Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Tapparan pelikirja ja yleinen pelitapakeskustelu

<< < (6/66) > >>

Anssi:
Hyvää settiä tulee, kiva lueskella muutakin kuin että ihan p*ska toimittaja kun ei ole voittanut 17 mestaruutta.

Haluaisin vielä hieman tuota kanadalaista tyyliä vatvoa sen verran, että kun lisätään nuo Väsyneet Kädet-merkin esille tuomat pointit, sellaisiin pieniin lätkän pelaamiseen liittyviin asioihin niin ollaan hyvin kartalla. Mielestäni juuri Sihvonen toi hienosti esiin, oliko se nyt Torinon lähetyksissä, pieniä asioita joita kanukit tekevät aina hyvin. Katse koko ajan kiekossa, kiekollisella apu lähellä, lapa jäässä, aina valmius pelata eteenpäin (ns. syöttö kolmannelle). Kaikki asioita joita Suomessa nyt ilmeisesti vasta opetellaan, tai joista on ruvettu uudelleen puhumaan. Oletteko huomanneet sellaisen, että ihan sama millainen väkkärä Kanadasta tännekin tulee, niin hänellä on aina nuo periaatteet hallussa. Taitotaso tietysti vaihtelee.

Ljpp:n tekstiin ei ole paljon lisättävää. Sen verran kuitenkin sanon että kun pelikirjakeskusteluitakin käy, niin kannattaa aina miettiä jonkin asian kohdalla onko se syy vai seuraus? Monet näistä tunnepuolen asioista ovat Sihvosen mukaan seurausta nimenomaan hyvästä pelikirjasta ja sen tuottamasta lisäarvosta, ne eivät pelkästään ole syy jonkun joukkueen menestykseen tai menestymättömyyteen. Minäkin näen niin että yksittäisen pelaajan kohdalla pelikirja voi tuottaa paljon hyviä asioita, edellyttäen tietysti että hänet on roolitettu oikein.

Harrastesarjasta olemme samaa mieltä, tuohan on ihan totta! Tässäkin on jännä miettiä sitä, että johtuuko se hyvä päivä siitä viisikkopelaamisesta ja sen onnistumisesta, vai onnistuuko viisikkopelaaminen siksi että on hyvä päivä? Minä pikkaisen kallistun tuon ensimmäisen kohdalle.

janneojanenonjumala:
Pelitavasta en tiedä, kun en niitä koskaan pidä kuitenkaan liian ratkaisevana asiana, yksilötaidot kuitenkin ratkaisevat aina lopulta. Mielestäni Tapparan saumat ovat erikoistilannepelaamisessa, jossa joukkue on ollut liigan eliittiä sekä yli- eetä alivoimaisena. Jos tuomalinja alkaa hötkyilemään puhumattakaan että suosisi vastustajia, silloin voidaan olla siinä Mertsin 'kuuluisassa nesteessä'.
Jos tuomarityöskentely pysyy suht 50-50 ja pysyisi edes lähellä tätä runkosarjan lopun tasoa, niin se palvelisi mun mielestä enemmän Tapparaa kuin mikään pelifilosofian muutos. Valitettavasti yleensä pleijjareissa on pilli alkanut pysyä taskussa ja myös tuomariyksilöiden merkitys korostua, kun Suomesta ei nyt kuitenkaan löydy neljään otteluun samana päivänä kelvollista tuomitsijaa, valitettavasti.
Enkä myöskään usko, että tänäkään keväänä säästyttäisiin lieveilmiöiltä sikailujen ja pelikieltojen muodossa. Varmasti myös Tapparan peleissä tulee tapahtumaan panosten noustessa ylilyöntejä ja siihen perään Muukkosen käsittämättömiä päätöksiä.
Itse näen pelikirjan sellaisena että 0-0 peliä täysin viisikoin, alivoima kunnossa ja ratkaisut ylivoimalla. Niin tulee varmaankin pelaamaan kaikki muut paitsi Kärpät, joka pelaa 55 min nollanollaa ja ratkoo pelit vasta sitten :)

Ljpp:

--- Lainaus käyttäjältä: Anssi - Maaliskuu 05, 2008, 15:41:34 ---Harrastesarjasta olemme samaa mieltä, tuohan on ihan totta! Tässäkin on jännä miettiä sitä, että johtuuko se hyvä päivä siitä viisikkopelaamisesta ja sen onnistumisesta, vai onnistuuko viisikkopelaaminen siksi että on hyvä päivä? Minä pikkaisen kallistun tuon ensimmäisen kohdalle.
--- Lainaus päättyy ---

Mielestäni harrastetasolla se on nimenomaan tuo jälkimmäinen. Pelaajilla on, peliuran tasosta riippuen, jonkinlainen peruskäsitys siitä miten jääkiekkoa pelataan. Tämä peruskäsitys on kaikilla lajia yhtään ymmärtävillä melko samansuuntainen. Tämän tiedon ja osaamisen päälle rakentuu joukkueen pelitapa, koska kukaan valmentaja ei ole sitä pelaajille kouluttamassa ja harjoituttamassa. Pelaajien keskenäistä sopimista pelipainotuksissa tietysti tapahtuu. Hyvä tai huono suorittaminen kuitenkin ratkaisee sen muistuttaako peli edes pääpiirteittäin oikeaa jääkiekkoa - jos peli ei kiinnosta, tai lataus on muuten huono, jäävät pelin perusrakenteetkin toteutumatta.

Mutta se höntsypeleistä ja takaisin oikeaan kiekkoon.


--- Lainaus ---yksilötaidot kuitenkin ratkaisevat aina lopulta
--- Lainaus päättyy ---

Ylläoleva ei pidä kyllä alkuunkaan paikkaansa. SM-Liigasta ei tosin heti tule osuvaa esimerkkiä mieleen, ellei sitten mieti vaikka hopea-Ässien puolustusta, mutta MM-tasolta niitä löytyy jo sitäkin enemmän. Suomella on usein huomattavasti vähemmän yksilötaitoa kuin muilla kiekon suurmailla, mutta joukkue on silti yleensä kilpailukykyinen. Venäjällä ja Slovakialla riittää yksilötaitoa, mutta menestys on enimmäkseen karttanut joukkueita.


--- Lainaus ---Tapparan pelitapa 2000-2003 oli niin kaavamainen ja orjuuttava että hirvittää mutta todella hyvä. Pelaajamateriaali oli täysin rakennettu pelitavan ehdoilla. Pelaajien liikeradat ja toimet olivat piirulleen samat, vaihdosta, matsista ja kaudesta toiseen. Pakko myöntää, että ihailin sitä. Pelitapa, Rautakorven pelikirja, teki Tapparasta tasaisesti pelaavan koneen jossa joka jätkä tiesi miten tulee toimia tilanteessa kuin tilanteessa.
--- Lainaus päättyy ---

Nyt päästäänkin yhteen mieliaiheistani, eli Tapparan finaaliputkeen ja miksi ne päättyvät kuten päättyivät. 2003 kaikki oli kohdallaan: Joukkue 3 vuoden koulimisen jälkeen huikeassa fyysisessä kunnossa, tahtotila korkea tappioiden ansiosta, joukkueen runko oli pysynyt hyvin kasassa ja valmennus oli kehittänyt pelitavan jota pelaajamateriaali tuki. Mutta olennaista on, että Tapparan pelitapa kehittyi finaaliputkessa.

Rautakorpi suosi kamppailupelaamista, jossa voitetut kaksinkamppailut hyökkäyspäässä olivat kaiken avain. Maalipaikat rakentuivat usein kulmista, jossa isot pelaajat olivat vahvimmillaan. TPS-finaali tuli monessakin mielessä liian aikaisin, mutta ennenkaikkea TPS:n liikkuva puolustus ehti Tapparan isojen laitahyökkääjien alta pois. Tappara viljeli tukuittain kulmakiekkoja, mutta usein ei ehtinyt kamppailupeliin ollenkaan, kun TPS:n pakit jo toimittivat kiekkoa eteenpäin. Pakistossa pelasivat mm. Loponen, Lehtinen, Järventie, Mikkola, Eronen, eli kyseessä oli melkoinen mikkihiiirikalusto johon vain Tallinder ja T.Rajamäki toivat kiloja ja senttejä.

Jokereita vastaan Tapparan kulmavyörytys ei toiminut juurikaan paremmin, mutta syy vaihtui. Nyt vastassa olivat mm. Kari Haakana, Alex Brooks, Ari Vallin, Rami Alanko ja muutenkin Summasen & Westerlundin jäljiltä kovakuntoinen joukkue. Ja kuinka ollakaan, Tappara oli kohdannut vahvempansa - varsinkin Haakana ja keskinkertaisen runkosarjan pelannut Brooks jäivät mieleen. Maalivahtipelissäkin Jokerit toki oli Tapparaa edellä ja lisäksi joukkueessa oli supervaaralliset hyökkääjät (Banham, Machulda, Rosa..).

Sen verran ovat muistikuvat jo vanhoja (tarvitaan siis uusi viiri kattoon!), että en pysty kuvailemaan miten peli muuttui kaudelle jolloin kaikki natsasi, mutta olen varma siitä että voitettujen kulmapelien osuus hyökkäyspelissä oli vähemmän merkittävä kuin aikaisemmilla kausilla.

P.S. Vaikka pelikirjoista on melkein mahdotonta puhua mainitsematta Petteri Sihvosta, niin yritetään pitää vain ja ainoastaan Petteriä koskevat jutut omassa ketjussaan.

isokasi:
Jokereita vastaan 2002 oli Tapparan hyökkäyspeli täysin Jokereiden tasolla lähes joka pelissä. Peli oli minunkin mielestä kokonaisuutena valmiimpaa kuin mestaruusvuonna. Viimeisessä pelissä Helsingissä Tappara oli jopa täysin niskan päällä pelitapahtumissa, mutta itselle syöpyi mieleen etenkin Kari Lehtosen huikea vire. Sitä auttoi toki Jokereiden jykevä puolustus, joka pystyi pitämään Tapparan hyökkääjät parhailta paikoilta poissa. Hyökkäyspään väännöt voitettiin kulmissa molemmissa päissä, mutta viimeistely ei vain sujunut. Pelitapa oli suoraviivainen ja tehokas. Tehokkuus perustui pääosin hyvästä kulmapelistä maalintekosektoriin nostettujen maalipaikkojen viimeistelyyn ja hyvään viivapeliin.

Tappara teki 2002 huomattavasti enemmän maaleja kuin tulevana mestaruusvuonna, mutta puolustuspelissä kehitystä tapahtui parempaan suuntaan. Myös Draper ei ollut lähelläkään mestareiden Lehdon tasoa tiukoissa paikoissa, mikä lienee osaltaan tiivistyneen puolustuksen ansiota. Mielenkiintoista oli myös puolustajien tehojen lasku 2002-2003 välillä etenkin runkosarjassa. Mestaruusvuoden pakisto ei ollut runkosarjassa läheskään edellisvuoden tasolla pisteissä, mutta pystyi samaan suoritukseen pleijareissa molempina vuosina lukuunottamatta tulokas Marusakkia, joka häikäisi kaikki.

Mestaruusvuonna moraalinen finaali pelattiin mielestäni runkosarjaa dominoinutta Kerhoa vastaan. Tiukkaakin tiukemmassa välieräsarjassa Kerho oli Tapparaa selvästi parempi tasaviisikoin. Miettinen-Santala-Somervuori oli sen kauden runkosarjan huippuketju, josta ainakin Eero sitten tuttuun tapaansa hieman floppasi pleijareissa ja Kerho hyytyi. Ylivoimalla Kerho oli suorastaan surkea. Välillä tuntui, että Tappara oli turvassa pelatessaan vajaalla. Osasyynsä oli toki Tapparan loistavalla alivoimapelillä, jonka Rautakorpi oli hionut aiempaa parempaan kuntoon.

Mestaruusvuoden Tapparan hyökkäystehot jakautuivat todella laajalle ja tiettyjen pelaajien (Pirnes,Marusak,Bisset, Jämsen, nelosketju..) tason nosto playoffeissa nostivat joukkueen kaikissa sarjoissa niukasti, mutta riittävästi paremmaksi. Saattaa olla, että SE kausi oli ainutlaatuinen poikkeus, jolloin kaikki vain loksahti kohdalleen juuri oikeaan aikaan. Poikkeuksen puolesta puhuisivat ne monet ennätykset ja säännönmukaisuudet, joita silloin rikottiin kotietujen ja lähtöasetelmien suhteen.

Tällaista tasonnostoa odotan tälläkin kaudella etenkin Nurmelta sekä Kiilholma-Saviano ja Hokkanen-Piispanen akseleilta. Väläyksiä on jo nähty. Nyt suoritustason täytyy löytyä lopullisesti ja pysyä. Venun ja Lehterä-Enlundin pitäisi jatkaa vähintään tasollaan. Ykköseen luotan täysin etenkin Ojasen ja Vertalan osalta. Tillun panosta en myöskään pahasti epäile, mutta kovan pelin sopiminen vartalolle jää nähtäväksi. Vahvuutena Tapparalla on nyt aika valmiit toimivat ketjukoostumukset, joita ei kauheasti kannata muutella. Korkeintaan vähän virittää tarvittaessa. Hardt antaa mukavan piristysruiskeen joka ketjuun, jos jonkun laiturin peli yskii. Lehtonen paikkaa kohtuullisesti loukkaantumisia.

Lehdon onnistumiselle en näe estettä, sillä sen verran vakuuttava mies on ollut. Nikkilä sijaistaa tason pettäessä, eikä Uraman kannata odotella turhan kauan, jos hapuilua esiintyy. Urama voi aidosti herätellä joukkuetta maalivahdinvaihdolla perustason oleelisesti kärsimättä.

Puolustuksen täytyy tarkentaa peliään oleellisesti. Riskit minimiin ja käytetään sitä osaamista oikeassa paikassa terveellä itseluottamuksella. Alivoimamaaleja on mennyt sisään tuskastuttavan paljon, mutta ehkä se on sitten se hinta riskinotosta ns. kiekollisessa pelissä. Loppujen lopuksi kyse on ollut useinmiten vain huolellisuudesta. Kiekon rohkeat ylöstuonnit ja lyhyet syötöt omassa päässä täytyy pystyä rytmittämään oikeisiin paikkoihin. Purkukiekkoja ei pidä välttää, kun on niiden paikka. Yksi selkeä puute etenkin Aallon ja Grönvallin pelissä on huono taklaustensietokyky. Aalto menettää pelikontrollin ja Rete lähes terveytensä, kun kunnon niitti tulee kohdalle. Jyp ei tätä onneksi kovin hyvin pysty hyödyntämään kuin ykköskentällään, mutta muilta joukkueilta löytyy taklausvoimaa laajemmaltikin, jos siihen tulee vähänkin paikkaa. Benoit, Anssi ja Pikkarainen ottavat mällit kunnialla vastaan ja osaavat niitä antaakkin tarvittaessa. Pentikäiselle voisi antaa enemmän roolia pelin koventuessa ja Halmeen tiputtaisin jo lähtökohtaisestikkin seitsemänneksi pakiksi.

janneojanenonjumala:
Myönnetään, että taisin selittää vähän huonosti ja ylimalkaisesti kun Ljpp tarttui mainintaani 'yksilötaidot kuitenkin ratkaisevat aina lopulta'.
En tarkoittanu toki mitään rinnastusta perustaidoissa minnekään päin, vaan tarkoitin maalintekoa ja tai sen estämistä eli maalivahtipeliä. Kuten olemme nähneet arvokisoissa, Suomi tarvitsee yhteen maaliin noin kymmenen paikkaa enemmän kuin ne maat, joilla on todellakin sitä henkilökohtaista taitoa. Näkisin niin, että monta vuotta jatkuneella loistavalla joukkuepelillä edennyt Suomi olisi voittanut lähes kaiken mahdollisen, jos sitä taitoa olisi kun edessä on enää tyhjä maali.
Muistellaanpa vaan miten venakot, tsekit ja muut yleensä aina tekevät siitä erän ainosta paikastaan maalin ja Leijona pyörittää 5 kahden miehen ylivoimaa saamatta verkkoakaan-sitä noin periaatteessa tarkoitin yksilötaidolla.
Tappara-Kärpät peli tässä jokunen päivä sitten oli hyvä esimerkki siitä, kun sitä taitoa pystyy hetkellisesti käyttämään paremmin kuin vastustaja, niin pinnoja ropisee. Siinä pelissä onnistui sekä maalinesto että -teko paremmin kuin vastustajalla, jolla tuota luontaista taitoa on kosolti enemmän, tai ainakin niin luulevat. Blues taas on tänä vuonna ollut hyvä esimerkki siitä, kun nimenomaan se esto on kondiksessa niin vähäisempikin maalintekotaito riittää pisteiden ropsimiseen. Henkinen puoli kuuluu myös oleellisesti henkilökohtaiseen kapasiteettiin, onko se sitten taitoa vai mitä.
Pelikirjastahan tässä sektorissa piti puhuman, mutta taitaa alkaa mennä jo vierestä. No pelitapaa tässä taidan käsitellä: toiset tekee ja toiset ei.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu