Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Tapparan markkinointi

<< < (43/161) > >>

HILPARA:
Minä ja moni muukin on tuskaillut mistä kehnot yleisömäärät johtuvat. On surkeata kun hallissa on pikkaisen päälle 3300 katsojaa pahimmillaan. Vaikuttaahan yleisötulot merkittävästi tämän ja tulevien vuosien toimintaan. Näyttäisi siltä että viime keväästä syksyyn saakka olleet mollivoittoiset uutiset eri medioissa on karkoittanut paljon katsojia. Joka tuutista tuli jatkuvasti uutisia jossa joukkue sijoitetaan sarjan hännille. Herääkö silloin satunnaisesti peleissä kävijän kiinnostus? Suvantovaiheita lukuunottamatta porukka on pelannut melko yritteliästä kiekkoilua.

Mielestäni "paukut" kannattaisi pistää pelilippuhin yleisen mainonnan sijasta. Eikö jäähalli ja pelitapahtuma olisi paras paikka varmistaa että porukka tulee jatkossakin peleihin. Markkinoinnin osumatarkkuus olisi paras mahdollinen. Esimerkiksi penkeille alennuslippuja joilla saisi seuraaviin otteluihin lipun tiettyyn hintaan. Kuponki olisi helppo antaa kaverille jos itse ei peliin pääse.

hockey:
Toivoisin Hintsasen tyylistä kuuluttajaa, sekä musiikkien peleissä soivan musiikin muttamista.

Peleissä pitäisi soida musiikki joka saa katsojan fiiliksen nousemaan. Esimerkiksi uusi kappale Tapparasta tärähtää saa lähinnä oksennuksen kurkkuun, vaikka seuraa kannatankin.

Kankaantaan profeetta:

--- Lainaus käyttäjältä: HILPARA - Tammikuu 20, 2011, 10:11:19 ---Vaikuttaahan yleisötulot merkittävästi tämän ja tulevien vuosien toimintaan.
--- Lainaus päättyy ---

Väärin! Kuten olemme kuulleet, se millä on merkitystä on aitioiden täyttöaste.  ;D

Sori, oli pakko, todellisuudessa allekirjoitan tietenkin mitä kirjoitit.

Mazza:
Vähän pettynyt olen tämän kauden hallimusiikkeihin. Parhaana esimerkkinä Turo's Hevi Geen Tampere-hirvitys jota on ilmeisesti pakko soittaa kun lyriikoissa mainitaan Tappara. Biisihän on järkyttävää kuraa ja valittu näköjään Tapparan levyllekin.

Ilkka Vainion Tapparasta Tärähtää on kohtalainen yritys, samoin Cardiantin biisi. Kyllähän noita nyt voi kuunnella varsinkin kun ovat joukkueelle tehtyjä. Vaikka jopa minä suurena musiikkiasiantuntijana huomaan ettei Ilkka Vainio osaa laulaa ollenkaan.

Olen sitä koulukuntaa jonka mielestä hallissa pitäisi soittaa pääsääntöisesti kunnon rokkia, etenkin silloin kun Tapparalle tulee yv-tilanne tai aloitus on muuten vain vastustajan kenttäpäädystä. Musiikki nostaa kummasti tunnelmaa, eikä sen genrenkään lopulta ole niin väliä. Takavuosina tykkäsin kun ylivoimatilanteissa soitettiin Zombienation-jumputusta, sopi kuin nyrkki silmään.

Petri Kääriäinen on ihan hyvä kuuluttajaääni, vaikkei mitään showta vedäkään.

tapsa34:
Taisi olla olla huono ratkaisu se porkkanakortti tälle keväälle? Sitoutettiin pelaajia olevinaan pelaamaan hyvin kotona. Koko kausi on mennyt samaa rataa eli kuntokäyrä laskee nollaan ennen maaottelutaukoa? Ja suurimmalle osalle joukkueita hävitään joka ikinen peli! Siihen vielä paineita lisää, että kotona pitää voittaa?

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta