Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Tapparan pelikirja ja yleinen pelitapakeskustelu

<< < (47/66) > >>

Ljpp:

--- Lainaus käyttäjältä: Keyman - Elokuu 23, 2011, 11:06:18 ---No ei jatku. Nyt pelataan aivan selkeästi aluetta, eikä miesten perässä juosta pakolla. Tosin puolustaminen on ollut toistaiseksi lähinnä seisoskelua ja keskustan tukkimista. Aktiivisuus on puuttunut täysin.
--- Lainaus päättyy ---

En kyllä allekirjoita tätä, ainakaan täysin. Mielestäni (voin olla vanhanaikainen tai muuten vaan väärässä) aluepuolustamiseen ei kuulu se, että puolustaja seuraa omaa (kiekollista) vastustajaansa siniviivalle asti. Tässä tilanteessa pitäisi tapahtua paikan vaihto laitahyökkääjän kanssa, ja oli yksi viime kaudella ongelmia ja sekaannusta aiheuttanut asia. Paikanvaihdot eivät sujuneet ja vielä sekaisemmaksi homma meni, kun puolustaja päätti laskea takaisin oman maalin kulmalle puolustamaan aluetta.

Pari säännönmukaisuutta onnistuin Trophy-peleistä löytämään:

- Nopeaa pelin kääntöä haetaan nopealla lyhyellä syötöllä omalla aluella ja usein varsin rohkeasti kentän keskustaan. Saman tyyppinen kuvio oli Uraman ensimmäisellä kaudella käytössä. Ajoittain tämä jopa toimi. Surkea jää ja puutteellinen tuntuma varmasti haittasivat nopeaa lyhytsyöttöpeliä.

- Joukkue lyö herkästi kiekkoja ristikulmaan, jos selkeää syöttöpaikkaa ei ole punaviivan jälkeen. Ajatus on arvatenkin se, pienikokoinen hyökkäys ehtisi ristikulmaan paineistamaan, tai ennen vastustajan pakkeja. Tämä ei kuitenkaan toiminut, koska ajoitukset eivät natsanneet ja toisaalta hyökkääjät ovat heikkoja kaksinkamppailuissa. Tässä on mielestäni myös räikeä ero viimevuosien viralliseen mikkihiirikiekkoon, eli KalPan peliin, jossa kiekosta ei luovuta, vaan tilaa pyritään luomaan kiertämällä nurkissa ja tekemällä jättösyöttöjä. Tapparan tyyli on toistaiseksi pakottanut hyökkääjät kontakteihin, joita taas KalPa pyrki välttämään.

Hitaat lähdöt olivat enemmän ja vähemmän sekavia, eivätkä toimineet edes miesylivoimalla.

Keyman:

--- Lainaus käyttäjältä: Ljpp - Elokuu 23, 2011, 19:02:12 ---En kyllä allekirjoita tätä, ainakaan täysin. Mielestäni (voin olla vanhanaikainen tai muuten vaan väärässä) aluepuolustamiseen ei kuulu se, että puolustaja seuraa omaa (kiekollista) vastustajaansa siniviivalle asti.
--- Lainaus päättyy ---

Ainakin Pardubice-pelissä puolustettiin selkeästi aluetta, jopa rasittavan orjallisesti. Etenkin hyökkääjät lähinnä seisoivat omilla tonteillaan estämässä pääsyä keskustaan. Puolustajat liikkuivat enemmän, mutta melko usein antoivat hyökkääjän mennä maalin takaa seuraamatta perässä. En ainakaan huomannut tuollaista siniviivalle seuraamista.


--- Lainaus ---Nopeaa pelin kääntöä haetaan nopealla lyhyellä syötöllä omalla aluella ja usein varsin rohkeasti kentän keskustaan.
--- Lainaus päättyy ---

Tämä oli selvästi nähtävissä, ja mielestäni toimi välillä hyvin. Tuolla tavalla saatiin jokusen kerran jätettyä kaksi karvaajaa selän taakse, ja hyökkäys hyvin käyntiin. Pari kertaa meinasi tulla paha kiekonmenetys, mutta se sallittakoon.


--- Lainaus ---- Joukkue lyö herkästi kiekkoja ristikulmaan.
--- Lainaus päättyy ---

Kyllä. Näin tapahtuu, jos hyökkääjille ei saada kiekkoa vauhtiin. Harmitti muutaman kerran esimerkiksi Männikön puolesta, joka haki hyvän vauhdin, tarjosi syöttöpaikkaa, mutta kiekkoa ei tullut. Sen jälkeen Männikkö joutui jarruttamaan hyökkäyssinisellä, ja oli sitten jo myöhässä kiekon lentäessä kulmaan. Ajoitukset olivat pahasti pielessä. Toivottavasti siihen saadaan korjaus, muuten hyökkäyspelaaminen on pelkästään riistojen ja nopean kääntämisen varassa.

Jarzo:
En ota kantaa pelikirjaan muuten kuin palstaveljien / sisarten kautta tulleista viesteistä. Vähän kyllä huolestuttaa jo paatuneimpaakin kiresrintaa...

nuuskamuikkunen78:
Monta vuotta hukassa ollut pelikirja vieläkin kateissa :)
Pelitavan ideana täytyy olla että hävitään  pelit ja se toteutuu kiitettävästi
Muunlaista ideaa pelistä ei löydä

tapsa34:
Enemmän pitäisi pilkkoa sitä vastustajan pelaamista osiin ja saada vastalääkkeet aina? Pelin sisällä ei saisi tulla lähes kymmentä ylivoimahyökkäystä omiin! Omassa päädyssä puolustaminen on ollut taas pelkkää perässäjuoksua? Viime vuonna pelattiin osassa pelejä pelkkää alla pysymistä ja toimi silloin hyvin. Hyökkäykset on saatava toimimaan nopeasti omasta päädystä maalintekoon asti vastustajan päädyssä! Mitähän se meidän maalivahtivalmentaja oikein harjoittelee niiden molarien kanssa, kun koko ajan kiekkoa menee sisään ylhäältä samoista paikoista. Hanskakäsi ei ole valmiina tilanteissa. Nurkat ei ole peitettynä. Ei tulla vastaan.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta