuun. Tod. näk. Tepsulla on jo alustava diili ens kaudelle "kovemmasta nimestä". Oma veikkaus on, että Suikkanen tekee paluun sinne.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta