Mielestäni valinta ei ole rohkea, vaan pikemmin se helpoin. Joskus se ykköseksi nousu on tehtävä ja jos 5 kautta 2. valmentajana ei riitä työharjoittelukokemukseksi , niin mikä sitten. Jos Saarinen on ollut yhtään hereillä, niin varmasti näistä Mika Saarisen, Rautakorven ja Uraman kausista on oppinut paljon hyvää ja myös varottavia esimerkkejä mitä tehdä toisin. Auktoriteetin ansaitseminen on tietysti se vaikea temppu - toivotaan, että onnistuu ainakin julkisuuskuvaltaan äärimmäisen rauhallisen ja leppoisan oloiselta kaverilta. Itse kaipaisin valmennustrioon jotain kovaa, kokenutta ja tulisieluista ex-pelaajaa tuomaan vähän tunnetta aitioon - en jaksa uskoa, että Pauke Järvisestä on "Makkoseksi Makkosen paikalle". Rahoissa annetaan tasoitusta, joten valmennuksen olisi oltava huippukunnossa. Uraman kurssi on noussut korkealle myös pelaajien näkökulmasta, mutta Saarinen ei tässä mielessä ole mikään houkutin pelaajamarkkinoilla.
Rohkea valinta olisi ollut hakea muutosta, tasaisen jatkuvuuden sijaan, esimerkiksi jonkun Ika Lehtosen tapaisen kaverin muodossa.
Uraman loppullinen onnistuminen todellakin punnitaan tänä keväänä. Nuorien pelaajien kehittäjänä mies on kykynsä näyttänyt ja oman pelitapansa Kukolan Keisari on joukkueeseen saanut iskostettua. En tiedä miten vastuu joukkueen rakentamisesta jakautuu Leinosen ja Uraman välillä, mutta pahaa pelkään että liikkuvuuden painottamisessa on menty liian pitkälle ja joukkue on liian yksipuolinen (=pieni ja heiveröinen) kovempaan menestykseen. Tapparalla on selvästi vähiten fyysisen pelin osaamista kilpakumppaneihin verrattuna, ja kun eilen katselin Bluesin peliä niin kovin pessimistinen olen sen suhteen, että Tappara Espoota vastaan pärjäisi, oli penkin takana sitten kuka tahansa.