Ihan sama mitä Sihvonen ja muut analyytikot kirjoittaa. Huolimatta mistään materiaaleista ja valmentajista on kuitenkin 3 perus prinsiippiä ratkonut vuosikausien aikana eniten mestaruuksia.
1) maalivahtipeli
2) maalivahtien välinen kaksintaistelu
3) ja ennenkaikkea kuka maalivahti on paras ja Voittava
Yksisilmäisesti ajateltuna näin, koska maalivahtihan ne viimeiset sentit ennen maalia estää tai ei estä. Onnistuminen ja epäonnistuminen kiteytyy juurikin noihin viimeisiin sentteihin. Analysoimatta sen enempää playoff-sarjojen voittamiseen johtaneita syitä, voidaan sarjojen sisältä löytää muitakin yhtä tärkeitä "prinsiippejä". Nuo kolme prinsiippiä, jotka esitit voisi tiivistää yhdeksi osaksi "pääprinsiippejä", maalivahtipeliksi osana maalinestopeliä.
Maalivahti on luonnollisesti yksittäisenä pelaajana joukkueen tärkein pelaaja, jonka rooli maaliestopelissä on kiistämätön. Roolia ei kannata mielestäni korostaa liikaa varsinkaan torjuntojen määriin perustuvissa analyyseissä. Yleensäkin maalivahtipelin onnistumisen analysointi on aika vaikeaa. Muuttujia on yksinkertaisesti liikaa. Torjunnat ja voittoprosentit kertovat jotain, mutta vääristyvät helposti, koska joukkueen pelityyli ja varsinkin puolustamisen perusidea ohjaa niiden määriä riippumatta maalivahdin onnistumisesta. (vrt. vaikkapa Vehasen voitto% ja torjunta%). Joukkueen muiden pelaajien teot (asenne,kovuus,sijoittuminen,pelin selkeys,luottamus..) maalivahdin edessä tekevät suurelta osalta maalivahdin onnistumisen.
Fiilispohjalta lähtevä analyysi taas perustuu subjektiivisiin "olisi pitänyt torjua"-analyyseihin ja torjuntatyönskentelyn varmuuteen liittyviin spekulointeihin. Fiilistelyiksi ne usein jäävätkin, sillä ainakaan itse en pidä Tommy Salon tai Kari Lehtosen pelitasoja syyllisinä "niihin kuuluisiin tappioihin", vaikka aika näyttävästi tv-kamerakulmista katsellen sen yhden virheen aikanaan tekivätkin. Nuo virheet eivät peliä silloin todellisuudessa ratkaisseet, vaikka pääosaan nousivatkin. Niitä joskus tulee tyyliin 1/1000. Syynä virheisiin oli pääasiassa huono onni, se sattuman sanelema "prinsiippi". Onni ohjailee osaltaan joukkueen terveystasoa ja loukkantumisia, pomppujen suuntaa, railoja jäässä, varusteiden hajoamista, yhteensattumia jne...
Maalinestopelin lisäksi jääkiekko on vielä, onneksi, maalintekopeli. Se kumpaa joukkue pelissään painottaa, lienee taktiikan peruskiviä. Altavastaajan rooli ja vieraskenttä vetävät joukkueen usein puolustavampaan pelitapaan. Käytettävä pelaajamateriaali suhteessa vastustajaan sanelee luonnollisesti omat vaatimuksensa. Maalintekopelin tai tuttavallisemmin hyökkäyspelin rooli tuntuu usein unohtuvan playoffien tarkassa ja usein jopa kyttäävässä pelitavassa. Tapparan mestaruusvuoden joukkueelle oli ominaista tiiviin ja riskittömän pelitavan lisäksi kyky tehdä maaleja kaikilla neljällä kentällä. Kärppien ylivoimaiselta tuntuva asema tällä hetkellä perustuu juurikin laajaan joukkoon ratkaisijoita. Akilleen kantapäänä Kärpillä on puolustajien hyökkäysteho. Kärppien puolustus on tehnyt luvattoman vähän maaleja joukkueen muuhun tasoon nähden. Sama pätee Jokereihin ja Bluesiin. Playoffeissa erikoistilannepalaaminen korostuu entisestään ja silloin pelaajien maalintekotaito etenkin puolustajilla muodostaa oman keskeisen "prinsiipin". Yksi täytyy aina upottaa vastustajan maaliin, jos aikoo voittaa.
Kotietu on vaikuttava "prinsiippi" tilastollisestikkin. Sen merkitys vaihtelee, kun tarkastellaan joukkueiden rakenteita. Kotijoukkueen viimeinen vaihto-oikeus on keskeinen tekijä peluuttamisessa ja se mahdollistaa tehokkaan mutta kapean hyökkäyskaluston (Jyp) poispelaamisen hyvin roolitetulla jarrukentällä. Plussana tietysti yleisö, jonka merkitystä en ammattiurheilussa ainakaan kuudennen kenttäpelaajan arvoisena pidä. Joskus se voi kääntyä jopa kotijoukkuetta vastaan.
Omaan kokemukseeni perustuen arvostan "prinsiipeistä" korkeimmalle kokemuksen ja johtajuuden. Johtajuutta tulee olla pelaajistossa ja valmennuksessa. Johtajuus syntyy yleensä kokemuksen kautta (pl. O Jokinen
). Joukkueen pelaajistossa johtajuus yleensä vahvistuu esimerkin kautta. Hyvin koottu joukkue pitää sisällään nuorta ennakkoluulottomuutta ja sitä vahvistavaa sekä vakautta tuovaa kokemusta. Asenne ja oikeiden asioiden tekeminen varmistuu, kun joukkueessa on auktoriteettia ja siihen liitettyä kokemuksen tuomaa osaamista. Valmennuksen merkityksen selittäminen lieneekin jo rautalangasta vääntelyä. Sen tulee valmistaa joukkue playoffeihin taktisesti, henkisesti ja fyysisesti. Playoffien aikana on keskeistä reagoida nopeasti ja oikein pelien etenkin pelien sisällä tapahtuviin muutoksiin ja osata peluuttaa oikeita pelaajia oikeissa paikoissa.
"Prinsiippi" on muuten ärsyttävä/hauska termi, niinkuin suurin osa muistakin termin lajin pariin tuoman herran jutuista. Vähän niinkuin sen toisen suhaajan "pelikirjakin". Mediasta suojatyöpaikan saaneiden wannabe-valmentajien itsekorostusta. Kuulostaa varmaan satunnaisesti kiekkoa seuraavasta Pentti Penkkiurheilijasta aika asiantuntevalta. Olkoon kuitenkin niin, eli tärkeysjärjestyksessä mun "prinsiipit", joita on viisi, ettei liikaa yksinkertaisteta elämää ja monimutkaista peliä nimeltä jääkiekko. Näillä mestaruus saadaan ja yhdenkin puuttuminen voi kaataa koko homman
1. Johtajuus
2. Maalinestopeli
3. Maalintekopeli
4. Onni ja sattuma
5. Kotietu ja -yleisö
