Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Liigan kurinpito

(1/141) > >>

Trafan:
Edellinen SM-liigan kurinpitoketju henkilöityi ehkä liikaakin kurinpitäjään, Jarmo Muukkoseen.
Nyt kurinpitäjän vaihduttua Sampo Liusjärveen aloitetaan puhtaalta pöydältä.

Kiekko-Vantaan Ilari Melart Kari Jalosen käskyläisenä
Viime syksyn episodi toistui taas: Melart sai mahdollisuuden pukeutua vaihteeksi punapaitaan,
kun HIFK:ssa koettiin, että heidän pelaajaansa oli kohdeltu kaltoin aiemmassa ottelussa.
Melart teki töitä käskettyä ja haastoi "kaltoinkohtelijan" tappeluun. Viime syksynä Melart kävi Tuukka Mäntylän kimppuun ja nyt Jere Karalahden.
Edellinen kurinpitäjä antoi Melartille kolmen ottelun pelikiellon ja valmentaja Jaloselle yhden ottelun toimitsija kiellon.
Nyt Sampo Liusjärvi on antanut Melartille kahden ottelun pelikiellon Bluesin Jere Karalahden noutamisesta.
SM-liigan kurinpitolinja vaikuttaa säilyneen ennallaan, Liusjärven kevyemmät rangaistukset johtunevat siitä, ettei HIFK mainostanut tapahtumaa tällä kertaa lehdessä.

Ihmettelen kovasti. Mielestäni HIFK:n ja Kari Jalosen toimintatapaan (värvätä Mestiksestä joku tusinajamppa poistamaan vastustajan avainpelaaja heti ensimmäisessä erässä ja saada siitä etua) pitäisi puuttua kovemmalla kädellä. Mitä jonkun Melartin puuttuminen parista pelistä (Kiekko-Vantaassa) muka haittaa HIFK:n peliä? Eihän se ole mikään rangaistus.

Torspo:
Nyt täytyy ottaa vähän kantaa tähän kurinpidon linjaan.

Adam Masuhr sai törkeästä ja tahallisesta polvitaklauksesta vain 3 ottelun pelikiellon. Ja Melart Karalahden "noudosta" kaksi peliä. What? Mielstäni Melartille ei olisi tarvinnut antaa yhtään ottelua itse ottelussa annetun rangaistuksen lisäksi. Eihän kyseisessä tappelussa tapahtunut mitään. Melartin "nouto" jäi myös tällä kertaa täysin säälittäväksi. Kaveri on olevinaan poliisi, muttei ole kyennyt löylyttämään niin Mäntylää kuin Karalahteakaan. Mielestäni tuomarivirhe molemmissa tapauksissa on siinä että Mäntylä ja Karalahtikin lensi ottelusta ulos. Mutta joka tapauksessa Melartille en olisi antanut ottelussa saadun tuomion lisäksi mitään.

Asiahan ei liity Tapparaan mitenkään, mutta kyllä me täällä kiroiltaisiin jos Melart pelaisi meidän joukkueessamme (luojan kiitos ei pelaa).

polvitaklaaja:

--- Lainaus käyttäjältä: Torspo - Lokakuu 17, 2010, 10:45:48 ---Adam Masuhr sai törkeästä ja tahallisesta polvitaklauksesta vain 3 ottelun pelikiellon. Ja Melart Karalahden "noudosta" kaksi peliä. What? Mielstäni Melartille ei olisi tarvinnut antaa yhtään ottelua itse ottelussa annetun rangaistuksen lisäksi. Eihän kyseisessä tappelussa tapahtunut mitään. Melartin "nouto" jäi myös tällä kertaa täysin säälittäväksi. Kaveri on olevinaan poliisi, muttei ole kyennyt löylyttämään niin Mäntylää kuin Karalahteakaan. Mielestäni tuomarivirhe molemmissa tapauksissa on siinä että Mäntylä ja Karalahtikin lensi ottelusta ulos. Mutta joka tapauksessa Melartille en olisi antanut ottelussa saadun tuomion lisäksi mitään.

Asiahan ei liity Tapparaan mitenkään, mutta kyllä me täällä kiroiltaisiin jos Melart pelaisi meidän joukkueessamme (luojan kiitos ei pelaa).

--- Lainaus päättyy ---

Sehän tässä onkin hullua, että kurinpitäjät eivät ottaneet mitenkään järkevästi kantaa tähän Jalosen käskytykseen. Puheet siittä, että Melart itse päätti mitä teki on niin läpi näkyvää paskaa että huh huh.

Kaveri on Mestis/Suomi-sarjatason pelaaja ja 2 ottelun pelikielto on täysin merkityksetön, ei IFK menettänyt yhtään mitään.

Mashurin rangaistus oli minun mielestäni alakanttiin.

axe:

--- Lainaus käyttäjältä: Torspo - Lokakuu 17, 2010, 10:45:48 ---Nyt täytyy ottaa vähän kantaa tähän kurinpidon linjaan.

Asiahan ei liity Tapparaan mitenkään, mutta kyllä me täällä kiroiltaisiin jos Melart pelaisi meidän joukkueessamme (luojan kiitos ei pelaa).

--- Lainaus päättyy ---

Eihän siitä tappelusta sinänsä mitään annetakaan, vaan se annetaan siitä noutamisesta ja vanhojen asioiden kostamisesta. Ihan paskanhailee saako siinä lyötyä kertaakaan vai ei, rangaistus pitää tulla ja sen pitäisi olla isompi kuin tuo kaksi peliä. Ainoa vaan että Melart on täysin väärä kohde pelikiellolle, kun sen pitäisi mennä seuralle, valmentajalle jne. Mutta kun sitä käskynjakoa ei pystytä todistamaan, niin Melart joutuu sijaiskärsijäksi ja saa sen vuoksi liian pienen rangaistuksen itse tekoon nähden. Ja se teko ei ole "tappelu". Rangaistuksen pitäisi olla paljon suurempi, kun tämä oli vielä jo toinen kertakin, mutta tosiaan koska Melartia on väärin rangaista asiasta kun oikeita syyllisiä ei saada rautoihin, niin kurinpidon on pakko antaa vaan tuollainen ranteille läpsäisy.

Melart on itse asiassa ihan ok pelaaja. Liigatasolla sitä ei ole nähty, koska hänelle ei ole löytynyt käyttöä kuin tällaisena "kultaisena noutajana", mutta Mestiksessä kaveri on jo hyvä pakki. On suorastaan rikollista HIFK:lta käyttää häntä näin ja mahdollisesti pilata sillä koko hänen peliuransa. HIFK ja Kari Jalonen ei kärsi hänen pelikielloistaan mitenkään, sen sijaan poika itse kärsii, samoin Kiekko-Vantaa.

Sekin tuossa ottaa päähän, että Mäntylän tapauksessa kaikki kurinpitotahot olivat yhtä mieltä, että Mäntylä heitettiin väärin suihkuun ja näin ei saa tapahtua toiste. No nyt se tapahtui toiste ja tuomarit paskoivat taas housuunsa ja laittoivat Karalahdenkin suihkuun. Se olisi jo yksi rangaistus IFK:lle, että näiden noudettavien annettaisiin puolustaa itseään eikä heille annettaisi mitään jäähyä samalla kun noutaja itse lähtee ulos.

4_TRA:
Ns suurseurojen kohdalla meininki on erilaista. Kalpakin luetaan jo suurseuraksi kun sanktiot on vähäisempiä, radiosta kuultuna oliskohan kiakkoasiantuntija Hiitelä tokaissu jossain ennen peliä analyysissään viime viikolla.
Lainamies Melart sai ihan oikein pelikieltoa mutta kyllä peluuttajallekin kuuluisi rangaistus. Jos nää kuittaukset on pelin koodistoa perustumatta kisjoitettuihin sääntöihin niin yhtä hyvin käskytys  sitten on koodistoa. Jos Melart on kehityskelpoinen pelimies eikä muuta roolia saa Hifkistä ja silti siellä roikkuu kun tilataan niin tyhmänä saa myös kärsiäkin. On niitä muitakin seuroja SM-liigassa.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta