Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Aiheet - Virveliä kainaloon

Sivuja: [1]
1
Pelaajat / Pelaajahaaveilut kaudelle 2016-2017
« : Marraskuu 22, 2015, 00:52:53 »
Kuten hyvin tiedetään, on ensi kauden joukkueen rakentaminen jo tässä vaiheessa kiekkovuotta täydessä käynnissä, joten nähdäkseni tämän ketjun avaamiselle ei ole liian aikaista.

Ykköshaaveena ovat totta kai Kuuselan ja Saravon jatkosopimukset.

Muutoin ajattelin pyhittää avausviestin omalle kestopelaajahaaveelleni. Ken-André Olimbilla on pisteiden valossa selvästi vaisumpi kausi menossa Düsseldorfissa (18 peliä, 9 pistettä, –5). Hän on kuitenkin joukkueensa toiseksi paras pistemies, ja nakutteli viime kaudella reilusti yli piste per peli DEL:ssa. Joukkue on tällä kaudella varsin heikko, alempaa keskikastia. Tuttu "tutkapari" Martinsen lähti Denverin isoihin valoihin, joten olisi vallan loogista, että sopimuksen loppuessa keväällä -16 K-A lähtisi Tampereelle puhumaan norjaa Bonsan kanssa. Lisäperusteluna sanoisin, että Olimb on urallaan siinä vaiheessa, että on aika siirtyä kovempiin sarjoihin pelaamaan kovempia pelejä. Kehittymisen kannalta Tappara olisi oiva vaihtoehto, koska puutteet ovat puolustuspelissä ja kamppailuvoimassa. Luistelu on hyvällä tasolla, ja hyökkäyspelillisiltä taidoiltaan olisi Liigan kärkeä. Hyvin paljon samaa kuin Järvisessä, mutta näppärämpi.

DEL:n sivuilta voi käydä katsomassa highlightseja. Olimb siis DEG:n numero 40.

E: Kappas, edellinen ketju avattiin 368 päivää sitten.

Ensi kaudelle sopimukset olemassa seuraavanlaisesti:

Maalivahdit (1):
Karhunen

Puolustajat(2):
Rouhiainen
Elorinne

Hyökkääjät(11):
Levtchi
Honkanen
Savinainen
Lajunen
Haapala
Kaksonen :-\
Laine
Rauhala
Järvinen
Mäkinen
Peltola

Optiot:

Saravo
Plastino
Aalto
Bonsaksen

Eli "varmaa" olisi seuraava

Laine-Lajunen-Haapala
Peltola-Järvinen-Savinainen
Levtchi-Rauhala-Honkanen
Kaksonen-Mäkinen-x

Elorinne-Rouhiainen
x-x
x-x

Karhunen
x

Ja oma toivelistani jatkosopimuksista ja optioiden käytöistä:

Hrachovina

Plastino, Saravo, Bonsaksen, Aalto(mikäli jatkaa), Mäkinen

Kuusela, Karjalainen, Ilomäki

Eli

Kuusela-Lajunen-Haapala
Laine-Järvinen-Peltola
Savinainen-Ilomäki-Olimb
"Nurmi/Marjamäki/tms."-Rauhala-Karjalainen
(Kaksonen)

Elorinne-Plastino
"Tömmernes"-Mäkinen
Saravo-Bonsaksen
Aalto

Karhunen
Hrachovina

2
Ottelut / Tappara - Ässät 24.2.2015 (Ti)
« : Helmikuu 24, 2015, 12:35:23 »
Pahoittelut (tai hyvittelyt, ihan miten vaan) siitä, että jäi nyt virkamiesmäinen avausviesti tuuppaamatta bittiavaruuteen. Tappara on kerännyt huolestuttavsti viimeisestä viidestä pelistä vain 11 pistettä, Ässät samalla pelimäärällä kolme. Ainakin viisi edellistä näiden joukkueiden kohtaamista on päättynyt Tapparan voittoon, ja Ässät ei vissiin ole pariin kauteen tehnyt Tapparan vieraana maalia(eli ilmeisesti ei sen 5. finaalin ja-maalin jälkeen, vai?).

Otteluun on vain yksi ennakkosuosikki, toivottavasti Tappara pelaakin sitten sen mukaisesti. Kolomatis on ilmeisesti sivussa kokoonpanosta ja Elorinne tulee tilalle(mulla ei ole Veikkaus-tunnuksia millä varmistaa). Jos näin, en tavallaan ymmärrä. Kolomatis oli kuitenkin varsin hyvä SaiPaa vastaan. Toisaalta, paha tuolta ketään muutakaan on pudottaa. Haapala tulee takaisin, mikä on ihan hemmetin hyvä. Taas saadaan ainakin kolme toimivaa ketjua.

Arvio: Sen verran pidetään perinteistä kiinni, että tulosveikkaus raapustellaan. 3-0 kotijoukkueelle.

3
Ottelut / Tappara - SaiPa 21.2.2015 (La)
« : Helmikuu 21, 2015, 00:57:35 »
Niiren sällit rymyää Hakamettään lavvantaina

Lauantaina, jos Henrik Tömmernes suo, on meidän poikien ja Tapparan armorikas jääkiekko-ottelu; ja julistetaan siis täten yleinen clàsicorauha kehoittamalla kaikkia tätä ottelua asiaankuuluvalla hartaudella viettämään sekä muutoin hiljaisesti ja rauhallisesti käyttäytymään, sillä se, joka Hakametsän rauhan rikkoo ja ottelutapahtumaa jollakin äänekkäällä taikka sopimattomalla käytöksellä häiritsee, on raskauttavien pukumiesten katseiden vallitessa syypää siihen rangaistukseen, jonka "fanit" ja paheksujat kustakin huudosta ja taputuksesta erikseen säätävät. Lopuksi toivotetaan Mouhijärven kaikille asukkaille riemullista clàsicojuhlaa.


Kantorakettirikkoinen Sputnik yrittää räpiköidä pois säälipleijareiden ilmakehästä

Saimaan Pallo lähtee ilman otteluun ilman useita avainpelaajiaan. Tärkein menetys on jo aiemmin Tappara-fanien suosioon päässyt, ja nyt myös SaiPa-kannattajien rakastama Johan Larsson, jonka jalka on ilmeisesti kuntoisuusasteikolla 1-10 tasoa perunamuusi. Hän on tosin ollut jo varsin pitkään sivussa, joten tuskin kovin moni lipun ostanut lokaali nyt tuntee itseään petetyksi, vaikka oma suosikki jää näkemättä. Poissa on sitten myös jotain vähemmän tärkeitä palasia, kuten Jussi Markkanen, David McIntyre ja Janne Tavi. Tavia paikkamaan hankittu tanskalainen Patrick "Oliverin veli" Bjørkstrand on kuitenkin kerännyt kehuja Imatran seudun taksikuskien puheissa, joten siitä voidaan ottaa mielenkiintoinen nimi seurantaan.

Jäikö SaiPan onki pohjaan - koho kelluu laiskasti pinnalla

Moni täällä varmaan on joskus onkinut? Varmaan tiedätte, että siiman painotuksen ollessa pohjalla, koho kaatuu "kuolleena" veden pinnalle. Kala ei syö, eikä koho pompi terhakkana. SaiPa-kannattajien kommentoinnin perusteella kovin terhakasti ei ole pomppinut pakastevetten päällä myöskään kapteeni Ville Koho. Erikoista viestiä sinänsä, sillä yleensä olen käsittänyt Kohon olevan viimeisen päälle kahden suunnan hyökkääjä. Ja toden totta, unista oli meno, kun SaiPa-Kärpät-pelin tiirailin. SaiPa kuitenkin otti elintärkeän voiton sarjakärjestä, ja pelasi ihan mukiinmenevän pelin, ei siinä mitään. Matti Järvinen pelasi varsin vahvasti, ja on ilmeisesti noussut McIntyren poissaollessa SaiPan parhaaksi sentteriksi.

Kolme pistettä tuli SaiPalle todella tarpeeseen, sillä se oli ennen viime peliä ottanut edellisestä yhdeksästä koitoksesta vain kaksi voittoa varsinaisella peliajalla, ja toinen noistakin voitoista tuli Elomon TPS:sta. Illan vastustajalle, Tapparalle, SaiPa on hävinnyt kolme viimeisintä kauden neljästä keskinäisestä. Se lähtee otteluun sarjataulukon sijalta kahdeksan 80 pisteellä (jäljellä 9 ottelua).

Tappara porskuttaa kaikkien mahdollisten kuntopuntarien kärjessä

Älkääpä ottako otsikkoa niin vakavasti, Blues johtaa 10 pelin puntaria. Tappara on kuitenkin ensimmäinen viiden, viidentoista ja 20 pelin otannalla. Se nousi eilisellä HPK-voitolla sarjakolmoseksi, sijalle, jolla se on viimeksi ollut joskus lokakuussa. Joulutauon jälkeisten kotiottelujen maaliero on Tapparalla 26 maalia plussan puolella. Ja näitä tilastoja riittäisi. Alivoima ja ylivoima ovat olleet ihan Liigan kärkipäätä, top2:ssa. Voitolla SaiPasta Tappara nousisi pisteen päähän KalPasta ja toisesta sijasta, ollen samassa ottelumäärässä kuopiolaisten kanssa.

Arvio: Tappara jatkaa El Clàsicon dominointia, 4-0.

Perinteinen syväluotaus J. Tapolan harmaisiin aivosoluihin, eli ketjuarvaus:

Kuusela-Malinen-Palola
Kaksonen-Järvinen-Jormakka
Peltola-Dixon-Erkinjuntti
Heikkilä-Green-Karjalainen

Saravo-Tömmernes
Kanki-Aalto
Bonsa-Elorinne
Kolomatis

Metsola
Peltonen

4
Ottelut / Tappara - Sport 10.2.2015 (Ti)
« : Helmikuu 09, 2015, 22:26:08 »
Tappara ja Sport palaavat tynkämaaottelutauolta Hakametsän sykkeeseen

Vaasassa varmasti yhä pyörivät lippalakkien potkurit, mutta perusvirkamiesmäistä Kahvaran suurkuluttajaa ei juuri nyt hirveän suuresti huominen kamppailu sytytä. Henk. koht. tasolla varmasti iso tekijä on huomisen yo-kuuntelu ja siitä alkava lukuloma. Joku muu Tapparammiäs saa ottaa hoitaakseen sinioranssien värilasien takaiset alustukset Kärpät- ja Blues-otteluihin, sillä meikäläisen on syytä, ainakin perjantaina, pysyä kaukana tappara.infosta ;). Ja peli jää näkemättä :(.

Sportin tammikuu päättyi murheellisissa merkeissä

Neljä tappiota putkeen, edellisestä kolmen pisteen voitosta on jo tovi aikaa. Rehellisesti sanottuna vain Molomo-show on pitänyt Sportin pois käänteistaulukon kärkisijalta. Joukkueella on kuitenkin ihan selkeä, kiva tsemppisysteemi, mutta 60 minuutin aikana taitovaje tulee vääjäämättä esiin. Toki mm. Charles Bertrand ja Jarkko "Ei se Jarkko" Immonen ovat aina vaarallisia, eikä Sportia vastaan voi lähteä takki auki. Ei varsinkaan niin auki, kuin TPS:aa vastaan Tappara lähti, eikä niin löysästi, kuin tapahtui Raumalla.

Tapparan tammikuusta jäi hieman paha jälkimaku

Tappara oli tammikuussa ajoittain täysin dominoiva. Erityisesti kotona pystyttiin pelaamaan vastustajat täysin aseettomiksi, ja heittämään itse reippaanlaisesti pientä mustaa nuottaan. Tammikuun päättänyt 5-0-tappio jätti kuitenkin ikävän fiiliksen ja nosti totta kai paljon kysymyksiä. Yksi ohipeli, ja osa faneista oli jo foorumeilla vaatimassa Jussi Tapolan päätä vadille. Minä näkisin tuon tappion lähinnä sopivana herättelykeinona, ettei tauolla aleta luulemaan. Mukava valkku Tapola olikin järjestänyt joukkueelle viime viikolla pikkukivaan pillotettua mentaalitreeniä, kun joukkue kävi pokerimestarin luennolla ja piti sen jälkeen joukkueensisäisen pokeriturnauksen, jonka voitti Tappara-kannattajien suursuosikki Elmeri Kaksonen.

Arvio: Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti, Tappara voitti Vaasassa 2-5 ja Sport Tampereella 1-3. Huomenna en kuitenkaan usko Sportin mahdollisuuksiin, 4-1 Tapparalle.

Perinteinen ketjuveikkaus Tapparan osalta:

Kuusela-Dixon-Palola
Haapala-Järvinen-Jormakka
Erkinjuntti-Malinen-Peltola
Marjamäki-Green-Karjalainen
Kaksonen

Saravo-Tömmernes
Kankaanperä-Aalto
Bonsaksen-Elorinne

Hrachovina
Metsola (Nyt haetaan upporikasta ja rutiköyhää ;D)

5
Ottelut / Lukko-Tappara 31.1.2015 (La)
« : Tammikuu 31, 2015, 01:13:48 »
Avaako Tappara repaleisen Lukon?

Ilmassa on kuuden pisteen urheilujuhlan tuntua, kun Höyrylaiva-Jussi seilaa Tampereelta Mouhijärven kautta Rauman kanaaliin, rantautuen kello 17 Äijänsuon satamaan. Nimensä höyrylaiva on saanut useammaltakin Jussilta. Vihreän Pitkän-Jussin maineteot ovat kansainvälisesti kuuluisia, ja ovatpa myös Metso-Jussin suoritukset niittäneet mainetta ainakin Suomen kentillä. Sattumoisin laivan tuore kapteenikin sattuu olemaan Jussi, entinen makkaramestari. Höyrylaiva-Ville matkasi Äijänsuon satamaan jo kesäsesongilla, mutta turkulaishenkistä mikkihiirimäisyyttä tapaukseen ei tiettävästi liittynyt, vaikka aluksen nimi voisi moiseen viitata.

Lukon keskikaista auttamattoman ohut

Pitkin kautta epäilyttänyt Lukon sentteristön riittämättömyys on realisoitunut karulla tavalla, kun Henrik Koivisto myytiin Sportiin, ja pian sen jälkeen Aaron Gagnon loukkaantui. Paljon puhuvaa on se, että Lukon ykkössentterinä pelaa Tapparastakin tuttu Jerry Ahtola ja kakkosta johtaa Eetu Koski, jonka maalitili Liigassa on vielä avaamatta. Tilannetta ei helpota sekään, että Liigan ehdottomiin supertähtiin kuuluva Ville Vahalahti on ilmeisesti vielä tänään sivussa, eikä se, että maalivahti Ryan Zapolski on esittänyt hyvin epävarmoja otteita. Edellisen pelinsä Lukko hävisi HPK:lle 5-0, ja Zapolski voi noista viidestä osumasta ottaa kyllä pari-kolme piikkiinsä.

Tapparan on alettava hyödyntämään maalipaikkansa

Tappara voitti eilen HIFK:n Hakametsässä värikkäiden vaiheiden jälkeen 2-0. Numerot olisivat voineet olla suuremmat, sillä Tappara kilautti neljä kertaa avopaikassa tolppaan, ja muutenkin oli paljon hyviä tilanteita, joissa veto jäi vähän piippuun. Tappran peli on ollut joulutauolta lähtien hyvällä, ja koko ajan paremmalla, mallilla, joten kovin syvällisesti ei tarvitse siihen pureutua (nykyäänhän on trendikästä puhua vain negatiivisista asioista). Järjestään kaikilla Tapparan vastustajilla on ollut suuria vaikeuksia avauspelaamisen kanssa, ja Lukon sentteritilanteen ja pelitavan tuntien ei ole syytä olettaa, etteikö niin olisi myös tänään.

Arvio:

Tappara hakee rutiinivoiton ja ottaa sarjataulukon vitospaikan, 0-3.

Ketjuveikkaus Tapparan osalta:

Kuusela-Malinen-Palola
Haapala-Järvinen-Jormakka
Marjamäki-Dixon-Peltola
Erkinjuntti-Green-Karjalainen
Kaksonen

Saravo-Tömmernes
Kankaanperä-Aalto
Bonsaksen-Elorinne

Metsola
Hrachovina

6
Tulosveikkaus ja otteluseuranta / Tappara-HIFK 30/1
« : Tammikuu 30, 2015, 13:32:28 »

1. Erä

1-0 Haapala (Bonsaksen, Järvinen)
1-1 Luttinen (Zaborsky)

2. Erä

2-1 Green (Aalto, Järvinen) YV2
3-1 Marjamäki (Dixon, Kankaanperä) VT

3. Erä

4-1 Malinen TM

7
Ottelut / Tappara-HIFK 30.1.2015 (Pe)
« : Tammikuu 30, 2015, 00:34:50 »
Pieni kiltti IFK matkaa perjantain teehetkelle 50-vuotiaaseen Tampereen jäähalliin Hakametsään

Hakametsän jäähalli juhli eilen 50-vuotiasta olemassaoloaan varsin hillityin menoin. Myöskään ihmisiä ei liiemmin ollut jäähallin merkkipäiviä viettämässä. Toivottavasti ei kuitenkaan halli ole liikaa kyyneleitä yksinäisyydessään vuodattanut, vaan olisi nesteidensä puolesta kiinteässä olomuodossa. Näin siksi, koska toppahousuisilla tilkkutäkkipaidoilla olisi ajatuksena jahdata siellä tänään mustaa kuminpalasta luistimet, ei räpylät, jaloissaan. Sukeltamista emme halua, lyömistä emme saa, joten toivokaamme sitten muita erinäisiä viihdyttäviä ylilyöntejä.

Onko IFK:n kelkka oikeasti kääntynyt?

HIFK päätti pitkän tappioputkensa tiistaina hakemalla Lahesta jatkoaikavoiton lukemin 2-3. Sitä ennen IFK oli jäänyt kolmessa edellisestä neljästä pelistä maaleitta. Päävalmentaja Antti Törmänen syytteli Pelicans-voiton jälkeen myös mediaa joukkueen heikoista esityksistä. Muutenkin "Stögö" on viime aikoina antanut varsin sekavia lausuntoja, aiheena Bob Francis ja donitsit. IFK:n ja Törmäsen "onneksi" valokeila on ollut Turun Saunaseuran suunnalla viime viikkoina, joten Stadin kingit ovat saaneet sekoilla miten lystäävät. Ja onhan se vain karu totuus, että kevään kovetessa joukkueen "epäkovuus" alkaa tulla rumasti esiin.

Nähdäänkö Tapparalta tällä kertaa parempaa viimeistelyä?

Tappara pelasi tiistaina yhden kauden parhaista peleistään, kun sen vieraaksi Hakametsään saapui Juuse Saros. Lopulta tämä ottelu päättyi kuitenkin Saroksen voittomaalilaukauskilpailuvoittoon 1-2. Tapparan parhaana tuossa yhteen päätyyn pelatussa ottelussa palkittiin ainoan maalin iskenyt Henrik Haapala. Ennen Saros-peliä Tappara oli voittanut kolme edellistä peliään maalierolla 18-2. Kaksi edellistä näiden joukkueiden kohtaamista ovat päättyneet Tapparan maalin voittoon.

Itä-Euroopan ajassa aletaan lähestyä sellaisia hetkiä, että on tullut aika arvion:

Tappara ottaa IFK:sta fyysisen ja pelillisen yliotteen, 4-1 kotijoukkueelle.

Ketjuveikkaus Tapparan osalta:

Kuusela-Malinen-Palola
Haapala-Järvinen-Jormakka
Marjamäki-Dixon-Peltola
Kaksonen-Green-Karjalainen
Erkinjuntti

Saravo-Tömmernes
Kankaanperä-Aalto
Bonsaksen-Elorinne

Metsola
Hrachovina

8
Ottelut / Tappara-HPK 27.1.2015 (Ti)
« : Tammikuu 26, 2015, 23:50:29 »
Taipuuko Tarmo Tapparalle Tampereen tiistai-illassa?

Veikkaus-kierrokset on veikkailtu, tasaukset tasailtu, ja on aika arjen harmaan sekä tiistaisen HPK-matsin. Nollakeliä on Pouta and the boys lupaillut, joten ties vaikka saataisiin oikein ihanan harmaa, loskainen ottelutapahtuma. Ankealta näyttää myös Hakametsään ennakoitu katsojamäärä, luultavasti jäädään alle viiden tuhannen. Tämä sinänsä on häpeällistä, kun ottaa huomioon taustat, joihin palaan tuonnempana.

Kerho saapuu "paikallispeliin" vahvassa vireessä - tappio niskassaan

JYP-KalPa -otteluista kuulee usein käytettävän termiä paikallispeli. No, tällä perusteella Tapparan ja Kerhon välinen on varmaan sitten viereisten kaupunginosien joukkueiden välienselvittely. No, kutsutaan peliä miksi kutsutaan, HPK on siihen valmis. Kerho on voittanut neljä viidestä edellisestä pelistään. Tasausotteluissa se kohtasi Kärpät. Vieraspelistä se haki pisteet onnellisen kuuluisan patjaepistolan jälkeen, mutta kärsi sitten hyvällä pelillä 2-5 kotitappion seuraavana päivänä. Suurin yksittäinen syy Kerhon vireeseen on totta kai maalivahti Juuse Saros. Kaikki kauden aiemmat Tappara-ottelut ovat päättyneet HPK:n voittoon.

Miten Tappara on nollannut viikonlopun neppailuvoitot?

Tapparahan toden totta pääsi helpolla tasauspeleistään. D-junnuja ajoittain muistuttanut TPS oli Tapparalle täysin suupala, kahden ottelun maalieron ollessa 12-1. Porkkanapöksyt latoivat Typhoonilla Palloseuran verkkoon sellaisia uuneja, että tuntui kuin jokaisen Tapparan peliasun sisällä olisi ollut joku krutov, fetisov tai larionov. Muttei tässä vielä kaikki. Tapparan maaliero neljässä viimeisessä kotiottelussa — 18-2. Ja tämä ei sisällä siis tietenkään tuota lauantaista 8-1 -voittoa. Eli tällä logiikalla Tappara vie pelejä kotonaan tällä hetkellä 4,5-0,5. No, ei kelpaa Tampereen ympäryskuntalaisille. Edes Markus Kankaanperän kuuden viimeisen pelin tilastot 2+4=6, +10, eivät saa ihmisiä innostumaan.

No, palatakseni väliotsikon aiheeseen, on ensiarvoisen tärkeää, että joukkue ei ole alkanut luulla mitään. Oikeaa ammattilaisjoukkuetta vastaan Tappara olisi lauantaina tehnyt 1-2 maalia ja päästänyt 2-3. Toki tuossa osansa on sillä, että hyökkäyspelaaminen meni vastustajan mukana yltiörennoksi, jopa kalpamaiseksi vastustajan pellenä pitämiseksi. Eli tavallisempi peli olisi tuottanut tavallisemman peli-ilmeen ja "normaalimpia" maalipaikkoja ja maaleja. Nyt lähinnä hyödynnettiin vastustajan säntäily. Kerho ei sellaista säntäilyä tule harrastamaan.

Arvio: Järkisyyt eivät periaatteessa puolla HPK:n voittoa, koska missään asiassa edgen ei pitäisi olla heidän puolellaan, etenkään nyt kun Juha Metsola on taas vaihteeksi tulikuumassa vireessä. Kuitenkin "musta tuntuu", että Kerho näpäyttää, 2-3. Ja tämä on ensimmäinen arvaukseni Tapparaa vastaan näissä ennakoissani.

9
Ottelut / TPS-Tappara 24.1.2015 (La)
« : Tammikuu 24, 2015, 00:09:24 »
Miksi Turun Palloseuran jääkiekkojaoston edustusjoukkueen peli on täyttä paskaa myös 24. tammikuuta 2015?

(Lue Lion #79-äänellä) Krhm. Veli Elomo on häikäisevän hyvin jäljillä. Kuten mä aikanaa seittemänketneljä upotin Tšekkoslovakian ja myöhemmin Vaasassa opetin, mikään ei muutu. Kyllä se munkin tuota turkulaissydäntä lämmittää, kun nää veljet panee joka ilta itsensä likoon. Erinomaista lätkää, mennään koko ajan ylöspäin. Sielläkin loppu se saatanan epäröinti. My fuckingratulations.(Palaa normaaliin lukuääneesi.)

"Ei näitä pelikirjalla valmenneta"

TPS:n tämän kauden teema (tai ainakin Suikkaisen jälkeisen ajan) mukailee legendaarisen Tom of Laaksosen mottoa,"ei näitä sääntökirjalla vihelletä." Todella ei ole kyllä Palloseuran pelissä mietitty jääkiekon lainalaisuuksia, pelin sisäisiä sääntöjä. Enkä nyt puhu mistään koodista, vaan ihan näistä perusprinsiipeistä. Jonkinlaiset pohjat nämä Turun "omat pojat" ovat kyllä tehneet, sillä edes Raipen luotsaama Ilves ei ollut rakenteellisesti yhtä sekaisin.

Aloitetaan vyyhdin purkaminen siitä, mikä tulee ensimmäisenä. Eli se legendaarinen PAPPi. Jonkunlainen johtoajatus ilmeisesti on pelata passiivisesti, peittää vain maalinedustaa. No, passiivisuus nyt vaan valitettavasti näkyy siinä maalinedustallakin. Kun maalivahti ei kovin vakuuttavasti kiekkoja saa vangittua, niin sitä suuremmalla syyllä pitäisi olla jämäkkyyttä maalin edustalla. Tällä hetkellä Tepsin pakit ovat järjestään myöhässä kakkoskiekoilta

No, jos Palloseura jollain ilveellä kiekon saa, on vuorossa hyökkäykseenlähtö. Tuo iso ja karvainen mörkö, jolla nuoria tulevaisuuden TPS-puolustajia pelotellaan, ja joka saa kokeneemmankin seuran miehen vapisemaan. Avauspelaaminen on luultavasti TPS:lle vielä isompi vuori kiivettäväksi, kuin Vuori itse. Yksinkertaiselle turkulaiselle lisähaasteen tuo se, että on olemassa kolme vaihtoehtoa. Kyllä, kolme(3).

Tapa 1: Heti kiekonhallinnan siirryttyä omalle joukkueelle, avataan laiturille, joka lähtee yksin, tai muuten alivoimaisena puskemaan hyökkäystä.
Tapa 2: Pakki-pakki syöttö, kuskailu poikittain omalla alueella. Vauhti lasketaan minimiin, jotta kiekko ei varmaan karkaisi. Hyökkääjät seisovat sinisellä ja pakit kuumottelevat lämpöiset tuotokset pelihousuissa, että tohtisiko tuonne syöttää.
Tapa 3: Seuraa tapa 2:a. Pakki ei uskalla antaa syöttöä, sätkii itsensä siniselle ja lyö päätyyn. Seisovat hyökkääjät eivät mitenkään voi ehtiä kiekkoon.

Hyökkäysalueen hyökkäyspelaamisesta on vähän turha ehkä puhua, mutta perusajatus on ilmeisesti räimiä joka puolelta ja yrittää "väkisin" puskea kohti maalia. Karvauspelaamisessa tilanteiden tunnistaminen on koko lailla pielessä, välillä nähdään ihan älyttömiä koko ketjun sadan pinnan syöksyjä. Keskialue onkin sitten ihan reikäjuustoa ja hyökkäykset otetaan lähes järjestään alivoimaisena vastaan.

Olen kyllä usean näkemäni TPS-spektaakkelin perusteella sitä mieltä, että Turun Palloseuralla ei ole päävalmentajaa. On vain styranki-Kipru ja lausuntoautomaatti-Elomo. Kipru muuten puhui tänään penkillä jotain, Elomon kanssa. Ellei sitten aukonut suutaan kuin turkulainen akvaariossa.

Joukkue, joka tämän pelin tulee voittamaan

Tosiaan kun otteluketjussa ollaan, on syytä pari sanaa jakaa myös siitä toisesta joukkueesta. Tapparahan tosiaan osallistuu myös jääkiekko-otteluun ("myös" sillä oletuksella, että Palloseura osallistuu) tänään. Kokoonpanoon tuskin on syytä tehdä muutoksia. Lepuutusmuutokset antaisivat pelaajille vääränlaisia viestejä, ja toisaalta voittavaa kokoonpanoa ei kannata muuttaa. Stephen Dixonin ja Jarkko Malisen vaihtamisen päikseen ymmärtäisin, samoin kuin ehkä Antti Erkinjuntin penkityksen, mutta en näe näitä kovin todennäköisinä ratkaisuina kuitenkaan.

Arvio:

Alistunut TPS on koko pelin ihan kuutamolla, vaikka saakin pari näennäistä hyökkäystä. Tappara ottaa pisteet Mouhijärvelle tarkalla esityksellä. Ja hyödyntää paikat kovemmalla prosentilla kuin eilen. 0-7.

Pahoittelut runsaasta voimasanojen käytöstä, mutta ymmärrettävästi tuo TPS:n touhu herättää voimakkaita tunteita.

10
Ottelut / Tappara-TPS 23.1.2015 (Pe)
« : Tammikuu 22, 2015, 16:46:31 »
Veikkauskierros - Tapparalle vedenjakaja, TPS:lle uuden ajan alku

Joku vääräleuka voisi varmasti kuvitella, kuten moni suoraleukainenkin, että tässä otteluparissa pisteet jakautuvat vääjäämättä Tappara 6 - 0 TPS. No, tässäkään tapauksessa asiata eivät ole noin yksinkertaisia. Sillä voidaan myös päätyä lukemiin 5-1. Muuhun en rehellisesti sanottuna itsekään usko.

Artukaisissa astutaan aikaan jälkeen Vuoren

Turun Sanomat uutisoi 22. tammikuuta, että Turun Palloseuran entinen urheilutoimenjohtaja, nykyinen pelaajakoordinaattori Ari Vuori, jättää seuran tammikuun lopussa. Tässähän voisi laskea yhteen yksi ja yksi, ja väittää, että Vuorella on vielä näppinsä pelissä, sillä tammikuu ei ole vielä ohi. No, jokainen voi tykönään miettiä, että tekeekö hirveästi mieli takapiruilla, jos lähtö koittaa reilun viikon päästä. HC TPS-kannattajille tämä ei toki vielä riitä, vaan mielensä tekisi kuulla myös päävalmentaja Miika Elomon, fanien kesken El Molon, jättävän uppoavan laivan ensi tilassa. Uskon kuitenkin, että El Molo osoittaa esimerkillistä johtajuutta, eikä pakene TPS-hylystä ennen kesää(maaliskuuta).

Palloseuran pelilliset ongelmat jatkuvat

Väliotsikkoon ei tässä kohtaa tarvita kysymysmerkkiä. Ensinnäkin voidaan miettiä tilannetta yksilötasolla. Käytännössä ainoastaan Mikko Rantanen suorittaa hyväksyttävällä tasolla, ja hänenkin pelinsä menee siten vääjäämättä hieman itsekkääksi. Ryan Laschia jääkiekko kiinnostanee -5 alkuviikkoisen mediassa käydyn sanasodan jälkeen, jos se on kiinnostanut sitä ennenkään. Joukkueena TPS:n suurimmat ongelmat ovat puolustusvalmiudessa ja omaan alueen puolustuspelissä. Sportkin sai Palloseuraa vastaan järkyttävän määrän ylivoimahyökkäyksiä, läpiajoja, ja voitettuja maalinedustilanteita. Myös maalivahtipelissä on ollut paljon toivomisen varaa. Eikä nyt voida avauspelaamisenkaan olevan kovin järkevää, kun peliä yritetään väkisin pakottaa ja puskea eteenpäin.

Tapparalla "pakkovoittojen" paikka

Tämän viikonlopun back-to-back -pelit määrittelevät pitkälti suuntaa Tapparan loppukeväälle. Nyt olisi ensiarvoisen tärkeää, ettei peleihin lähdetä takki auki ja että ennen kaikkea otetaan täydet kuusi pistettä sarjajumbolta. Joukkueella on ollut päällä hyvä virtaus, mutta nyt kuuden päivän tauon jälkeen on mielenkiintoista nähdä, onko vire pystytty säilyttämään. Osa joulukuussa Jussi Tapolalle keskustelupalstoilla potkuja "vaatineista" faneista on käynyt kommentoimassa olleensa väärässä, ja osa on mystisesti vaiennut. No, eivät potkut olisi varmaan mitään auttaneet, mutta vielä ei ole aika hattaran ja vaahtokarkkien. Peli on edelleen haurasta, mutta jo huomattavasti lujempaa, mitä se oli vuodenvaihteessa. Mikäli nämä pelit voitetaan rutiinilla ja tylysti, voidaan jo alkaa puhua "koneesta", mutta jos nyt tulee takkiin, niin puheet kotiedusta voidaan unohtaa, ja henkiset lukot saattavat taas tulla esiin. Aika epätodennäköistä se tosin on. Se on kuitenkin syytä muistaa, että mikäli Tappara olisi voinut yhden Sport-, TPS- ja Pelicans-tappion syksyltä kääntää voitoksi, olisi se kiinni top3-sijoituksessa. Nämä jutut maksavat joskus valmentajien työpaikkoja.

Tapaus Dixon

Ykkössentteri Stephen Dixon palannee Tapparan kokoonpanoon. Suurin kysymys on se, palaako hän ykkössentteriksi, ja mitä muille ketjuille tapahtuu. Kokoonpanosta väistyvä pelaaja vaikuttaa ilmeiseltä, sillä Otto Rauhala oli eilen LeKin mukana Jyväskylässä. Jarkko Malinen on esiintynyt loistavasti ykkösketjussa, mutta toisaalta erityisesti Olli Palolalla on ollut menossa tehopisteiden valossa vaikeampi jakso. Jan-Mikael Järvisen johtamaa kakkosketjua ei mielestäni ole mitään järkeä hajottaa. Toisaalta myös kolmonen on toiminut hyvin, tosin siinä Antti Erkinjuntti on jäänyt vähän sivuraiteille. Näkisinkin tilanteen siten, että Malinen sijoitetaan kolmosen keskelle ja Josh Green siirretään sentteröimään Elmeri Kaksosta ja Jere Karjalaista.

Arvio: Tappara jatkaa tylyjä kotiotteitaan(edellisten kolmen maaliero 14-2) ja ottaa pisteet lukemin 5-1(huolimatta siitä, että TPS:lla on pirusti maalin tappioita).

Tapparan projected lineup:

Kuusela-Dixon-Palola
Haapala-Järvinen-Jormakka
Erkinjuntti-Malinen-Peltola
Kaksonen-Green-Karjalainen

Saravo-Tömmernes
Kankaanperä-Aalto
Bonsaksen-Elorinne
Kolomatis

Sulaa
Hrachovina

Ykkös-Yv:

Kuusela-Green-Järvinen
Palola-Aalto

Kakkos-yv:

Jormakka-Dixon-Erkinjuntti
Haapala-Tömmernes

11
Ottelut / Tappara-Blues 17.1.2015 (La)
« : Tammikuu 17, 2015, 02:18:28 »
Legendaariseen Hakametsään saapuu vielä legendaarisempi The Espoo Blues!

Rehellisesti sanottuna en ihan hirveän innostunut ole nyt tätä peliä alustamaan. Tarkemmin en erittele innostuksen puutteen syitä, muuta kuin toteamalla, ettei ex-Kiekko-Espoota vastaan käytävät ottelut yleensä mitenkään klassikoiksi ole muodostuneet. Tapparan bussi on kurvaillut synkeää ysitietä takaisin Virroille illan aikana. Kotiinviemisiksi ei jäänyt pisteiden muodossa mitään, eikä oikein pelillisestikään. Esitys ei kuitenkaan ollut mitenkään hirvittävän luokaton, joten sinänsä mitään suuria ponnisteluja ei tappion käsittelyn pitäisi vaatia.

Mikä on Bluesin vierasvire?


Vaikeaa on sanoa, miten Blues tulee vieraskaukalossa onnistumaan. Miksi? Koska se on pelannut kuusi viimeistä ottelua kotonaan. Näistä viidestä viimeisimmästä sillä on saldona kaksi voittoa ja kolme tasapeliä. Edellisen vieraspelinsä Blues pelasi 2.1., jolloin se voitti Ässät yliajalle venyneessä ottelussa 2-3. Kaksi edellistä näiden joukkueiden välistä on päättynyt Bluesin voittoon. Se voitti Tampereella alkusyksystä 1-3, ja loppusyksystä Espoossa 2-1 Bracken Kearnsin jatkoaikaosumalla. Rautakorven vielä valmentaessa Tapparaa, tuotti jo maalinteko Tapparaa vastaan suuria ongelmia Bluesille, puhumattakaan voittamisesta. Seurattavia pelaajia ovat ainakin Kim Hirschovits, Miro Aaltonen ja Jussi "Ykkössentteri" Makkonen.

Tappara on ollut kotona vahva

Vaikka alla on 2-4 -tappio JYPille, lähtee Tappara silti ennakkosuosikkina otteluun. Kahta edellistä kotiotteluaan Tappara on pyöritellyt mielin määrin, voittaen SaiPan 3-1(numerot valehtelee) ja Ilveksen 5-0(tämäkin voisi olla enemmän). Illan pelin teemat Tapparan osalta ovat maalineduspelaaminen, ja viisikon tiiviys. JYP-pelin kaltaista hyökkääjien karkailua ei voida nähdä, sillä Blues tullee myös lujaa päälle pakkeihin. Maalinedustalle jämäkkyyttä tuo pelikiellosta vapautuva Markus Kankaanperä, joka on kolmen ottelun pisteputkessa ja iski komean läpiajomaalin Ilvestä vastaan.

Arvio: Tappara on hieman niskan päällä, pisteet Tampereelle 3-2.

Ketjulottoa sen verran, että Tappara pelannee samoilla ketjuilla kuin Ilvestä vastaan, paitsi että mennään seitsemällä pakilla ja kakkosveskarina on Hrachovina.

12
Ottelut / JYP-Tappara 16.1.2015 (Pe)
« : Tammikuu 15, 2015, 23:56:57 »
Nousevatko kiistanalaiset tuomiot jälleen keskiöön JYP:n ja Tapparan välillä?



Bussi kolistelee pitkin ysitietä, kun ikinuori ja nälkäinen Tappara rymistelee Mouhijärveltä kohti Synergia-areenaa, eli kavereiden kesken Jyväskylän Hipposta. Valmennustiimi hieroo bussin etuosassa nyanssit ja palopuheet kuntoon. Keskiosassa kevättä kohti lämpenevä Juha Metsola vetää unta palloon, kelailee tulevan koitoksen torjuntoja. Takaosassa joukkueen sähköjänisosasto kimpoilee valtavaa vauhtia šamaani-Saravon noitarummun tahdissa. Linja-auton käymälässä Josh Greenilla on käynnissä mentaaliharjoitus liittyen maalinedustilanteeseen. Hän mäiskii vessanovea, kunnes ovi avautuu ja villit tuuletukset alkavat joukkuetovereiden ympäröimänä. Samaan aikaan JYP-puolustajat heräävät samanaikaisesti, säpsähtäen ja yltä päältä kylmässä hiessä. Kaikki on valmista, game on 18.30 EET!

Jatkuuko JYPin ailahteleva kotivire?

Viimeisestä viidestä kotipelistään JYP on voittanut vain kaksi, Ilveksen 4-1 ja 6-3. Toisaalta sen ainoa tappio varsinaisella peliajalla on Sportille 2-3. Viimeksi JYP hävisi kotonaan Lukolle pitkän kaavan mukaan 3-4, ja myös sen edellinen ottelu Hämeenlinnassa venyi yliajalle, ja lopulta HPK voitti 2-1. Tuota HPK-ottelua jonkun verran katselin, ja sen vähän mitä katsoin, oli JYP todella aneeminen. Se ei toisen erän aikana saanut käytännössä yhtään järkevää hyökkäystä aikaiseksi. Kaiken kaikkiaan JYP:n pelistä on todella vaikeaa saada kiinni tällä hetkellä. Joulutaukoa edeltänyt hyvä vire on ollut puolittaisesti hukassa. Hyökkääjistä katseet kiinnittyvät Jani Tuppuraiseen, Eric Perriniin, Markus Hännikäiseen ja Tuomas Pihlmaniin, ja pakeista pörssikärki Mikko "Tappara-kasvatti" Luomaan. JYP on kuitenkin Liigan kolmanneksi paras kotijoukkue, se pitää muistaa

Tappara on taas terästä


Liigan kolmanneksi paras vierasjoukkue Tappara lähtee otteluun loistavista asetelmista. Alla on kolmen pisteen voitot SaiPasta(3-1), HIFK:sta(1-2) ja Ilveksestä (5-0). Olennaisempaa on se, että erityisesti SaiPaa ja Ilvestä vastaan Tappara oli kentällä täysin suvereeni, ja HIFK:ia vastaankin nähtiin vahva vierasesitys, jossa Tappara oli viimeiset 40 minuuttia niskan päällä. Yksittäisistä hyökkääjistä tärkeimpiä tämän nousun mahdollistamisessa ovat olleet Josh Green, joka joulutauolla "päätti alkaa pelaamaan paremmin", Henrik Haapala, joka päätti joulutauon jälkeen palata pelaamaan, sekä Jarkko "Maalinen" Malinen, joka päätti alkaa alistamaan muuta Liigaa. Lisäksi on mainittava puolustuksesta Teemu Aalto, joka on ollut viime aikoina jäätävässä vireessä. Uusi ruotsalaispakki Henrik Tömmernes joutui JYPiä vastaan ensimmäiseen todelliseen testiin. Laajemmissa silmänaloissa tarkasteltuna Tapparan pelaamisen olennaiset muutokset ovat:
-aktiivisempi karvauspelaaminen
-hyökkääjien tuki lähdöissä alempaa --> viisikon tiiviys
-taklauspelaamisen myötä päästy paremmin pelin sisään --> parempi keskittyminen --> parempi syöttöjen laatu --> nopeampi peli

Markus Kankaanperä on luultavasti pelikiellossa illan ottelusta (ko?)

Kestääkö seeprojen sipuli Hippoksen helteessä?

Viime vuosina on rehellisesti sanottuna Tapparaa sorsittu rankalla kädellä Jyväskylän vierailulla. Milloin on lyöty ratkaisumaali ilmiselvällä korkealla mailalla, milloin on ajettu maalinedustilanteen korkeasta mailasta Tappara-pakki ulos loppuhetkillä johtoasemassa. Eräästä JYP-ottelusta jäi elämään eräs Ville Niemisen huudahdus ottelun erotuomarille pelin jälkeen, joka muistini mukaan meni jotakuinkin näin:"Sulla on saatana oravan luonne! Te pellet ootte meille kaks pistettä velkaa!" Pahoittelen, mikäli lause ei sanasta sanaan mennyt noin. Joka tapauksessa toivomme, että moista palautetta ei tällä kertaa tarvita.

Arvio: Tappara ottaa värikkäiden vaiheiden jälkeen 2-4 -vierasvoiton, ja päättää samalla neljän 3-2 -kotivoiton putken tässä otteluparissa.

Ketjulotto Tapparan osalta:

Kuusela-Malinen-Palola
Haapala-Järvinen-Jormakka
Erkinjuntti-Green-Peltola
Kaksonen-Rauhala-Karjalainen
Marjamäki

Tömmernes-Aalto
Saravo-Kolomatis
Bonsaksen-Elorinne

Jussi
Hrachovina

13
Ottelut / Tappara-Ilves 14.1.2015 (Ke)
« : Tammikuu 13, 2015, 21:21:18 »
Tapparalla mahdollisuus varmistaa Tampereen herruus kuuden pisteen ottelussa

Tappara ja Ilves kohtaavat ankean harmaassa keskiviikkoillassa toisensa neljännen kerran tällä kaudella. Kaksi ensimmäistä kohtaamista päättyivät Tapparan nihkeään maalin voittoon, ja kolmannessa Ilves rökitti tappioputkessa sekoillutta Tapparaa 4-1. Pisteet näistä kohtaamisista ovat Tapparalle 6-3, ja loppuunmyydyt hallit 1-0 (yksi Tapparan ja kaksi Ilveksen kotipeliä). Eli voitolla huomenna Tappara varmistaisi Tampereen herruuden tällä kaudella, sillä joukkueet kohtaavat runkosarjassa enää vain kerran. Teoreettinen mahdollisuus on myös sille, että nämä joukkueet kohtaisivat toisensa pudotuspeleissä, mutta se käytännössä edellyttäisi Tapparan jäämistä Lomarengas-kierroksen mahtaviin peleihin etuoikeuttaville sijoille. Tällä hetkellä Tappara on sarjataulukon sijalla 7 pistein 57, ja Ilves sijalla 9 pistein 55. Tasaista asetelmaa korostaa entisestään se käsittämätön fakta, että joukkueilla on allaan sama määrä pelejä, 38. Yleensähän on tapana, että pelimäärissä eroa on kaikkien joukkueiden välillä vähintään kymmenen peliä. Myös maaliero on joukkueilla sama, -3. Ilves on tehnyt ja päästänyt 16 maalia enemmän kuin Tappara.

Ottelussa erotuomari Timo Favorin viheltää uransa 800. liigaottelun.

Viivästyvätkö 30-vuotisjuhlat Ilveksen toimistolla?

Ilves on tällä hetkellä kiinni pudotuspelipaikassa, mikä ei toki ole Ilvekselle ihan uutta ihanuutta, ja juuri siksi se saattaa jopa kevätkauttaan venyttää. Viime peleissä joukkueen golf-varvasta on kuitenkin näyttänyt hieman kutittelevan ja 30-vuotisen korpivaelluksen syntymäpäiväkakku on saattanut liikkua mielessä, sillä Ilves on hävinnyt viimeiset kolme peliään (JyP 6-3, Pelicans 4-3 vl, Ässät 1-5). Helppoa ei ole luvassa huomennakaan, sillä poissa ovat ilmeisesti ainakin Vojtech Polak, Teemu Rautiainen, Tommi Välimaa, Jiri Veistola, Roope Hintz ja Antti Tyrväinen. Paljon lepää nyt Ilveksen pelissä Sami Sandellin harteilla. Huomenna Ilves-paidassa debytoi Ville Heponiemi.

Tapparan pelikirjaan tullut ripaus luontoäitiä

Tapparan kehityskäyrä on osoittanut joulun jälkeen jyrkästi ylöspäin. Se on jäänyt seitsemässä joulunjälkeisessä ottelussa pisteittä vain kerran, kun Kuopiossa joukkueelle tuli kolmannessa erässä musta minuutti. Viimeksi lauantaina Tappara haki kolme pistettä Nordikselta erinomaisella vierasesityksellä lyhyen palautumisajan jälkeen. Erityisen tärkeää oli uusien maalintekijöiden löytyminen, kun sekä Henrik Haapala, sekä Aleksi Elorinne iskivät kauden avausmaalinsa. Elorinne tosin teki käsittämättömästi hylätyn maalin jo KalPaa vastaan. Haapalan paluu lonkan korjauksen jälkeen on ollut erinomaisen tärkeä lisä Tapparan pelaamiseen paitsi pisteiden (7 1+3=4), mutta ennen kaikkea peli-ilmeen muodossa. Porissa tulleista päävammoista selvittiin jossain määrin säkähdyksellä, sillä Juha Metsola pelasi jo viikonloppuna ja Jere Karjalaista odotellaan askiin jo huomenna. Joukkueesta on tullut julkisuuteen viestejä, että pyritään pelaamaan yksinkertaisemmin ja tehokkaammin ja tuomaan tunnetta esiin. Itse en mene nähdyn perusteella takuuseen muusta kuin tunteesta, sillä perjantainen El Clàsico oli parhaimmillaan huikeaa, mutta hieman tehotonta kiekkotaidetta. No, kommenteista ainakin tuoksuu vanha kunnon "mother nature hockey".

Tömähtääkö Tömmernesin viivakuti maaliin heti debyytissä?

Täydessä hiljaisuudessa Tappara kaappasi sunnuntaina riveihinsä Vancouver Canucksin ruotsalaisen sopimuspuolustaja Henrik Tömmernesin. Kivikovan, legendaarisen ja muutenkin mainion Frölunda Indiansin kasvatti lyö mustaa vasen käsi alhaalla ja tulee varmasti olemaan huomenillalla hervantalaisyleisön kauhu. Ylivoima-aikaa miehelle on varmasti luvassa, sillä Tapola kommentoi Tömmernesin erikoisosaamisen olevan ylivoimalla. Yhdessä vanhan tutun, Saravon Pekan, kanssa hän tullee muodostamaan tasakentällisinkin varsin dominoivan parivaljakon. Poissa Tapparalta ovat varmuudella Stephen Dixon ja Pasi Puistola.

Ketjuarvaus Tapparan osalta:

Kuusela-Malinen-Palola
Haapala-Järvinen-Jormakka
Peltola-Green-Erkinjuntti
Kaksonen-Rauhala-Karjalainen

Saravo-Tömmernes
Kankaanperä-Aalto
Bonsaksen-Elorinne
Kolomatis

Arvaa kuka?
Hrachovina

Arvio:
Mouhijärvi kairaa Hervannasta niskalenkin numeroin 4-1.

14
Ottelut / Tappara-SaiPa 9.1.2015 (Pe)
« : Tammikuu 09, 2015, 01:31:35 »
El Winter Clàsico - Titaanien Taisto Hakametsän Hyisessä illassa!

Kaksi joukkuetta. Vihollista. Historia. Nykyisyys. Tulevaisuus. Voittaja. Häviäjä. Tappara. SaiPa.

Perjantai-illasta ei kiimaa puutu, eikä etenkään kiekkokiimaa, kun kaksi legendaarista suurseuraa, Karelian ylpeys HC Saimaan Pallo ja Tavastian kestomenestyjä Tappara, ottavat toisistaan (ainakin) jääkiekon merkeissä mittaa. Tämä kamppailu ei ole vain jääkiekko-ottelu. Se on kulttuurien kohtaaminen. Se on tapahtuma, joka pysäyttää koko valtakunnan. Se on elämää suurempi hetki, joka kerää valtavia yleisöjä Suur-Suomen rajojen ulkopuolellakin. Siispä mustamakkarat rilliin tai höyryttymään ja vedyt sinne, missä saastassa niitä ikinä valmistetaankaan, kaljat kylmään ja savupommit kuntoon. Noin 18 (kahdeksantoista) tunnin kuluttua alkaa hengästyttävä tykitys!

SaiPalla Kalavelkoja Maksettavana Viime Clàsicosta

Viimeksi nämä suurseurat kohtasivat toisensa Liigan joulutauon päätyttyä Lappénrannan Estadio de Kisapuistossa. Silloin mystiset itämaan tekokuut jäivät sulavine kinkkuineen täysin telineisiin, ja Tappara kävelikin kotijoukkueen yli leikitellen. 1-4 päättyneen ottelun hahmoja olivat Kristian Kuusela(0+3), Stephen Dixon ja Pekka Saravo. Illan vierailija SaiPa on kerännyt viimeisestä viidestä ottelustaan 8 pistettä. Sillä on alla kotivoitto Sportista, sekä vierasvoitto pitkän kaavan mukaan Espoo Bluesista. SaiPan uusi sentterihankinta Chad Rau on ollut tehokkaalla pelipäällä ja saanut Dave Spinan ja David McIntyren parempaan vireeseen. SaiPan kiihkeissä kannattajaryhmittymissä huolta on kuitenkin herättänyt miehen fyysinen kunto, ja onpa esiintynyt pientä pelkoa, kuinka "Zäd" kestää Markus Kankaanperän käsittelyssä Tapparan maalinedustalla. SaiPan merkittäviä poissaolijoita puolustuksessa ovat Simo-Pekka "huonompi kuin Tuhkanen" Riikola ja Tappari-ikoni Johan "Etuylänurkka" Larsson. Lisäksi huolta on herättänyt Sam Lofquistin huono laukaisutarkkuus. No, samaa puhuvat Aallosta, joten eiköhän se Kallen mätitahna pelata osaa.

Tappara Kärsii Merkittävistä Poissaoloista, Vai Kärsiikö?

Kysymys joka on viime päivinä puhuttanut koko Suomea: Pelaako Metsola, vai pyöriikö yhä silmät kuin flipperissä? Pasi Puistola hajosi viime pelissä mystisesti, ei mitään käsitystä pelaako Tapparassa tänään, huomenna, ensi kuussa vai ei koskaan? Jere Karjalainen sai päävamman päävammaisen kohu-törky-sika-blindside-tappoyritystaklauksen jälkeen, josta tuomittiin pikkukakkonen, ja pelikiellossa sama. Niin ja joku Dixon on kans sivussa, en tiedä oletteko kuulleet? Ja ehkä se merkittävin poissaolo: Mitä Toni Kallela tekee Lempäälän Kisassa (pisteitä, ähhihhih)? Mikäli kaikki loukkaantumiset ovat voimassa tänään, on mielenkiintoista nähdä, ketkä toimivat paikkaajina. Maalin suulla ykkösvaihtoehto on Dominik Hrachovina. Atte Mäkinen ja Otto Rauhala ovat todennäköisimmät paikkaajat Puistolan ja Karjalaisen tilalle, sillä Teddy Da Costa oli todella vaisu KalPaa vastaan. Mäkinen tosin on sairastellut, eikä ole tietoa hänenkään pelikunnostaan. Mikäli Mäkinen on sivussa, lähtee Tappara mitä luultavimmin 13 hyökkääjällä, ja kokoonpanoon liittyvä hyökkääjä on todennäköisimmin kohu-superlupaus Patrik Laine. Ja tällöin on todennäköistä, että Masi Marjamäki putoaa 13 hyökkääjäksi. Nähdyn perusteella Da Costan paikka on tällä hetkellä LeKin ykkössentterinä.

Jatkuuko Tapparan Ailahteleva Talvivire?

Tapparan viiden ottelun pisteputki katkesi keskiviikkona Kuopiossa. Peli oli ajoittain dominoivaa, mutta kolmannen erän musta hetki, sekä Samu Perhosen huippuotteet maksoivat Tapparalle kolme sarjapistettä. Viimeisimmässä kotiottelussaan Tappara oli TPS:aa vastaan kaksi erää umpipaska, kolmannessa kohtuullisen hyvä ja jatkoajalla ylivoimainen. Ai niin, ja rankkareita eivät muut kuin El Capitano Peltola osaa vetää. Kaksi edellistä kotiottelua SaiPaa vastaan ovat päättyneet maalin tappioon, mutta toisaalta Tappara on voittanut kaksi edellistä El Clàsicoa. Oikeastaan kumpaakin joukkuetta on vaivannut määrätynlainen tasaisuuden puute, ja joukkueet miehittävätkin likimain sarjataulukon keskimmäisiä paikkoja, ollen kahdeksas ja yhdeksäs. Eikä Tapparan ailahtelu ole pelkästään pelien välillä, eikä edes pelien sisällä, vaan edes yksittäisten pelaajien yksittäiset vaihdot eivät ole tasaista viivaa. Esimerkiksi KalPaa vastaan David Kolomatis esti maaliviivalta täysin varmalta näyttäneen KalPa-maalin, ja syötti kaksi sekuntia myöhemmin toisesta aallosta nousseelle KalPa-hyökkääjälle paikan tyhjään rysään, jonka pakkipari kuitenkin sitten blokkasi.

Arvio:

Ottelu tulee olemaan ikimuistoinen kamppailu, jossa kumpikin joukkue on välillä selvästi niskan päällä. Jatkoajalle mennään, mutta mistä lukemista - sen peli näyttää.

Lopuksi vielä oma kokoonpanoveikkaus(huom. Ei toive, vaan veikkaus!) Tapparan osalta, päivitän tähän sitten oikean kokoonpanon kun se julkaistaan:

Kuusela-Malinen-Palola
Erkinjuntti-Green-Peltola
Haapala-Järvinen-Jormakka
Marjamäki-Rauhala-Kaksonen

Saravo-Aalto
Kankaanperä-Kolomatis
Bonsaksen-Mäkinen
Elorinne

Hrachovina
Peltonen

Ja tässä oikea kokoonpano, pahoittelut teillekin "historiallisesta" pommiin nukkumisesta...

71 Kristian Kuusela - 28 Jarkko Malinen - 34 Olli Palola
25 Henrik Haapala - 44 Jan-Mikael Järvinen - 14 Pekka Jormakka
81 Jukka Peltola - 18 Josh Green - 74 Antti Erkinjuntti
27 Elmeri Kaksonen - 42 Otto Rauhala - 15 Masi Marjamäki
(29 Patrik Laine)

6 Pekka Saravo - 38 Teemu Aalto
12 Markus Kankaanperä - 39 David Kolomatis
47 Alexander Bonsaksen - 23 Aleksi Elorinne

77 Juha Metsola
(1 Dominik Hrachovina)

15
Tulosveikkaus ja otteluseuranta / Ässät-Tappara 5/1
« : Tammikuu 05, 2015, 18:20:47 »
Tänään nährään tällaista:

1. erä

0-1 Malinen(Kuusela)

2. erä
0-2 Jormakka(Haapala, Bonsaksen)

3. erä
1-2 Lähteenmäki(Niemi, Lindell)YV

Sivuja: [1]