Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Tapparan pelikirja ja yleinen pelitapakeskustelu

<< < (51/66) > >>

Ljpp:
Petteri Sihvonen puhui kerrankin järkeviä, analysoidessaan Dufvan siirtoa Tapparaan. Hän sanoi, että todennäköisesti Dufva ajaa sisään mahdollisimman yksinkertaisen pelitavan, eli sellaisen jonka voi harjoittaa sisään viikossa. Tämä luonnollisesti sen takia, että harjoitteluaikaa ei ole, mutta muutosta tarvitaan nopeasti.

Risto teki juuri tämän, organsoi joukkueen 1-2-2 keskialueen puolustukseen ja omiin menevät maalimäärät siedettäväksi. Puolustuksen järkevöityminen näkyy myös siinä, että Nieminen alkoi näyttämään maalivahdilta, kun tekopaikat eivät enään aukea ihan mihin sattuu ja mistä vaan.

Samaan aikaan kuitenkin alkoi loukkaantumissuma ja pelaajaruletti. Mäntylä, Juntti, Peltola, Vänttinen -- isoja palasia tästä joukkueesta. Kangasniemellekin olisi nyt käyttöä, kun senttereitä puuttuu. Tämä on rikkonut viisikot aika pahasti, eikä kestäviä kombinaatioita ole. Samalla vastustajatkin alkavat tiedostaa, että vastaan tulee vahvasti puolustustrappia pelaava Tappara.

Nyt tarvittaisiin kiperästi sitä yhtä laadukasta sentteriä, sairastupa tyhjäksi ja ottelutauko jotta Dufva ehtisi harjoittaa joukkuetta.

Kankaantaan profeetta:
En keksi oikein sopivampaa ketjua kuin tämän. Varsinainen aiheeni on "Tapparan pelaajien peliaikojen vertailu kaudella 2011-12 ja mitä sitten?". Kiinnitin huomioni siis ensisijaisesti peliaikoihin ja vasta toissijaisesti muihin asioihin. Lähteenä aina niin luotettavat SM-liigan sivut, jotka sivujen itsensä mukaan on "Päivitetty 06.11.2011 klo 19.14". Oli sitten päivitetty tai ei niin useampia virheitä löytyi kahden minuutin pikavilkaisulla. Tässä jokatapauksessa herrojen peliaikavertailua ja siitä vedettyä hihalyysiä:

Maalivahdit:
1.   Nieminen, Jani   Tappara   17   949.51   6   2   7   433   44   1   2,78   90,78   46,67   5   8   16
2.   Metsola, Juha   Tappara   6   317.37   0   2   4   148   15   1   2,83   90,80   16,67   5   5   5
Analyysiä tilastoista: Peliaika jakautunut käytännössä 3:1, Niemisen eduksi. Nieminen on mielestäni ollut peliaikansa arvoinen, vaikken kaikkia pelejä ole nähnytkään. Nieminen on ollut ennenkaikkea tasaisemman oloinen kuin Metsola. Tuntuu, että joukkue pelaa paremmin Niemisen ollessa askissa kuin Metsolan. Tämä lienee harhaa. Huomionarvoista on, että tilastojen valossa maalivahdeilla ei ole minkäänlaista eroa.

Puolustajat:
1.   Kovanen, Tommi   Tappara   25   VP   10   0   0   0   4   2   0   0   0   24   0,0   26.30
2.   Kaijomaa, Kalle   Tappara   56   VP   21   5   2   7   14   0   3   0   2   88   5,7   26.00
3.   Mäntylä, Tuukka   Tappara   18   OP   12   4   7   11   14   -1   3   0   1   37   10,8   25.02
4.   Saravo, Pekka   Tappara   6   OP   14   0   1   1   6   -7   0   0   0   25   0,0   20.58
5.   Leimu, Juha           Tappara   9   VP   14   1   1   2   16   -10   0   0   0   51   2,0   18.15
6.   Ekbom, Viktor   Tappara   24   VP   12   0   1   1   12   -8   0   0   0   16   0,0   17.16
7.   Halme, Jussi   Tappara   15   OP   15   0   0   0   4   -5   0   0   0   20   0,0   16.01
8.   Platil, Jan           Tappara   33   P   3   0   0   0   2   0   0   0   0   3   0,0   15.12
9.   Liimatainen, Joo *   Tappara   5   OP   15   1   2   3   10   2   1   0   1   19   5,3   14.39
10.   Elorinne, Aleksi *   Tappara   13   OP   4   1   0   1   0   0   0   0   0   3   33,3   9.17
Analyysiä tilastoista: Kahden kärjessä olevan peliajat ovat aivan järkyttäviä. Tuukkakin kummittelee mukana kovilla peliajoillaan. Tuollaisella tahdilla ei voi vetää koko kautta, ellei kyseessä ole Teppo Numminen tai Niclas Lidström. Nykyisistä puolustajista Leimun peliaika on neljänneksi suurin. Peliajasta Juhan homma ei ole siis kiinni. Tietysti voi arvostella sitä, onko Leimu päässyt pelaamaan yv:aa jne mutta peliajallisesti tilanne on tämä. Liimataisen peliaika on peliesityksiin verrattuna surkean pieni. Ja kuten jo tiesimmekin, SM-liigan mielestä herra Räty ei ole pelannut lainkaan. Rädyn peliaika lienee noin 12-13 minuuttia/peli. Käytännössä hänelläkin sillä tasolla millä pitäisi (jos ylipäätään pelaa ylhäällä).

Hyökkääjät:
1.   Makkonen, Jussi   Tappara   85   KH   21   3   9   12   20   1   1   0   1   70   4,3   18.34
2.   Männikkö, Miikka   Tappara   11   OH   21   4   5   9   8   -1   1   0   1   57   7,0   18.00
3.   Peltola, Jukka   Tappara   81   KH   15   2   5   7   6   0   0   0   0   40   5,0   17.37
4.   Venäläinen, Sami   Tappara   38   OH   21   3   3   6   35   -1   0   0   0   43   7,0   15.57
5.   Palola, Olli           Tappara   34   OH   9   1   3   4   2   5   0   0   0   24   4,2   15.44
6.   Vänttinen, Tuoma   Tappara   19   KH   8   1   0   1   4   -4   0   0   0   13   7,7   14.57
7.   Erkinjuntti, Antti   Tappara   74   VH   7   2   3   5   2   -1   0   0   0   15   13,3   14.45
8.   Tenute, Joey   Tappara   16   VH   18   2   5   7   8   -5   0   0   0   49   4,1   14.30
9.   Barkov, Aleksande   Tappara   17   KH   15   4   4   8   2   6   1   0   0   28   14,3   14.08
10.   Lähde, Nestori   Tappara   14   VH   19   1   0   1   4   -5   0   0   0   39   2,6   12.49
11.   Pekkala, Tomi   Tappara   27   OH   20   1   1   2   6   -5   0   0   0   57   1,8   11.51
12.   Karjalainen, Joni   Tappara   23   VH   1   0   0   0   0   -2   0   0   0   0   0,0   11.38
13.   Strömberg, Kim   Tappara   22   VH   19   1   3   4   6   -7   0   0   0   29   3,4   11.17
14.   Järvinen, Jan-M *   Tappara   44   KH   19   0   4   4   4   -5   0   0   0   20   0,0   10.47
15.   Pyymäki, Jarkko   Tappara   23   KH   5   0   0   0   6   -3   0   0   0   8   0,0   10.32
16.   Virpiö, Jouni           Tappara   34   OH   3   0   0   0   0   -3   0   0   0   2   0,0   10.22
17.   Tallberg, Teemu *   Tappara   26   H   11   0   0   0   0   -2   0   0   0   9   0,0   8.32
18.   Cepis, Jacob   Tappara   12   VH   3   0   0   0   0   -2   0   0   0   2   0,0   6.54
19.   Ilomäki, Arttu *   Tappara   52   VH   1   0   0   0   0   0   0   0   0   0   0,0   6.42
20.   Ahtola, Jerry   Tappara   21   VH   20   3   1   4   8   -3   0   0   0   43   4,4   0.00
Analyysiä tilastoista: Hyökkääjien kohdalla on aika yllätyksetöntä. Ahtolan kohdalla kyseessä on tietenkin virhe. Mies on pelannut HIFKissä keskimääräistä pelimannea vähemmän mutta käytännössä suurinpiirtein tuplannut peliaikansa Tapparassa. Peliaika Tapparassa lienee noin vartin paikkeilla per peli ehkä vähän ylikin - ja sitä voisi nähdyn perusteella vielä lisätäkin. Makkosen kärkipaikka on viimeisten kahden viikon perusteella ansaittu. Erkinjuntin keskimääräinen peliaika on ihmeen pieni, samoin Barkovinkin, vaikkei nuorta miestä pidäkään peluuttaa pilalle. Minusta tuollaisen kiekollisen virtuoosin vaan pitäisi aina pelata isompia minuutteja.

tsrautia:
Aloin katselemaan viime kauden joulukuussa pelattua Tappara-Kärpät peliä. Ero tämän kauden Tapparaan on jäätävä! Ensinnäkin äijät liikkuu ihan eri tahtiin kuin vaikkapa tämän päivän Ilves-pelissä. En ole yhdessäkään tämän kauden pelissä nähnyt, että pelaajien jalat ja kädet tikkaisivat lähellekään samaa tahtia kuin tässä viime kauden Kärpät-matsissa. Jotain on mennyt pahasti pieleen Tapparan harjoittelussa. Halme ja Leimu ovat ehkä parhaat/pahimmat esimerkit tästä.

Mielestäni Tapparan oman pään puolustusongelmat tällä hetkellä johtuvat mies miestä vastaan -puolustuspelitavasta. Puolella pelaajista ei ole mitään hajua missä kiekko menee, kun katse on naulattuna yhteen vastustajan pelaajaan. Ei ole kovinkaan vaikea heittää kiekkoa ohi tästä "sokeasta" pelaajasta. Muistelisin, että Mika Saarisen aikana pelattiin tätä samaa ja todella huonoin tuloksin? Pelaako jokin muu liigajoukkue tätä samaa?

Mazza:
Mutta siinä ei paljon pelitavat ja -kirjat auta jos joukkue on noin tahmealla luistelulla pelissä kuten tänään Ilvestä vastaan. Miehet hukkuvat väkisin kun ei pysytä perässä ja silloin se näyttää katsomoon älyttömältä perässäjuoksemiselta vailla kunnon ideaa. Jotain tuossa kesätreenissä on ollut pakko mennä vikaan kun ryhmä on niin täynnä alisuorittajia. Ennen kauden alkua hehkutettiin mm. Jääkiekkolehdessä Kim Strömbergin huikeasti parantuneista testituloksista mutta kaveri on ollut huonompi kaukalossa kuin aiemmin eikä terävyydestä ole tietoakaan. Piti olla aktiivinen ja luisteleva Tappara mutta oli jotain ihan muuta heti ensimmäisistä harjoituspeleistä lähtien. Kun tuota touhua on nyt tarkasti koko kauden seurannut niin paljon on mennyt pieleen jo keväällä ja kesällä ja kesken kauden sitä on vaikea lähteä rakentamaan alusta uudestaan vaikka puikoissa olisi kuka. Omalla tasollaan pelanneista moni on tullut mukaan kesken kauden eikä ollut mukana kesällä kun tämän kauden pohjia rakennettiin, onneksi.

tsrautia:

--- Lainaus käyttäjältä: Mazza - Joulukuu 28, 2011, 00:21:21 ---Mutta siinä ei paljon pelitavat ja -kirjat auta jos joukkue on noin tahmealla luistelulla pelissä kuten tänään Ilvestä vastaan. Miehet hukkuvat väkisin kun ei pysytä perässä ja silloin se näyttää katsomoon älyttömältä perässäjuoksemiselta vailla kunnon ideaa. Jotain tuossa kesätreenissä on ollut pakko mennä vikaan kun ryhmä on niin täynnä alisuorittajia. Ennen kauden alkua hehkutettiin mm. Jääkiekkolehdessä Kim Strömbergin huikeasti parantuneista testituloksista mutta kaveri on ollut huonompi kaukalossa kuin aiemmin eikä terävyydestä ole tietoakaan. Piti olla aktiivinen ja luisteleva Tappara mutta oli jotain ihan muuta heti ensimmäisistä harjoituspeleistä lähtien. Kun tuota touhua on nyt tarkasti koko kauden seurannut niin paljon on mennyt pieleen jo keväällä ja kesällä ja kesken kauden sitä on vaikea lähteä rakentamaan alusta uudestaan vaikka puikoissa olisi kuka. Omalla tasollaan pelanneista moni on tullut mukaan kesken kauden eikä ollut mukana kesällä kun tämän kauden pohjia rakennettiin, onneksi.

--- Lainaus päättyy ---

Jep juuri näin...Viime kaudesta huhuiltiin, että kesäreenaus oli ollut ennen kauden 2010-2011 alkua aivan retuperällä, mutta vissiin Hirvonen epäonnistu siinä vielä pahemmin siinä kuin Mattila...?

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta