Tänään ilmestyneessä uudessa Veikkaajassa on iso juttu Saarisesta. Ehdottomasti lukemisen arvoinen, jutussa valotetaan Mikon ajatusmaailmaa ja kerrataan vaihe vaiheelta miten asiat ovat edenneet syövän diagnosoimisen jälkeen aina tähän päivään saakka. Otsikko nyt on hiitelämäisesti jokseenkin ylidramaattinen; "Valmentaja nousi kuolleista", muttei kannata antaa sen häiritä. Mikon tausta käydään jutussa myöskin tarkasti läpi; mm. se miksi hän alunperin valmentajaksi ryhtyi.
Itselläni ainakin kunnioitus ja arvostus Saarista kohtaan nousi piirun verran lisää jutun luettuani, vaikka toki aiemminkin olen arvostanut Saarista etenkin hänen henkisen vahvuutensa vuoksi. Ja vaikka aika kriittisesti tuossa jokusen aikaa sitten itsekin tuli Saarista ja hänen pelisysteemiään jossakin harjoituspeliketjussa arvosteltua, niin eihän miestä millään voi yksin syyttää Tapparan painajaismaisesta viime kaudesta ja/tai tästä pienestä tappioputken tyngästä (joka tosin on jo hienosti voittoputkeksi kääntynyt) kuluvalla harjoituspelikaudella. Tämän nyt moni tietysti jo tiesikin, mutta eipä tässä viime aikoina kauheasti ole Saaristakaan puolusteltu. Ainakin nyt tuntuu siltä, että tulevaan kauteen voi kirvesrintainen kannattaja lähteä ylpeänä Tapparan päävalmentajasta (eikä tämä ylpeys nyt johdu pelkästään viimeisestä kolmesta pelistä), sillä moni olisi Saarisen taivaltamalla polulla jo luovuttanut. Joukkue kuitenkin on koko ajan ollut Mikon takana 100 prosenttisesti, joten miksi emme me fanitkin olisi? Tottakai kriittinenkin saa olla kun sen aika on, mutta Mikko jos kuka on sen kuuluisan toisen mahdollisuuden ansainnut. Ja nyt siihen onnistumiseen on vielä monin verroin paremmat mahdollisuudet kuin viime kaudella kun palikatkin ovat parantuneet huomattavasti.
