Kirjoittaja Aihe: Kotiotteluiden alku  (Luettu 19426 kertaa)

Poissa Nevöföget03

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 187
    • Profiili
Vs: Kotiotteluiden alku
« Vastaus #15 : Elokuu 17, 2015, 16:34:51 »
Tartun lauseeseen "suurta osaa muista jengeistä ei ollut tuolloin edes olemassa". Vainio teki biisin 1976, jolloin suurin osa liigajoukkueista oli kyllä olemassa ja varsin suuri osa mestaruussarjassakin.

Joku pelicans oli ehkä kiekkoreipas ja espoon lähiöitä vasta rakennettiin. :)

Mutta samaa mieltä kanssasi, että tuota ehkä suomalaisen urheilugenren parasta kannatuslaulua käytetään liian vähän. Lyhennetty versio voisi hyvin toimia tunnelman lisääjänä. Koko laulua ei taida voida ottaa. Tai jos otetaan niin yhteislauluna ehkä sitten vaan juuri kertosäkeet.

Ainakaan nykyinen mestaruusvuosia esittelevä video ja varsinkin sen taustalla soiva hautajaismusiikki (ehkä haettu jännitystä lisäävää vaikutusta) ei toimi ja alkaa kyllästyttää. Siihen videoklippiin kun ei meinata millään saada jatkoakaan hyvistä yrityksistä huolimatta...

Tiedän että vanhempaakin kannattajakuntaa miellyttäis toi Junnun biisi enemmän kuin isänikin kiroamat "jytkeet ja metelisaaste", jota hallissa kuulemma on liikaa pelikatkoilla.

Juu no yritin lähinnä kärjistää:D mutta hieno huomata että olet samaa mieltä!

Poissa #27

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 241
    • Profiili
Vs: Kotiotteluiden alku
« Vastaus #16 : Elokuu 19, 2015, 21:19:53 »
Ei ole kyllä mitään hajua mitä ne sanoisi koska en tiedä mitä on blue moon tai ynwa?
Blue Moon on Manun derbyvastustajan cityn anthem ja YNWA on lyhnne You'll Never Walk Alonesta, eli Liverpoolin anthem. Kummassakaan ei mainita seuran nimeä, mutta molemmat ovat assosioituneet seuroihin vahvasti, kuten tuo Valan biisi on Tamuun. Sinikaarti, eli tamun nykyinen kannattajakunta, on melkoisen vasemmistolaista, kuten myös Vala esiintymispaikoistaan päätellen, mutta Tappara taas löytynee toisesta laidasta (ainakin historiallisesti).

Kiitokset lisäselvityksestä mutta täytyy nyt sen verta korjata että et ole tainnut käydä peleissä hirveästi? Ainakin kun sunnuntaina tuli käytyä tuolla TamU-K:n pelissä niin ei voi sanoa että Sinikaarti olisi nykyinen kannattajakunta vaan että se on edelleen se sama mikä oli aiemmin. Aivan samoja naamoja oli ikä sitten 60 tai 20 oli katsomossa. Jos makkaran myynnillä fb-päivitysten perusteella seura tekee nelosen ottelussa yli tuhannen euron tilejä niin kyllä siihen muutakin vaaditaan kuin 150 Sinikaartilaista joista pelissä oli n.70.


Haluaisin lisätietoja mikä tekee näistä kahdesta vasemmistolaisia?

Poissa kuravelli

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 84
    • Profiili
Vs: Kotiotteluiden alku
« Vastaus #17 : Elokuu 24, 2015, 10:22:47 »
Ei ole kyllä mitään hajua mitä ne sanoisi koska en tiedä mitä on blue moon tai ynwa?
Blue Moon on Manun derbyvastustajan cityn anthem ja YNWA on lyhnne You'll Never Walk Alonesta, eli Liverpoolin anthem. Kummassakaan ei mainita seuran nimeä, mutta molemmat ovat assosioituneet seuroihin vahvasti, kuten tuo Valan biisi on Tamuun. Sinikaarti, eli tamun nykyinen kannattajakunta, on melkoisen vasemmistolaista, kuten myös Vala esiintymispaikoistaan päätellen, mutta Tappara taas löytynee toisesta laidasta (ainakin historiallisesti).

Kiitokset lisäselvityksestä mutta täytyy nyt sen verta korjata että et ole tainnut käydä peleissä hirveästi? Ainakin kun sunnuntaina tuli käytyä tuolla TamU-K:n pelissä niin ei voi sanoa että Sinikaarti olisi nykyinen kannattajakunta vaan että se on edelleen se sama mikä oli aiemmin. Aivan samoja naamoja oli ikä sitten 60 tai 20 oli katsomossa. Jos makkaran myynnillä fb-päivitysten perusteella seura tekee nelosen ottelussa yli tuhannen euron tilejä niin kyllä siihen muutakin vaaditaan kuin 150 Sinikaartilaista joista pelissä oli n.70.


Haluaisin lisätietoja mikä tekee näistä kahdesta vasemmistolaisia?
TamU:n matseja kertynyt sarjakaudella vain yksi, jonka lisäksi kävin harjoituspelissä ja cup-ottelussa. Aivan varmasti on muutenkin samaa kannattajapohjaa, mutta kyllähän Sinikaartin merkitys kasvaa jos se on jopa 40% yleisömäärästä (ei tosin ParVia vastaan näin suurta osaa). Lisäksi juurikin Sinikaarti on vahvasti sidoksissa seuran johtoon ja pelaajistoon.

Sinikaartin vasemmistolaisuudesta tiedän vain sen, että antifa on siellä aika vahvoilla ja he tykkäävät yhdistää natsikorttia Ilveksen kannattajiin. Toki tuskin kaikki SInikaartisssa mitään vasemmistolaisia, mutta henkilökohtaiset tutut ja facebook-scouttaukseni kyllä. Vala nyt oli mutuilua kun esiintymispaikkana esimerkiksi Vastavirta-klubi.

e. Ja bännit välttääkseni voisin sanoa, että metallisaasteelle peukku, mutta nykypop ei sovi jäähalliin.
« Viimeksi muokattu: Elokuu 24, 2015, 10:29:15 kirjoittanut kuravelli »

Poissa Limutus

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 312
    • Profiili
Vs: Kotiotteluiden alku
« Vastaus #18 : Elokuu 24, 2015, 16:28:50 »
Vähän ehkä täytyy olla eri mieltä tuosta "Tappara on terästä"-biisin käytöstä otteluiden alkuun. Nythän vuosien mittaan hyväksi perinteeksi on jo ehtinyt muotoutumaan kappaleen soitto heti voiton jälkeen.

Poissa Nevöföget03

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 187
    • Profiili
Vs: Kotiotteluiden alku
« Vastaus #19 : Elokuu 24, 2015, 18:35:39 »
Totta, mutta en näe syytä miksei myös ennen ottelua. En oikein tykkää nykyisestä jumputuksesta. Emme erotu millään tavalla muista.

Poissa TJ

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1491
    • Profiili
Vs: Kotiotteluiden alku
« Vastaus #20 : Elokuu 24, 2015, 18:44:24 »
Pysykööt siellä pelien lopussa vaan, sopii mulle ihan hyvin.
Tätä ei saa ottaa talteen.

Poissa kuravelli

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 84
    • Profiili
Vs: Kotiotteluiden alku
« Vastaus #21 : Elokuu 24, 2015, 21:37:37 »
Tappara on terästä on aika vaikea tuommoiseksi tunnelmointibiisiksi, toisin kuin esimerkiksi Porissa tämä: https://www.youtube.com/watch?v=OGnyxoKV1ek. Joltain voisi tilata seuralle hidastempoisen biisin helpolla kertosäkeellä, kun Tapparalla on kuitenkin artistikannattajiakin. Tapparan julkkiskannattajaketjusta (http://tappara.info/index.php/topic,126.15.html) löydettyinä ainakin Ilkka Jääskäläinen ja Janne Raappana voisivat olla kykeneviä tähän. Toinen vaihtoehto voisi olla jonkin valmiin iskelmä-biisin adoptoiminen tähän tarkoitukseen, mutta tässä pitäisi ottaa huomioon esim. artistin kytkökset muihin seuroihin ja tietysti se sanoitus :D

Poissa Nevöföget03

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 187
    • Profiili
Vs: Kotiotteluiden alku
« Vastaus #22 : Elokuu 24, 2015, 23:28:48 »
Tuokin kyllä kuulostaisi hyvältä. Joku helppo minkä kertosäkeen voisi painaa oikein tunteella, niin että kylmät väreet menisi.

Poissa Terzzi

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 808
    • Profiili
Vs: Kotiotteluiden alku
« Vastaus #23 : Syyskuu 10, 2015, 22:09:38 »
Saapa nähdä tulisko jotain spessua 60v kunniaksi. Tossa pari päivää oon miettiny yhtä lähikauden sisääntuloa, olikohan se kausi mallia 2012-2013. Eka tuli sellasta raskaampaa musaa ja kuutiolla äijät oli puntilla, sitten tuli pelaajaesittelyt loistavalla Kirves rinnassa -biisillä ja sit tää Nightwishin joka ihan viimestään nostatti sen fiiliksen.

Se oli kyllä hyvin toimiva, ei muuta. Toi Kirves rinnassa on vaa törkeen hyvä kipalee että sais jatkaa vieläkin sisääntulon yhteydessä, viime kaudella oli lähinnä kertsiä mutta sekin kelpaa.

Poissa TJ

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1491
    • Profiili
Vs: Kotiotteluiden alku
« Vastaus #24 : Syyskuu 10, 2015, 23:01:03 »
Eka tuli sellasta raskaampaa musaa ja kuutiolla äijät oli puntilla
Se oli kyllä mainio video. Amon Amarthin Pursuit of the Vikings oli ko. kappale.
https://www.youtube.com/watch?v=M-43pOqheMY
Tätä ei saa ottaa talteen.

Poissa WarAxe89

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 120
    • Profiili
Vs: Kotiotteluiden alku
« Vastaus #25 : Syyskuu 11, 2015, 14:24:06 »
Mielestäni tämä sopisi erinomaisesti Tapparan jäälletulo musiikiksi.

https://www.youtube.com/watch?v=nOr0na6mKJQ

Poissa tomppa94

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1348
  • Tappara.co --> Donizimo
    • Profiili
Vs: Kotiotteluiden alku
« Vastaus #26 : Syyskuu 11, 2015, 18:09:36 »
Nyt oli jo tosi hieno,hakkaa viime kausien 6-0.

Poissa axe86

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1084
    • Profiili
Vs: Kotiotteluiden alku
« Vastaus #27 : Syyskuu 11, 2015, 18:18:28 »
Videoista en tiedä, aika samaa perustylsää kauraa ku viime kaudellakin (nyt tais kyl olla hienommat tehosteet ja parempi resoluutio) mutta musiikki miellytti ainakin allekirjoittanutta. Varsinkin pelaajien tullessa jäälle soi mainion mahtipontista jytää niinku pitääkin, ei toki nightwishkään huono ollu mutta omaan korvaan tää vielä parempi. Ja vaikka en pistäis pahaksenu vaikka pelaajaesittelyvideoon vaihdettais Kirves rinnassa niin tää nykynenkin on noin tuhat kertaa parempi kun viime vuotinen. Kaikkiaan oikeeseen suuntaan on menty paljon viime vuodesta.

Poissa gatecrasher

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 7605
    • Profiili
Vs: Kotiotteluiden alku
« Vastaus #28 : Syyskuu 11, 2015, 18:21:34 »
Jeps, ihan ei yllä kauden 12-13 tasolle mutta hakkaa sen jälkeiset mennen tullen.
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 11, 2015, 21:13:31 kirjoittanut gatecrasher »

Poissa TJ

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1491
    • Profiili
Vs: Kotiotteluiden alku
« Vastaus #29 : Syyskuu 11, 2015, 21:06:40 »
C-katsomossa ei ainakaan musiikki kuulunut melkein ollenkaan, siitä on vaikea sanoa mitään mutta videot oli ihan perus ok. Voittaa ainakin viimekautisen.
Tätä ei saa ottaa talteen.