Kirjoittaja Aihe: Liigan kurinpito  (Luettu 179695 kertaa)

Poissa Trafan

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 4066
    • Profiili
Liigan kurinpito
« : Lokakuu 16, 2010, 09:42:19 »
Edellinen SM-liigan kurinpitoketju henkilöityi ehkä liikaakin kurinpitäjään, Jarmo Muukkoseen.
Nyt kurinpitäjän vaihduttua Sampo Liusjärveen aloitetaan puhtaalta pöydältä.

Kiekko-Vantaan Ilari Melart Kari Jalosen käskyläisenä
Viime syksyn episodi toistui taas: Melart sai mahdollisuuden pukeutua vaihteeksi punapaitaan,
kun HIFK:ssa koettiin, että heidän pelaajaansa oli kohdeltu kaltoin aiemmassa ottelussa.
Melart teki töitä käskettyä ja haastoi "kaltoinkohtelijan" tappeluun. Viime syksynä Melart kävi Tuukka Mäntylän kimppuun ja nyt Jere Karalahden.
Edellinen kurinpitäjä antoi Melartille kolmen ottelun pelikiellon ja valmentaja Jaloselle yhden ottelun toimitsija kiellon.
Nyt Sampo Liusjärvi on antanut Melartille kahden ottelun pelikiellon Bluesin Jere Karalahden noutamisesta.
SM-liigan kurinpitolinja vaikuttaa säilyneen ennallaan, Liusjärven kevyemmät rangaistukset johtunevat siitä, ettei HIFK mainostanut tapahtumaa tällä kertaa lehdessä.

Ihmettelen kovasti. Mielestäni HIFK:n ja Kari Jalosen toimintatapaan (värvätä Mestiksestä joku tusinajamppa poistamaan vastustajan avainpelaaja heti ensimmäisessä erässä ja saada siitä etua) pitäisi puuttua kovemmalla kädellä. Mitä jonkun Melartin puuttuminen parista pelistä (Kiekko-Vantaassa) muka haittaa HIFK:n peliä? Eihän se ole mikään rangaistus.

Poissa Torspo

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 530
    • Profiili
Vs: Liigan kurinpito
« Vastaus #1 : Lokakuu 17, 2010, 10:45:48 »
Nyt täytyy ottaa vähän kantaa tähän kurinpidon linjaan.

Adam Masuhr sai törkeästä ja tahallisesta polvitaklauksesta vain 3 ottelun pelikiellon. Ja Melart Karalahden "noudosta" kaksi peliä. What? Mielstäni Melartille ei olisi tarvinnut antaa yhtään ottelua itse ottelussa annetun rangaistuksen lisäksi. Eihän kyseisessä tappelussa tapahtunut mitään. Melartin "nouto" jäi myös tällä kertaa täysin säälittäväksi. Kaveri on olevinaan poliisi, muttei ole kyennyt löylyttämään niin Mäntylää kuin Karalahteakaan. Mielestäni tuomarivirhe molemmissa tapauksissa on siinä että Mäntylä ja Karalahtikin lensi ottelusta ulos. Mutta joka tapauksessa Melartille en olisi antanut ottelussa saadun tuomion lisäksi mitään.

Asiahan ei liity Tapparaan mitenkään, mutta kyllä me täällä kiroiltaisiin jos Melart pelaisi meidän joukkueessamme (luojan kiitos ei pelaa).
"Nämä Saipa-pelit on meille sellaisia El Clasicoita"
- V. Nieminen 7.3.2013

Poissa polvitaklaaja

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1214
  • Twat
    • Profiili
Vs: Liigan kurinpito
« Vastaus #2 : Lokakuu 17, 2010, 11:02:27 »
Adam Masuhr sai törkeästä ja tahallisesta polvitaklauksesta vain 3 ottelun pelikiellon. Ja Melart Karalahden "noudosta" kaksi peliä. What? Mielstäni Melartille ei olisi tarvinnut antaa yhtään ottelua itse ottelussa annetun rangaistuksen lisäksi. Eihän kyseisessä tappelussa tapahtunut mitään. Melartin "nouto" jäi myös tällä kertaa täysin säälittäväksi. Kaveri on olevinaan poliisi, muttei ole kyennyt löylyttämään niin Mäntylää kuin Karalahteakaan. Mielestäni tuomarivirhe molemmissa tapauksissa on siinä että Mäntylä ja Karalahtikin lensi ottelusta ulos. Mutta joka tapauksessa Melartille en olisi antanut ottelussa saadun tuomion lisäksi mitään.

Asiahan ei liity Tapparaan mitenkään, mutta kyllä me täällä kiroiltaisiin jos Melart pelaisi meidän joukkueessamme (luojan kiitos ei pelaa).

Sehän tässä onkin hullua, että kurinpitäjät eivät ottaneet mitenkään järkevästi kantaa tähän Jalosen käskytykseen. Puheet siittä, että Melart itse päätti mitä teki on niin läpi näkyvää paskaa että huh huh.

Kaveri on Mestis/Suomi-sarjatason pelaaja ja 2 ottelun pelikielto on täysin merkityksetön, ei IFK menettänyt yhtään mitään.

Mashurin rangaistus oli minun mielestäni alakanttiin.
"Mikä jätkä sää oot kun etsää osaa puhua etkä sää osaa pelata, niin mikäs tää sun juttus oikein on?" Ville Nieminen Siim Liivikille ajassa 60:00 ekassa pleijari pelissä 2013..

Poissa axe

  • Global Moderator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1625
    • Profiili
Vs: Liigan kurinpito
« Vastaus #3 : Lokakuu 17, 2010, 12:11:40 »
Nyt täytyy ottaa vähän kantaa tähän kurinpidon linjaan.

Asiahan ei liity Tapparaan mitenkään, mutta kyllä me täällä kiroiltaisiin jos Melart pelaisi meidän joukkueessamme (luojan kiitos ei pelaa).

Eihän siitä tappelusta sinänsä mitään annetakaan, vaan se annetaan siitä noutamisesta ja vanhojen asioiden kostamisesta. Ihan paskanhailee saako siinä lyötyä kertaakaan vai ei, rangaistus pitää tulla ja sen pitäisi olla isompi kuin tuo kaksi peliä. Ainoa vaan että Melart on täysin väärä kohde pelikiellolle, kun sen pitäisi mennä seuralle, valmentajalle jne. Mutta kun sitä käskynjakoa ei pystytä todistamaan, niin Melart joutuu sijaiskärsijäksi ja saa sen vuoksi liian pienen rangaistuksen itse tekoon nähden. Ja se teko ei ole "tappelu". Rangaistuksen pitäisi olla paljon suurempi, kun tämä oli vielä jo toinen kertakin, mutta tosiaan koska Melartia on väärin rangaista asiasta kun oikeita syyllisiä ei saada rautoihin, niin kurinpidon on pakko antaa vaan tuollainen ranteille läpsäisy.

Melart on itse asiassa ihan ok pelaaja. Liigatasolla sitä ei ole nähty, koska hänelle ei ole löytynyt käyttöä kuin tällaisena "kultaisena noutajana", mutta Mestiksessä kaveri on jo hyvä pakki. On suorastaan rikollista HIFK:lta käyttää häntä näin ja mahdollisesti pilata sillä koko hänen peliuransa. HIFK ja Kari Jalonen ei kärsi hänen pelikielloistaan mitenkään, sen sijaan poika itse kärsii, samoin Kiekko-Vantaa.

Sekin tuossa ottaa päähän, että Mäntylän tapauksessa kaikki kurinpitotahot olivat yhtä mieltä, että Mäntylä heitettiin väärin suihkuun ja näin ei saa tapahtua toiste. No nyt se tapahtui toiste ja tuomarit paskoivat taas housuunsa ja laittoivat Karalahdenkin suihkuun. Se olisi jo yksi rangaistus IFK:lle, että näiden noudettavien annettaisiin puolustaa itseään eikä heille annettaisi mitään jäähyä samalla kun noutaja itse lähtee ulos.

Poissa 4_TRA

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3246
    • Profiili
Vs: Liigan kurinpito
« Vastaus #4 : Lokakuu 17, 2010, 13:05:40 »
Ns suurseurojen kohdalla meininki on erilaista. Kalpakin luetaan jo suurseuraksi kun sanktiot on vähäisempiä, radiosta kuultuna oliskohan kiakkoasiantuntija Hiitelä tokaissu jossain ennen peliä analyysissään viime viikolla.
Lainamies Melart sai ihan oikein pelikieltoa mutta kyllä peluuttajallekin kuuluisi rangaistus. Jos nää kuittaukset on pelin koodistoa perustumatta kisjoitettuihin sääntöihin niin yhtä hyvin käskytys  sitten on koodistoa. Jos Melart on kehityskelpoinen pelimies eikä muuta roolia saa Hifkistä ja silti siellä roikkuu kun tilataan niin tyhmänä saa myös kärsiäkin. On niitä muitakin seuroja SM-liigassa.

Poissa Andy

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1921
  • Apteekin kautta kotiin lepäämään
    • Profiili
Vs: Liigan kurinpito
« Vastaus #5 : Lokakuu 17, 2010, 20:43:08 »
Mun mielestä Melartille ei kuulu yhtään ottelua lisärangaistusta (niin kuin ei tappeluista koskaan kuuluisi), vaan ennemmin SM-liiga voi miettiä omia sääntöjään pitääkö se vastapuoli (Karalahti) ajaa tällaisessa tilanteessa ulos? Lisäksi Hifkille voi jonkun sakon määrätä selvästä käskyttämisestä, mutta niin kuin todettua, ei Melartin 2 ottelun pelikiellolla ole mitään merkitystä seuralle.
A-Rod is the hottest product  - After I played him, I needed an anti-biotic  -  He's not robotic  -  But he's patriotic  -  I had a thought in my head, he hit a serve and I forgot it  -  Roddick - If he's in a tournament,  you boycott it

Poissa Kankaantaan profeetta

  • Global Moderator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1312
    • Profiili
Vs: Liigan kurinpito
« Vastaus #6 : Marraskuu 22, 2010, 22:18:56 »
Lokakuussa katselin Pelicans -ottelussa Tyrväisen menoa ja silmiin pisti kova vauhti mutta myös se kohellus. Totesin silloin puolihuolimattomasti ottelun ketjussa että:

"Vastapuolella Tyrväinen oli mielestäni niin hyvä, että olisi voitu palkita vaikka ottelun tähdistöön. Mies luisteli energisesti, laukoi hyvin, taklasi todella raakasti ja teki maalinkin. Tapparan olisi hyvä vetää tällaiset jätkät heti pelin alussa levyksi seinään - onneksi Mäntylä veti pari kertaa ihan hyvin. Eniten Tyrväisen pelitavassa energisyydestä huolimatta harmitti sellainen koheltava asenne, että tuollaisessa meiningissä voi aina sattua jotain. Tappara ei voi enää menettää pakkejaan sairastuvalle."

Heti aluksi todettakoon että itsensä lainaaminen on perseestä ja minut saa tuomita siitä aivan vapaasti.

Tänään osui silmiin otsikko:

http://www.iltasanomat.fi/urheilu/t/sm-liiga/2280714

On varmaan kaikkien kannalta paras että tuollainen (toisen pelaajan vahingoittamiseen tähtäävä) pelityyli tuomitaan juuri näin kuin nyt tänään on tehty. Jotenkin tämä Tyrväinen ei loppujen lopuksi varsinaisesti yllättänyt meistä varmaan ketään tai ainakaan niitä, jotka peliä seurailee. Hyvä että tuomio tuli, olisi ollut vaan saman tien pitempi. Mutta on sen miehen liike silti mahtavaa jos jotain positiivista hakee.

Poissa Hemuli

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 460
    • Profiili
Vs: Liigan kurinpito
« Vastaus #7 : Joulukuu 04, 2010, 11:24:23 »
On varmaan kaikkien kannalta paras että tuollainen (toisen pelaajan vahingoittamiseen tähtäävä) pelityyli tuomitaan juuri näin kuin nyt tänään on tehty.

Tämä siis vanhasta keissistä. Nythän vene keikautettiin toiselle laidalle, kun Ilveksen Marjamäki ei saanut Krepsiin kohdistuneesta puuntakaa ajetusta tappopommista mitään muuta kuin päänsilityksiä.

Täytyy kyllä sanoa että nyt meni kurinpito-osastolta täydellisesti vihkoon tuo tuomio. Kovalla vauhdilla puun takaa ajettu pommi vastustajan päähän jätettiin täysin huomiotta. Tuo jos mikä oli vastustajan terveyden täydellistä kunnioittamattomuutta. Ei näin.
"Ilveksen kannattajien patologiseen kateellisuuteen sekoittunut krooninen vahingonilo yhdistettynä aidon ja oikean kunnioituksen puutteeseen sekä paskaan asenteeseen on kyseisen jengin kannattajien tyypillisin luonteenpiirre." -Kankaantaan profeetta

Poissa Karski

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 301
    • Profiili
Vs: Liigan kurinpito
« Vastaus #8 : Joulukuu 04, 2010, 11:55:06 »
Mää en vieläkään oo päässy yli siitä, että siinä sanottiin ettei taklaus osunut päähän. :o  Mihin se sit osu jossei päähän?!  ??? Toivottavasti tosta ei tuu mitään kostokierrettä. Toisaalta, kyllä näitä voi kostaa, koska siitähän saa ehkä 2 peliä pelikieltoa.  :P

Poissa polvitaklaaja

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1214
  • Twat
    • Profiili
Vs: Liigan kurinpito
« Vastaus #9 : Joulukuu 04, 2010, 13:37:50 »
Mää en vieläkään oo päässy yli siitä, että siinä sanottiin ettei taklaus osunut päähän. :o  Mihin se sit osu jossei päähän?!  ??? Toivottavasti tosta ei tuu mitään kostokierrettä. Toisaalta, kyllä näitä voi kostaa, koska siitähän saa ehkä 2 peliä pelikieltoa.  :P

Mä veikkaan, että pelikuntoiseksi tultuaan Krepps käy itse ajamassa Vajaamäen.
"Mikä jätkä sää oot kun etsää osaa puhua etkä sää osaa pelata, niin mikäs tää sun juttus oikein on?" Ville Nieminen Siim Liivikille ajassa 60:00 ekassa pleijari pelissä 2013..

Poissa Hemuli

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 460
    • Profiili
Vs: Liigan kurinpito
« Vastaus #10 : Joulukuu 04, 2010, 17:53:02 »
Kunnes tuuliviiri heilahtaa toiseen suuntaan:

http://www.sm-liiga.fi/arkisto/uutis...sittelyyn.html

No ei kyllä näinkään. Koskahan liigaan saataisiin ammattitaitoinen tuomiokapituli, alkaen tuomareista päättyen kurinpitoon. Tuskin ihan heti.
"Ilveksen kannattajien patologiseen kateellisuuteen sekoittunut krooninen vahingonilo yhdistettynä aidon ja oikean kunnioituksen puutteeseen sekä paskaan asenteeseen on kyseisen jengin kannattajien tyypillisin luonteenpiirre." -Kankaantaan profeetta

Poissa otlep

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 47
    • Profiili
Vs: Liigan kurinpito
« Vastaus #11 : Joulukuu 04, 2010, 22:36:19 »
Erikoinen farssi tästä case Marjamäestä kyllä lopulta saatiin aikaiseksi. Pelikieltoahan tuosta olisi jo alunperin pitänyt laittaa, siitä ei liene epäselvyyttä. Mutta ei tämä kyllä tee hyvää kurinpidon uskottavuudelle, joka on jo ennen tätä episodia kaikkien liigajoukkueiden keskuudessa nauttinut hieman kyseenalaista mainetta. Jätän yleensä Urheilulehden kirjoitukset omaan arvoonsa, mutta tästä tapauksesta lehti oli kyllä mielestäni kirjoittanut varsin hyvin, kun UL totesi Jukka-Pekka Vuorisen joutuneen paikkailemaan alaistensa tekemiä virheitä.

http://www.urheilulehti.fi/jaakiekko/marjamaki-kreps-tapauksesta-nolo-farssi-%E2%80%93-%E2%80%9Dsm-liigan-kurinpitaja-erotettava%E2%80%9D

Poissa 4_TRA

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 3246
    • Profiili
Vs: Liigan kurinpito
« Vastaus #12 : Joulukuu 06, 2010, 10:23:18 »
Saas nähdä mikä on päätös tuosta Marjamäen taklauksesta. Viime kaudella tästä olis tullu se yksi peli huilia, Lehterä-Ohtamaa ja Mäntylä-Pitkänen episodien perusteella. Kyllähän tuo kova niitti oli ja vielä kolmantena pelaajana iski kun siinä oli jo vääntöpari. Tolle kärpälle ei juuri jätetty vaihtoehtoja, rikki se olis menny kuitenkin. Nyt on nuppi sekasin mutta väistössä olis jalat riekaleina.
Aika ristiriitainen juttu kaikin puolin, nyt SM-liiga ehkä hiukan haparoi kurinpidossa.

Nonni, jatkoaikaa lueskelin Marjamäki-Kreps asiasta. Olihan siellä tietty puolesta ja vastaan mutta fanaattisuus ei tarjoa faktoja.
Videopätkää katselin (youtube/nelonen lähde?) ja epäselvä on. Saattaa olla että Marjamäen oikea käsi aika ylhäällä ja osuu päänalueelle. Saattaa olla että Marjamäen hileet luistimista johtuu kun kääntää kohti Krepsiä, olis  voinu mennä ohikin.
Toivon että liigalla on paremmat videot käytössä!
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 06, 2010, 11:27:24 kirjoittanut 4_TRA »

Poissa Captain_Bringdown

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 155
    • Profiili

Poissa Gemini

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 86
    • Profiili
Vs: Liigan kurinpito
« Vastaus #14 : Joulukuu 07, 2010, 15:06:13 »
Marjamäelle varoitus (?) Voi jumalauta mikä vitsi. Tällä kaudella on sitten ihan eri linja kuin viime kaudella (vrt. Mäntylän saamat sanktiot edelliskaudella). Eihän tässä SM-liigan touhussa ole mitää tolkkua!